jotain muuta kuin voisi olettaa. Kun kaksi ihmistä tapaavat jossain yllättäen ja juttelevat niitä näitä ilman sen kummempia tavoitteita, on kyseessä aika tavanomainen tapaus. Oletanko toisesta etukäteen asioita esimerkiksi ulkonäön perusteella? Tai asuinpaikan, tai menneisyyden? Niitä tekijöitä riittää. Mutta entä kun aikaa kuluu, seuraako siitä, että ymmärtää toista entistä paremmin? Ei välttämättä. Vanha ystävyyskin voi rikkoontua.
Miten tulkitsemme sanat, eleet ja käytöksen? Mitä näemme lähellä olevan ihmisen teoissa? Ainakin se on selvää, että väärinymmärtämisen mahdollisuus on suuri. Tarvitaan aikaa ja paljon yhdessäoloa, jotta ihmisen voi tuntea hyvin. Työn tekeminen yhdessä ja vaikkapa parin viikon yhteinen matka tai vaellus toisivat esiin ihmisen perimmäisen luonteen, ja sen, sopivatko kaksi ihmistä toisilleen.
Miten tulkitsemme sanat, eleet ja käytöksen? Mitä näemme lähellä olevan ihmisen teoissa? Ainakin se on selvää, että väärinymmärtämisen mahdollisuus on suuri. Tarvitaan aikaa ja paljon yhdessäoloa, jotta ihmisen voi tuntea hyvin. Työn tekeminen yhdessä ja vaikkapa parin viikon yhteinen matka tai vaellus toisivat esiin ihmisen perimmäisen luonteen, ja sen, sopivatko kaksi ihmistä toisilleen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Tuo on kovin totta, mitä kirjoitat.
Minä en sovi kenellekään. Ajatuskin siitä, että pitäisi lähteä pariksi viikoksi vaeltamaan jonkun kanssa kertoo sen.
Minä en voi lähteä vaeltamaan, sairaus estää sen.
En allekirjoita tuota töissä tutustumista. Ainostaan vapaa-ajalla voi oppia tuntemaan kunnolla.
Voi olla noinkin. Yhteiset vastoinkäymiset ainakin paljastaa paljon.
Näin on, töissä on työminä päällä ainakin osittain päällä.
Arkiaskareitten äärellä, totuus paljastuu.
Eli jos kiinnostaa, niin yhteiselle matkalle vaan.
Nää ihmissuhteet niin vaikeita välillä.
Maailman vaikein laji. Mulle ainakin.
Minulle myös😪
Kahden viikon vaellus ihmisen kanssa, ketä en entuudestaan jo hyvin tunne, ei olisi minulle vaihtoehto, tai jotain mitä haluaisin kylmiltään testata.
Tai riippuu millaisesta reissusta olisi kyse. Kaksi viikkoa tiivistä yhteiseloa säiden armoilla, haastavalla reitillä ja mahdollisesti jopa yhteisellä majoitteella, sekä ruokahuollolla on yhdistelmä johon en ryhtyisi, jollen jo entuudestaan tietäisi toisen omaperäisyyksiä, tai sitä miten toimia dynamiikan ja sovun säilyttämiseksi.Pätee myös toiseen suuntaan, eli olettaisin myös toisen tietävän nämä seikat minusta.
Tutustuisin siis ensin jollain vähän vähemmän intensiivisellä kokemuksella, ja etenisin tästä. Pätee mielestäni kaikenlaisiin ihmissuhteisiin.
Olen samaa mieltä.
Edelliseen, pointtina siis, että maltti on valttia. En siis usko, että kahden viikon yhteinen matka tai vaellus kertoo välttämättä siitä sopivatko kaksi ihmistä toisilleen.
Toisen ihmisen ymmärtäminen ja luottamus kommunikoida avoimesti syntyvät yleensä ajan myötä. Näiden myötä kehittyy myös kyky toimia yhdessä. Jos joutuu yhtäkkiä tilanteeseen, jossa näitä taitoja jo tarvitaan, voi uusi ihmissuhde ajautua ongelmiin.
Nämä ovat siis omia mielipiteitäni ja kokemuksiani. Ihan keittiöpsykologitaustainen asiantuntija olen.
Ei tietenkään tuntemattoman kanssa, mutta kun on tutustunut jonkin verran ja silti epäilee.
Itse kokisin stressaavana lähteä noin pitkäksi aikaa viettämään aikaa puolitutun kanssa. Kannatan ennemmin hitaampaa, mutta säännöllisten tapaamisten kautta tapahtuvaa tutustumista ja vaikka ulkoilua sun muuta tekemistä vähän pienemmällä reviirillä.
Kyllä ihmisen oppii tuntemaan ihan vaan elämää elämällä. Ei kaikesta tarvi tehdä hirveetä operaatiota.
Useita asioita voi olla jotka vaikeuttaa asioiden selvittelyy.
Hitaasti kiiruhtaen tutustuu parhaiten. Ennenmuinoin lavatansseissa tutustuttiin, käytiin säännöllisesti ja juteltiin ja saatille siitä ja useimmiten nämä suhteet kantoi finaaliin asti. Mutta ajat muuttuu tuli tinderit ja median luoma kuva täydellisestä parisuhteesta jota nyt seurataan naama kiinni kännykässä ja suhteet törmää realismin seinään kun kaikki ei mennytkään kuten julkkisparilla, tosin ei mene edes niilläkään.
Tuo viimeinen lause on aika lailla oikeassa. Ei elämä koskaan ole täydellistä, se ei ole mahdollista, mutta silti elämä on hyvää valoineen ja varjoineen.
Näin on, vaikka se ei aina siltä tunnukkaan..niitä valonpisaroita keräillen se onni löytyy, lapset..terveys ja ihmissuhteet noin yleensä. Terv. Tuo ed.
Parin viikon vaellus tuntuisi minusta jo aika pitkältä ja raskaalta ajatukselta jo näinä päivinä. Tuntuis minusta jo aika mahdottomalta.