2 v sitten loppui polttoaine Turuntielle kehä 2 kohdalle ja jouduin pysäköimään auton tien sivuun . Ajoin auton niin pitkälle ajoradasta kuin sillä kohdalla pystyi. No lähdin kävellen hakemaan polttoainetta Leppävaarasta ja kävellessäni sainkin kohta kyydin huoltoasemalle. Lähdin takaisinpäin ja sain taas kohta kyydin. Kun tulimme autolleni oli paikalla poliisit ja palokunta. Autooni oli törmätty.
Autoni takalokasuojan kaareen joka Citroen C 3 ssa on vähän ulkoneva oli tullut n 3 cm syvä ja 25 cn pitkä painauma ja takarengas ja vanne oli repeytynyt autosta irti. Vastapuolen autossa oli pientä naarmua oik kulmassa. No hinausauto vei autoni ja vakuutus korvasi auton mutta ei omavastuuta vaikka olin syytön. Nyt 2 v myöhemmin sain haasteen oikuteen syytteenä moottoritielle pysäköinti, ajoradalle pysäköinti ja kolmion käyttämättä jättäminen. No ajattelin että poliisin kuvahan kertoo auton sijainnin ja en varautunut mitenkään puolustautumaan pysäköintiin moottoritielle koska minulta loppui polttoaine ja pysäköintiin ajoradalle koska auton sijainnista oli kuva.
Oikeudessa minut yritettiin kovasti syyllistää polttoaineen loppumiseen törkeänä huolimattomuutena mutta sain tämän vältettyä kun sanoin että saattoi olla joku tekninen vikakin.
Seuraavaksi minua syytettiin auton ajoradalle pysäköinnistä koska vastapuolella oli todistaja joka väitti ajaneensa kolaroivan auton perässä ja sanoi että autoni oli osittain ajoradalla. No oikeus oli saanut poliisin valokuvat joista näkyi auton sijainti joka oli 81 cm ajoradasta ulkona. Luotin siis poliisin valokuvaan.
Tuomio :: Autoni oli pysäköity moottoritien ajoradalle ja siis siirtynyt tästä 3 cm syvästä painaumasta lokasuojan kaaressa ja renkaan ulosrepeämisestä suoraan sivuttain ainakin 81 cm + mitä vielä ajoradan puolella niin suoraan sivuttain jääden täysin ajoradan suuntaisesti paikalleen.
Citroenin takaoven kahvassa oli myös pientä naarmua joka kertoo että kolaroinut auto on osunut täysin pitkittäin Citroeniin ja muka työntänyt autoa sivuttain ainakin 90 cm.
Tuomio päiväsakkoja, korvauksia vastapuolen todistajalle joka oli kai joku tuttu.
Kiitoksia Espoon käräjäoikeus !!
Tuomio auton moottoritien ajoradalle pysäköinnistä vaikka poliisin kuvassa 81 cm ulkona
Anonyymi-ap
1
304
Vastaukset
- Anonyymi
Tulee vaan mieleen, että miksi lähteä moottoritielle ajelemaan jos ei ole polttoainetta..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai949257Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki574826Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.414511Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?
Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit532833Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1001546- 401336
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441276Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?641232Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota431211Kannattaa toimia yleisesti ottaen
Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo1691154