Nykyajan Metrotytöt 2.0 -kesäteatteriesityksen arvostelu

Anonyymi-ap

Nykyajan Metrotytöt 2.0 -kesäteatteriesitys oli valitettavasti riman alitus karvialaisella mittapuulla. 30 euron lippuhinta on aivan posketon suhteessa teatteriesitykseen.

Olen kiertänyt kymmeniä kesäteatteriesityksiä eri paikkakunnilla ja tämä oli huonoin kokemistani esityksistä. Enpä olisi uskonut, että se huonoin kesäteatterikokemus tulee juuri Karviasta, jota olen pitänyt kulttuurillisesti paikkakunnan kokoon nähden hyvin korkealla tasolla.

Esityksessä oli kolme päätähteä ja sivuosaa näytteli esityksen bändissä soittanut rumpali. Onko tosiaan niin, että Karviasta ei löydy tällaiseen sivuosaan omaa näyttelijää, vaan sitä pitää lainata bändistä? Hän ei myöskään sijaistanut ketään, koska rumpali oli mainittu ohjelmalehtisessä myös näyttelijän roolissa.

Juonellisesti esitys jäi todella valjuksi ja jätti katsojan kylmäksi. Vaikutti lähinnä siltä, että tarinan pohjalle oli vain valittu näyttelijöiden suosikkikaraokelauluja ja niiden ympärille oli kehitetty täysin yllätyksetön juoni. Toisella puoliajalla sitä alkoi jo seuraamaan kelloaan, että koskahan tämä esitys loppuisi.

Lavastus oli hyvin pelkistetty, eikä puoliajalla lavasteita muutettu käytännössä, kuin yhtä seinää hieman siirtämällä. Puvustus oli myös melkoisen heikko esitys. Erityisesti Anniinan käyttämä kolmen euron vappuperuukki, jonka hiuksia joutui jatkuvasti poistamaan suusta, herätti lähinnä myötähäpeän tunteita. Todettakoon, että lavastus ja puvustus ei olisi tätä esitystä voinut mitenkään pelastaa.

Näyttelijöiden suoritus ei myöskään vakuuttanut. He unohtelivat poikkeuksellisen paljon niin vuorosanojaan, kuin laulujen sanoja. Kuiskaaja joutui töihin tämän tästä ja lauluissa joutuivat keskittymään toistensa seuraamiseen, että pääsisi edes jonkinlaiseen huulisynkkaan kanssanäyttelijöiden kanssa. Anniinalla ei taida olla paljoa esiintymiskokemusta ja se valitettavasti näkyi esityksen alusta aina loppukumarruksiin. Jonna ja Minna sen sijaan yritti pitää esitystä kasassa parhaan kykynsä mukaan. Tämä ei ollut ensi-iltaesitys vaan takana oli jo useita esityksiä. Senkään suhteen ei valitettavasti voida katsoa läpi sormien tätä luokatonta suoritusta.

Positiivista oli erinomainen bändi, joka soitti hyvin ja oli hienosti mukana kiinteänä osana esitystä. Siitä yksi tähti.

Kokonaisarvioksi tähtiluokituksena antaisin 1/5 - Pystytte parempaan!

13

2317

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Menekin katsomaan. Toisenlaistakin arvostelua esityksestä olen kuullut.

      • Anonyymi

        Tottakai järjestäjien taholta kehutaan.


    • Anonyymi

      Nyt täytyy puuttua tähän asiaan tämä oli tilattu esitys varta vasten Skanssiin ja ei Karvian teatterilla ole mitään osaa eikä arpaa tähän. Tilaaja on vastuussa tästä esityksestä.Esiintyjistä oli yksi Karviasta kaikki muut muualta . Se joka tämän tilasi kantakoon vastuun.Tämä kyllä pilaa Karvian omien ohjaajien esiintyjien ja esitysten maineen.Tilaaja onkin tiedossa hän puhukoon seuraavasti.Jos omatunto sen kestää.Eikä se ole Anniinan syy todennäköisesti harjoituksia on ollut liian vähän Anniina on todella hyvä laulaja ääni aivan kuin Lea Lavenilla ja esitys kokemusta on varmaan karttunut elämän aikana. Jos joku tietää asiasta paremmin niin sana on vapaa.Karvian omat kulttuuri esitykset kunniaan.

