Loistava, rento ja sydämellinen selvänäkijä ja meedio. Toi isäni viestit selkeästi rajan takaa.
Näki mieheni pettämiset ennakkoon.
Tuo viestejä myös lemmikeiltä rajan takaa, toi viestiä Rasselta ja antoi lohtua menetyksen keskellä.
Suosittelen.
Terhi Jansson
56
4012
Vastaukset
- Anonyymi
Olen ollut yksityisistunnossa , ja oikein hyvä ja toteutunutkin ennustus jonka häneltä sain.
- Anonyymi
Jos joku näkijä pitää huonoja istuntoja niin kyllä niistä yleensä helposti sana leviää ja ihmiset kirjoittavat negatiivisesti palstoilla kokemuksistaan. En ole itse kaikilla käynyt mutta uskon että ne joita esim täällä toistuvasti kehutaan ovat varmasti kaikki ihan hyviä.
- Anonyymi
Missä ottaa vastaan?
- Anonyymi
www.terhijansson.webnode.fi
Puhelimitse myös pitää erityyppisiä istuntoja.
- Anonyymi
Terhi on ollut meediona osaava minunkin mielestäni. Sujuvasti ja paikkaansa pitävästi osaa kuvata henkimaailman tulijat ja kertoa viestit. Ehdottomasti suosittelen. Hän on aika monipuolinen näkijä ja istunnoissa voi tulla monenlaista tietoa. Kaikkea en välttämättä voi arvioida, mutta esim viestit rajan taakse siirtyneiltä omaisilta ja ystäviltä ovat menneet kyllä hyvin kohdalleen.
- Anonyymi
En ole Terhi. Kyllä hänellä riittää suosittelijoita, usko pois.
- Anonyymi
Näki mieheni pettämiset ennakkoon? Jaahas vai niin.
Hyvänä sykolookina eukko noukki sinulta huomaamattomasti tiedot helpoista ystävättäristäsi. Miehesi sai hyviä vinkkejä kun kerroit etukäteen.
- Anonyymi
Hän on hyvä tuomaan viestejä. On muitakin hyviä meedioita mutta heitä ei ole paljon. Monet tuovat viestejä suppeasti ja lyhyesti, ja pyörittelevät samoja asioita.
- Anonyymi
Viestejä juu mutta mitä ja mistä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viestejä juu mutta mitä ja mistä?
Yleensä meedio välittää viestejä henkimaailmaan siirtyneiltä sukulaisilta, ystäviltä ja tuttavilta. Kun henkilö on ensin kuvattu ja tunnistettu niin sitten kerrotaan viesti. Jotkut välittävät viestejä myös henkioppailta. Tulija voi joskus olla vaikka joku sielu joka on edellisestä elämästä tuttu.Viestit voivat olla kiitoksia, anteeksipyyntöjä, neuvoja tai näkökulmia asioihin tai henkiseen kasvuun liittyviä asioita. Viestit ovat myönteisiä ja kannustavia ja niissä on usein huumoriakin. Nykyään puhutaan myös kanavoinnista joka voi tarkoittaa yhteyttä enkeleihin, mestareihin ym. Perinteisesti meedion tarkoituksena on antaa todisteita elämän jatkumisesta ja yleensä viestejä ei välitetä tahoilta mitä vastaanottaja ei voi tunnistaa. Henkimaailman ajatellaan olevan tässä meidän ympärillä, ainakin joidenkin tasojen ja viestejä välitetään selväaistien avulla, ne tulee ajatuksina, tuntemuksina ym. Mitä parempi meedio on, niin sitä enemmän niissä on sisältöä ja tarkkuutta. Välillä tottakai miettii että jaksaako näihin uskoa ja voisiko kaikki olla vain sattumaa, mutta en usko että voi.
- Anonyymi
Hyviä on kokemukseni mukaan muutamia, ei montaa.
