Astuiko valtamedia ja oppositio Kremlin ansaan?

Natsijahti alkoi Iltalehdestä, kun toimitus siteerasi uutisessaan twiittaja Tapio Kuusitapion julkaisemaa kommenttia, "Kuka on Jussi Halla-ahon vieraskirjaan vuonna 2008 huomattavan rasistisia kommentteja kirjoittanut nimimerkki "riikka"? Tästä alkoi jo viikkoja kestänyt ajojahti.

Iltalehti sivuutti kokonaan faktantarkistuksen ja lähdekritiikin lähtiessään levittämään sumeilematta syytöksiä Purraa kohtaan. Se kertoo toimituksen motiiveista, ja myös täyttää maalittamisen kriteerit tässä vaiheessa. Myös muut mediat tarttui tilaisuuteen ja jatkoi Purran maalittamista.

Maalittamiseen osallistui myös tunnettuja nimiä, kuten:

Kremlin propagandaa levitellyt Dmitry "Dimmu" Gurbanov
Aärioikeistolaisten isIamistien kanssa flirttaillut Oula Silvennoinen
Kremlin retoriikkaa toistava Panu Raatikainen
Vasemmistolainen vihaa lietsova sanaseppo Saku Timonen jne.

Nopeasti maalittaminen levisi laajasti punavihreän kentän poliitikoihin ja kannattajiin, sekä ulkomaisiin medioihin asti.

On väitetty, että nimimerkki Tapio Kuusitapio olisi Suomen ulkopuolella oleva twitter-tili ja Kremlin trolli. Jos tämä pitää paikkaansa, niin Kreml onnistui pyrkimyksissään, eli aiheuttamaan vahinkoa, ristiriitoja, vihaa, hajaannusta, turvattomuutta jne. valtion sisällä. Samaa Kreml on harjoittanut Ukrainassa, Virossa, Latviassa, Ruotsissa jne. Odottelen parhaillaan vahvistavia tietoja tästä.

21

336

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      SDP:n Punikki-ÄäriVasemmisto ja MyrkynVihreät " ilakoi " tästä Venäjän Trollien tekemästä Parjaus-Kampanjasta !
      SDP:N Punikki-Kuoro on ihan Täysillä mukana Parjaus-Kampanjassa ja Ryssien TalutusNuorassa samalla !

      • Anonyymi

        Analyysi: Orpon hallitus väittää, ettei rasismikohu kiinnosta ulkomailla – Lehtikierros kertoo toista
        https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/41138ee7-62cc-41a0-87ca-a086e6e5fc65
        "Pääministeri Petteri Orpon hallitus on pyrkinyt vähättelemään kansainvälisen median kiinnostusta rasismikohuun ja sanomaan, että asia ei kiinnosta Suomen ulkopuolella. Lehtikatsaus eri maiden medioihin antaa kuitenkin eri kuvan, Iltalehden ulkomaantoimittaja Jari Himanen kirjoittaa."


        Tietenkin Orpo ja Valtonen koittavat vähätellä hallituskohua maailmalla, taas yksi uusi valhe valhehallituksen ministerien suusta 😖


      • Anonyymi kirjoitti:

        Analyysi: Orpon hallitus väittää, ettei rasismikohu kiinnosta ulkomailla – Lehtikierros kertoo toista
        https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/41138ee7-62cc-41a0-87ca-a086e6e5fc65
        "Pääministeri Petteri Orpon hallitus on pyrkinyt vähättelemään kansainvälisen median kiinnostusta rasismikohuun ja sanomaan, että asia ei kiinnosta Suomen ulkopuolella. Lehtikatsaus eri maiden medioihin antaa kuitenkin eri kuvan, Iltalehden ulkomaantoimittaja Jari Himanen kirjoittaa."


        Tietenkin Orpo ja Valtonen koittavat vähätellä hallituskohua maailmalla, taas yksi uusi valhe valhehallituksen ministerien suusta 😖

        Vastaavasti äärivasemmisto paisuttelee ulkomaisen median ns. kiinnostuksen.


