Purra tuhoaa PS:n anteeksipyytelyllä

Anonyymi-ap

PS:n alamäki lähti nuorisojärjestön lakkauttamisesta, vaikka siihen oli loogiset syyt, niin pohjimmiltaan Kuru ja muut toimijat vain jatkoivat sitä mietiskelyä ja maahanmuuttokriittistä pohdintaa, jolle on olemassa järkiperusteet. Tietenkin nuorisojärjestö löi välillä yli, mutta se on nuorisojärjestön tehtävä kaikilla puolueilla. Näin kuitenkin silloin, että PS on hiljalleen ajamassa itseään umpikujaan, jos puhuu maahanmuuttokritiisyydestä vain ns. haitallisen maahanmuuton kautta, joka määritellään työ- tai kela-peräisen mukaan. Kun emopuolue ei suostu selvästi määrittelemään "Mikä on suomalainen?" kysymykseen vastausta, niin silloin kuka tahansa voi olla suomalainen ja samalla katoaa pohja kritisoida mitään maahanmuuttoa.

Nyt viimeisimmät kohut ovat eräänlainen PS:n agendan ja ajatusten alasajo kansainvälisen rasismin ja äärioikeiston vastaisen taistelun kautta. Se on se viimeinen naula, jolla aikaisemmin kansallismieliset ja roturealistisia ajatuksia esittäneet puolueet siirretään joko roskakoriin tai ne valtavirtaistetaan. Jälkimmäisen kohdalla päädytään siihen, ettei puolue pysty ajamaan mitään kohtia sen kannattajien ohjelmasta ja se toimii konsensuksen apurina oman kannattajakuntansa tahdon vastaisesti.

Taistelu rasismia vastaan on taistelua valkoista miestä ja naista ja heidän oletettua ylivaltaansa kohtaan. Kun riittävästi irtisanoudutaan ja kummarretaan tässä taistelussa, niin valkoiset ovat jo valmiiksi polvillaan uusien tummien ja muhamatti valtaajien edessä. Purra irtisanoutui täysin järjenvastaisesti sanoistaan.Tämä on PS:n tuhon tie!

50

340

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei voi kumartaa kahteen suuntaan vaikka kuinka Persut yrittää...

    • Anonyymi

      Purra on suvakki

      • Anonyymi

        Pettikö persu?


    • Anonyymi

      Halla-aho ei ole koskaan pyydellyt anteeksi mitään

      • Anonyymi

        Hän on MIES


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hän on MIES

        Mies joka jatkuvasti välttelee vastuuta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hän on MIES

        Ei ole käynyt edes armeijaa, mikä mies sellainen on?


    • Anonyymi

      Taas puolue ilmeisesti hajoaa kuten kävi viimeksi. Ilmeisesti kohta taas nähdään "aitopersujen" palatsivallankumous puolueessa ja pakottavat ministeripersut eroamaan "pettureina". Eikö Persut ikinä opi, että hallituksessa sinun tulee osata käyttäytyä ja ottaa vastuuta tekemisistäsi ja sanomisistasi?

    • Anonyymi

      Me olemme kansa

      • Anonyymi

        Ja kansa alkaa olla kypsynyt Riikka Purran ylimielisyyteen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja kansa alkaa olla kypsynyt Riikka Purran ylimielisyyteen.

        Kansa alkaa olla kyllästynyt Purran anteeksipyytelyyn.

        Ei kantaväestön oikeuksien puolustamista pidä pyydellä anteeksi.


      • Anonyymi

        MINÄ OLEN KANSA! T: PURRA

        TE MUUT OLETTE ROSKAA.


    • Anonyymi

      Antakaa Purralle ase niin jo alkaa anteeksipyytely riittämään.

      • Anonyymi

        Nähdäänkö Eduskunnassa joukkoampuminen tällä kertaa vai mitä Purra oikein suunnittelee.


    • Anonyymi

      Persujen kannatus laskee aina hallituksessa koska he eivät saa läpi tavoitteitaan kuten EU-eroa, ulkomaalaisten joukkotuhontaa jne.

      • Anonyymi

        Seuraavaksi on taas odotettavissa että Persut hajoaa kahteen leiriin kun nazihenkisimmät eivät ole tyytyväisiä Purran ja hallituksen aikaan saannoksiin.


      • Anonyymi

        Miksi valehtelette ps:ista?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi valehtelette ps:ista?

        Ei ole valehtelua vaan realismia. Mikä tapahtui viimeksi Persujen ollessa hallituksessa tulee toistumaan koska puolue ei saa natziaatteitaan läpi. Purra pakittaa puheistaan kuin lammas eli olipa nöyristelevä puheenjohtaja tälläkin kertaa.