On tullut käytyä monilla, ja luotto meediot on ne joilla enään asioin. Luotettavia on tosiaan vain Marja, Irene, Terhi ja Harriet. Paljon on maakunnissa hyviä, mutta harva vain tuntee heitä.
- Anonyymi
Minua kiinnostaa tämä. Mitä minun tulee kertoa meediolle ja millaisia viestit ovat? Kuinka pitkä puhelinkeskustelu on? Saako aidosti tietoa edesmenneestä ilman, että minun tulee kertoa henkilölle paljon taustatietoa.
Ulkomailla meedio kertoi minulle vain saman mitä kerroin hänelle ja lisäsi siihen lauseita, joita voin itse tulkita miten vain. Petyin hieman.- Anonyymi
Ei tarvitse kertoa mitään taustatietoa. Hyvät eivät kysele. Puhelin istunnot voivat olla 30, 45 tai joskus 60 min. Meedio saattaa aluksi kysyä toiveita istunnolle. Voit sitten tarkentaa millaista istuntoa haluat esimerkiksi viestejä edesmenneitä läheisiltä. Joskus istunnoissa voi tulla henkioppaita ja muutakin tietoa, mutta ne voi rajata pois jos haluat nimenomaan läheisiä ihmisiä ja perinteisen meedio istunnon. Erityistä syytä istunnolle ei tarvitse olla. Voi ottaa ihan avoimen istunnon ja sitten vain katsotaan ketä ja mitä sieltä tulee. Alun jälkeen voi toivoa jotain tiettyä henkilöä jos haluaa. Aina voi pyytää mutta ne eivät välttämättä juuri tällä kertaa tule. Yleensä niitä kaikista lähimpiä ihmisiä tulee helpoiten. Meedio voi kertoa tuntomerkkejä jotka liittyvät tulijan luonteeseen, harrastuksiin, terveyteen ym Sitten kun tiedät kenestä on kyse niin kertoo viestin.
Minulle on tullut istunnossa laidasta laitaan tulijoita. Läheisten lisäksi ystäviä ja työkavereita sekä kauempaa menneisyydestä olevia henkilöitä myös. Viimeksi tuli henkilö jonka olin tuntenut yli 20v sitten lyhyesti. En tunnistanut sitä ihmistä mutta myöhemmin hoksasin että meediohan mainitsi oikein etunimen ja kertoi asioita mitkä olin jo unohtanut. Olin välillä jopa kaivannut tätä ihmistä ja ajatellut että olisi kiva jos tulisi istunnossa. Kun viimein tuli
niin en tunnistanut. Yhden kaverin kanssa sovittiin että hän tulisi tervehtimään minua istunnossa kuoleman jälkeen. Mitään ei kuulunut vaikka odotin kymmenen vuotta. Olin vähän pettynyt, eikö elämä jatkukaan. Yllättäin hän tuli. Meedio kertoi iän, kuolinsyyn, luonteen ja sen mistä tunnetaan, oikein. Tälläistä on vaikeaa keksiä. Vuotta myöhemmin kyseinen ihminen tuli vielä uudestaan istunnossa. Voi varautua yllättäviinkin tulijoihin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tarvitse kertoa mitään taustatietoa. Hyvät eivät kysele. Puhelin istunnot voivat olla 30, 45 tai joskus 60 min. Meedio saattaa aluksi kysyä toiveita istunnolle. Voit sitten tarkentaa millaista istuntoa haluat esimerkiksi viestejä edesmenneitä läheisiltä. Joskus istunnoissa voi tulla henkioppaita ja muutakin tietoa, mutta ne voi rajata pois jos haluat nimenomaan läheisiä ihmisiä ja perinteisen meedio istunnon. Erityistä syytä istunnolle ei tarvitse olla. Voi ottaa ihan avoimen istunnon ja sitten vain katsotaan ketä ja mitä sieltä tulee. Alun jälkeen voi toivoa jotain tiettyä henkilöä jos haluaa. Aina voi pyytää mutta ne eivät välttämättä juuri tällä kertaa tule. Yleensä niitä kaikista lähimpiä ihmisiä tulee helpoiten. Meedio voi kertoa tuntomerkkejä jotka liittyvät tulijan luonteeseen, harrastuksiin, terveyteen ym Sitten kun tiedät kenestä on kyse niin kertoo viestin.
