Terhi 445C ja Honda BF20d ongelma

Tuommonen paketti tuli hommattua uisteluun ja jigihommiin. Honda vuodelta 2016 LRTU malli eli kaukohallinnalla ja sähkökipillä. Heti ensimmäisellä kerralla ajaessa huomasin että koneesta ei saa ihan kaikkea irti. Terhin myyntiesitteen ja netistä löytyvien videoiden perusteella veneen tulisi nousta plaaniin ihan heittämällä jopa kolmen hengen kuormalla. Yksin ajaessa on selvä asia että takapainoinen vene tahtoo kulkea keula pystyssä mutta sitä asiaa korjailin asentamalla hydrofoilit kavitaatiolevyyn ja se paransi käyttökokemusta yksin ajaessa. Yksin veneessä ollessa se vaivoin nousee puoliplaaniin mutta kolmen hengen kuormalla kyntää noin 8-10 solmun vauhtia. Tyhjäkäynnillä kone kiertää ja naukuu kuin moottorisaha mutta vaihde päälle tuntuu kuln tehoja uupuisi reilusti. Vauhti kasvaa nopealla vaihdealueella noin puoleen kaasuun asti mutta sen jälkeen on ”tyhjää” eikä kierrokset tunnu nousevan. Kierroslukumittaria ei ole mutta kyllä sen korvalla kuulee että kone ei käy täysillä kierroksilla. Potkurina 4 lapainen 9 1/4 x 10.

Ajattelin lähteä purkamaan vyyhtiä helpoimmista asioista eli hommaan uudet tulpat, uusin polttoainesuodattimen ja polttoaineletkun välissä olevan tutin. Osaisiko joku kertoa seuraavia askelia mikäli nuo toimenpiteet eivät auta? Missä voisi olla vika?

47

1362

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Oisko liian jyrkkä potkuri

      • Anonyymi
        UUSI

        😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋

        🍒 ­­­N­y­­­m­f­­­o­­­m­­­a­a­­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#17926548t

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    • Anonyymi

      Kaasari irti ja puhdistukseen ensiksi.

    • Anonyymi

      Hurjalta kuulostaa nelilapainen potkuri noin pienessä koneessa. Koita selvittää koneen ensiasennuspotkuri ja sellaisella testaamaan. Nykyisellä loppuu todennäköisesti voima kesken.

    • Anonyymi

      Perkules, tuohan onkin Hondan vakiopotkuri...

    • Anonyymi

      Jos runko uretaanit on jo niin painavat ettei vaan jaksa mennä? Eli tuntuuko vene painavalta?

    • Uretaanit ovat ok ja vene ei tunnu painavalta. Tarinat vettyneistä uretaaneista tekemässä veneestä painavan ovat muutenkin urbaanilegendaa kun täysin vettyneet uretaanit tuon kokoisessa veneessä lisäisivät painoa noin kilon verran.

      Tuo potkuri tosiaan itseänikin hieman huvitti kun ensimmäisen kerran sen näin. Pistin tilaukseen 3 lapaisen 9 1/4 potkurin 9 nousulla niin ehkä tuo muuttaa kulkua jonkin verran.

      • Anonyymi

        Vai kilon verran🙈

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai kilon verran🙈

        Tietämätön taas täällä. Eikun rohkeesti avaat vaan lähteineen et miks luulet et polyuretaanivaahto imis itseensä yhtään enempää vettä kuin mitä edellä on mainittu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietämätön taas täällä. Eikun rohkeesti avaat vaan lähteineen et miks luulet et polyuretaanivaahto imis itseensä yhtään enempää vettä kuin mitä edellä on mainittu.

        Kokemuksesta tiedän. Tietää moni muukin.
        Lähde: oma kokemus

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokemuksesta tiedän. Tietää moni muukin.
        Lähde: oma kokemus

        Eli joutavaa essonbaari lätinää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli joutavaa essonbaari lätinää

        Ei muuten ole. Uretaanivaahdosta suurin osa on ilmaa. Ja kun se imee vettä, eli ilman tilalle tulee vettä, niin sen vettyneen uretaanin paino on aika tasan sama kuin tilavuutensa verran vettä painaa.

