Mielipide|Kolumni
Purraan mustaa säkkiä ja ehtoollisleipää
Moraalisen kritiikin ensimmäisen kohteen tulee aina olla oma itse, malka omassa silmässä.
Janne Saarikivi
2:00
Hallituksen kipuilua seuratessani olen pohtinut kielen valtaa ja ehtoollisleipiä.
Ministeri joutui eroamaan ja muutama muu kiikkuu löysässä hirressä, vaikka hallitus ei ole tehnyt yhtään mitään. Tämä lienee Suomessa ainutlaatuista.
Tällä kertaa kriisin syynä ovat sanat. Nyt tiedämme, että ihminen ei elä ainoastaan leivästä vaan jokaisesta sanasta. Mikä on sanottu suljetussa piirissä nimimerkin takaa, palaa vainoamaan sanojaansa.
Kansalaisjournalistit paaluttavat julkisen ja yksityisen rajat uusiksi. Huolenaiheena on suvaitsevaisuus, mutta poliitikon menneisyydessä ei suvaita harharetkiä. Somessa tai keskusteluryhmässä vuosia sitten sanotun katsotaan kertovan siitä, millainen poliitikko todella on. Yksityiset viestit ovat yhtä merkittäviä poliittisia viestejä kuin julkiset – elleivät jopa tärkeämpiä.
En pidä rasismista, mutta en minä tästäkään pidä.
Jussi Halla-ahon Scripta-blogin vieraskirjaan muodostui aikoinaan se, mikä on nykykielellä ”turvallinen tila”. Kyseessä oli turvallinen tila rasismille. Siellä pöhisi. Sai räksyttää sitä, mitä ei sopinut toreilla julistaa. Siksi juuri paikka olikin suosittu. Kyseessä oli räikeän puheen karnevaali, suuri rasismiperformanssi. Ei ihme, että sieltä on helppo leikata kammottavia rivejä Süddeutsche Zeitungin käännettäviksi.
Toivottavasti Scriptan vieraskirjan ja Hommaforumin keskustelukulttuurista kirjoitetaan vielä oikea diskurssianalyyttinen tutkimus. Siinä lähtökohtana ei tulisi olla tuon tai tämän ilmauksen kammottavuus, vaan vihaisen ja samalla karnevalistisen Suomen politiikkaa muuttaneen yhteisön muodostuminen ja kielenkäyttö.
Mutta nyt siis ehtoollisleivistä. Kristinuskon Jumala osaa nimittäin kaksoisviestinnän kuin perussuomalaisten mestari konsanaan. Kirkossa asiat eivät ole sitä, miltä näyttävät, vaan sitä, miksi ne uskossa muuttuvat. Papin löperö höpinä on Jumalan sanaa ja kuiva leipä Jumalan ruumis.
Tuomio on Jumalan osaamisaluetta.
Monimerkityksisyys on myös politiikan kielen ydin. Kun puoluejohtaja sanoo, että musliminaiset ovat mustia säkkejä, hän sanoo samalla, että viis veisaa siitä, mikä on korrektia puhetta. Ja katso, kansa uskoo häneen. Tähän tottelemattomuuden eleeseen nojaa oikeistopopulismin kannatus.
Tällaiseen kasiluokkalaisen mölinään vastaa vasemmisto kuin holhoava opettaja. Se kertoo, miten pitää käyttäytyä, ja suhtautuu samalla kieleen kuin helluntaipastori. On puhuttava oikein: yhdenvertaisuus, miesoletettu, suvaitsevaisuus. Muita sanoja ja ilmaisutapoja ei suvaita. Niitä kohtaan on ”nollatoleranssi”.
Vaikka en rasismista tykkää minäkään, olen varma, että tämä strategia ei koskaan tule toimimaan.
