Oli TV:ssä joskus miehestä joka kehitti monin kertaisen viljasadon.

Anonyymi-ap

Tarkkaa ajan kohtaa ei muista olisiko ollut noin 1960-1975? Esitti Intialle uuden muunnellun viljan jota tietysti oli tutkinut jo vuosia. Epäilyjen jälkeen sitä viljaa alkoivat viljellä. Viljasadot oli valtavat, kouluja suljettiin jotta viljat saatiin suojaa kun entiset tilat ei riittäneet?
Olennaisin asia tässä se että tutkija olisi maininut tämän turvaavan tulevaisuuteen noin 20-30vuodeksi ruokaa? Silloin mahdollisuus iannettiin vielä mahdollisuus ihmisille ratkaista ettei viljan avulla väestön lukumäärä kasva niin suureksi ettei "nämäkään kehitetty vilja enää riitä ruokkimaan ihmisten ruuantarvetta?"
Eivät maailmalla kuunnelleet väkiluku vain kasvoi, mitä kuullut nälkää näkeviä on jo noin 345miljonaa ja nyt viljansiirtoihin kaiketi tulossa esteitä. Luku voi hyvinki nousta 120miljoonalla, niin ymmärtänyt? Lisäksi oletettavaa on täällä euroopassa kaikilla ei enää ole varaa laadukkaampaan ruokaan rahaa kun eivät muutenkaan asu lähellä kauppoja eikä ruuanjakelupisteitä. Kun ruuan hinta nousee nousee kaikki hinnat (monet rikkaat siinä rikastuu kun ylihinnoitellaan, köyhät köyhtyy?).
Sota Ukrainassa monella tavalla vain pahentaa tilannetta, länsi on täysin epäonnitunut (mielipide) sodan tavotteissa, sekä rauhan tekemisissä. Js todelisuudessa niitä rauhan neuvotteluita on edes tehty (kaikkiala medioissa - lehdistöissä kerrotaan vain sodan voiton tavoitteluusta)?

2

112

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Viljaa ilmeisesti maailmalla riitti suhteessa väkilukuun noina aikoina noin 1975 tienoilla? Jäänyt mieleen joitain tilanteita jossa noin 200 000 ihmistä noina aikoina näki nälkää? Jonkin verran enemmänki saattoi olla jonain vuonna mikäli esimerkiksi joillain alueilla kuivuu tuhosi sadot.

      Nykyisin kerrotaan nälkä näkeviä olevan satojamiljoonia?

      Olipa erikoinen juttu miten tiedottaminen toimi Afganistanissa tuolloin kun länsimaat siellä oleili. TV ohjelmassa nuoriparin nainen kertoi että ei ollut kuullut olevan ehkäisi, olisi yksi lapsi riittänyt. Siinä ohjemassa hyvin tiivisty se tosiasia ettei länsimaiden tiedonkulku mene perille. Syy siihen ehkä osittain voi olla se että kerrotaan asioita sellaisille paikallisille jotka eivät tiedota eteen päin (voi olla monia syitä). Eikä ilmeisesti länsimaat uskaltaneet mennä syvemmälle, vaikeakulkuiseen Afganistaniin viemään terveydenhuoltoa perheille?

      • Anonyymi

        Oikeastaa tuo Afganistan kertoo sen miten kykenemätyömiä länsimaat olisivat sotimaan Ukrainassa. Mitä uutisoitu Afganistanissa menneisyydessä eivät taineet länsimaan kovinkaan paljoa hallita muuta kuin yhtä suurta kaupunkia? Nyt sitä odotetaan että ukrainalaiset hoitaisivat asiat paremmin, kalustoa ammuksia kovasti. Vaan kuulemma länsimaat vain tiedottavat aluellisista liikehdinnästä rajojen ulkopuolelta? Mikäli todellaki ukrainalaiset toimineet Ukrainassa hyökkäyksissä yksin (huolto kaiketi ulkomailta) on vastassa maantieteellisesti paljon suurempi alue valtaamatta kuin osasivat tehdä Afganistanissa?
        Mahdolisesti käytännössä tulos olisi samansuuntainen Ukrainassa kuin loppu tulos oli Afganistanissa mikäli NATO joukot osallistuisivat hyökäyksiin Ukrainassa?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Marja sulkee liikkeen

      Nyt lähtee kylän ainoa kello ja kultaliike ja kenkäkauppa
      Oulainen
      30
      5577
    2. Pääsiäisen terveiset kaivatullesi

      kaivatullesi tähän alas 💕💕
      Ikävä
      186
      2169
    3. Oulaisen vaalitulos: Vahva alku, mutta lisää toimia tarvitaan

      Hallituksen toimet rikollisuutta vastaan alkavat tuottaa tulosta. Puolueväriin katsomatta demokratian valtaa ja perustus
      Oulainen
      8
      1938
    4. Olen rakastunut sinuun mies edelleen

      Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍
      Ikävä
      162
      1659
    5. Yh:n pihalla aina eri auto

      Ompa jännä seurata ohiajaessa, että millainen auto on nyt erään yksinhuoltajan pihassa. Näyttääpä siellä taaskin olevan
      Suomussalmi
      68
      1382
    6. Kyläyhdistyksen tuho, kiitos sääntöukon

      Hyrynsalmen kyläyhdistyksen yleinen keskustelutilaisuus ja ylimääräinen kokous alkoi hyvin. Siellähän keskusteltiin oike
      Hyrynsalmi
      32
      1364
    7. Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua

      Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais
      Ikävä
      14
      1344
    8. En vittujakaan enää välitä sinusta nainen

      Toivottavasti en näe sinua enää koskaan. Jos näen, niin en ole näkevinäni. Et merkitse minulle enää mitään.
      Ikävä
      70
      1204
    9. Oletko loukannut

      Oletko loukannut tarkoituksella kaivattuasi?
      Ikävä
      94
      1175
    10. viekää miehet naiset kunnon treffeille

      Ja käyttäytykää hyvin. Niin tehdään vaikutus. Miehen kuuluu tarjota naiselle.
      Ikävä
      217
      1134
    Aihe