Minulle on tullut istunnossa laidasta laitaan tulijoita. Läheisten lisäksi ystäviä ja työkavereita sekä kauempaa menneisyydestä olevia henkilöitä myös. Viimeksi tuli henkilö jonka olin tuntenut yli 20v sitten lyhyesti. En tunnistanut sitä ihmistä mutta myöhemmin hoksasin että meediohan mainitsi oikein etunimen ja kertoi asioita mitkä olin jo unohtanut. Olin välillä jopa kaivannut tätä ihmistä ja ajatellut että olisi kiva jos tulisi istunnossa. Kun viimein tuli
niin en tunnistanut. Yhden kaverin kanssa sovittiin että hän tulisi tervehtimään minua istunnossa kuoleman jälkeen. Mitään ei kuulunut vaikka odotin kymmenen vuotta. Olin vähän pettynyt, eikö elämä jatkukaan. Yllättäin hän tuli. Meedio kertoi iän, kuolinsyyn, luonteen ja sen mistä tunnetaan, oikein. Tälläistä on vaikeaa keksiä. Vuotta myöhemmin kyseinen ihminen tuli vielä uudestaan istunnossa. Voi varautua yllättäviinkin tulijoihin.Jaksoipa T kirjoittaa pitkän mainoksenko?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaksoipa T kirjoittaa pitkän mainoksenko?
Voisin vielä jatkaa erilaisiin istuntoihin liittyviä kokemuksia. Kävin yhteen aikaan ehkä liiankin usein istunnoissa. Minusta oli hyvin erikoista kun yksi meedio kertoi melkein samat viestit ja asiat mitä toinen henkilö oli vähän aiemmin puhunut. Kumpikin näistä oli minulle ihan tuntemattomia ihmisiä ja olin ensimmäistä kertaa. Silti he saivat samat viestit kerrottavaksi. En edes antanut mitään aihetta istuntoihin vaan ne asiat tulivat esille siitä huolimatta.
Välillä minulle on kerrottu henkioppaista. En osannut sanoa pitääkö kuvaukset paikkansa. Myöhemmin kun menin toiselle meediolle niin hän kuvasi minulle samat oppaat uudestaan ja kertoi niistä samat asiat. Niitä samoja oppaita taisi tulla useammankin kerran.
Minulle on kerrottu myös edellisiä elämiä. Välillä sama elämä on kuvattu toistamiseen eri istunnoissa.
Erikoista. Olen alkanut uskomaan tältäkin pohjalta että meediot aistivat asioita henkimaailmasta ja että ne tiedot tulevat jostain samasta paikasta ja yhdestä lähteestä.
- Anonyymi
Kuolleet on kuolleita. Mitään jälkimaailmaa ei ole mistä otettaisiin yhteyttä yhtikäs kehenkään. Meediot ovat yksinkertaisesti huijareita tai luulevat, että satunnaisia kertoja höpöttämällä jotain intuitiivista todistaisi että ne kyvyt ovat oikeita. Olen itsekin höpöttänyt samalla tavalla, käyttänyt kaveriini tällaista metodia ja hän oli aivan ällikällä lyöty. Mutta käytin siinä vain mielikuvitustani.
- Anonyymi
Mielestäni vähättelet näihin asioihin uskovia. Olen itsekin ollut kiinnostunut rajatiedon asioista kymmeniä vuosia ja käynyt kymmenissä istunnoissa. Kyllä osaan arvioida sisältöä myös kriittisesti ja pelkkiin ympäripyöreisiin juttuihin en ole tyytyväinen. Jos istunto on huono niin en mene toiste. Yleensä käyn vain tunnetuilla joista ihmisillä on hyviä kokemuksia.

