Olisin lähtenyt katsomaan Tom Cruisen uusinta
Sitten huomasin,, lipun hinta 18,40 Finnkino Tampere
Tuumasin oh oh,,jäi elokuva reissu tekemättä
Elokuva lippujen hinta
2
469
Vastaukset
Elokuvalippujen hinnat on nousseet minusta liikaa. Se on yksi syy miksi katson enemmän vaan trailereita enkä mene katsomaan itse elokuvaa. Yksi syy on vissiin myös laiskuus. Televisiosta kyllä sitten katson elokuvia ja joskus Yle Areenasta netistä.
Viimeksi kävin elokuvateatterissa talvella 2020, vähän ennen kuin korona saapui Suomeen. 2000-luvun alkupuolella tuli käytyä välillä elokuvissa, kun lippujen hinnat oli vielä melko kohtuulliset.- Anonyymi
Hinnat ovat nousseet ja Finnkino on ihan rosvofirma nykyään. Ja käsittääkseni monesti heillä asioidessaan lipun tarkan hinnan saa tietää vasta siinä vaiheessa, kun lipun tilaa/maksaa.
Itse asun Turussa ja asioiminen Finnkinossa loppui vuosia sitten.
Onneksi täällä on 2 eri naapuripaikkakunnalla omat teatterit, joissa liput ovat huomattavasti halvemmat kuin Finnkinolla. Leffasta ja näytöksestä riippuen lipun hinta on max.14€ jopa saman elokuvan ollessa kyseessä, kuin mihin Kinossa maksaa vähintään 18€.
Kaveriporukalla varsinkin tulee halvemmaksi mennä naapurikaupungin elokuvateatteriin kuin Turun Finnkinoon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591184Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11850Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75795- 53634
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83613Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45542Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33537Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36524Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40501