Tästä on jo aikaa, mutta mietityttää, mikä oli kyseessä. En ole löytänyt mitään netin runsaudensarvesta. Ensin koko selkään nousi kutiavia, ei märkiviä paukamia. Muistutti nokkosihottumaa. Noin viikko siitä sama ihottuma tuli etupuolelle vyötäröön saakka ja käsivarsiin, mutta ei kädenselkämyksiin. Taas meni vajaa viikko ja ihottuma laajeni vyötärön ja polvien väliin. Jälleen viikko ja polvista alaspäin jalkapöytiin saakka ja sillä kertaa ihottuma tuli myös kädenselkiin. Viimeisen vaiheen aikana alkoi selkä parantua ja muutkin kohdat samalla noin viikon rytmillä samassa järjestyksessä kuin olivat tulleet. Ihoa lähti jotenkin samaan tyyliin kuin jos on polttanut ihon auringossa ja sitten se lähtee isoina klimppeinä ja hilseilee. Paraneva iho oli erittäin kuiva ja ei vain pinnasta vaan ehkä yli 2 mm paksuudelta ja kipeä. Rasvausta perusvoiteella monta kertaa vuorokaudessa. Kortisonivoiteesta tai Bpanthenista ei ollut mitään apua koko aikana. Iho parani kuitenkin noin kuukaudessa siitä kun se oli kussakin kohti alkanut. Kuumetta ei ollut, mutta alussa olin ehkä tavallista väsyneempi. Onneksi ihottuma ei tullut kasvoihin. Olisi ollut aivan hirveä tilanne.
2- 3 kk kuluttua huomasin melkein jokaisessa kynnessä poikkiviivat, painanteet. Ne tunnistin netin tietojen mukaan Beaun viivoiksi, jotka tulevat kun kynnen kasvu pysähtyy rajun sairauden vuoksi.
Onko sinulla ollut tällaista tai tunnetko jonkun, jolla olisi ollut?
Vaiheittain etenevä ihottuma - oletko sairastanut?
Anonyymi-ap
0
255
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062195- 103886
- 64801
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21706Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511698Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76630- 64595
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23570- 57551