Nyt se on sitten varmaa. Tai lähes varmaa. Halla-aho on ilmoittautunut mukaan pressakisaan. Hänen vakaa kannatuspohjansa on joku 20 prosenttia. Tarkoittaa sitä että hän menee yhdessä Haaviston kanssa toiselle kierrokselle..
Suurin osa Suomen kansasta ei kuitenkaan tule koskaan äänestämään Halla-ahoa vaan valitsevat Haaviston. Eli jos ja kun persuhörhöt äänestävät sankoin joukoin Halla-ahon jatkoon niin samalla he myös varmistavat Haaviston valinnan.
Haavistosta presidentti
18
279
Vastaukset
Ei mene näin. Persukannattajista vain osa äänestää Halla-Ahoa. Todennäköisin haastaja toisella kierroksella on joko Rehn tai Aaltola. Heistä Haavisto saa kovemman vastuksen.
Niin mutta kuinka moni Halla-ahon kannattajista todella vaihtaa "kelkkaa"? Nimittäin melkoinen osa heistä on täysin fanaattisia "mestarin" kumartajia, jotka kulkevat hänen perässään vaikka myrskyävään veteen.
Sinänsä on sitten oma pulmansa ajatella sitä, että meillä olisi Orpon johtama hallitus ja sen pitäisi pitäisi tehdä yhteistyötä Haaviston kanssa. No "onneksi" Lepomäki on ulkoministeri, jonka kanssa presidentti joutuu eniten touhuamaan.
Lisäksi pitää muistaa että Lepomäki ja Orpo kumpikin äänestivät translain puolesta. Näin ollen heillä kummallakaan on vaikeuksia istua samassa pöydässä Haaviston kanssa. Sen sijaan kaikki PS-ministerit äänestivät translakia vastaan, kuten myös Essayh.Mestarin vakaa kannatuspohja presidentiksi voi olla 10 % tai enemmänkin, mutta ei ikinä 20.
Tässä kohtaa veikkaan että Homo-Pekka on karsinnnassa selvä ykkönen, mutta kakkoseen on niin kova tunku (heh) että enpä mene yhtään sanomaan kuka lähtee hänen seurakseen. Sen kyllä sanon että tuo kansantoveri ei ole Hjallis, Väykkä eikä kilvan toinen klovneristi Saara Huuhaasaari.
Mestarin toivo lepää maltillisten äänten hajaantumisessa. Homo-Pekka, Villi-Olli, A. Stupid (jos on ehdolla) ja Aaltola kamppailevat suurelta osin samoista äänestäjistä ja Siemenpussi-Jussi taas aivan muista.
Demarit äänestänevät jälleen pääosin Haavistoa.
- Anonyymi
mutta jos haluaa nähdän pekan vaimon kanssa muslimimaan vierailulla ?
- Anonyymi
Ei kummastakaan heistä ole edustamaan Suomea Presidenttinä. Pitää nyt Suomesta löytyä henkilö, joka oin kyllin edustava edustamaan Suomea maailmalla. Odotelkaamme nyt rauhassa. ketä ilmestyy ehdokaslistalle!! presidentillistä ainesta.
Heillä kummallakaan edellä mainitusta ei sitä ole!!!! Anonyymi kirjoitti:
Ei kummastakaan heistä ole edustamaan Suomea Presidenttinä. Pitää nyt Suomesta löytyä henkilö, joka oin kyllin edustava edustamaan Suomea maailmalla. Odotelkaamme nyt rauhassa. ketä ilmestyy ehdokaslistalle!! presidentillistä ainesta.
Heillä kummallakaan edellä mainitusta ei sitä ole!!!!Joopa joo. Kenellä muulla on tällä hetkellä enemmän kokemusta ministeritasolla politiikan hoidoista Suomessa kuin Pekka Haavistolla? Hän on istunut ministerinä yhteensä kaiken kaikkiaan kaksitoista vuotta. Joista neljä viimeistä myrskyisenä aikana ulkoministerinä ja kaikki politiikkaan seuraavat tunnustavat että hän on hoitanut homma todella hyvin.