      • Anonyymi

        😋😍😋😍😋😍😋😍😋

        😋 ­­­N­­­y­­­m­f­o­­m­­a­a­­­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#179362116

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi

      SDP ja Venäjä ovat kuin paita ja perse. Suomessa on aivan liikaa LAISKOJA vasemmistolaisia. Minä en elätä yhtään tällaista loiseläjää enään koskaan.
      Jos työ ei maistu, ei maistu leipäkään.

      • Anonyymi

        Venäjä ja Putin vihaavat SDP:tä, ja erityisesti politiikan supertähteä Sanna Marinia anti-suomettumisen airutta, joka vei Suoen Natoon.


      • Anonyymi

        Nyt sit natsihallitus pistää heti hornettei Ukrainalle ..
        PS. Joko natsiputin rahapula lopetti persunatsien rahoituksen ..
        Persunatsit lähtee tuas Qatariin hakemaan rahaa Muslimi ystäviltään ..!!


      • Anonyymi

        Viinerit kahvin
        Kanssa maistuu
        Paremmin. 😀


    • Anonyymi

      Orpon kokoomuksen johtama ääritalousoikeistolainen hallitus aiheutta vahinkoa, ristiriitoja, vihaa, hajaannusta, turvattomuutta jne. valtion sisällä.

      • Anonyymi

        Valeuutisten levittäminen on rikollista suomessa...


    • Anonyymi

      4 vuotta persut ja kokoomus oppositiosta vihapuhuivat ja maalittivat Marinin hallitusta, tuliko käsky Kremlistä?

      Sitä saa mitä tilaa.

      • Anonyymi

        Vihervasemmisto hallitus tuhosi hyvinvointi Suomen jonka laskua maksaa ihan jokainen unohtuiko bensan ja sähkön hinnan korotukset niitä on syytäkin arvostella tämä hallitus ei ole kerennyt tekemään vielä mitään?🤦🤦🤦


      • Anonyymi

        Kylläpä nyt Putinin puudeli on uhmakas🤣🤣🤣🤣😝😝


    • Anonyymi

      Ap ota banaani ja rauhoitu. Salaliittoteoriapaniikkisi pahenee 🤯

      • Kehottaisin tutustumaan termiin 'salaliittoteoria' ja sen lisäksi itse aiheeseen, jonka jälkeen voit tehdä päätelmäsi, sopiiko ko. termi aiheeseen. On tietenkin varmasti itsellesi helpompaa räkiä ruudulle jokin n. viidestä fraasista, joiden oppimiseen sulla mennyt koko elämä :)


    • Anonyymi

      Siis kollektiivi Tapio Kuusitapion twiitteihin. Jäsenistä ei ole kenellekään tietoa. Tai rahoituksesta. Resursseja kollektiivilla tuntuu olevan.

      • Anonyymi

        Eräillä on idän suunnassa hauskaa.


    • Anonyymi

      Miksi purra ei heti irtisanoutunut vanhoista puheistaan, jos ne ovat mennyttä aikaa?
      Miksi ei heti sanonut että kävi vain kuumana noruudessaan, jos kokemus on kasvattanut häntä.
      Ei taida maltti ja harkinta ainakaan olla kehittynut.

      • Anonyymi

        Edelleen kuuma kuin hellankoukku


      • Anonyymi

        Ehkä Purra ajatteli, ettei anteeksipyynnöstä ole mitään hyötyä kuitenkaan ja oli oikeassa, koska ei ollutkaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä Purra ajatteli, ettei anteeksipyynnöstä ole mitään hyötyä kuitenkaan ja oli oikeassa, koska ei ollutkaan.

        Pidä "banaanisi" puhtaana jooko.
        Haisee vanhalle oikeisto homeelle 😪


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      27
      3413
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      40
      2217
    3. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      35
      2158
    4. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      7
      1907
    5. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      42
      1528
    6. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      38
      1339
    7. Oletko ollut vihainen, suuttunut tai pettynyt

      johonkin kaivattusi toimintaan?
      Ikävä
      127
      1242
    8. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

      Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
      Maailman menoa
      259
      1200
    9. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      45
      1145
    10. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      13
      1109
    Aihe