    • Anonyymi

      Oppositiolaisia vain ottaa kupolista, kun jäi rannalle. "Puistakin kaivetaan juuret esiin".
      Totuudet ei pala tulessakaan ja niitä ei pyydetä anteeksi.

      • Anonyymi

        Oppositon tehtävä on aina räksyttää:)
        Kuka kaivaa KOK nuorisojärjestön sanomiset?
        Nytkö Pakarinen Väyrysen "kasvatti" heränny myös haukkumaan???
        Onhan tämä Kepukin jo täysi fiasko ja kääpiöpiolue kehtaakin liittyä huutokuoroon.
        En tuota Pakkarista ole onneksi koskaan äänestäny, Kepu petti aina iltalypsylläkin.


    • Anonyymi

      Näitä persujen kommentteja lukiessa, tulee entistä enemmän vakuuttuneeksi siitä että puolue on umpirasistinen ääriliike, jonka ainoa agenda on Suomen rajojen ulkopuolelta tulevien vähättely ja syrjiminen. Olipa kyseessä turisti, tänne töihin tullut tai pakolainen. Kaikki niputetaan samaan kastiin, joka näkyy jo osalla kansalaisten käyttäytymisessä.

    • Kun Purra ei pyydä anteeksi, siitä ulistaan kuorossa. Kun Purra pyytää anteeksi, siitä ulistaan kuorossa. Jos persuja ei olisi edes olemassa, olisi ulinakuoro silti aina äänessä, koska ulinasta elävä hakee aina kohteen, josta voi ulista.

      Suomen venäläismielinen ulinakopteripataljoona parveilee aina siellä missä sitä se saa eniten vahinkoa aikaan.

      • Anonyymi

        Sehän tässä on ongelma kun poliitikolla takki kääntyy silloin kun pääsee oppositiosta hallitukseen. Äänestäjien pettäminen on suurin ongelma.


    • Anonyymi

      Riikka on laittanut nimensä alle paperiin, jossa hallituspuolueet sanoutuvat irti kaikesta "ääriajattelusta" ja lupaavat ettei sellaista suvaita. Suomessa ääriajattelu tarkoittaa Helsingin Sanomien ja Yleisradion ja RKP:n arvojen ja agendan haastamista.

      Parhaassa tapauksessa Purra valehteli ja lupasi jotain mitä ei ole aikeissakaan pitää, vaan persut jatkavat ääriajatteluaan röyhkeästi, sopimuspaperista huolimatta.

    • Anonyymi

      Purra sortui paineen alla ja sellainen henkilö ei sovi johtohahmoksi. Ihan vertauksena, mureniko Jussi kertaakaan tuolla tavalla. Riikka lähti selittelemään ja anteeksi pyytelemään sitä ei voi antaa anteeksi.

      • Anonyymi

        En käyttäisi sanaa sortui. Ilmeistä on, että Niinistö ja Orpo (+ Henriksson) ovat laittaneet Purran ota tai jätä -tilanteeseen. Joko Purra pyytää anteeksi kirjoituksiaan ja allekirjoittaa julkilausuman nollatoleranssista rasismin suhteen tai hallituksen taival päättyy.

        Vaikka ihminen tuossa tilanteessa olisi kuinka vahva tahansa, hän voi silti päätyä tekemään niin kuin Purra nyt teki.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En käyttäisi sanaa sortui. Ilmeistä on, että Niinistö ja Orpo ( Henriksson) ovat laittaneet Purran ota tai jätä -tilanteeseen. Joko Purra pyytää anteeksi kirjoituksiaan ja allekirjoittaa julkilausuman nollatoleranssista rasismin suhteen tai hallituksen taival päättyy.

        Vaikka ihminen tuossa tilanteessa olisi kuinka vahva tahansa, hän voi silti päätyä tekemään niin kuin Purra nyt teki.

        Se oli ainoa vaihtoehto Purralla. Muussa tapauksessa demarit olisi saattanut jälleen nousta hallitukseen tuhlaamaan rahaa. Se ei Orpon suunnitelmiin sovi kuin pakkoraossa. Se tietysti kismittää.


    • Anonyymi

      Mielestäni Riikan pitäisi erota. Ei siksi että kirjoitti vaan siksi koska pyysi anteeksi, nöyristelee totatilaristeja ja siten heitti paskaa kannattajiensa päälle. Joku sellainen tilalle jolla pysyy ryhti kunnossa punikkien edessä. Joukkue lajissa jos koutsi pyytelee anteeksi toisen joukkueen pelaajilta liian kovia taklauksia on tuon valmentajan syytä sulkea joukkueen ovi ulkopuolelta ja älytä häipyä.

      • Anonyymi

        Miten se alamäki alkoi nuorisojärjestöstä kun juuri tuli eniten kansanedustajia ikinä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten se alamäki alkoi nuorisojärjestöstä kun juuri tuli eniten kansanedustajia ikinä?

