Halla-aholle ei löydy varteenotettavavastustajaa presidenttikisaan. Sääli, olisihan se mukava nähdä

Anonyymi-ap

toinen kierroskin. Mutta näillä mennään ja tähän on tyytyminen demokratian säännöillä pelatessa. Halla-ahosta presidentti ensimmäisellä kierroksella.

17

349

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minä en ole ikinä transuja äänestänyt enkä tule äänestämään pesen kädet kaikesta ehkäisee tartuntaa.

    • Anonyymi

      Kaikki on mahdollista, paitsi Haaviston voitto.

    • Anonyymi

      Katsotaan nyt ensiksi, pystyykö Jussi olemaan vielä eduskunnan puhemiehenä kahta kuukautta. Todennäköisesti perussuomalaiset lähtevät hallituksesta, ja samalla eduskunnan puhemiehen paikka siirtyy toiseksi suurimman hallituspuolueen edustajalle.

      • Anonyymi

        Suomessa on käytäntö, että puhemies nimetään toiseksi suurimmasta eduskuntapuolueesta. Sillä, onko toiseksi suurin puolue hallituksessa vai oppositiossa, ei ole merkitystä. Vaikka hallitus kaatuisi, Halla-aho on edelleen puhemies tai joku muu perussuomalainen.


    • Anonyymi

      Jussilla ei ole mitään jakoa. joku 15 % kannatus jättää alkukisaan pikkupuolueiden ehdokkaiden joukkoon.

      Toisella kierroksella ovat kokoomuksen ja sdp:n ehdokkaat noin 20-25 % kannatuksin.
      Sitten katsotaan, kuka on kuka.

      • Anonyymi

        Aaltola on vahvoilla, jos lähtee ehdolle. SDP:llä ei ole vahvaa ehdokasta, ei myöskään kokoomuksella. Halla-aho saanee puolueen kannatuksen, n. 20 % ja on mahdollisesti toisella kierroksella.


      • Anonyymi

        Osa presidentin vaali ehdokkaita lähtee vaalikamppailuun irtautuneina puolueesta valitsija yhdistyksen kautta keräämällä kannatuksen kansan parista puolue riippumattomasti.

        Presidentti tehtävään nimitettäessä näet nimitettävä Presidentti irrottautuu puolue politiikasta .Siten Presidentti on koko kansan presidentti ja tuota irtautumista ennen nimitystä myös edellytetään lakisääteisesti.

        Tuon sisäitäminen lähtökohtaisesti antaa paremman paremman lähtökohdan Presidentin vaaleissa demokraattisen valinnan pohjaksi kokokansan Presidentiksi kuin puolue pohjalta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osa presidentin vaali ehdokkaita lähtee vaalikamppailuun irtautuneina puolueesta valitsija yhdistyksen kautta keräämällä kannatuksen kansan parista puolue riippumattomasti.

        Presidentti tehtävään nimitettäessä näet nimitettävä Presidentti irrottautuu puolue politiikasta .Siten Presidentti on koko kansan presidentti ja tuota irtautumista ennen nimitystä myös edellytetään lakisääteisesti.

        Tuon sisäitäminen lähtökohtaisesti antaa paremman paremman lähtökohdan Presidentin vaaleissa demokraattisen valinnan pohjaksi kokokansan Presidentiksi kuin puolue pohjalta.

        Ikävä kyllä, jotkut poliitikot myös presidenttinä ovat sitoutuneet voimakkaasti entiseen puolueeseensa. Hyvä esimerkki onTarja Halonen ja virkakautensa alkuaikana Kekkonen. He eivät virallisesti edustaneet puoluetta mutta käytännössä etenkin Halonen oli sidoksissa vasemmistoon.


    • Anonyymi

      Mikä järki on valehdella, että joku äänestäisi Halla-ahoa?

      Halla-ahohan oli jo kerran ehdokkaana, enkä muista hänen saaneen ääniä silloinkaan.

      • Anonyymi

        Milloin Halla-aho on ollut ehdokkaana? Kyllä ps. kannattajat ovat uskollisia äänestäjiä. Nyt kun Aaltola on kisassa mukana, Haavisto ja Rehn menettävät ääniä Aaltolalle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Milloin Halla-aho on ollut ehdokkaana? Kyllä ps. kannattajat ovat uskollisia äänestäjiä. Nyt kun Aaltola on kisassa mukana, Haavisto ja Rehn menettävät ääniä Aaltolalle.

        Erehdyin, se olikin Huhtasaari, joka oli ehdolla. Halla-aho on ihan saman näköinen niin ei noita erota toisistaan!


    • Anonyymi

      Mahtavaa, Halla-ahon presidentteys vaan vahvistui Aaltolan asettuessa ehdokkaaksi. Aaltola vie homopekalta ja humoristi ollipojalta äänet. On se vaan kumma, että ehdokaat häpeävät omia puolueitaan, aatteitaan ja irtisanoutuvat niistä heti, kun uskovat, että ei niistä ole kuin rasitetta omalle uralle. Ainoat puolueilleen uskolliset ovat Halla-aho ja Harkimo.

      • Anonyymi

        Oikein. Jos ehdokkaasi hakeutuva kuuluu puolueeseen, mielestäni hänen pitäisi ensisijaisesti hakeutua puolueen ehdokkaaksi. Puolueisiin kuulumattomat voivat hakeutua kansanliikkeen turvin.


      • Anonyymi

        Väärin. Halla-aho ja Aaltola vievät toisiltaan ääniä, eikää kumpikaan siten yllä toiselle kierrokselle. Vaaleista tulee Haavisto vastaan Rehn.

        Persut olisivat fiksuja jos äänestäisivät joukolla Aaltolaa, hän voisi voittaa Haaviston tai Rehnin, jos Aaltola pääsisi tosielle kierrokselle.


    • Anonyymi

      Peli olisi täysin selvä, mikäli Kokoomus asettaa Stubidon ja sossut verkosukkaUrpilaisen ehdokkaaksi. Halla-aho ja Aaltola olisivat jatkossa epäilyksettä heidän mustamaalausyrityksitä huolimatta.

    • Anonyymi

      Halla-ahoa ei äänestä kuin Breivik ja muut sairaat hullut.

    • Anonyymi

      Onneksi meitä sairaita "hulluja" on enemmistö tai oikeammin riitää hyvin noin 40%.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      23
      6850
    2. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      28
      4328
    3. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      34
      3176
    4. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      179
      3047
    5. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      10
      1998
    6. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      82
      1754
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      150
      1634
    8. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      147
      1632
    9. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      1568
    10. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      22
      1510
    Aihe