Punavihreillä henkinen romahdus.

SDP tukijoukkoineen haluaa itsepintaisesti mitätöidä demokraattisten vaalien tuloksen. Ja se, millä tavalla he ovat lähteneet ajamaan totalitarismia ihannoivaa ideologiaansa, utopiaansa, on täysin kestämätöntä ja käsittämätöntä.

Viherpunakapina2023

Kapinalliset petturit:
- punavihreät puolueet
- tutkijoita yms. asiantuntijoita
- propagaattorit, kuten Oula Silvennoinen, Saku Timonen jne.
- osa kannattajista
- osa valtamedian edustajista
- jne.

He ovat lähteneet kansankiihotukselliseen vihanlietsontaan, valjastaneet lehtien toimitukset äänitorvekseen, levittävät propagandaa, josta osa on tarkoituksellista disinformaatiota, maalittavat perussuomalaisia, halveksivat perussuomalaisten äänestäjiä, kiristävät pääministeri Orpoa, kiristävät RKP:ta tekemään punavihreille sopivia päätöksiä, pyrkivät valtaamaan sosiaalisen median alustat jne., sekä toimivat äärimmäisen kaksinaismoralistisesti.

Viimeisin SDP:n teko on luokassaan kaikkein härskeimmästä päästä. Perussuomalaiset rinnastetaan yksiselitteisesti Utoyan massamurhaan ja puhemies Halla-ahoa maalitetaan jopa Breivikin kirjoituksia väärentämällä.

He halveksivat demokratiaa, yhdenvertaisuutta, oikeistoa, sekä sanan- ja mielipiteenvapautta. He haluavat vallan itselleen, punavihreälle blokille.
Huom! Kukaan punavihreistä edustajista ei ole julkisesti irtisanoutunut Viherpunakapina2023:sta.

Onko enää yksikään punavihreä puolue moraaliltaan, oikeustajultaan, oikeudenmukaisuudeltaan, sekä henkiseltä terveydeltään pätevä toimimaan äärimmäisen vastuullisessa työssä valtion johdossa?

25

272

    Vastaukset 25

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Uudet vaalit vaan niin Persut saa 40% kannatuksen?😂😂😂

    • Anonyymi

      Vihervasemmisto media ei osaa edes hävetä vaikka jääkin kiinni valheistaan miksi esim. Junnilan tapauksesta ei nosteta tutkintaa ketään ei saa haukkua natsiksi perusteettomasti suomessa se on rikos saati sitten tämä purran tapaus irroitettuja lauseita sieltä täältä ilman mitään kontekstia ei kerro yhtään mitään itse asiasta ollen pelkkää valheellista mielikuva manipulointia eli sitä itseään valehtelua ja vääristelyä?🤔🤨🙄

      • Punavihreä logiikka: kun toimittaja maalittaa persua, se ei ole maalittamista, vaan lehdisönvapautta ja sananvapautta. Kun persu kritisoi toimittajaa, se on toimittajan maalittamista.

        Punavihreässä ideologiassa tehdään asiat harvinaisen yksipuoliseksi ja selväksi.


    • Anonyymi

      Hohhoijaa. Ketään ei vaan kiinnosta pallopäiden jutut.

      • Anonyymi

        Niinpä niin totuudella niin väliä saati ihmisten hyvinvoinnilla kunhan oma napa voi hyvin niin itsekästä että oikein säälittää tuollainen yksinkertaisuus?🤦🤦🤦


    • Anonyymi
    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Miettikää mikä farssi tuo oli, yrittäkää edes nyt oppia jos ette vielä silloin tajunnut, mitä peliä tämä terveys/vastuullisuus kampanjointi on. Virus siellä, virus täällä, apinarokko, lintuinfluenssa... rauhoittukaa ja eläkää elämäänne rauhassa naapurinne kanssa, olkoon se sitten persu, vassari, viher tai mitä vaan.


    • Anonyymi

      Ootko PanaaniProhvessori huomannut miten neuvottomana Purra tällä hetkellä hallituksessa on?.
      Puhuisin Purran kohdalla henkisestä romahduksesta ja piiloon vetäyty.isestä.
      Se ei tilannetta auta, hallitus ei tule toimimaan ennen kuin Purra eroratkaisunsa tekee.

    • Anonyymi

      Eikös Breivikin vanhemmat ollu kommareita? Ilmiselvästi kommarivanhempien kasvatusmetodeissa olis hieman parantamisen varaa? :/ Tai sit se johtuu siitä että koska kommarit valehtelee aina, niin pikku Anderssin pää ei sitä kestänyt, ja ...

    • Anonyymi

      Jos punaset alkaa lakkoilee, niin toivottavasti varsinkin teollisuusliiton oikeistolaiset lähtee liitosta lätkimään. Vasureita ei tueta.

