Älykkyyden vaikutus puoluekantaan

Anonyymi-ap

Tehdyn empiirisen tutkimuksen mukaan selvästi älykkäin äänestäjäkunta on perussuomalaisilla.
He ovat isänmaallisia ja laajasti koko kansan etua ajattelevia kansalaisia.
Keskustan kannattajat ovat taas tottuneet siihen että etuja ja tukia tipahtelee taskuun mitään tekemättä ja että he olisivat mukamas ne jotenkin automaattisesti ansainneet. Tämä on kuitenkin sukupolvelta toiselle periytyvä harha. Myöskin keskustan kannatus periytyy sukupolvelta toiselle juurikin tästä syystä.
Onneksi monet keskustan kannattajat ovatkin kääntyneet äänestämään Perussuomalaisia huomatessaan puolueen johdon vetävän röyhkeästi oman pienen porukkansa etuja. Esimerkiksi hyväpalkkaisten suojatyöpaikkojen muodossa.
Oman ryhmänsä muodostavat sitten vihervasemmisto. Näissä porukoissa ei järjen ääntä kuule, osittain siitä syystä että sukurutsa on heikentänyt mielenterveyttä siihen pisteeseen että looginen ajattelu ei enää onnistu. Myöskin vanhemmilta peritty katkeruus porvaria kohtaan kuuluu usein heidän puheissaan. Porvari kuulemma riistää vaikka henkilö olisi ollut ikänsä eläkkeellä ja yhteiskunta on elättänyt lapsetkin.
Nyttiläisillä taas on kyllä tolkkua mutta kuitenkin piti koettaa esittää parempaa kuin onkaan. Perussuomalaiset olisi heillekin parempi puolue, mutta ehkäpä pikkuhiljaa hekin alkavat sen sisäistää.

8

358

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Valtakunnantasolla olet oikeassa, mutta tyhmempää sakkia kuin paikalliset persupäättäjät, saa hakea kaukaa.

    • Anonyymi

      Ehkä Persujen ja tämän uuden aseellisen natsiliikkeen pitäisi perustaa johonkin Lapuan seuduille oma pieni valtio. Olisivat siellä n. 20 km kanttiinsa aivan omissa oloissaan, eivät matkustelisi eivätkä kukaan sinne menisi.

      • Anonyymi

        Sinut sinne laitetaan ja samaan syssyyn koko vahingollinen vihervasemmisto jos ei ala pian pysymään teillä naama ummessa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinut sinne laitetaan ja samaan syssyyn koko vahingollinen vihervasemmisto jos ei ala pian pysymään teillä naama ummessa.

        Minä en ole mitään puoluetta uskollisesti äänestävä. Tarkoitin vain että te "hienot" perustaisitte oman herrakansa-valtion omine lakeineen oman valtionne sisällä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä en ole mitään puoluetta uskollisesti äänestävä. Tarkoitin vain että te "hienot" perustaisitte oman herrakansa-valtion omine lakeineen oman valtionne sisällä.

        Niin meille kuin muillekin riittää ihan hyvin olemassa olevat lait. Kunhan niitä muutkin koettavat noudattaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin meille kuin muillekin riittää ihan hyvin olemassa olevat lait. Kunhan niitä muutkin koettavat noudattaa.

        Sama täällä. Lakia noudatetaan, hyvin pärjätään omilla tuloillamme ja avustetaan monia tahoja lisäksi. Ei ne suuret tulot vaan pienet menot.


    • Anonyymi

      Aloittaja potee järjen köyhyyttä.

      • Anonyymi

        Kolahtiko kohdalleen?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      85
      6284
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3783
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      28
      3130
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      369
      1696
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1388
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1320
    7. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      946
    8. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      46
      939
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      870
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      849
    Aihe