        Nelimetrisessä Terhissä yli sata litraa uretaanivaahtoa = melkein sata litraa vettä pahimmillaan = 100 kg!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuommonen määrä vaatisi jo valtavan reiän veneeseen ja esteettömän pääsyn vedelle vaahdon tiiviin pinnan läpi ja lisäksi VUOSIA aikaa. Mulla oli marinossa koko köli halki ja vene ollut puoliupoksissa vuosia eli vesi oli tosiaan päässyt imeytymään uretaaneihin ja romiksen puntarilla mitattuna painoa sillä oli noin 235 kiloa ilman konetta kun valmistaja ilmoitti painoksi 230.

        Vaahtojahan on erilaisia, halvemmissa ns ”löysiä soluja” ja kalliimmissa suljetumpia joka taas tekee jopa tiiviin kuoren alla olevasta vaahdosta hyvinkin vähän vettä imevän.

        Mulla on venepaikka rannalla ja käsin nyin aina vinssillä veneen ylös. Edellinen vene painoi koneineen noin 250kg kun tää Terhi taas noin 290kg. Hirveää eroa painoissa en huomannut joten eiköhän vettyneet uretaanit voida ruksia pois listalta.

      • Anonyymi
        putkari111 kirjoitti:

        En puhunut SINUN veneestäsi, vaan yleisellä tasolla. Kokemusta kymmenistä paskavaahtoveneistä ja niiden korjaamisista, ja lopulta kaatopaikalle kärräämisistä. Unohda koko juttu tai hanki parempi vene. Älä ainakaan täällä enää kysele tyhmiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli joutavaa essonbaari lätinää

        En puhunutkaan kokemuksesta omasta veneestä vaan alalla työtä tehneen kokemuksella. Oma se on sekin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En puhunut SINUN veneestäsi, vaan yleisellä tasolla. Kokemusta kymmenistä paskavaahtoveneistä ja niiden korjaamisista, ja lopulta kaatopaikalle kärräämisistä. Unohda koko juttu tai hanki parempi vene. Älä ainakaan täällä enää kysele tyhmiä.

        Tähän kommenttiin tiivistyykin hyvin suomi24:n anti. Ollaan muka tietävinään kaikesta kaikki mutta ei edes yritetä auttaa vaan vittuillaan ja leikitään kovista.

        Itsekin tullut työskenneltyä vettyneiden uretaanien parissa veneissä jotain kertoja mutta kyllä niissä on kyseessä olleet 70-80 luvun lasikuituiset paatit, ei seitsemän vuotta vanha ABS vene.

        Aloittajalle sanoisin että tsekkaa tuo bensapuoli tankista kaasaariin asti putsaten/vaihtaen mitä tarvitsee ja tosiaan jos tuon potkurin olet jo hommannut niin uskoisin että 20 jaksaa mennä kolmelapaisella huomattavasti helpommin kuin nelilapaisella. Noin uudessa koneessa ei vielä pitäisi olla mitään pahasti pielessä vaikka huolto olisikin jäänyt hieman retuperälle aikaisempien omistajien toimesta.

        Ilmoittelethan tänne kun saat nuo hoidettua et mikä on lopputulema. Terhejä liikkuu Suomen vesillä niin paljon että joku muukin saattaa hyötyä tästä ketjusta.

        No onhan tuo jo 7 vuotta vanha. Ihan hyvin mahdollista että on vettyny ja alkup. omistaja laittanut kiertoon. On niitä nähty. Sehän oli vain yksi skenaario miksi ei kulje. Eikö täällä jotain syytä yritetä etsiä?
        Sekavan aloituksen tehnyt uusi terhisti itse kyllä kirjoittelee moukkamaisesti. Sen vran veti hernettä nokkaan että syy taisi löytyä?
        Harmittaahan se tietysti jos paljastuu ongelma terhi.