    • Anonyymi

      Karvialainen näytelmäfarssi on syntynyt. Haukutaan kaikki näyttelijät sekä myös katsojat. Rahat katosivat ja tilaaja mokasi.

    • Anonyymi

      Ainakin voisi olla joku tolkku esitysten määrässä...

    • Anonyymi

      Kävin kattomas...no ei paljon nautintoo tullu
      Anniinan äänelle plussaa

    • Anonyymi

      Itse pidin esityksestä huomioiden, että meninkin katsomaan musiikkikomediaa, enkä perinteistä lantasaapasfarssia.
      Lavastus oli pelkistetty, mutta linjassa tarinan kaareen.
      Lipun hinta oli ok, eihän tuommoinen kööri ilmaiseksi näillä inflaatiotasoilla kulje.
      Vaan... onhan se makuasia, sanoi koira kun muniaan nuoli. Ja sanoihan se muumimammakin, että "Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, niin on parempi olla sanomatta mitään."

    • Anonyymi

      Tykkäsin esityksestä. Ihan linjassa vastaavien esitysten kanssa. Anninan ääntä olisi kuunnellut enemmänkin. Esityksiä on tosin ihan liikaa, ehkä viisi olisi riittänyt.

    • Anonyymi

      Hyvä esitys! Enkä ole järjestäjä. Anniinalla on mahtava ääni, eikä hän unohdellut sanoja! Jos tosiaan ei olemitääm hyvää sanottavaa,niin kuin tällä."kulttuurin suurkuluttajalla", niin kannattaa olla hiljaa..Taitaa hänellä olla joku oma henkilökohtainen tavoite, kun näin mustamaalaa, ehkä hänkin vielä pääsee johonkin esiintymään, jos lahjat riittää

    • Anonyymi

      Sain "vinkin" tälläsenki kanavan olemassaolosta..Ihan Ok. Ainut, mitä en ymmärrä on , että miksi ei kommentoida omalla nimellä.
      Esitys mitä tässä ruoditaan on mielestäni ihan Ok, omassa tyylilajissaan!
      Ei Revyytä pidä mennä katsomaan, kuin näytelmää...Kyse on aiva eri asiasta!
      Ei Oopperasta ja Iskelmästäkään puhuta samassa lauseessa...
      Arvostelijoiden pitää toteuttaa edes yksi esitys ja nähdä, kuinka kova ja aikaa vievä homma se on!
      Esittävässä taiteessa ei ole vain yhtä oikeata tapaa , eikä yhtä totuutta!
      Jokainen , joka lavalle nousee ihan sitten minkä tyylin alle nouseekin, niin nousee sinne, jotta Sinulla arvostelija olisi kivaa, jotta Sinä viihtyisit!
      Vaatii suunnattomasti aikaa ja paneutumista, että mikään esitys nostetaan lavalle arvosteltavaksi!
      Vielä ehtii katsomaan viimeisen näytöksen!
      Pohtikaa sen jälkeen, mitä näitte ja koitte!
      Hyvää kesää kaikille!
      yt leena koivula

      • Anonyymi

        Esitystä näkemättä ja sen vuoksi arvostelematta otan kantaa vain Leenan mainitsemaan anonyymiin kirjoitteluun.

        Vapaassa demokratiassa on sentään mahdollista yksityisen veronmaksajan myös nimettömänä ottaa osaa keskusteluun.

        Mikäli anonyymi keskustelu äityy liian pahaksi ja rikkoo lakia on viranomaisilla siihen mahdollisuus puuttua ja selvittää keskustelijoiden henkilöllisyyksiä.

        Toki on rohkeaa ja reilua antaa palautetta omalla nimellään. Nykyään moni kuitenkin varoo nimellään kirjoittamista vihapostin, trollien, somehyökkäysten yms. pelossa mikä sinällään on huolestuttava kehitys.


    • Anonyymi

      Olisin mennyt katsomasn, mutta lippujen hinta liian korkea eläkeläiselle.

    • Anonyymi

      Aivan loistava esitys mielestäni. Katsoisin uudelleenkin milloin vain.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      209
      22679
    2. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      99
      16641
    3. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      298
      15484
    4. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      148
      10669
    5. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      117
      9499
    6. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      35
      8208
    7. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      31
      8182
    8. 237
      6742
    9. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      200
      6385
    10. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      36
      5973
    Aihe