En minä vähättele. Olen ystäväni kautta seurannut hänen kiinnostustaan meedio ja paranormaaleihin asioihin. Tiedän, että niissä piireissä on liikkunut hyvinkin koulutettua sakkia, joista osa pelkää jopa maineensa takia yhdistää itsensä tällaisiin piireihin. Mutta nämä meediot ovat suurimmalta osin vain intuitiivisia ihmisiä. Käyttäisivät tuotakin kehittynyttä vaistoaan muuhun kuin turhiin höpinöihin. Ei teillä ole mitään kykyä kommunikoida henkimaailman kanssa, koska siellä ei ole mitään. Kuoleman jälkeen ei ole yhtikäs mitään.

Kiinnostus henkisiin asioihin on lisääntynyt taas nykyisin. Varmasti moni vielä arkailee puhua niistä muille. Ehkä se on helpompaa edustaa jotain valtavirran uskonnollisuutta ja perinteisiä näkemyksiä.
Voi liittyä osin kulttuuriinkin. Englannissa esimerkiksi spiritualismi kirkkoineen on niin vanha ja pitkät perinteet omaava uskonto että siellä ei kukaan ihmettele. On luonnollista pohtia maailmankatsomukseen liittyviä asioita. Vaikka moni kokisi oman näkemyksensä ainoaksi oikeaksi niin voiko lopulta toinen ihminen varmoja vastauksia antaa.
Ketään toista ihmistä ei voi vakuuttaa. Jokaisen pitää henkilökohtaisesti saada omat kokemukset ja varmuus siitä että elämä voi mahdollisesti jatkua kuoleman jälkeen ja että ihminen on muutakin kuin vain fyysinen keho. Ainakaan siinä ei menetä mitään ja jos tuntuu että kaikki on huuhaata niin antaa olla. Meedioiden taidoissa on selvästikin eroja, mutta istuntojen ei pitäisi olla turhia löpinöitä. Niissä pitäisi tulla esille asioita ja todisteita jotka voi kokea oikeaksi ja sopivaksi ilman että kyse olisi vain tuurista tai arvailuista.
- Anonyymi
Oli ennen yksi edullisimpia ja silti tosi hyvä. Nykyisin 100e tunti. On oikeasti liikaa.
- Anonyymi
Ei ole Naomia parempaa. Hinnat hänellä ollut samat jo vuosien ajan, ei ole nostanut vaikka monet muut on. Siihen nähden että on todella aidosti näkevä eikä mikään feikki, tekee mielestäni liian halvalla. Sanoinkin sen hänelle mutta hymyili vaan minulle ja sanoi että ei tee työtään rahasta.

Monet ovat tosiaan nostaneet hintoja selvästi. Useimmat ottavat sen 50e puolituntia ja vähintäänkin 70e tunti nykyisin. Naomi tuntui ennen vähän kalliilta mutta on nykyisin ihan normaali hintainen. Lopulta tietenkin taidot on se, mikä eniten ratkaisee.
Itse soitin vuosi sitten henkilölle joka otti 60e tunnista. Oli kiva kun oli pitkä aika ja edullinen. Jaksoin rauhassa keskittyä kuuntelemaan ja sainkin siitä paljon irti. Jos on lyhyt ja kallis aika, niin sitä itsekin kiirehtii asioita ja pyytää nopeasti meediota ottamaan seuraavan tulijan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole Naomia parempaa. Hinnat hänellä ollut samat jo vuosien ajan, ei ole nostanut vaikka monet muut on. Siihen nähden että on todella aidosti näkevä eikä mikään feikki, tekee mielestäni liian halvalla. Sanoinkin sen hänelle mutta hymyili vaan minulle ja sanoi että ei tee työtään rahasta.
85€ tunti. Tosi kova taksa, ei ole varaa. Miten niin muka liian halpa! Eihän tuo ole halpaa nähnytkään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
85€ tunti. Tosi kova taksa, ei ole varaa. Miten niin muka liian halpa! Eihän tuo ole halpaa nähnytkään.