        Eikös tuo nyt ihan asiallisesti ole asiaa ollut selvittämässä? Ennemminkin itse vaikutat pettyneeltä kun ei ollutkaan uretaanit syynä veneen huonoon kulkuun. Jatka vaan niiden vaahtojen irroittelua niistä ikälopuista romuista ja anna muiden asiasta enemmän tietävien yrittää ratkaista alkuperäinen ongelma joka mitä ilmeisimmin on polttoaineen saannista kiinni.

        Onneks ei enää tarvi noihin viallisiin terheihin koskea pitkällä tikullakaan. Eikä kyllä viattomiinkaan. On ne sen verran surkeita kapistuksia kaikin puolin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneks ei enää tarvi noihin viallisiin terheihin koskea pitkällä tikullakaan. Eikä kyllä viattomiinkaan. On ne sen verran surkeita kapistuksia kaikin puolin!

        Se on hyvä juttu se onnea!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on hyvä juttu se onnea!

        Juuri näin. Uretaani on veneissä umpisoluista, vaikka vaahto on ilmaa täynnä, niin se kuin ilmapallossa. Maassakin uretaanilevyjä käytetään routaeristeenä ja eriste ei toimi, jos se vettyy.

    • Anonyymi

      Yksi mikä on varmaa että tuo vene ei nouse heittämällä plaaniin kolmen hengen kuormalla jos nousee ollenkaan. Tutulla Terhi 450 samalla koneella, kahden hengen kuormalla nousee plaaniin, kolmen hengen kuormalla menee vaikeaksi.

    • Anonyymi

      Onko siinä Terhin myyntiesitteessä 20 vai 40 hepan kone.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pienihän tuo kone on tuohon veneeseen vaikka kaikki olis ihan kunnossakin.

        Ei taida plaaniin nousta kuin yksin tai parilla teinillä.

      • Anonyymi

        Esittelyvideossa on 40 hp ja sillä kulkee kolme henkeä sujuvasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Esittelyvideossa on 40 hp ja sillä kulkee kolme henkeä sujuvasti.

        445 ei voi laittaa 40 konetta. Uudessa 450 on vahvistettu peräpeili johon saa sen nelikymppisen. 445 max 30 kone jolla varmasti kulkis kevyemmin.

        Nopealla selauksella youtubesta löysin noita esittelyvideoita ja koeajoja ja kyllä tuossa näyttää kolme henkeä menevän 20:lla mukavasti plaanissa ja aika kevyestikin näyttää kiihtyvän siihen. Vaikea uskoa että terhin kaltainen valmistaja lähtisi vääristelemään veneidensä kulkuominaisuuksia.

    • Anonyymi

      Ensiksi huolla ja tarkasta kone. Jos et itse osaa, niin vie pajalle. Kun kone on varmasti kunnossa, niin sitten vasta kannattaa alkaa tekemään mitään muuta.
      Toiseksi ota nuo ylimääräiset siivekkeet pois, sillä ve jarruttavat menoa yllättävän paljon.
      Laita rundikello, jotta tiedät paljonki kone kiertää plaanissa nykyisellä kuormalla. Koneen tulisi ottaa max rundinsa, sillä muutoin potkuri on liian suurinousuinen. Jos kuormaa on yleensä paljon, niin voisi harkita, jopa liian pieninousuista potkutia.
      Koneessa oli sähkökippi, mutta ei ilmeisesti sähkötrimmiä? Onko koneen asento oikea? Jos trimmikulma on liian suuri, niin venettä ei tahdo saada plaaniin. Jos se on liian pieni, niin vene nousee nopeasti plaaniin, mutta kyntää plaanissa keula alhaalla. Trimmikulma riippuu myös kuormasta ja sen sijainnista veneessä, joten kulma on aina kompromissi ellei ole sähkötrimmiä. Koneen sähkötrimmillä asennos saa aina säädettyö optimiksi.
      Olen joskus asentanut pieneenkin veneeseen sähköiset sivutrimmit, joilla voi auttaa liikkeellelähdössä ja muutoinkin korjata veneen ajoasentoa.
      Onko kone asennettu oikealle korkeudelle? Kavitaatiolevyn tulisi olla pohjan tasolla. Jos se on huomattavasti alempana, niin alakerran veden vastus on tarpeettoman suuri. Jos se on liian ylhäällä, saattaa potkuri olla liian korkealla ja imeä ilmaa. Oikea korkeus on aina vähän venekohtainen ja riippuu myös siitä mitä ominaisuuksia halutaan.
      Olen joskus asentanut pieneenkin veneeseen sivutrimmit, joilla voi auttaa liikkeellelähdössä ja muutoinkin korjata veneen ajoasentoa.

