... on melkein kaikkien tausta-ajatus, vaikka useimmat eivät sitä huomaa.
Jouduin ajattelemaan sitä taas, kun eräs tyttö, ilmeisesti jo aikuinen, kertoi joutuneensa kasvatti-isänsä kanssa kahden saunaan, ja tällä oli kyrpä jäykistynyt. Mitään sopimatonta ei tosin ollut tapahtunut, mutta nainen oli kamaloitunut jo siitä, että seisotus paljasti miehen ajatusmaailman, kiihotuksen.
Seka alan kirjallisuus, että naisten henkilökohtaiset kertomukset paljastavat, että naisten vitussa tuntuu täsmälleen samanlainen kiihotusreaktio kuin miehen kyrvän jäykistymisessä, mutta se vain ei näy. Se tuntuu naisten kertoman mukaan vielä oikein miellyttävältä. Myöskin nähdessään oikean sukulaisensa alasti.
Alun kertomuksessahan sisko ei ollut edes sukulainen, vaan tytär äidin edellisestä aviosta. Olivat muuten saunoneet perheenä, mutta nyt äiti oli joutunut matkustamaan.
Naisten EI TARVITSE PELÄTÄ että ihana kiihottunut reaktio vitussa paljastaisi ajatusmaailmasta mitään. Miehiä taas tarkastellaan kuin kuvakirjaa, ja helposti syytetään asiasta, joka nimettömien kertomusten mukaan on naisilla yhtä voimakas.
Kun joku on pois silmistä, se lipsahtaa pois myös todellisuudesta. Tässä on yksi syy, miksi miehiä syytetään voimakkaista pedofiilisista taipumuksista, mutta naisten ehkä suurempikin taipumus sivuutetaan.
Tässä on myös syy, miksi miehet joutuvat yhteissaunassa pelkäämään erektiota, mutta naiset eivät. Ainakin minulla on kokemus, että yhteissaunasta ovat kieltäytyneet vain miehet. Naisilla ei ole mitään pelkäämistä, korkeintaan jotakin ujostelua murrosiän vaiheilla.
x x x x
Kun maalasin mökin aitaa, huomasin että useat pylväät olivat lahonneet juurestaan kokonaan, mutta aita pysyi vielä pystyssä muutamien pylväiden varassa, joissa oli hitusen tervettä puuta jäljellä. Kun kerroin siitä isälleni, hän kuittasi asian näkemättä lahonneita pylväitä: "Mitä roskaa." Kun asia on pois silmistä, se on pois myös todellisuudesta.
Pian aita kuitenkin romahti.
Ihmiset lienevät oppineet tämän suhtautumistavan analogiana huhuista. Kun on niin varovainen, ettei tule 'puheita', välttyy parhaiten vääriltäkin huhuilta. Tärkeämpi onkin siis maine kuin todelliset teot. Eikö tässäkin ole pohjana sama ajatus?
Mutta koska ei kuitenkaan voi elää tekemättä mitään, syntyy myös ajatus, että pitämällä asiat salassa voi tehdä yhtä ja toista, kunhan ei päästä muiden tietoon. Tällaista ajatuskantaa nimitetään kaksinaismoraaliksi. 🌹👀
Pois silmistä, pois todellisuudesta ...
Anonyymi-ap
2
383
Vastaukset
- Anonyymi
Delaa pedari
- Anonyymi
Joo kerroit taas totuuden ihan itsestäsi.
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.845317Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.313533Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j522917Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin282107Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.611886Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2861666- 471596
- 941392
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441366Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.71185