Tuo ei todellakaan ole Naomin tuntitaksa. Tietäisit jos olisit ollut asiakkaansa. Minä olen. Viime viikolla oli tunnin aika ja sinä puhut palturia!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo ei todellakaan ole Naomin tuntitaksa. Tietäisit jos olisit ollut asiakkaansa. Minä olen. Viime viikolla oli tunnin aika ja sinä puhut palturia!
Liekö taas sama asialla mikä ennenkin käynyt näis ketjuisa valehtelemassa Naomin hinnoista.
Torves jossain Naomin hintaa sillain että oli kertonut sen puolen tunnin hinnan kahdella ja saanut siittä sen tunnin hinnan. Eihän se sillain mee eikä ole koskaa mennyt. Koskaan käynnykkään Naomilla ja isoon ääneen huus niitä päästään keksimiä hintoja jossain ketjussa. Hävetä sais!
Olen vuosikausia ollut Naomin vakiasiakas ja hyvin perillä hinnoistaan, ihan jo siksi kun ne on ollut samat koko sen ajan mitä olen hällä käynyt. Hyvä näkijä. Tekee hyvää työtä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Liekö taas sama asialla mikä ennenkin käynyt näis ketjuisa valehtelemassa Naomin hinnoista.
Torves jossain Naomin hintaa sillain että oli kertonut sen puolen tunnin hinnan kahdella ja saanut siittä sen tunnin hinnan. Eihän se sillain mee eikä ole koskaa mennyt. Koskaan käynnykkään Naomilla ja isoon ääneen huus niitä päästään keksimiä hintoja jossain ketjussa. Hävetä sais!
Olen vuosikausia ollut Naomin vakiasiakas ja hyvin perillä hinnoistaan, ihan jo siksi kun ne on ollut samat koko sen ajan mitä olen hällä käynyt. Hyvä näkijä. Tekee hyvää työtä.Miksi ihmeessä valehtelisin tälläisestä asiasta. Tieto on peräisin Naomin nettisivuilta. Siellä lukee "Meedioistunnot alkaen 50e/30min, tunnin istunto 85e".
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi ihmeessä valehtelisin tälläisestä asiasta. Tieto on peräisin Naomin nettisivuilta. Siellä lukee "Meedioistunnot alkaen 50e/30min, tunnin istunto 85e".
Meedioistunnot on hei hiukan eri asia kuin selvänäkösessiot. Itse otin perjantaina selvänäkösession, tunnin aika, ja ei todella ollut mikään 85 e!
Ottaisit selvää asioista ennen kuin käyt tänne kiljuun. Onhan hänellä monia muitakin palveluita, joissa jokaisella oma hintansa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meedioistunnot on hei hiukan eri asia kuin selvänäkösessiot. Itse otin perjantaina selvänäkösession, tunnin aika, ja ei todella ollut mikään 85 e!
Ottaisit selvää asioista ennen kuin käyt tänne kiljuun. Onhan hänellä monia muitakin palveluita, joissa jokaisella oma hintansa.Paljonko se maksoi? Tunnille ei ole kerrottu hintaa sivuilla. Lukee että puoli tuntia alkaen 55€.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paljonko se maksoi? Tunnille ei ole kerrottu hintaa sivuilla. Lukee että puoli tuntia alkaen 55€.
Eikös sen tiedon saisi parhaiten kysymällä? Onko nämä nettikeskustelut jotain tiedonjakopaikkoja,
Näkijät varmasti kertovat hintansa kun heiltä tiedustelee.
Itse en edes kysynyt hintaa, laitoin vaan Fasessa viestin että tahdon tunnin ajan ja kysyin miten pian sen saisi.
Sain vastauksena viestin jossa oli hinnat eri pituisille sessioille ja vapaita aikoja.
