Miksi Konsulantti Turussa halutaan sulkea?

Anonyymi-ap

Ei kyllä ole mitään järkeä tässä Turun tai jonkun muun konsulaatin sulkemisessa, sillä Suomalainen matkustaja voi saada nopeammin viisumin Venäjälle juurikin siksi, että konsulantteja löytyy lähempää niitä paikkoja joista voi viisumeita Venäjälle hakea. Viisumit Venäjälle kallistuvat siksi, että viisumia myyvät paikat joutuvat matkustamaan konsulanttiin, josta viisumi anomus menee Pietariin käsiteltäväksi Venäjän viranomaisille, jotka lähettävät viisumin/passin konsulanttiin, joka välittää viisumin/passin sille yrittäjälle josta olet viisumin Venäjälle hakenut.

Eli vaikeutuu Venäjälle saada viisumia nopeassa ajassa, kun konsulantteja suljetaan. Entä sitten kun suomalaiset ryntäävät hakemaan viisumeita Venäjälle, niin pitääkö osan odottaa viisumin käsittelyä vuoden? Se miten pitkään viisumi käsittely kestää, niin sitä pidemmän aikaa Passi on viisumi käsittelyssä ja eikä ilman Passia voi viisumin odotuksen aikana matkustaa esimerkiksi Euroopassa tai Euroopan ulkopuolella. Passia yleensä tarvitaan, kun henkilöllisyys pitää Euroopan unionin alueella uskottavasti todistaa. Suomalainen ajokortti ei kelpaa kaikkialla edes Suomessa, niin miten ajokortti kelpaisi Euroopan unionin alueella viranomaisille tai rajatarkastusasemilla joissa olet liikenteessä vaikka vuokra-autolla tai omalla autolla rajaa ylittämässä? Huomaa, että joissakin Euroopan unionin jäsen valtioissa yhä on rajavalvontaa, kun autolla liikut rajan ylitse. Entä kun menet Turkkiin autolla, niin tarvitset Passia rajan ylityksessä ja mitä teet jos Passi on viisumi käsittelyssä Venäjän konsulantissa useita kuukausia tai vuosia? Alkaako Passin myöntävät tahot Suomessa myöntämään kaksi Passia yhtä aikaa, että toisella Passilla voi matkustaa, kun toinen Passi on Venäjän ruuhkautuneessa konsulantissa käsittelyssä? Ei kai Suomalaisen vapaata liikkuvuutta voi alkaa rajoittamaan siten, että Passia matkustamiseen tarvitsevat eivät pysty matkustamaan, kun ainoa Passi on Venäjän viisumin käsittelyssä jumissa useita vuosia.

Mietitään, että Suomen taloudelle erittäin tärkeän henkilön Passi on jumissa useita vuosia Venäjän viisumin käsittelyssä, niin pystyykö tämä esimerkiksi hissi yhtiön yrityksen pomo matkustamaan ilman Passia KIINAAN, kun pomon oma Passi on Venäjän viisumin käsittelyssä jumissa? Joku esittää, että viisumin käsittelyssä voi etuilla muita viisumin hakijoita maksamalla 5 miljoonaa euroa viisumin pikakäsittelystä, onko tällainen etuilu oikeasti mahdollista jokaisessa maassa tietojenne mukaan? Miten yksilön oikeuksia vastaan sotii se, että rahalla voi ohittaa toisia viisumin hakijoita, joilla ei ole rahaa maksaa 5 miljoonaa euroa viisumin pikakäsittelystä?


Ai että Suomi on lähtenyt kostotoimiin, kun Pietarin Suomen konsulantti on suljettu kerran? Mitä tässä nyt sitten suomalaisten matkailijoiden kannalta katsottuna hyödytään, jos Suomessa Venäjän konsulantteja suljetaan? Suomalaisten vapaata liikkuvuutta pelkästään Suomen hallitus haluaa päätöksellä rajoittaa, myös Suomen Presidentti joka on mukana sulkemassa Suomessa Venäjän konsulantteja, on myös tällöin rajoittamassa Suomalaisten vapaata liikkuvuutta Venäjälle.