- Anonyymi
Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:
Joopa joo. Kenellä muulla on tällä hetkellä enemmän kokemusta ministeritasolla politiikan hoidoista Suomessa kuin Pekka Haavistolla? Hän on istunut ministerinä yhteensä kaiken kaikkiaan kaksitoista vuotta. Joista neljä viimeistä myrskyisenä aikana ulkoministerinä ja kaikki politiikkaan seuraavat tunnustavat että hän on hoitanut homma todella hyvin.
jättääkö joku kättelemättä itsenäisyyspäivän vastaanotolla 🤣🤣🤣
- Anonyymi
Jussi teki viisaan vedon, ei hän tosissaan edes halua pressaksi, vaan vetää homopekalta äänestäjiä ensimmäisellä kierroksella ja mikäli Pekka toiselle kierrokselle asti selviää, vastassa on Rehn, jota kannattaa noiden toisten ehdokkaiden enemmistö Halla- ahon ohella.
Seuraava presidentti Suomessa on siis Olli Rehn.
-eikö ole helppoa ?Siis että ne äänestäjät jotka olisivat äänestäneet Haavistoa äänestävätkin nyt Halla-ahoa? Tuollaiseen "logiikkaan" en ole kyllä koskaan törmännyt. Kertokaapa nyt kuinka monta prosenttia siis Haaviston äänestäjistä nyt sitten aikookin äänestää Halla-ahoa? Odotan vastausta todella mielenkiinnolla....
Haaviston äänestäjät eivät äänestä Halla-ahoa. Tuskin edes Rehniä. Rehn on sitäpaitsi liian vaisu
torre3 kirjoitti:
Haaviston äänestäjät eivät äänestä Halla-ahoa. Tuskin edes Rehniä. Rehn on sitäpaitsi liian vaisu
Rehn osaa rypistää hyvin otsaa mutta muuten hänen näytöt poliittisesssa elämässä ovat jääneet hyvin vaisuiksi. Tosin Suomen Pankki on kyllä paikka jossa tulevat pressat ovat kasvaneet korkoa. Mutta esim Mauno Koivisto oli toiminut pääministerinä jo vuosia ennen kuin kansa valitsi hänen presidentiksi.
Jotain "Manun" asemasta kertoo se, että nykyinen pressa - Sauli Niinistö - arvostaa häntä hyvin paljon. Manun suurin moka oli se, että Suomen olisi pitänyt liittyä Natoon jo hänen aikakaudellaan. Silloin se olisi ollut pelkkä ilmoitusasia kun Jeltsin on pikku pieruissa lähes koko ajan.Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:
Rehn osaa rypistää hyvin otsaa mutta muuten hänen näytöt poliittisesssa elämässä ovat jääneet hyvin vaisuiksi. Tosin Suomen Pankki on kyllä paikka jossa tulevat pressat ovat kasvaneet korkoa. Mutta esim Mauno Koivisto oli toiminut pääministerinä jo vuosia ennen kuin kansa valitsi hänen presidentiksi.
Jotain "Manun" asemasta kertoo se, että nykyinen pressa - Sauli Niinistö - arvostaa häntä hyvin paljon. Manun suurin moka oli se, että Suomen olisi pitänyt liittyä Natoon jo hänen aikakaudellaan. Silloin se olisi ollut pelkkä ilmoitusasia kun Jeltsin on pikku pieruissa lähes koko ajan.Manu ei vielä arvannut ottaa niin suurta loikkaa pois Paasikiven-Kekkosen linjalta. Sama tunne kuin uimahallin ylimmällä hyppytelineellä
K.T.S kirjoitti:
Manu ei vielä arvannut ottaa niin suurta loikkaa pois Paasikiven-Kekkosen linjalta. Sama tunne kuin uimahallin ylimmällä hyppytelineellä
Suurin syy siihen oli kotimaisten kommareiden vastustus. Heidän asemansa oli tuohon aikaan vielä niin vahva, että se olisi painanut liikaa. Ynnä että kepulla oli UKK / YYA perinne ja sen vuoksi heitäkin olisi pitänyt taivutella. Varsikin kun tuohon aikaan Paavo Väyrynen kärkkyi pressan paikkaa...
