No näin yömyöhään vielä totean että haivaitkaa, löytäkää, tunnustelkaa, tehkää, kokekaa ja elämöikää. Suuri on askel ja siten pieni on väli, mutta jos ette halua se ei ole kenenkään päätettävissä. Loppuenlopuksi jokainen on vastuussa tulevaisuudestaan ja ei ole sellaisia valituslinjoja joihin voi valittaa, jos jonain päivänä näkee ettei enää ole mahdollisuutta. Joskus on kuitenkin kohdattava ne epämieluisat asiat vaikka niitä kuinka yrittäisi kiertää tai vältellä, ne tulevat silti jossain vaiheessa vastaan ennemmin tai myöhemmin ja silloin se voi olla vieläkin vaikeampaa.
Itse yritän tehdä tästä loppukesästä uuden elämäni ensimmäisen vuodenajan, tästä uudesta viikosta ja siitä eteenpäin. Nauttikaa ja ajatelkaa lämpöisen realistisesti mutta tunteita unohtamatta.
Itse yritän tehdä tästä loppukesästä uuden elämäni ensimmäisen vuodenajan, tästä uudesta viikosta ja siitä eteenpäin. Nauttikaa ja ajatelkaa lämpöisen realistisesti mutta tunteita unohtamatta.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Jotain järjellistäkin puhetta täällä. Ja tähän aikaan yöllä.
Totta oli fiksu toi aloitus. Kohta on jo aamu
Aloitus oli toki hyvä, mutta itselläni asiat kosahtaa aina tuohon realismi-kohtaan. :D
Jotkut ihmiset on vielä tällä tasolla.
Rakkaus se on tunne joka on vieläkin päällimmäisenä.
Olkoot ykspuolista tai ei.
Ehkä toinen on luovuttanut jo.
Ikävää olisi sellainen.
Mielummin olisin halunnut uskoa hyvään
Vaan minkäs sille voi.
Katsoa vain kuin laiva lipuu ohitse.
Ja siitä seuraava loputon tyhjyyden tunne.
Ja säkö oot satamassa katsomassa sitä laivaa? Jollei se pysähdy sun kohdalla, niin vaihtoehdot ovat joko uida laiva kiinni tai jäädä sinne maihin.
Tuollainen tunne tuosta puristui.
Taksi veneellä perään..
Mielummin sitä ajattelee että se matka ja määränpää olisi yhteinen.
Joo mutta kirjoitit, että katsot, kun lipuu ohi. Ja siitä seuraava loputon tyhjyyden tunne jne. Eikö se silloin tarkoita, ettei ole aikomustakaan tehdä enää asian hyväksi? Eli jää sinne rannalle?
Minkä asian, onko sinun mielestä tuntemattomien ihmisten härkkiminen jokin asioita isosti edistävä teko? Sivusta
Mitäs sinä sitten edustat siinä?
Ei , en minä sitä noi ajatellut enkä tarkoittanut.
Enhän minä niin vastannut että jäisin rannalle vaan että taksiveneellä perään.
Olen monesti nähnyt laivojen lähtöä ja junien lähtöjä ja siinä on joka kerta tietty haikeus..
Jos toinen on jo luovuttanut mutta en minä varmaksi tiedä ja se tuntuisi tietenkin pahalta koska itse en ole sellaista edes miettinyt.
Jos nyt olisi mahdollisuus niin minähän juoksisin suoraan sen rakkaan ihmisen syliin. On tässä jo melkoinen ikävä tullut.
Miksi puutut tähän?
Ja kysymäänkäänkö et pysty, että saisit tietää, miten sen asian laita oikeasti on? Mieluummin katselet, kun se tilaisuus lipuu ohi? Mikä tekee siitä niin vaikeaa? Jos tälleen saa kysyä.
54:52
Minä ymmärsi tekstisi kyllä, ja hyvinkin.
Minulle heräsi vain kysymyksiä kirjoituksestasi, Missä sinun "oman elämäsi vene", jota ohjaat itse, jolla liikut läpi myrskyjen ja tyrskyjen kunnes saavutat tarpeeksi tyyntä purjehtiessasi päätesatamaan? Missä sinun lopullinen määränpää? Koska et kai sinä vain ajelehti muiden mukana saatika odottele eri satamissa, jos joku sattuisi "noukkimaan" sinut kyytiin? "Taksi veneellä perään", Miksi? Eikö sinulla ole omaa venettä, jota ohjata vai onko se haaksirikkoitunut? Onko valtamerien myrsky vieneet venettäsi?
Ehkä sinun kirjoituksesi ollut kuitenkaan niin syvällisesti kirjoitettu vaikka yrität havainnollistaa tilannetta tarkastikin, ja hyvää tarkoittaen.