      • Anonyymi

        Noihin manöövereihin kannattaisi jo miettiä kokonaan uutta venettä. Ei terhiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noihin manöövereihin kannattaisi jo miettiä kokonaan uutta venettä. Ei terhiä.

        Tarkoitatko, ettei konetta kannata huoltaa, asentaa oikealle korkeudelle ja säätää trimmikulma sopivaksi? Ihan perusjuttuja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitatko, ettei konetta kannata huoltaa, asentaa oikealle korkeudelle ja säätää trimmikulma sopivaksi? Ihan perusjuttuja.

        Kannattaahan se kunnon veneessä tehdä. Tuskin paranee tässä tapauksessa. Liian pieni kone.

      • Koneen huolto kyllä onnistuu niin kauan kun ei tarvii bensapumppua, kaasaria ja perus öljyjen ja tulppien vaihtoa syvemmälle mennä. Nuo siivekkeet paransivat käyttökokemusta yksin ajaessa aika paljonkin mutta kunhan saan kamat postiin, koneen huollettua ja vaihdettua loivemman potkurin niin aion kokeilla sekä hydroifoileilla että ilman.

        Koneessa tosiaan on sähkökippi mutta ei trimmiä. Olen kokeillut konetta vaikka missä asennossa sekä yksin ajaessa että kuorman kanssa ja juurikaan se ei ole asiaan vaikuttanut. Kavitaatiolevy sattuu lähes millilleen pohjan tasalle, piirun verran sen alapuolelle.

        Mulla on deikkarissa jälkiasenteiset trimmilevyt ja nehän on aivan loistavat mutta vierastan ehkä hieman ajatusta laittaa niitä 445 kaltaiseen pieneen kalaveneeseen.

      • Anonyymi
        putkari111 kirjoitti:

        Koneen huolto kyllä onnistuu niin kauan kun ei tarvii bensapumppua, kaasaria ja perus öljyjen ja tulppien vaihtoa syvemmälle mennä. Nuo siivekkeet paransivat käyttökokemusta yksin ajaessa aika paljonkin mutta kunhan saan kamat postiin, koneen huollettua ja vaihdettua loivemman potkurin niin aion kokeilla sekä hydroifoileilla että ilman.

        Koneessa tosiaan on sähkökippi mutta ei trimmiä. Olen kokeillut konetta vaikka missä asennossa sekä yksin ajaessa että kuorman kanssa ja juurikaan se ei ole asiaan vaikuttanut. Kavitaatiolevy sattuu lähes millilleen pohjan tasalle, piirun verran sen alapuolelle.

        Mulla on deikkarissa jälkiasenteiset trimmilevyt ja nehän on aivan loistavat mutta vierastan ehkä hieman ajatusta laittaa niitä 445 kaltaiseen pieneen kalaveneeseen.

        Etkö päässyt kokeilemaan paattia ennen kauppoja? Vai ostitko erikseen?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Etkö päässyt kokeilemaan paattia ennen kauppoja? Vai ostitko erikseen?

        Jäi koko paketti tutun pariskunnan leskelle loppusyksystä pihaan trailerin päälle niin ostin edullisesti pois enkä sitten hyväsydämisyyttäni lähtenyt vaatimaan koeajoa. Siellä saavissa kokeilin koneen päälle ja tsekkailin veneen läpi, en muuta.

      • Anonyymi
        putkari111 kirjoitti:

        Jäi koko paketti tutun pariskunnan leskelle loppusyksystä pihaan trailerin päälle niin ostin edullisesti pois enkä sitten hyväsydämisyyttäni lähtenyt vaatimaan koeajoa. Siellä saavissa kokeilin koneen päälle ja tsekkailin veneen läpi, en muuta.