Konsulantteja sulkemalla vaikeutetaan vaan ainoastaan Suomen kansalaisen oikeuksia matkustaa Venäjälle, mikä on Suomen perustuslain vastainen päätös estää yksittäisten Suomalaisten vapautta liikkua halutessaan Venäjälle.
Miksi emme rajoita sitten yksilön vapautta liikkua myös Ruotsiin ja Viroon, jos yksilön vapautta liikkua Venäjälle halutaan hankaloittaa ja käytännössä estää? Oikeuslaitos saa varmasti kohta käsiteltäväksi Suomen kansalaisen yksilö vapautta rajoittavan haasteen, jossa Suomen Valtiota vaaditaan korvaamaan yksilön vapauden riistoa liittyen matkustamisen estämisestä Venäjälle.

Periaatteessa Venäjän Valtio voisi haastaa Suomen Valtion oikeuteen siitä, että Suomen Valtio estää käytännössä yksilö vapauden Venäjän kansalaisilta matkustaa Suomeen. On ihan kansainvälisesti sovittu yksilö vapaudesta saa matkustaa halumallaan tavalla ja näitä päätöksiä ei Valtiot voi kumota sodan tai jonkun muun keksityn väitteen perusteella käyttämällä liukuhihna tapaista tapaa väittää, että jokainen venäläinen matkustaja on uhka Suomelle.

Ihmisten perusoikeuksiin kuuluu saada matkustaa ja sen perusoikeuden rajoittaminen on yksilö oikeuksien rajoittamista mielipuolisesti keksityin syin.


Nyt kun se Suomalaisten viisumin haku ryntäys Venäjälle jossakin vaiheessa tulee kuitenkin eteen, niin konsulantteja sulkemalla Suomi joutuu tilanteeseen, jossa viisumi vapaus pitää myöntää Venäjän kansalaisille, että Suomen kansalainen pystyisi myös matkustamaan viisumi vapaudella Venäjälle, koska yksilö vapautta matkustukseen ei saa rajoittaa, mikä kieltää Suomen perustuslaki ja tämän kieltää myös kansainväliset sopimukset. Suomen Valtio ei voi yksilön vapautta rajoittaa siten, että on yksilön vika se, että konsulantteja suljetaan ja yksilön viaksi tulisi se, että viisumin käsittely voi tämän vuoksi kestää useita vuosia Venäjän viisumin käsittelyssä.

40

445

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      1. Jatkuu...

      Ymmärrän, että jotkut Suomalaiset haluavat rajoittaa toisten Suomalaisten vapautta matkustaa, silloin me muut Suomen kansalaiset voimme rajoittaa toisten Suomalaisten vapautta matkustaa Viroon ja Ruotsiin ihan samoilla oikeuksilla, kun toiset Suomalaiset kerran voivat rajoittaa Venäjälle matkustamista sulkemalla Suomessa olevia Venäjän konsulantteja.
      Ryhdytään sitten sisällissotaan Suomessa, että yksilö oikeudet matkustamiseen saadaan tasapuolisiksi jokaiselle Suomalaiselle siten, että kukaan Suomalainen ei saa matkustaa Suomesta ulkomaille kuten Viroon, sillä Viro on Suomen ulkopuolella oleva Valtio joten ei edes Viroon kukaan matkusta, kerran ei kukaan Suomalainen saa matkustaa Venäjälle Suomen päättäjien tyhmien päätösten mukaan. Kuka haastaa Suomen kansan sotimaan yksilö oikeuksiensa tasapuolisesta kunnioituksesta koskemaan jokaista Suomalaista oikeutena matkustaa minne haluaa. Kannattaisi lukea mitä on kirjoitettu Suomen perustuslakiin yksilö oikeuksista matkustaa minne haluaa ja kannattaa lukea mitä on kansainvälisesti sovittu yksilö vapaudesta matkustaa minne haluaa. Sodat eivät rajoita yksilö vapautta millään tavalla.