    • Anonyymi

      Veikkaan että demarit kohta 7% puolue kuten vihreät ja vasemmisto. Marin huuman nyt kadottua, ei edes pissiksillä syytä äänestää demareita

      • Jo paljon ennen vaaleja pohdiskeltiinkin sannabuumin riskejä, että mitä puolueelle tapahtuu, jonka suosio on käytännössä yhden henkilön suosiota. Toivottavasti tästä seuraa edes joskus jotain opettavaista. Vaalitappio ei vielä näyttänyt opettavan mitään, kun lähdettiin vihapäissään masinoimaan Viherpunakapina. Ehkä sen lopputulos, mikä olkoon heille itselleen murskaava, opettaa jotain.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      PUNAVIHREILLÄ HENKINEN ROMAHDUS
      SANNA MARIN KOKENUT TÄYDELLISEN ROMAHDUKSEN. PUHEET EIVÄT OLE MINKÄÄN ARVOISIA.
      LI ANDERSSONIA VITUTTAA.
      KRISTA KIURU MUUTTOA TEHNYT JA ANTTI LINDTMAN HITLERIN LEIRIIN LIITETTY. MARIA OHISALOA POTKITAAN.
      NE VÄHÄT ÄÄNESTÄJÄ MAKAILEVAT EDUSKUNTATALON EDESSÄ SELÄLLÄÄN, KUIN ELLUN KANAT.

    • Anonyymi

      Kyllä se porvari media haluaa päästä eroon persuista

    • Anonyymi

      Miten kauan nuo viherpunavassarit jaksaa jatkaa tuota valitustaan omasta vaalitappiostaan. Vaalien tulos on hyväksyttävä jos kerran nuo viherpunavassarit kannattaa sitä demokratiaa ja vapaiden vaalien tulosta.

    • Anonyymi

      Demarit haluavat natsi-lindtmannin johdolla takaisin pääministeri puolueeksi. Natsien tapaan keinoja kaihtamatta, mellakoiden ja rähisten.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        On tuo uutinen varmaankin totta, piikit heikentävät ihmistä ja altistavat altzheimeriin ja syöpään sairastumista.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      ALLAAAAAH on ohjeistanu vihervasemmistoa!
      Kohta tulee Renatsi WOKETTAMAAN ja kaapuun pukeutuneet BLM Somalit kertomaan kuinka ovat omalla verihiellä rakentaneet SUOMEN, jonka valkoinen kantaväestö on sitten riistänyt niiltä….

    • Anonyymi

      https://tekniikanmaailma.fi/uusi-koronarokote-antaa-100-prosentin-suojatehon-sairaalahoitoa-vaativaa-tautia-vastaan-myyntilupaa-on-haettu-eussa-ja-usassa/



      Rokotteen teho vain 0-10%, eli ei suojaa rokotteen ottajaa koronalta ainakaan 90% tapauksista. Alhaisin THL:n tekemä arvio rokotteen tehosta on 0%, eli tällöin rokote ei toimi yhdenkään sen saaneen kohdalla

      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000009288756.html

      >"Tuntuu erikoiselta, että valtioneuvosto ohjaa rajallisia voimavaroja ja yhteistä rahaa vaikuttamattomaksi todettuihin terveiden työikäisten uusiin tehosterokotuksiin."

      Markus Paananen
      johtaja, yhteiset sosiaali- ja terveyspalvelut
      Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue


      https://www.lapinkansa.fi/rokote-ei-enaa-riita-suojaamaan-tyoikaisten-korona/5443574

      >"Rokote ei enää riitä suojaamaan" – työikäisten koronasuoja meni vanhaksi, eikä resursseja enää laiteta neljänsiin rokotuksiin



      https://yle.fi/uutiset/3-12393365

      >... ja rokotteiden suojateho omikron-infektiota ja lievää tautia vastaan on suboptimaali eli alhainen ja lyhytkestoinen.

      https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/86b81adc-af10-4588-90ba-c7bab0988c12

      >Ylilääkäri Nohynek toteaa, että nykyisin käytössä olevien rokotteiden kyky estää infektioita on vain kohtuullinen ja lyhytaikainen. – Näin on myös lisätehosteiden jälkeen, hän lisää.

      https://yle.fi/uutiset/74-20002374

      Infektioylilääkäri Asko Järvinen:

      – THL ei ainakaan tällä hetkellä suosittele henkilökunnalle rokotuksia, ja minusta se on järkevää. Ne meidän henkilöstöstämme, jotka ovat vaikean taudin riskissä, saavat sen. Muilla ei vaikean taudin riskiä voida uudella rokotuksella juurikaan vähentää, eli rokotuksen teho yksilölle, sille työntekijälle, olisi aika vähäinen.

      https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000008554949.html

      >THL on arvioinut koronapassista sosiaali- ja terveysministeriölle (STM) antamassaan lausunnossa, että rokotusten suoja puolen vuoden kuluttua toisesta rokotuskerrasta oli deltatartuntaa vastaan 65–75 prosenttia, mutta omikrontartuntaa vastaan vain nollasta kymmeneen prosenttia.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      64
      1091
    2. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      28
      706
    3. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      10
      688
    4. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      687
    5. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      90
      685
    6. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      648
    7. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      645
    8. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      68
      629
    9. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      66
      584
    10. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      23
      577
    11. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      42
      560
    12. 61
      559
    13. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      82
      558
    14. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      43
      534
    15. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      46
      530
    16. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      134
      508
    17. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      492
    18. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      47
      452
    19. Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?

      Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.
      Ikävä
      27
      447
    20. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      29
      443
    Aihe