Jälkeenpäin sanoin siskolleni että olisin sen vaikka tuplasti maksanut. Kyllä niin paljon auttoi. Pääni oli aivan sekaisin kaikesta kun sessio alkoi mutta niin ne asiat siinä vaan selkisi. Nukuinkin ensimmäisen kerran viikkokausiin kunnolla. Loistava näkijänainen on.
- Anonyymi
Mielestäni aito meedio ei ota maksua. Toki ei myöskään mainosta itsestään.
Sitten on heitä, jotka tekevät tätä työkseen ja ottavat siitä rahaa.
Toiset vähemmän, edes jotain vaivanpalkkaa kun taas toiset ottavat koska tietävät voivansa tienata sillä.
Itsellä on kyky ennustaa, mutta en tee sitä kenellekään. Miksikö? Koska se vie liikaa energiaa. Ja koska tuolloin taajuudet ovat liiankin auki kaikelle mahdolliselle. Toki tulee maaduttaa itsensä aina session jälkeen, jos sellaista tekisi.- Anonyymi
Saisko ton vielä selkokielellä? Olipahan sekavaa selostusta. Olen käynyt ainakin kahdella aidolla meediolla ja kumpikin otti maksun ja kumpikin omilla sivuillaan kertoo itsestään, jos se nyt mainostamiseksi lasketaan.
Se meediona toiminminen on monille aidoille meedioille se ainoa elannonlähde, että ,tietääkö joku jonkun joka pystyy elämään ilman rahaa? Tosi lapsellista lja mielestäni aika yksinkertaisuutta ilmentävää uritusta ihan huolella.
- Anonyymi
"Itsellä on kyky ennustaa, mutta en tee sitä kenellekään" no tulihan se sieltä! Onhan täällä kjo meikäläinenkin pidempään seurannut, että erityisesti tuon yhden tunnetun näkijän kintereillä haukkua louskuttamassa joku, jota on kavereitten kanssa epäilty että on joku kateellinen näkijää leikkivä, niin tuossahan se luki!
Olikohan tuo maininta joku yritys kalastella täältä sitten niitä asiakkaita, kun ei muuten taida jonoksi olla. Aidon näkijän kimpussa sitten hyörätään, jolla niitä asiakkaita on. Onneksi hän tekee. Ja aidot nimen omaan ottaa muuten maksun. Jos ei ottaisi, en kehtaisi edes palveluitaan pyytää. Joku roti se on ihmisten hyödyntämisessäkin. Sellaiset, jotka ei maksua ota, niillä on sitten tienistit jotain muuta kautta eli eivät ole ainakaan aitoja ennustajia eikä näkijöitä.- Anonyymi
Hoh hoijaa...
Ensinnäkään, en ole kateellinen kenellekään meediolle, joka työkseen tätä tekee!
Toiseksi, jos elanto hankitaan kyseisin keinoin, on mielestäni erikoista! Kyllä, erikoista!
Jo aikoinaan ennustajia on ollut ja tulee olemaan. Toiset tekee rahasta, toiset ottaa mitä saa, kolmannet ei mitään!
Minä en todellakaan kalastele itselleni täällä asiakkaita. Se vasta olisikin, jos niin sortuisin ja vielä anonyymina, hei haloo!
Perusteluni sille miksi sanoin, että aito selvännäkijä ei maksua ottaisi. Mielestäni sellainen selvännäkijä kertoo vain ja ainoastaan niille harvoille, joiden kokee sitä tarvitsevansa juuri siinä elämänvaiheessa. Palkkio, jonka hän itse siitä saa on se kiitollisuus, mitä vastaanottaja kokee. Ja kuinka hän tiedon avuin selviää elämästään.
Tunnustettakoon, että joskus maksua vastaan tein itsekin, mutta lopetin, koska koin sen vastenmieliseksi tavaksi itse. Kuin olisin hyväksikäyttänyt asiakkaita!
