Luottamusäänestys on tarpeen

Riikka Purran kirjoitukset, joita hän pyysi anteeksi - ainakin osittain - ovat peräisin 15 vuoden takaa vuodelta 2008. Purra totesi, että ne on kirjoitettu 8 vuotta ennen kuin hänen poliittinen toimintansa on alkanut. Pääministeri Orpokin piti tätä yhtenä perusteena sille, että Purra nauttii hänen luottamustaan. A-studiossa läväytettiin sitten Orpon silmille vuonna 2019 kirjoitettu teksti mustista säkeistä, jotka vetävät perässään lapsia ja mustaa säkkiä laittamassa kirjoja paikallee kirjastossa. Orpo puisteli päätään ja sanoi, ettei tällainen kirjoittele ole hyväksyttävää. Mutta hän ei ilmeisesti huomannut, että nämä kirjoitukset olivat vuodelta 2019 ja ne olivat siten Orpollekin kai uusia, koska eiväthän vuonna 2019 kirjoitetut tekstit ole 15 vuotta vanhoja ja ne on selvästi kirjoitettu aikana, jolloin Purra oli kansanedustaja. Purra kommentoi näitä uusien paljastusten esille nousemista odotettuna ja näyttää taas keskisormea eikä anteeksipyynnöistä ole tietoakaan.

Rasistiset tekstit ja väkivallalla fantasiointi eivät liene ihan tyypillista aikuisen ihmisen käytöstä. Niistä kumpuaa paitsi ääretön viha myös halu reagoida asioihin jopa väkivallalla. Niin sanotun normaalin ihmisen näkökulmasta tämä on aika lailla sairasta. Senkin voidaan kysyä, voiko Suomessa toimia ministerinä henkilö, joka kykenee aikuisena tuottamaan noin sairasta tekstiä ja joka on vielä ainakin vuonna 2019 jatkunut samaa rataa.

Oppositio on huomannut sen, mikä pääministeri Orpolta on jäänyt huomaamatta. Orpo haluaa kynsin hampain pitää vain hallituksensa koossa. Hän ei ilmeisesti ymmärrä, minkälainen vaara mainitunlaisilla ajatuksilla ja mielenlaadulla varustettu ministeri voi olla Suomen ja suomalaisten maineelle. Tänään tv-haastattelussa nuori ruotslaistoimittaja ihmetteli, mitä on tapahtunut Suomelle, kun maailmalla ihasteltu Sanna Marin hallituksineen on vaihtunut äärioikeistolaisia piirteitä kumpuavaan hallitukseen. Vastaus on tietysti se, että tämä on Suomi takaisin hallistus. Takaisin jonnekin sadan vuoden takaiseen aikaan.

Uskon ja toivon, että Purran ministeriydelle esitetään epäluottamuslausetta. Ratkaisevaksi muodostunee se, miten RKP:n kansanedustajat tällä kertaa äänestävät, kun sen aika tulee. Ei ole mitään järkeä jättää äänestystä syksyyn, koska jos hallitus hajoaa, on parempi suomalaisten kannalta, että se hajoaa heti eikä vasta syksyllä. Näin voitetaan aikaa ja voidaan alkaa miettiä uutta hallituspohjaa. Persut nimittäin tuskin jatkavat, jos heidän puheenjohtajansa ei nauti eduskunnan luottamusta.

1

139

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Haluan sinut, kuuletko minua.

        Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
        Ikävä
        86
        1391
      2. Hän on tosi

        hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
        Ikävä
        52
        997
      3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

        https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
        Maailman menoa
        370
        828
      4. Kuka sitä naista maalittaa

        Täällä oikeasti?
        Ikävä
        151
        800
      5. Rakastan häntä

        Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
        Ikävä
        55
        709
      6. Anteeksipyynnöstä

        Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
        Ikävä
        124
        707
      7. Ei kukaan ole katsonut

        Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
        Ikävä
        51
        658
      8. Naiselle Kuuleppa Tämä

        Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
        Ikävä
        38
        635
      9. Oletko päässyt minusta

        Eteenpäin?
        Ikävä
        76
        622
      10. Onko mun toinen

        Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
        Ikävä
        56
        604
      Aihe