        Ei nuorisojärjestöstä vaan alkuperäisen nuorisojärjestön erottamisesta etnonationalismin takia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei nuorisojärjestöstä vaan alkuperäisen nuorisojärjestön erottamisesta etnonationalismin takia.

        Turtiainenkin pitäisi saada takaisin perussuomalaisiin.


    • Anonyymi

      Riikka, pää pystyyn ja eteenpäin! Oikealla asialla olet.
      Koirat haukkuu ja karavaani kulkee!

    • Anonyymi

      Riikka Purra: EU tuo Suomelle turvaa.

      • Anonyymi

        Tuo se Sveitsillekin, vaikka ei ole eu-maa. Nato tuo vielä enemmän.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo se Sveitsillekin, vaikka ei ole eu-maa. Nato tuo vielä enemmän.

        Siksi persujen tavoitteena onkin Suomen erottaminen EU:sta, Eurosta ja Natosta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siksi persujen tavoitteena onkin Suomen erottaminen EU:sta, Eurosta ja Natosta.

        Persujen ja Putinin tavoite


    • Anonyymi

      Jos persuja ei olisi kukaan ei uskaltaisi puuttua kehitysmaamuslimi MAANMUUTTAJIEN edesottamuksiin SUOMESSA!
      Koska muuten fasisminatsirasismi!

      • Anonyymi

        Höpö, höpö. Oletko ymmärtänyt, että Suomen laki koskee niin suomalaisia kuin maahanmuuttajia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpö, höpö. Oletko ymmärtänyt, että Suomen laki koskee niin suomalaisia kuin maahanmuuttajia.

        Miksi ne sitten tulevat EU:n ulkopuolelta tänne rikkomaan lakia? Niiden rikosten hirveän suuri määrä on huolestuttavaa ja tyhmä saa olla jos ei sitä pane merkille!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi ne sitten tulevat EU:n ulkopuolelta tänne rikkomaan lakia? Niiden rikosten hirveän suuri määrä on huolestuttavaa ja tyhmä saa olla jos ei sitä pane merkille!

        Tekihän suomalainen Pekkakin vuonna kivi ja kirves jotakin... 😂


    • Anonyymi

      Riikka kumartaa nyt kokoomukselle ja pyllistää radikaaleille Persuille.

      • Anonyymi

        Voi olla että Sinimustien kannatus lähtee nousuun


    • Anonyymi

      Paras taktiikkahan tuo on hiljentää uliseva vihervasemmisto! Jos vieläkin jatkavat, niin näkee niiden ulisevan vain maalitustarkoituksessa.

    • Anonyymi

      Sitä saa mitä tilaa. Ei ihme että äänestäjät heittää lokaa Purran niskaan.

    • No mieluummin annetaan punavihreille periksi anteeksipyynnön verran kuin että annetaan opposition kuoIaaviIIe hurtille "syitä" lähteä hitIermäiseen raivoamiseen, jonka seurauksena Orpo joutuisi ehdottamaan maalittamisen kohteelle "oma-aloitteista" eroamista.

      • Anonyymi

        Riikka Purra petti äänestäjät!


      • Anonyymi kirjoitti:

        Riikka Purra petti äänestäjät!

        Mikä hitto teitä äärilaidan venkuloita vaivaa? Ensin kiljutte kurkku suorana, että täytyy irtisanoutua rasismista ja pyytää anteeksi. Sitten kun se tapahtuu, alatte kiljumaan, että Purra petti äänestäjänsä. Mulla on sulle ehdotus. Hae leka ja pirsto välineesi, jolla olet yhteydessä nettiin. Pliis! :)


    • Anonyymi

      Riikka nolaat meidät sinua äänestäneet pyytämällä julkisesti anteeksi maahan tunkeutujilta.

      • Olet aivan liian kaukana vasemmalla, että kykenisit mitenkään uskottavasti feikkaaman persua ;)


    • Anonyymi

      Suomessa on mielipiteen vapaus. Kukaan ei voi sitä viedä.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      37
      5056
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      82
      3596
    3. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      30
      2983
    4. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      61
      2975
    5. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      9
      2876
    6. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      56
      2343
    7. Miksi haluat pitää estettynä mutta täällä puhut?

      Eikö olisi parempi puhua ihan kasvotusten?
      Ikävä
      41
      1828
    8. Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!

      Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1760
    9. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1721
    10. Kiusaaja otti yhteyttä, mitä tekisit?

      Minulle kävi näin pari kk sitten. Olin aluksi todella ystävällinen. Sanoin, että olin jo unohtanut jne. Asia jäi vai
      Sinkut
      134
      1612
    Aihe