Rydman on sanavalmis ja paineita kestävä ""vempula"" = poliitiikkoainesta !!!!!!
Nyt kun Rydman on kaikista ja kaikenlaisista tekaistuista syytöksistä vapautunut ja äänestetty Ministeriksi, ( Tämä oli Purralta HienoVeto, jolla Hän näytti kaikenmaailman tekosyytöksiä tehtailevalle vihervassari-yhteisöille ja medialle KaapinPaikan ) !!!!!!!
Niin nyt olisi hyvä nähdä hänen rinnallaan myös WoimaKaksikon toinen osapuoli, eli Batman !!! Tähän tehtäväänhän ei ole todellisuudessa muita mahdollisia ehdokkaita, kuin Orpo !!!!
Nämä kaksi poliitikkoa Yhdessä saavat tulevaisuudessa sen poliittisenmuutoksen, jota SuomenKansalaiset, eli ÄÄNESTÄJÄT nyt HAlUAVAT TAPAHTUVAN, että Suomen TalousTilanne muuttuu kaikkia Kansalaisia ParemminHyödyttävälle tasolle, eikä Maamme erinomaisen TietoTaidon tuoma Osaamisen hyöty valu ulkomaille, SUOMI ENSIN !!!!!!!!!!
Batman ja Rydman ovat vanhoja kavereita ja puoluetovereita ja poliitikkojen tapaan toteavat, että asiattomuudet ja syyttelyt ovat vain opposition kateuden aiheuttama ja väin välillistä hetkellistä haittaa aiheuttava tapakulttuuri !!!!!!
Nyt On SUOMI ja SUOMENKANSALAISET HYVISSÄ JA ASIANTUNTEVISSA KÄSISSÄ, TÄLLÄ MENNÄÄN VIELÄ PITKÄLLE !!!!!
Unohdetaan ne marinin hurskaat valheet, kierothymyt ja käsien ristiinliitämiset, kun siitä ei ollut mitään muuta tulosta, kuin ValtionVelkaa 7 miljardia lisää !!!!!!!
Ja ihan Oikein olihan se Korona ja Sota syttyi, mutta ei niihin mennyt kuin kaksi Miljardia !!!!!!
Kaikki muu meni sen vihervassari hallituksen unelmahöttöisen, kaikille samaamieltä olevien instanssien turhaan RAHOITTAMISEEN !!!!!
Missä muuten marin ONNYT, kun ei ole puolustamassa oman hallituksensa väärääkinväärempiä päätöksiä WeronMaksajienRahojen käytöstä ?????????
Oliko marin vain hetken ja ajanlapsi, joka ei oikeasti muuta halunnutkaan, kuin jakamatonta huomiota ja ylenpalttista ylistystä, hänen erikoiselle toiminnalleen politiikassa ja yksityiselämässään, usein lääkinnällinen apu on hyvä näissä tällaisissa elämänarvojen ulospurskautumisissa, niin ei tervitse sekoittaa yksityiselämän asioita virkatehtävien TODELLISIIN hankaluuksiin !! ???
Mutta Nyt Suomessa On Hyvä ja OikeudenMukainen ja Kaikkia Suomalaisia KansalaisRyhmiä TasaPuolisesti Tukeva ja HALLITUS, joka osaa ottaa KaikkiSUOMALAISET ja Heidän Toiveensa ja Tarpeensa Huomioon IhmisArvoisen ja Tasa-arvoisen ELÄMÄN PUOLESTA ja sen puolesta, että Suomi pääsee KymppiKerhoon tässäkin Talousasiassa ja sen kehittämisessä !!!!!!!!
HYVÄ Rydman ja HYVÄ Batman, sillä vain te voitte puolustaa meitä kaikkia niitä rikollisia vastaan, joita Suomenpolitiikkaan on viimeaikona rantautunut, vain sellaisia omaneduntavoittelijoita, joista on valtio -( henkilö / miesmäisyys) tosi kaukana ####
Varmaan viimeinen Oikea ja Todellinen VALTIOMIES oli Kekkonen !!!!!
Onhan niitä kyllä nuorempiakin, esim. Verrataanpa näitä nykyisiä, Kääriäinen Seppo, ihan TolokunMies !!!!!! Entäs-sitten tämä paavo lipponen ?????
Ihan vaan OMIA-ASOITANI ja bisneksiäni tässä nyt ajelen venäjäboikotista huolimatta, sanoo puavo lipikäs ???????
Näitä voisi tämän lipposen toimia verrata tai rinnastaa melkein MAANPETOKSEEN, eikä se heinäluoma ajatuksineen ole kaukana siitä samasta kategoriasta myöskään, puhumattakaan ojatuomesta, joka on ollut ikänsä, niin venäjämyönteinen, että sille tyhjällehousuparille voisi tehdä ihan oman erkkiMAATUSKAN, mistä aina vaan nousisi uusia ja uusia venäjämyönteisiä erkkejä, kuka niitä vaan kehtaa nostella inhoa ja vastenmielisyyttä tuntematta !!!!!!!
Sinä, joka olet jaksanut lukea tänne asti ja ihmettelet, miksi käyn politiikan kimppuun huumoriasenteella, mutta syynä on SE, että en ole kovinkaan vaikuttunut, enkä vakuuttunut Suomalaisten politiikkojen kyvykkyyteen omien virkatehtäviensä hallinnasta ???????
On näitä nyt nähty !!!!! Viime hallitusta johti bileprinsessa, jolla ei ollut mitään rajaa KATTEETTOMISTALUPAUKSIEN antamisessa ja nyt aloittaa niin KolhuinenHALLITUS, jo ensimetreillä, että ei ennen koskaan !!!!!!!
Mutta ehkä se onkin niin, että no Pain No Gain !!!!!
Mutta Suomalainen WeronMaksaja se vaan JAKSAAUSKOA, että joskus koittaa se SCIFIPÄIVÄ, milloin kaikki Hänen äänestämänsä kansanedustajaehdokkaat ja ministerit tekevät kaikki päätöksensä ja kaikkensa SINUNPUOLESTA ja SINUNHYVÄKSESI !!!!!!!!!!!! ???????????????
Sitä odotellessa,,,,,,,,
Mutta tämä Hallitus Nousee alkuvaikeuksista huolimatta Orpon & Rydmannin Yhteistyöstä ja sen kantamista hedelmistä, NIISTÄ, joista kaikki SuomenKansalaiset saavat
OIKEUTETUN OSANSA !!!!!!!!!
HYVÄ SUOMI ja Demokratia ja sanavapaus ja Hyvä Etenkin NATO !!!!!!!!!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Mitähän tarkoitit oikeasti ?
Kyllä Tsingis-kaani oli Kekkostakin kovempi.
Pelkään olevani luuseri ja v*tuttaa suunnattomasti, siksi haluan kostoksi Maamme Isäksi jonkun tosi despootin!