- Anonyymi
Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:
Siis että ne äänestäjät jotka olisivat äänestäneet Haavistoa äänestävätkin nyt Halla-ahoa? Tuollaiseen "logiikkaan" en ole kyllä koskaan törmännyt. Kertokaapa nyt kuinka monta prosenttia siis Haaviston äänestäjistä nyt sitten aikookin äänestää Halla-ahoa? Odotan vastausta todella mielenkiinnolla....
Ei tietenkään, vaan ne jotka äänestävät ensimmäisellä kierroksella Halla- ahoa, äänestävätkin toisella kierroksella Rehniä, sekä myös ne, jotka ensimmäisellä kierroksella äänestivät rannalle jääviä ehdokkaita, nyt uskon suurimman kannattajakunnan siirtyvän Rehnin taakse, varsinkin, jos Pekka sinne selviää...
- Anonyymi
Muissa maissa on tullut presidenttejä politiikan ulkopuolelta, kuten näyttelijöistä. Onko kuitenkaan Huhtasaaren Saaran järkevää mennä näihin presidentinvaaliin viemään ääniä pitkälti siskonsa puolueen ehdokkaalta, Halla-aholta. Ymmärtäisi paremmin, jos on pettynyt muihin ehdokkaisiin, eikä löydy vaihtoehtoa. Vaikka on tuttu sosiaalisesta mediasta, niin ei kaikille. Olisi hyvä olla edes jonkinlaista kokemusta ja näyttöä politiikan parissa työskentelystä. Ainakin saa presidentinvaalissa julkisuutta, lisää tunnettavuuttaan, seuraajiensa määrää, mitkä ovat eduksi, jos aikoo lähteä mukaan politiikkaan.
- Anonyymi
Haavisto on kansan suosikki
- Anonyymi
kansaa viedään , kun pässiä narussa uutisoinneista päätellen 🤣
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nykynuoret puhuu nolosti englantia suomen sekaan, hävetkää!
Kamalan kuuloista touhua. Oltiin ravintolassa ja viereen tuli 4 semmosta 20-25v lasta. Kaikki puhui samaan tyyliin. Nolo203487257-vuotiads muka liian vanha töihin?
On tämä sairas maailma. Mihin yli 55-vuotiaat sitten muka enää kelpaavat? Hidasta itsemurhaa tekemään, kun eläkkeelle ei2812997- 1341777
Haluatteko miellyttää kumppaninne silmää?
Entä muita aisteja? Mitä olette valmiita tekemään sen eteen että kumppani näkisi teissä kunnioitettavan yksilön? Olette2251592Luovutetaanko nainen?
En taida olla sinulle edes hyvän päivän tuttu. Nauratkin pilkallisesti jo selän takana.671431J-miehelle toivon
Hyvää yötä. Voisiko nykyistä tilannetta uhmaten vielä pienintäkään toivetta olla, päästä kainaloosi joskus lepääämään.841206Miten olette lähestyneet kiinnostuksen kohdettanne?
Keskusteluita seuranneena tilanne tuntuu usein olevan sellainen, että palstan anonyymit kaipaajat eivät ole koskaan suor641154By the way, olet
mielessäni. Olet minulle tärkeä, niin suunnattoman tärkeä. En kestäisi sitä jos sinulle tapahtuisi jotain. Surullani ei751139- 591107
Onko kaivattunne suosittu?
Onko teillä paljon kilpailijoita? Mies valitettavasti näyttää olevan paljonkin naisten suosiossa :(771092