Minä itse ohjaan elämäni venettä, ja minulla on selvä suunta ja määränpää. Poikkean matkan varrella tietysti eri satamissa, ja voin myös tehdä poikkeamia omiin matkasuunnitelmiin kohtuuden rajoissa, mutta en minä lopullista päämäärääni vaihda, saatika jää satamiin asumaan, saatika jää satamiin seisoskelemaan "noutajaa odottamaan". Autan myös matkan varrella muita purjehtijoita edellyttäen että oma vene on kurssissa, ja että itsellä ei sen takia vene haaksirikkoudu.
Minä olen irrottanut veneeni Eteläsataman antureista, ja jatkan purjehtimista kohti lopullista päämäärääni. Tuulta, myrskyä ja kylmää kyytiä varmasti luvassa, mutta minä selviän, olenhan aina ennenkin selvinnyt. En jää myrskyn silmään kiinni vaan pyrin nimenomaan sieltä pois.
Tietysti kaikilla ei ole ed3s sitä venettä saatika kurssia, niin silloin on hyvä käydä katsomassa laivoja satamista käsin. Mutta he, jotka purjehtivat itse, tietävät, että matkan varrella on monta tyrskyä kunnes tyyntyy, kunnes päämäärä on saavutettu ja "tullut kotiin". Toivon, että kaikki purjehtijat selviävät ilman haaksirikkoa. Minä olen päättänyt selvitä, ja tiedän myös, että veneeni on kestänyt mahdottomiltakin tuntuvia myrskyjä.
Vaikeaa on jos ei näe koko ihmistä ja on esim:salainen puh.nro. Miksi hän ei ole itse laittanut viestiä ?
Ei ole aina asiat niin yksinkertaisia.
En ole esim.facessa tai se ei ole käytössä.
En tietenkään haluaisi että tilaisuus lipuu ohitse mikäli sellaista edes on enää olemassa.
Kaikki olisi helpompaa kun voisi jutella tämän tietyn ihmisen kanssa. Tosin jos hän on luovuttanut jo , ei kait minun tekemisilläni ole enää merkitystä. Toivon että ei ole.
Minun sydän ei ole luovuttanut hänen suhteen.
Hieno ja sisältörikas kirjoitus! Syvällisesti kokonaisuutta hahmottaen kirjoitettu.
Elämässä, kaikki mitä me olemme (sisäisesti) heijastuu aina myös ulospäin. Se, miten me olemme itsemme kanssa suhteessa muihin heijastuu aina myös ympäristöön sellaisenaan valonpilkahduksineen, heijastuksineen myös säröilynä meidän aurassamme, hehkussamme tai sitten varjoistamme. Se "puskee" ikään kuin läpi meistä, emmekä me pysty sitä kontrolloimaan. Kaikki koko olemassa olomme tässä ja nyt läsnäolevina tai poissaolevina heijastuu kaikkiin meidän ympäristössä oleviin ihmissuhteisiimme ja kauemmaksi ympäristöön, ei vain lähiympäristöön.
Elämä opettaa, niinhän sanotaan, ja se on täysin totta. Elämästä pitää myös ottaa "oikeaoppisesti" opukseen, oppia, jotta se, mitä olemme kokeneet, nähneet, TUNTENEET ja havainnoineet rakentuu tulevaisuudessa meitä itseämme vahvistaen, jotta se kokemus "tulee täysimääräisesti lunastetuksi" positiiviseksi VOIMAVARAKSI ihmisen itsensä vahvuudeksi, ja seurauksena tietysti suhteessa muihin tulee vahvistetuksi. Näin elämä ja elämän kokemus ikään kuin "kasvaa kuin automaattisesti" positiiviseksi " lumipalloefektiksi" kasvun tiellä.
Mitä sitten jää "viivan alle"? Henkinen tasapaino, aito vapaus ILMAN vihaa, katkeruutta tai kateutta. Voiko elämän erilaisista kokemuksista enään enempää jäädä "viivan alle"? Ei minusta, koska tällöin rakkaus saa aitoa happea ja vahvan kasvualustan ihmisessä itsessään sisäisesti, joka heijastuu kaikkeen tekemiseemme ja olemiseemme myös ulkoisessa ympäristössä. Onko suurempaa voimaa ja vahvuutta kuin aito rakkaus? Ei ole. Sen me tiedämme, ja jos joku ei ole vielä havahtunut siihen, hän tulee havahtumaan koska elämä opettaa. Elämä voi pistää meidät "polvistumaan" sen kaikkeni voimakkaimman edessä.
Opukseen = Opikseen