      Menikö sinne yläpäähän tämä asia selkeästi sanottuna perille, että on kansainvälisten oikeuksien vastaista rajoittaa ihmisten matkustusta minne haluaa ja on Suomen perustuslain vastaista rajoittaa ihmisten matkustusta minne haluaa!

      Konsulantin sulkeminen ei mukamas ole ihmisen matkustusta rajoittava tekijä, no kyllä vitussa on ihmisen matkustusta rajoittava tekijä tietenkin, varsinkin kun ruuhka aika tulee, niin viisumin käsittely voi kestää yli vuoden ja silloin ei ole Passia käytössä esimerkiksi Yhdysvaltoihin matkustusta varten, kun Passi on viisumin käsittelyssä konsulantissa.

      Mitä salattavaa Suomella oikein on, jos Ahvenanmaan tai Turun tai Helsingin konsulantti haluttaisiin sulkea? Taas kerran USA määrää Suomessa sulkemaan konsulantteja, että sellainen isäntämaa sopimus Yhdysvaltojen kanssa Suomi on tehnyt, että Yhdysvallat voi määrätä mitä Suomessa pitää tehdä ja mitä Suomessa saa tehdä.

      Pietarin Suomen konsulantti avautuu heti Suomen konsulanttien käyttöön, kun venäläiset pääsevät Suomeen matkustamaan, kuten normaalisti kuuluisi yksilö vapauden mukaan venäläisten saada matkustaa Suomeen. Ihan Suomen omaa syytä, että Pietarin Suomen konsulantti on suljettu, koska Suomen rajavartijat mitätöivät venäläisten viisumeita Suomen rajalla ja käännyttivät venäläisiä Suomen rajalta takaisin Venäjälle.



      https://www.hs.fi/kotimaa/turku/art-2000009702880.html



      Pääkonsulaatilla tai konsulaatilla puolestaan voi olla rajatumpi toiminta-alue isäntämaan sisällä.

      ”Ne hoitavat etenkin viisumi- ja konsulipalveluita”, Kivikoski kertoo.

      Millainen on Venäjän pääkonsulaatin historia Turussa?
      ”Vuonna 1966 Suomen ja Neuvostoliiton hallitukset ovat allekirjoittaneet sopimuksen, että Suomi perustaa pääkonsulaatin Leningradiin (nykyinen Pietari) ja Neuvostoliitto Turkuun”, Kivikoski sanoo.

      Mutta kun Venäjän syyksi pitää kaikki laittaa, kun Suomessa ei totuuden puhumista koskaan tehdä.
      Suomalaiset ovat niin ylimielisiä väittäessään, ettei NATO koskaan hyökkää Venäjälle, aivan kuin Suomalaiset voisivat päättää Venäläisten puolesta, että pitääkö venäläisten pelätä NATON hyökkäystä Venäjälle vai ei. Venäjä on tullut siihen johtopäätökseen NATON ja USA toimintaa seuratessa, että on mahdollista, että USA tai NATO tai USA liittolaiset voisivat hyökätä milloin vaan ennakkoon varoittamatta Venäjälle, kuten USA:n liittolaisten hyökkäyksen kohteeksi ovat monet Valtiot tahtomattaan joutuneet.

      Kun koko ihmisväestön kuolemaa uhkaa mustasurma tai korona, niin puhutaan terveydellisestä syystä estää yksilön vapautta matkustaa. Sota ei ole terveydellinen syy estää yksilön matkustusoikeutta minne haluaa.

      • Anonyymi

        2. Vielä yksi näkökulma asiaan...

        Kosto kierteen jatkaminen johtaa yleensä sotaan. Esimerkki Yhdysvaltalaisten matkustusta on monet Valtiot pyrkineet historiassa rajoittamaan tai estämään kokonaan ja Yhdysvallat ovat sotatoimien kanssa tulleet laittamaan matkustus asiat kuntoon sillä tavoin, ettei Yhdysvaltojen kansalaisilta vaadita edes enää viisumia silloin, kun haluavat jonnekin ulkomaille matkustaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        2. Vielä yksi näkökulma asiaan...