Ehtoollisleipien äärellä opimme toisen kielen. Meiltä kysytään, kuka on lähimmäinen, ja vastataan, että se on siellä mustassa säkissä oleva ihminen. Nainen, joka järjestää kirjastossa kirjoja. Se on natsimeemejä lähettävä rehevä höhöttelijä, jota yhteiskunnan kiltteys kismittää. Se on ihminen, jonka kanssa tulisi toimeen, kun hänet vain kohtaisi ilman internetiä ja politiikkaa, silmien tasalla kasvoista kasvoihin.
Moni näyttää lukeneen Popperin suvaitsevaisuusparadoksin mutta jättäneen vuorisaarnan lukematta. Moraalisen kritiikin ensimmäisen kohteen tulee aina olla oma itse, malka omassa silmässä – hyvän ja pahan tajumme vajavaisuus.
Koska piispat ovat olleet hallituskriisin aikana hiljaa, voi kai kaltaiseni maallikkosaarnaajakin sen sanoa: voisimme paremmin, jos emme tuomitsisi lähimmäisiämme. Emme säkeiksi tai natseiksi. Tai miksikään.
Tuomio on nimittäin Jumalan osaamisaluetta. Meillä ihmisillä on siinä karmea osaamisvaje.
Kirjoittaja on kielitieteilijä ja tietokirjailija.
HS mielipide
Purraan mustaa säkkiä ja ehtoollisleipää
Moraalisen kritiikin ensimmäisen kohteen tulee aina olla oma itse, malka omassa silmässä.
Janne Saarikivi
2:00
Hallituksen kipuilua seuratessani olen pohtinut kielen valtaa ja ehtoollisleipiä.
Ministeri joutui eroamaan ja muutama muu kiikkuu löysässä hirressä, vaikka hallitus ei ole tehnyt yhtään mitään. Tämä lienee Suomessa ainutlaatuista.
Tällä kertaa kriisin syynä ovat sanat. Nyt tiedämme, että ihminen ei elä ainoastaan leivästä vaan jokaisesta sanasta. Mikä on sanottu suljetussa piirissä nimimerkin takaa, palaa vainoamaan sanojaansa.
Kansalaisjournalistit paaluttavat julkisen ja yksityisen rajat uusiksi. Huolenaiheena on suvaitsevaisuus, mutta poliitikon menneisyydessä ei suvaita harharetkiä. Somessa tai keskusteluryhmässä vuosia sitten sanotun katsotaan kertovan siitä, millainen poliitikko todella on. Yksityiset viestit ovat yhtä merkittäviä poliittisia viestejä kuin julkiset – elleivät jopa tärkeämpiä.
En pidä rasismista, mutta en minä tästäkään pidä.
Jussi Halla-ahon Scripta-blogin vieraskirjaan muodostui aikoinaan se, mikä on nykykielellä ”turvallinen tila”. Kyseessä oli turvallinen tila rasismille. Siellä pöhisi. Sai räksyttää sitä, mitä ei sopinut toreilla julistaa. Siksi juuri paikka olikin suosittu. Kyseessä oli räikeän puheen karnevaali, suuri rasismiperformanssi. Ei ihme, että sieltä on helppo leikata kammottavia rivejä Süddeutsche Zeitungin käännettäviksi.
Toivottavasti Scriptan vieraskirjan ja Hommaforumin keskustelukulttuurista kirjoitetaan vielä oikea diskurssianalyyttinen tutkimus. Siinä lähtökohtana ei tulisi olla tuon tai tämän ilmauksen kammottavuus, vaan vihaisen ja samalla karnevalistisen Suomen politiikkaa muuttaneen yhteisön muodostuminen ja kielenkäyttö.
Mutta nyt siis ehtoollisleivistä. Kristinuskon Jumala osaa nimittäin kaksoisviestinnän kuin perussuomalaisten mestari konsanaan. Kirkossa asiat eivät ole sitä, miltä näyttävät, vaan sitä, miksi ne uskossa muuttuvat. Papin löperö höpinä on Jumalan sanaa ja kuiva leipä Jumalan ruumis.