Tämän vuoksi olen lopettanut näkemiset kokonaan. Kerron vain heille, joille mielestäni tulee kertoa. Tätä sattumoisin teen mm. somessa, jos koen jonkun olevan ahdingossa.
En kuitenkaan kerro olevani selvännäkijä!
Mutta tämä on minun tapani, minun ajattelu. Hyväksyy sen tai ei.
Aikoinaan sain myös syytösryöpyn aikaan, kun Iltalehti teki aiheesta jutun!
Kirjoitin tuolloin Aihe Vapaa sivuilla nimimerkillä Orkidea ja vastasin siellä ilmaiseksi selvännäkijänä. Siitäkös jotkut maksulliset selvännäkijät suuttui.
Tuosta on jo useampi vuosi aikaa. - Anonyymi

Tuosta on jo useampi vuosi aikaa.Lapsellista lässytystä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lapsellista lässytystä!
Samaa luin. Onko ihan tosikaan. Yhdessä lauseessa sanoo yhtä ja toisessa kumoaa minkä juuri sanonut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lapsellista lässytystä!
Sä tässä lapsellinen olet ja voisit jo lopettaa tuon itsesi mainostamisen,vai mitä Naomi? Ei taida olla asiakkaita kun täällä mainostat
itseäsi. Ja nykypäivänä ei ole kellään varaa maksaa noin 100€ tunti sinun länkytyksestäsi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sä tässä lapsellinen olet ja voisit jo lopettaa tuon itsesi mainostamisen,vai mitä Naomi? Ei taida olla asiakkaita kun täällä mainostat
itseäsi. Ja nykypäivänä ei ole kellään varaa maksaa noin 100€ tunti sinun länkytyksestäsi.Joku tuntus aika harhoisa,,,,,,haha! Kannattaiskos jotaki lääkitystä,,,? jos ei ole nyt sukupuoli yön aikana vaihtunu kun aamulla vielä peilii vilastessa oli parta naamassa ja Ekiksi kaverit mainittee. Saa täälä kai miehetki kommentoida , häh?
Ittepähä tosa tais joku selvittää onni olevinansa joku ennustaja ja välisämeedio ja toisinaa tekee ja toisinaa ei te ja välillä ilman ja välillä maksusta, häh? Sekasi?
Mulle on sastamala noitanaine kattellu asioitani, ei ollu likikän satane mutta mielusti olisin senki ni maksanu. Rahas löytys vaikka tuplana kunnon sen väärti.
Naomilla on kaunis hymy ei ole tuollai nassu ja jutut sitruunalla. ällös kateutehes tikahu, meitä maksavia asiakkaita sinnepäin riittää mutta mistäkö sulle saatasi, täh? Kurjaahasse jos tarvii ilman tehrä kunnei kukaa suostu latiaka maksamaa täh? tyhjän saa pyytämätäki ne sanoo. - Anonyymi
Tämä ketju ei ole tästä mainitsemastasi "tunnetusta" ja "aidosta" näkijästä, joten painuppa oikeeseen ketjuun 😉
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä ketju ei ole tästä mainitsemastasi "tunnetusta" ja "aidosta" näkijästä, joten painuppa oikeeseen ketjuun 😉
Sama "kauna" -"ässä" joka sen tunnetun ja aidon perässä ketjusta toiseen jolkuttaa, hänen nimensä tuohon veteli.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sama "kauna" -"ässä" joka sen tunnetun ja aidon perässä ketjusta toiseen jolkuttaa, hänen nimensä tuohon veteli.
Jollain tuntuu olevan aika pahat pakkomielteet kun joka ketjuun häntä vetelee.
Alkaa miehiäkin jo vääntää Naomiksi niin ei taida ihan hyvin mennä.!
Ei ainakaan minua vakuuta sellaiset ilmaismeedio kyvyt, jos ei erota naisia miehistä.
Koitti tuossa kovin omia tietojaan kautta rantain mainostaa, missä on tehnyt ja millä nimimerkeillä. Ketä kiinnostaa?