        Kosto kierteen jatkaminen johtaa yleensä sotaan. Esimerkki Yhdysvaltalaisten matkustusta on monet Valtiot pyrkineet historiassa rajoittamaan tai estämään kokonaan ja Yhdysvallat ovat sotatoimien kanssa tulleet laittamaan matkustus asiat kuntoon sillä tavoin, ettei Yhdysvaltojen kansalaisilta vaadita edes enää viisumia silloin, kun haluavat jonnekin ulkomaille matkustaa.

        Suljetaan kun ei tarvita vakooja keskusta täällä ja venäjä on sulkenut muiden maiden vastaavat siellä.Voitte katsella työpaikoilla lähiöissä itsekin ketä liikkuu ja missä asioissa.Miten tyhmiä te olette ?? Kai nyt puolensa saa pitää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suljetaan kun ei tarvita vakooja keskusta täällä ja venäjä on sulkenut muiden maiden vastaavat siellä.Voitte katsella työpaikoilla lähiöissä itsekin ketä liikkuu ja missä asioissa.Miten tyhmiä te olette ?? Kai nyt puolensa saa pitää.

        Imatralla on ollut viisumitoimistolla samoja naisia kuin tapulikaupungissa kuin jakomäessä Kyllä nyt joku tolkku pitää olla.


      • Anonyymi

        No joo menkääs nyt kotimaihinne


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No joo menkääs nyt kotimaihinne

        Varastettua kuljetettu oikein konteissa täältä Suomesta


    • Anonyymi

      Konsulantti Turussa halutaan sulkea?

      No ku Turun Konsulentti on jääny pieneksi.

      • Anonyymi

        Kuinka iso konsulantti pitäisi sitten olla sinusta? Pitääkö rakennus olla joku pyramidin kokoinen, että olisi riittävän suuri sinulle?


    • Anonyymi

      No hei koska Suomen rajavartiolaitos olisi ollut viksu varsinkaan, kun pitäisi olla ystävällinen niitä kohtaan jotka haluavat matkustaa Suomeen ja tuoda Suomen kansan talouteen rahaa.

      Olipa viksua käännyttää rajalta takaisin ihmisiä jotka haluaisivat tulla Suomeen ja mitätöidä heidän viisumeita, mistä syystä Pietarin Suomen konsulantti suljettiin Venäjällä.

      • Anonyymi

        Pitäisikö niitä Suomen rajanvartion työntekijöiden määrää vähentää puoleen, kun eivät halua tulla työllistettyä turisti määrien kautta? Kun ei asiakkaita, niin turhaa niin paljon rajavartiontyöntekijöitä on töissä silloin. Tulli viranomaisiakin voisi vähentää puoleen, kun ei heitä tarvita töissä, kun Suomen rajanvartiolaitoksen toimesta ei ole enää turisteja jotka haluisivat tulla Suomeen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitäisikö niitä Suomen rajanvartion työntekijöiden määrää vähentää puoleen, kun eivät halua tulla työllistettyä turisti määrien kautta? Kun ei asiakkaita, niin turhaa niin paljon rajavartiontyöntekijöitä on töissä silloin. Tulli viranomaisiakin voisi vähentää puoleen, kun ei heitä tarvita töissä, kun Suomen rajanvartiolaitoksen toimesta ei ole enää turisteja jotka haluisivat tulla Suomeen.

        Kalliita palkkatyöläisiä nämä Rajavartijat ja tulli virkailijat voidaan pistää puolet heti työttömiksi, kun ei enää tarvita heidän työpanosta, kerran mitätöivät asiakkaidensa viisumeita millä olisivat asiakkaat voineet matkustaa Suomeen ja pitää rajavartiolaitoksen työväen tarpeellisena työvoimana.


    • Anonyymi

      Konsultantti haluttiin sulkea Turussa koska suomi ei halua enää olla venäjän kanssa missään tekemisissä.

    • Anonyymi

      Suomen Mocban konsulentin voi sulkea seuraavaksi?

