😳👕🌧 Miten täällä maalla aina sattuu ja tapahtuu! Kaupungissa jos sataisi, niin menisin vain lasitetulle parvekkeelle ihailemaan luonnon voimaa.
Täällä olin puita hakemassa, kun yhtäkkiä alkoi korvia huumaava ropina. Puoli tuntia ennenkuin säätiedotuksen mukaan piti alkaa satamaan. Säikähdin, kun mulla oli sisällä ikkuna auki ja ulkorapulla sanomalehtiä menossa sisään koiran hätävaraksi. Kompastuin siinä kiireissäni puutarhatuoliin ja puut levisivät lattialle. Eikä sitten enää ollutkaan kiire. Kastuin kuitenkin sisään tullessani kun en malttanut odottaa sateen lakkaamista.
Olin vähän aikaisemmin kirjannut puutarhaletkun liittimen ja kastellut pensaita ja kukkia. Jonkun teorian mukaan sadevesi imeytyy maahan paremmin, kun on vähän kastellut ensin. Mutta jalkaa jomottaa ja yskittää joten siirryn itsediagnosointiin.
Miss märkä teepaita!
11
303
Vastaukset 11
- Anonyymi
Villislännes osataan käyttää sadetakkia ja housuja. Ne myös puetaan päälle vähän ennen sadetta, kumppareita unohtamatta.
- Anonyymi
No juu, mutta kun mun piti käydä vain laittamassa saunassa pesuvedet lämpiämään. Eikä täällä 2003 vuodesta lähtien sade ole koskaan alkanut sellaisella voimalla yhtäkkiä. Tihkussa ei olisi paljon kastunut.
Anonyymi kirjoitti:
No juu, mutta kun mun piti käydä vain laittamassa saunassa pesuvedet lämpiämään. Eikä täällä 2003 vuodesta lähtien sade ole koskaan alkanut sellaisella voimalla yhtäkkiä. Tihkussa ei olisi paljon kastunut.
Mihin se kirjautuminen yhtäkkiä hävisi?
- Anonyymi
Tämä kaipaa T-miestä
- Anonyymi
Märkä villahousu kisa
- Anonyymi
Tämä muuten on sen ”palstan ainoon naisen” ketju eli mieheksiluulijan
- Anonyymi
Hyviä yhtälaisyyksiä kyllä on. Työpaikkansa miestä kaipaa niin kuin se. Pks alueella niin kuin se ja on yhtä tyrkky ja muita naisia kohtaan mustasukkainen niin kuin se
Anonyymi kirjoitti:
Hyviä yhtälaisyyksiä kyllä on. Työpaikkansa miestä kaipaa niin kuin se. Pks alueella niin kuin se ja on yhtä tyrkky ja muita naisia kohtaan mustasukkainen niin kuin se
Noi mustasukkaisuudet ja tyrkyt on ihan sun omaa keksintöä. Mieheksiluulijan tiedotkin on tuulesta temmattu. En ymmärrä kuka viitsii keksiä tälläistä soopaa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1241543
Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta2031006Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.
Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.148629Olen Aito Narsisti
Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.224523- 187499
- 30482
Outo liikkuja
Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut11444- 182443
- 41426
Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä
Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen18393