Silloin harvoin kun käyn näkijällä tai meediolla, niin itse olen ainakin siitä valmis maksamaan kunhan saan rahoilleni vastetta.
Jos haluaisin ilmais-sessioita, kyselisin varmaan kaupan kassajonossa tai bussipysäkillä, voiko joku kertoa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sä tässä lapsellinen olet ja voisit jo lopettaa tuon itsesi mainostamisen,vai mitä Naomi? Ei taida olla asiakkaita kun täällä mainostat
itseäsi. Ja nykypäivänä ei ole kellään varaa maksaa noin 100€ tunti sinun länkytyksestäsi.Puhu kattee vaan omasta puolestas! Vaikkei sinulla olis varaa, kun kerran torveet ilmaseksi teet niin oma häppees!
Kuka tyhmä iliman mittään tekee, onko joutilasta aikaa jollain?
Minä toimin kampaajana ja alle 80 euroo oli pitkä katselmus kun alkukuustaminulle kattoi ja eikä tuntunu hinta missään!
Useinkin otan kun Naomista tykkään ja nytkin osasi oikein neuvvoo, olisin väärät ksupat tehny jossen olisi neuvojaan kysynyt, että säästöä se mielestäin jos kömmäyksiltä välttyy!
Ittelläsi tuota tuntuu länkytystä piisaavan misei päätä eikä häntää! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhu kattee vaan omasta puolestas! Vaikkei sinulla olis varaa, kun kerran torveet ilmaseksi teet niin oma häppees!
Kuka tyhmä iliman mittään tekee, onko joutilasta aikaa jollain?
Minä toimin kampaajana ja alle 80 euroo oli pitkä katselmus kun alkukuustaminulle kattoi ja eikä tuntunu hinta missään!
Useinkin otan kun Naomista tykkään ja nytkin osasi oikein neuvvoo, olisin väärät ksupat tehny jossen olisi neuvojaan kysynyt, että säästöä se mielestäin jos kömmäyksiltä välttyy!
Ittelläsi tuota tuntuu länkytystä piisaavan misei päätä eikä häntää!Juuri noin. Kovapa murhe tuntuu olevan hinnoistaan.
Kun on lahjan työhönsä saanut niin eipä tarvitse ilman tehdä, sille on kysyntää kyllä.
Tehköön ne ilman jotka sitä ajanvietteeksi puuhailevat.
Itselläni on tapana ottaa aika jokusen kerran vuodessa, Ei ne 50-60 € hinnat minuakaan ole perikatoon saattanut, juuri viimeksi hänelle sanoin että liian halvalla tekee.
Olen nyt viitisen vuotta ollut asiakkaansa ja yhtään ei ole hintansa noussut, että kun kaikki muu on kallistunut niin ihan siltä pohjalta tarkoitin.
Miksi ei ole ottanut yhteyttä vaikka telebaattisesti pyysin - annoin puhelinnumeroni ja sähköpostiosoitteeni ja kaikki!
- Anonyymi
Varmaan kunnet osaa kirjottaa ja muutenki kuutamolla.
- Anonyymi
Suoritus ei näkynyt tilillä. Istunnot maksetaan ennakkoon.
- Anonyymi
Monet näkijät ottavat maksut ennakkoon.
Varmasti monella huonoja kokemuksia maksamatta jättäneistä, näin olen kuullut monelta henkiseltä auttajalta. Näkijöiden palkkiot on n.50-150€/h. - Anonyymi
Minulla myös todella hyvää kokemusta hänestä eläinten puolelta. Näki asioita mun koirista mitä ei voisi millään tietää.
Nyt myös käyttänyt häntä uudestaan apuna meidän perheemme ongelmissa ja välittyi sama viesti mitä yhdeltä toiselta näkijältä tietyissä asioissa. Nyt vaan odotellaan loppuvuosi mitä tuleman pitää.
Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1166070Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta334167- 823372
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä183006Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2582100Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882014Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui441866- 1431805
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81706Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881579