    • Anonyymi

      Suomalaiset eivät koskaan halunneet edes liittyä natoon, gallupit olivat väärennettyjä kuten hyvin tiedämme mitä Suomen hallitus tekee, kun haluavat ajaa päämääriään läpi Suomessa.

      Lehdistö otetaan mukaan väittämään asioita, että saadaan hallitus tavoitteita ajettua läpi ilman Suomen kansan vastustusta ja ritiikkiä.

      • Anonyymi

        NATO lopparit saivat Suomalaiset uskomaan, että Suomen enemistö olisi halunnut NAtoon galluppeja vääristämällä.


      • Anonyymi

        Väärennettyjä galluppeja esiintyy vain putleristien valeissa.
        Niitä ei ylipäätään voi väärentää, koska tekijöinä on vain erikoistuneita yrityksiä..

        Eduskuntavaalit todistivat kansan kannatuksen.
        Natoa vastustaneiden määrä putosi 8:sta viiteen, kaikki Vasemmistoliitosta.
        Yksikään eduskuntapuolue ei ole Nato-vastainen.


    • Anonyymi

      Konsulentit nuupahtavat yksi toisensa jälkeen.

      Ne olivatkin vanhanaikaisia jäänteitä dinosaurusten ajoilta.

      Nykyään tollaset asiat hoidetaan netissä Teamsilla tai jollain.

    • Anonyymi

      Ruotsi rikkoo DIPLOMAATTI ja konsulaatti yhteyksiä yhteyksiä nyt urakalla ympäri maailmaa sallimalla Ruotsissa KORAANIN polton.

      MINÄ OLEN MONTA KERTAA SANONUT, että RUOTSIA ei pidä ottaa mukaan mihinkään.

      MISSÄÄN nimessä RUOTSIA ei saa ottaa mukaan NATOON, koska jossakin vaiheessa RUOTSI AIHEUTTAA SODAN MUSLIMAIDEN ja NATO jäsen maiden välillä esimerkiksi KORAANIN polton jatkumisella Ruotsin lain säädäntö muutosten jälkeenkin.

      RUOTSISSA asuu terroristeja, jotka haluavat Ruotsin Valtion suojeluksen alla ÄRSYTTÄÄ terroristi teoilla polttamalla Koraania yhä uudelleen siten, että MUSLIMIT lopulta hyökkäävät Ruotsiin, josta syntyy sotilaallisia yhteenottoja, jotka lopulta ajavat Ruotsin Valtion sotaan Muslimi Valtioiden kanssa ja NATO joutuisi puuttumaan tilanteeseen jos RUOTSI olisi NATO jäsen maa.

      YLIMIELISTÄ ajattelua se, että RUOTSI ei aiheuttaisi ongelmia NATO jäsen maiden turvallisuudelle.

      Väkivaltaa aiheuttaa myös yksilö oikeuksien rajoittaminen esimerkiksi matkustamisen muodossa, että ennustan Venäjän hyökkäävän Suomeen, ellei venäläiset saa matkustaa Suomeen, eli ei viisasta ole ollut mitätöidä venäläisten viisumeita rajalla.

      • Anonyymi

        Ruotsalaisista ei voi muuta sanoa, kuin ovat edelleen yhtä tyhmiä, kuin ovat olleet koko historiansa aikana ennenkin. Ovat siis sotia aloittaneet ennenkin tyhmästä päästä johtuen ja loppujen lopuksi SUUR-Ruotsia ei ole kuitenkaan olemassa nykypäivänä vaikka Ruotsi soti yli 500 vuotta SUUR-Ruotsin eteen.


    • Anonyymi

      Tietenkin konsulaatti piti sulkea, ei siellä kannata Venäjän tiedustelijoiden antaa huseerata.

    • Anonyymi

      TURUSSA VENÄJÄN KONSULAATTI SULJETAAN. VIHREÄT SONOIVAT VAAN, ETTÄ SE ON ILMASTO KYSYS.
      VILLE NIINISTÖ OLI SITÄ MIELTÄ, ETTÄ HANHKIVEN YDINVOIMALA TYÖMAA SUJETAAN. ROSATOMI EI SAA ATOMIVOIMALAA RAKNTAA.

