Meidän naapuri käryttää 1-kerroksisessa kerrostalossa niin paljon omassa kämpässään että ei mitään järkeä!
Meille tulee käytävän kautta järkyttävän hirveä lemu sisälle. Piippua se ainakin polttelee olohuoneessaan...
Kerrankin se lähti melkein viikoksi johonkin ja jätti asuntonsa ulko-oven sepposen selälleen.
Kun olin kolmen tunnin aikana siitä neljä kertaa ohi kävellyt ja melkein joka kerta käytävän hirveän hajun takia oksentanut niin menin katsomaan onko ketään sisällä. Ei ollut ketään tai mitään kotona ja kaikki ovet olivat jääneet auki. Haju oli hirveä ja kaksi piippua lepäsi pöydällä. Laitoin ikkunan täysin auki (se oli jäänyt puoliksi auki) ja pistin varkaiden takia ulko-oven kiinni.
Kun äijä oli jättänyt kännykät, laajakuva tv:n ja stereot suoraan vietäväksi.
Ajattelin, että toivottavasti sillä on avaimet mukana kun tulee (tänään) takaisin.
Sillä meni melkein viikko ennen kuin se palasi sinne asunnolle. Olisi 100-varmasti kamat lähteneet liitämään, jos en olisi ovea lukinnut.
JÄRJETÖN äijä!
Siinä on välissä kahden asunnon 3 tai 4 ovea ja silti käryää hirveästi. Ainakin molempien asuntojen ulko-ovet ja meidän huoneiston väliovi ovat kiinni jatkuvasti. Silti käry tulee sisään.
Pitäisikö ilmoittaa poliisille ja isännöitsijälle?
Jos se saa vielä käryttää niin taidan itse laittaa eteiseen kokon ja pistää makkarat tulelle!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Millainen on 1-kerroksinen kerrostalo?