        Toivottavasti saat toimimaan tyydyttävästi. Joku tuke bensapuolella saattaisi olla vikana.

    • Noniin aloittaja täällä.

      Tein seuraavat toimenpiteet:
      - kaasari irti ja täys putsaus ultraäänipesurilla
      - liqui molyn putsausainetta bensan sekaan ja tankin ajo tyhjäks (ehkä enempi lumevaikutus tällä)
      - polttoainesuodatin vaihdettu
      - tankin suodatin putsattu
      - polttoaineletkun kumilöllykkä uusittu ja letku tsekattu läpi ilmavuotojen varalta
      - tulpat uusiks
      - potkurin vaihto nelilapaisesta 9-1/4 10 -> nelilapaiseen 9-1/4 8. Kokeilin myös kolmilapaista 9-1/4 9 mutta kone tahtoo kiertää yli sillä niin se jää nyt varapotkuriksi.

      Nyt terhi suorastaan lentää! Hyökkää kahden raavaan ukon kuormalla plaaniin sekunneissa ja kolmen hengen kuormallakin menee ihan nätisti plaanissa.
      En toimenpiteiden välissä käynyt erikseen ajamassa joten varmaksi en osaa sanoa mikä veneen kulun loppupeleissä korjasi mutta vahvimmin epäilen sekä kaasarin likaisuutta että liian jyrkkää potkuria.

      Iso kiitos kaikille vinkkejä tarjonneille ja myös teille terhin ja uretaaniveneiden mollaajille!

      • Anonyymi

        Hyvä homma! Riehakasta ajoa vaan kaikilla hepoilla!

      • Anonyymi

        Hieno juttu että sait toimimaan ja epäilijät pitkän nenän. Hyvää veneilykesää!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hieno juttu että sait toimimaan ja epäilijät pitkän nenän. Hyvää veneilykesää!

        "hyökkääminen" ja "lentäminen" taitaa olla aika lailla makuasioista?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "hyökkääminen" ja "lentäminen" taitaa olla aika lailla makuasioista?

        Ottaako pannuun kun kaveri saikin paketin toimimaan ja olit väärässä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ottaako pannuun kun kaveri saikin paketin toimimaan ja olit väärässä?

        Miten väärässä? Minä oo mitään aiemmin kirjoittanut.
        Siitä olen silti aivan varma että tuo on kaislikon hitaimpia pulpettiveneitä tuolla koneella.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miten väärässä? Minä oo mitään aiemmin kirjoittanut.
        Siitä olen silti aivan varma että tuo on kaislikon hitaimpia pulpettiveneitä tuolla koneella.

        Moi.

        Täällä paketin omistaja.
        20 solmua huiput yksin kalakamojen kanssa, 18 solmua kaks henkee ja kalakamat ja 15,5 solmua kolme henkee ja kalakamat. Eihän se mikään pikavene ole mutta ei sitä sellaiseksi ole meinattukaan. En käy vesillä kisailemassa kenenkään kanssa mutta kyllä siellä paljon hitaampiakin pulpettiveneitä liikkuu =)

        Kolmekymppisellä sais pari-kolme solmua lisää huippuihin niin eipä ole mun mielestä sen väärti kun matkavauhdiksi riittää siirtymiin se 15-17 solmua ihan hyvin.

        Nyt kun moottori on iskussa, niin kiinnostaisi tietää kulku alkuperäisellä 10” potkurilla. Oletko koittanut kunnostuksen jälkeen?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Nyt kun moottori on iskussa, niin kiinnostaisi tietää kulku alkuperäisellä 10” potkurilla. Oletko koittanut kunnostuksen jälkeen?

        Yksin ajaessa se menettelee mutta heti kun lisää kuormaa niin koneessa ei enää puhti riitä sillä potkurilla.

    • Anonyymi

      Itselläni sama paketti ja sama vika. Plaaniin nousua saa odotella pitkään. Pitänee tilata tuo sama pienempi potkuri.

      • Anonyymi

        Se kannatta ihan varmasti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1827
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1699
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1524
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1213
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1204
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1192
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1156
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1131
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      8
      1129
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1124
    Aihe