      • Anonyymi

        VILLE NINISTÖ LOPETTI TURVETUOTANNON SUOMESTA.


    • Anonyymi

      Aloittaja on täysin pihalla Suomen passikäytännöistä ja kuka nykykytilanteessa haluaa matkustaa fasisti natsi-Venäjälle? Jos hissiyhtiön pomon on ihan pakko matkustaa natsi-Venäjälle ja viisumin haku on hidasta, niin hän voi aivan rauhassa matkustella ympäri maailmaa rinnakkaispassilla (mikäli työantaja puoltaa rinnakkaispassin hakemista).

    • Anonyymi

      Voisiko tiltunen kertoa miksi venäjä ensin ilmoitti sulkevansa leningradin konsulaatin?

      Sitä saa mitä tilaa. venäjä on aloittanut suhteiden alasajon ja Suomi vain vastaa. venäjä on se paha mikä maailmaamme painaa ja pitää poistaa.

    • Anonyymi

      Eikö Suomen konsulantti ole turha Pietarissa, kun Suomen rajavartiolaitos rajalla mitätöi Venäläisten matkustus viisumeita Suomeen?

      Onhan Suomi jo pitkään rajoittanut venäläisten matkustus oikeutta Suomeen vaikka yksilön oikeuksia ei saisikaan rajoittaa matkustamisen suhteen kansainvälisten oikeuksien mukaan ja lisäksi Suomen perustuslaki kieltää rajoittamasta turistien pääsyä Suomeen.
      Suomi tekee lain vastaisesti rajoittaessaan vapaata matkustusta ihmisen halutessa matkustaa.


      Korona oli terveyssyihin vedoten oikeutettua rajoittaa ihmisten matkustusta.

    • Anonyymi

      Suomalaiset ovat alamaiskansa, Me olemme tottuneet tottelemaan kirjaimellisesti ulkoa päin tulleita käskyjä. Kuten tässäkin tapauksessa, teemme kuten mukamas olemme sopineet yhdessä EU:n kanssa. Taas kun teemme, kuten käsketään ja kärjistämme Venäjän kanssa välejä.

      Jokainen voi miettiä onko järkevää kärjistää tilannetta ISON naapurin kanssa, jonka kanssa on elettävä jatkossakin. Siltoja on helppo polttaa takanaan, mutta rakentamiseen meneekin aikaa.

      t.Tiltu

      • Anonyymi

        Suomi on putleristien harmiksi itsenäinen demokratia ja määrää itse politiikastaan.

        Sillat länteen poltti Venäjä järjettömällä hyökkäyspolitiikallaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi on putleristien harmiksi itsenäinen demokratia ja määrää itse politiikastaan.

        Sillat länteen poltti Venäjä järjettömällä hyökkäyspolitiikallaan.

        Itsenäinen? Miten niin? Ylin lainsäädäntövalta tulee Brysselistä. Kuten ulko-, raha-, maahanmuutto- ja pakotepolitiikka. Sotilaallisesti olemme sitoutuneet puolustamaan Baltiaa.

        Tuoddsa tilanteessa on vaikea kuvitella olevamme itsenäinen maa, jolla on oma päätäntävalta.

        t. Tiltu


        Ps. Kun kirjoitan tämänlaisia ajatuksia tosiasioista, olenko myös Putleristi?


      • Anonyymi

        Et muuten vastannut, siis kysyn uudestaan. Olenko Puttleristi, kun kerron faktat, jossa ylimmän päätösvaltamme Suomen asioista tulee Brysselistä tai Washingtonista?

        t. Tiltu


      • Anonyymi kirjoitti:

        Et muuten vastannut, siis kysyn uudestaan. Olenko Puttleristi, kun kerron faktat, jossa ylimmän päätösvaltamme Suomen asioista tulee Brysselistä tai Washingtonista?

        t. Tiltu

        Olet. Aivan tyypillistä tiltun valehtelua.


