Tuollainen Otsikon vika kaukosäätimessä , ei löydetä lääkettä tuohon ...On vaihdettu kaukosäädin uuteen molemmissa sama vika ...Sony Bravia a80k telkku...Onko kellään tullut vastaan samanlaista ongelmaa...eli kaikki muu toimii vain tuo kanavan vaihto näppäin ei ...
Vastaukset 7
- Anonyymi
Oman 8 vuotta vanhan Sonyn kaukosäätimessä on hieman samantapainen vika. Joskus sen navigointinäppäin eli näppäin, jolla valintaa siirretään ylös, alas, oikealle tai vasemmalle, ei toimi johonkin suuntaan, yleensä oikealle tai alas.
Näppäin alkaa yleensä toimia myös oikealle, jos ensin käytän vasemmalle-toimintoa tai ylös- toimintoa. Näppäimen toiminta on tavallisesti myös virheetöntä, jos en yritä käyttää sitä heti, kun televisio on avattu, vaan odottelen pari kolme minuuttia ennen kuin yritän navigoida.
Voi olla, että odottelu auttaisi sinuakin. Kannattaa myös irrottaa töpseli pistorasiasta viideksi minuutiksi, kytkeä se takaisin ja odotella toiset viisi minuuttia ennen kuin avaat television. Sony ei pidä hätäilystä, sillä sen elektroniikka toimii hitaasti viritellessään itseään toimintakuntoon.
Televisiossa lienee viimeisimmät päivitykset asennettuna? - Anonyymi
Juu televisiossa kai uudet päivitykset kun on uusi vasta ostettu televisio...ihme homma kun kakkula ei vaihda kanavia ...esim dna kakkula kyllä vaihtaa ..Jos menee epg ( vai mikä se oli nimeltään , siis se joka näyttää ohjelmat , sieltä kun vaihtaa kanavaa niin pääsee vaihtamaan...
- Anonyymi
"Juu televisiossa kai uudet päivitykset kun on uusi vasta ostettu televisio..."
Kun itse ostin Sonyni, se oli tietysti ollut tehtaasta lähdettyään viikkokaupalla kuljetuksessa ja hyllyillä ilman yhteyttä nettiin. Niinpä siihen tuli heti nettiin kytkemisen jälkeen useita päivityksiä muutamassa päivässä.
Päivitykset eivät tietenkään ole mikään "kai"-asia, sillä televisio on käyttökelvoton puolisen tuntia päivitysten tapahtuessa. Asiasta kerrotaan tietysti myös kuvaruudussa, ja annetaan toimintaohjeita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Juu televisiossa kai uudet päivitykset kun on uusi vasta ostettu televisio..."
Kun itse ostin Sonyni, se oli tietysti ollut tehtaasta lähdettyään viikkokaupalla kuljetuksessa ja hyllyillä ilman yhteyttä nettiin. Niinpä siihen tuli heti nettiin kytkemisen jälkeen useita päivityksiä muutamassa päivässä.
Päivitykset eivät tietenkään ole mikään "kai"-asia, sillä televisio on käyttökelvoton puolisen tuntia päivitysten tapahtuessa. Asiasta kerrotaan tietysti myös kuvaruudussa, ja annetaan toimintaohjeita.Hups tuo kai tuppaa joka paikkaan...niin päivityksistä tulee automaattisesti tieto ...telkku on kaliboroitu,en tiedä tarkoittaako myös että siihen päivitetään ohjelmisto ..Mutta , voiko tuo kanavanäppäimien toimimattomuus johtua jostain päivityksestä , eli tuleeko päivitys ikäänkuin joka näppäimelle ???
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hups tuo kai tuppaa joka paikkaan...niin päivityksistä tulee automaattisesti tieto ...telkku on kaliboroitu,en tiedä tarkoittaako myös että siihen päivitetään ohjelmisto ..Mutta , voiko tuo kanavanäppäimien toimimattomuus johtua jostain päivityksestä , eli tuleeko päivitys ikäänkuin joka näppäimelle ???
"tuleeko päivitys ikäänkuin joka näppäimelle ???"
Valmistaja korjaa päivityksillä television ohjelmiston vikoja, joita se kutsuu bugeiksi, koska se kuulostaa vähemmän pahalta sanalta. Päivityksiä ei toisin sanoen tule "joka näppäimelle", mutta päivityksellä voidaan korjata televisiossa mahdollisesti oleva vika, joka estää näppäimistöä toimimasta oikein.
Omaan Sonyyni saattoi esimerkiksi yön aikana syttyä kuvaruudun alla oleva merkkivalo, joka ei sammunut mitään näppäintä painamalla. Televisio ei myöskään käynnistynyt ennen kuin sen irrotti sähköverkosta muutamaksi minuutiksi. Se vietiin jopa takuukorjaukseen tämän vian takia. Sieltä se palasi kahden viikon kuluttua mukanaan ilmoitus, että Sony tietää vian, ja siihen on tulossa päivityskorjaus. Valitettavasti Sonyn asiakaspalvelu ei asiaa tiennyt, joten jouduin olemaan ilman televisiota kaksi viikkoa.
Tuo vika tuli kuitenkin korjattua. Monia muitakin vikoja on päivityksillä korjattu, mutta useita on yhä jäljellä, eikä niitä ilmeisesti korjata koskaan.
Mainitsen muutaman.
1. Televisiota käynnistettäessä eivät käännöstekstit aina tule näkyviin Ylen kanavilla. Homma korjaantuu, kun valitsen saman kanavan uudestaan.
2. Joskus televisiota käynnistäessäni saan ilmoituksen, että internetyhteyttä ei onnistuttu luomaan.
3. Minulla on maksukanavia, mutta joskus television käynnistyessä saan ilmoituksen, että kanavaa ei voida näyttää, koska se on salattu. Kanava kuitenkin näkyy aivan normaalisti lukuun ottamatta tuota ilmoitusta. Tämäkin vika korjaantuu, kun valitsen saman kanavan uudestaan.
4. Kaukosäätimen navigointinäppäimen toiminnassa on usein häiriöitä. Tavallisin vika on, ettei navigointi oikealle toimi lainkaan. Vika korjaantuu yleensä siten, että navigoin ensin yhden "pykälän" vasemmalle ja vasta sen jälkeen oikealle.
Mitä kauemmin odotan television käynnistyttyä ennen kuin painan mitään kaukosäätimen näppäintä, sitä vähemmän on häiriöitä television toiminnassa. Toimi samalla tavalla. Älä pidä kiirettä. Jos televisiosi on kytketty nettiin, sen pitäisi automaattisesti tarjota päivityksiä, jos sellaisia on saatavilla.
Tietysti niitä voi myös hakea manuaalisesti. Päivityksen voi tehdä myös usb-tikulla Sonyn verkkosivuilta asennetulla ohjelmistolla. Voit katsoa televisiosi viimeisimmän ohjelmistoversion television asetuksista ja tutkia television tarkan mallinumeron avulla Sonyn sivuilta onko se uusin ohjelmistoversio.
Sivuilla on ohjeet usb-päivittämisestä. - Anonyymi

Sivuilla on ohjeet usb-päivittämisestä.Hei , kiitos vastauksista ...taistelu jatkuu ..
- Anonyymi
Miksi liitätte toosanne nettiin?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1111348
- 45911
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50736Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r132697- 70666
- 67616
- 53607
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.94485Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20480Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32468- 34467
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e94457Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453- 5448
- 49447
- 51445
- 42410
- 52403