Tuomio on Jumalan osaamisaluetta.
Monimerkityksisyys on myös politiikan kielen ydin. Kun puoluejohtaja sanoo, että musliminaiset ovat mustia säkkejä, hän sanoo samalla, että viis veisaa siitä, mikä on korrektia puhetta. Ja katso, kansa uskoo häneen. Tähän tottelemattomuuden eleeseen nojaa oikeistopopulismin kannatus.
Tällaiseen kasiluokkalaisen mölinään vastaa vasemmisto kuin holhoava opettaja. Se kertoo, miten pitää käyttäytyä, ja suhtautuu samalla kieleen kuin helluntaipastori. On puhuttava oikein: yhdenvertaisuus, miesoletettu, suvaitsevaisuus. Muita sanoja ja ilmaisutapoja ei suvaita. Niitä kohtaan on ”nollatoleranssi”.
Vaikka en rasismista tykkää minäkään, olen varma, että tämä strategia ei koskaan tule toimimaan.
Ehtoollisleipien äärellä opimme toisen kielen. Meiltä kysytään, kuka on lähimmäinen, ja vastataan, että se on siellä mustassa säkissä oleva ihminen. Nainen, joka järjestää kirjastossa kirjoja. Se on natsimeemejä lähettävä rehevä höhöttelijä, jota yhteiskunnan kiltteys kismittää. Se on ihminen, jonka kanssa tulisi toimeen, kun hänet vain kohtaisi ilman internetiä ja politiikkaa, silmien tasalla kasvoista kasvoihin.
Moni näyttää lukeneen Popperin suvaitsevaisuusparadoksin mutta jättäneen vuorisaarnan lukematta. Moraalisen kritiikin ensimmäisen kohteen tulee aina olla oma itse, malka omassa silmässä – hyvän ja pahan tajumme vajavaisuus.
Koska piispat ovat olleet hallituskriisin aikana hiljaa, voi kai kaltaiseni maallikkosaarnaajakin sen sanoa: voisimme paremmin, jos emme tuomitsisi lähimmäisiämme. Emme säkeiksi tai natseiksi. Tai miksikään.
Tuomio on nimittäin Jumalan osaamisaluetta. Meillä ihmisillä on siinä karmea osaamisvaje.
Kirjoittaja on kielitieteilijä ja tietokirjailija.
HS mielipide
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kansalaisjournalistit paaluttavat julkisen ja yksityisen rajat uusiksi. Huolenaiheena on suvaitsevaisuus, mutta poliitikon menneisyydessä ei suvaita harharetkiä. Somessa tai keskusteluryhmässä vuosia sitten sanotun katsotaan kertovan siitä, millainen poliitikko todella on. Yksityiset viestit ovat yhtä merkittäviä poliittisia viestejä kuin julkiset – elleivät jopa tärkeämpiä.
En pidä rasismista, mutta en minä tästäkään pidä.
PS. viisaita päätelmiä
Monimerkityksisyys on myös politiikan kielen ydin. Kun puoluejohtaja sanoo, että musliminaiset ovat mustia säkkejä, hän sanoo samalla, että viis veisaa siitä, mikä on korrektia puhetta. Ja katso, kansa uskoo häneen. Tähän tottelemattomuuden eleeseen nojaa oikeistopopulismin kannatus.
Tällaiseen kasiluokkalaisen mölinään vastaa vasemmisto kuin holhoava opettaja. Se kertoo, miten pitää käyttäytyä, ja suhtautuu samalla kieleen kuin helluntaipastori. On puhuttava oikein: yhdenvertaisuus, miesoletettu, suvaitsevaisuus. Muita sanoja ja ilmaisutapoja ei suvaita. Niitä kohtaan on ”nollatoleranssi”.
Vaikka en rasismista tykkää minäkään, olen varma, että tämä strategia ei koskaan tule toimimaan.
PS. hyviä huomioita
puhetta pitää olla