    • Eipä tätäkään asiaa tarttisi jauhaa jos puttepossu olisi pitänyt saastaiset sorkkansa omassa sikolätissään.

      • Anonyymi

        Tarkoitat varmaankin Bidenin klaanin Ukraina- ja Venäjä bisneksiä? Molemmat maat ovat olleet HYVIN tuottoisia valkonokkaiselle Bidenin perheelle.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitat varmaankin Bidenin klaanin Ukraina- ja Venäjä bisneksiä? Molemmat maat ovat olleet HYVIN tuottoisia valkonokkaiselle Bidenin perheelle.

        Mitä ihmettä sinä valehtelet? Se bunkkeripossuhan suivaantu siitä kun puten kätyri ajettiin pois ukrainasta, jonka jälkeen sika valtasi krimin niemimaan, jonka jälkeen on sitte Ukrainassa tuhottu ja paskottu perivenäläiseen tapaan. Kaasuputkien räjäyttämisestä alkaen.


      • Varmasti harmittaa kun muualla maailmassa muistetaan mikä sikalauma imperialisti diktatuuri aloitti sodan samalla tavalla kuin Hitler aikanaan. Hyvin teillä ryssänmaalla on matkittu natsisaksaa, tosin ei kiovaan ei marssittu, vaan nöyränä juostiin pakoon kun teidän soviet svoboda ei kelvannutkaan, vaan he puolustautuivat. Durak Ukraina. Valko-venäjällä sitä putinin jouksupoikaa ei ole vielä saatu karkoitettua, mutta sekin aika tulee kun lukasenkko saa painua putinin kanssa kremlin kellarikomeroon.

        Miten Venäjä pystyy korvaamaan aiheuttamansa vanhinggot Ukrainassa?


      • Anonyymi
        Ravenlord79 kirjoitti:

        Varmasti harmittaa kun muualla maailmassa muistetaan mikä sikalauma imperialisti diktatuuri aloitti sodan samalla tavalla kuin Hitler aikanaan. Hyvin teillä ryssänmaalla on matkittu natsisaksaa, tosin ei kiovaan ei marssittu, vaan nöyränä juostiin pakoon kun teidän soviet svoboda ei kelvannutkaan, vaan he puolustautuivat. Durak Ukraina. Valko-venäjällä sitä putinin jouksupoikaa ei ole vielä saatu karkoitettua, mutta sekin aika tulee kun lukasenkko saa painua putinin kanssa kremlin kellarikomeroon.

        Miten Venäjä pystyy korvaamaan aiheuttamansa vanhinggot Ukrainassa?

        Entä se Irakin sodan aloittamisen tuomitseminen, että missä vaiheessa on tuomitseminen oikein menossa?


      • Anonyymi
        Ravenlord79 kirjoitti:

        Mitä ihmettä sinä valehtelet? Se bunkkeripossuhan suivaantu siitä kun puten kätyri ajettiin pois ukrainasta, jonka jälkeen sika valtasi krimin niemimaan, jonka jälkeen on sitte Ukrainassa tuhottu ja paskottu perivenäläiseen tapaan. Kaasuputkien räjäyttämisestä alkaen.

        Niin kuka räjäytti kaasuputket?


    • Anonyymi

      Maailman tilanne on nyt sellainen että venäläisiä ei kaipaa kukaan.

      Ja Venäjän konsulaatista voi saada hepatiitin.
      Parempi sulkea

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Turha tuollaisia loisten laansukontteja on täällä pitää, paras kun ne vajaatäyttöiset lierot ovat idässä mahdollisimman kaukana.

    • Anonyymi

      Eikös sen voisi vaihtaa niile ulkopaskahuussiksi nehän haiseekin jo valmiiksi paskalle.

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      97
      2743
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2330
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2090
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      15
      1847
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1721
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      38
      1715
    7. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1696
    8. Persuilla ja Saksi-Riikalla meni sitten pornon levittämiseksi koko touhu.

      Onko kenellekään yllätys?
      Perussuomalaiset
      100
      1646
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      129
      1477
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1294
    Aihe