Kansanedustajien sopeutumisraha

Anonyymi-ap

Millähän oikeudella Orpo alkaa kurjistamaan tavallisten työttömiksi jääneiden elinolosuhteita ja viemään heidän pienetkin työttömyysrahat samalla kun sallii kansanedustajille sopeutusrahaa vuosiksi eteenpäin. Luulisi että kansanedustajat ovat sen verran varoissaan etteivät enää yhteiskunnan apua tarvitse. Vai laitetaanko mm Soinille ja Sipilälle pottujen keräyslista että saavat edes jotain ravintoa.

11

323

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kukapa hillopurkista luopuisi.

    • Anonyymi

      Niin Orponko hallitus on nyt tämän sopeutusrahan keksinyt?
      Orponko hallitus myös nosti viime hallituskauden lopulla myös kansanedustajien palkkoja huimasti, kun kuvitteli pääsevänsä jatkokaudelle?

    • Anonyymi

      Eduskunnasta pitää ottaa säästöt poistaa tälläiset edut ! Siellä ministereillä avustajia pilvinpimein!!

    • Anonyymi

      Hyvä kun pidät melua vääryydestä.

    • Anonyymi

      Kylöä tämä asia pitää nostaa esille ammattiliittojen kanssa ja tehdä esitys että sielöä leikkuri heiluu myös.

    • Anonyymi

      Sakset heilumaan työttömille kansanedustajille. Valtion piikkiin elävät sopeutusrahalla. Moinen hyväntekeväisyys ei ole tasa-arvoa muita työttömiä kohtaan. Kaikki työttömät kuuluvat TE -keskuksen piiriin. Sopeusraha täytyy saksia pois. Säästöä syntyy satoja miljoonia. Tutka pari hommiin.

    • Anonyymi

      Kansalaisaloite.fi - sivustolla löytyy kansalaisaloite kansanedustajien sopeutumisrahan poistamiseksi.

    • Anonyymi

      Kansalaisaloitteen otsikko
      KANSANEDUSTAJIEN SOPEUTUMISRAHAN LAKKAUTTAMINEN
      Aloitteen päiväys
      26.8.2025
      Aloitteen muoto
      Lakiehdotus
      Aloitteen sisältö
      Eduskunnan tulee säätää laki, jolla kumotaan Laki kansanedustajien sopeutumisrahasta (329/2011). Siirtymäajan jälkeen kaikki kansanedustajat kuuluvat yleisen työttömyysturvalain (1290/2002) piiriin.

      Perustelut
      Nykyinen Laki kansanedustajien sopeutumisrahasta (alkuperäinen 329/1967, myöhemmin voimaan tullut 329/2011) mahdollistaa useiden vuosien mittaisen rahallisen tuen kansanedustajalle hänen jäädessään pois edustajantehtävästään, mikäli hän ei työllisty uudelleen. Tuen suuruus voi olla jopa noin 2 500 euroa kuukaudessa, ja sitä voidaan maksaa tietyissä tapauksissa jopa 65 ikävuoteen saakka. Sopeutumisrahan saaminen ei edellytä todellista työnhakua samalla tavalla kuin muiden kansalaisten kohdalla.

      Samaan aikaan tavallisen kansalaisen saama työttömyysturvalain (1290/2002) mukainen Kelan työmarkkinatuki tai peruspäiväraha on vuonna 2025 noin 800 euroa kuukaudessa ja sen saaminen edellyttää tiukkojen ehtojen täyttymistä. Ansiosidonnaisen turvan saaminen puolestaan edellyttää työssäoloehdon täyttymistä ja jäsenyyttä työttömyyskassassa, ja sitä maksetaan vain rajoitetun ajan.

      Sopeutumisraha on jäänne menneisyydestä, joka rikkoo Suomen perustuslain (731/1999) 6 §:ssä säädettyä yhdenvertaisuusperiaatetta, jonka mukaan ”ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä”. Lisäksi Yhdenvertaisuuslain (1325/2014) 5 § velvoittaa viranomaiset edistämään yhdenvertaisuutta kaikessa toiminnassaan.

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/15790

      • Anonyymi

        Esimerkit laskelmista

        1. Kansanedustajan sopeutumisraha (alle 4 vuotta edustajana)
        • Edustaja-aika: 22.4.2015–17.4.2019
        • Peruste: 7 137 €/kk
        • Karttuma: 4 %/vuosi
        • Elinaikakerroin: 0,95722
        • Laskukaava: 9 × 7 137 € × 0,04 × 0,95722 ≈ 2 461,88 € /kk
        2. Kansanedustajan sopeutumisraha (yli 4 vuotta edustajana)
        • Edustaja-aika: 22.4.2015–31.3.2023 (7 vuotta 11 kuukautta)
        • Peruste: 7 494 €/kk
        • Karttuma: 4 %/vuosi
        • Elinaikakerroin: 0,94692
        • Laskukaava: 9 × 7 494 € × 0,04 × 0,94692 ≈ 2 553,43 € /kk
        3. Kelan maksama peruspäiväraha (2025)
        • Peruspäiväraha: 37,21 € / päivä
        • Keskimääräinen kuukausi: 21,5 arkipäivää
        • Laskukaava: 37,21 € × 21,5 ≈ 800,02 € /kk
        4. Ansiosidonnainen päiväraha
        • Tulot ennen työttömyyttä: 2 500 €/kk
        • Ensimmäiset 40 päivää: noin 1 500 €/kk (noin 60 % palkasta)
        • Seuraavat 170 päivää: noin 1 200 €/kk (80 % alkuperäisestä summasta eli 1 500 €:sta)
        • Tämän jälkeen noin 1 125 € (75 % alkuperäisestä summasta eli 1 500 €:sta.


      • Anonyymi

        Esimerkki käytännöstä
        (lähde: Yle 6/2025, 33 entistä poliitikkoa nostaa sopeutumisrahaa – ”En ole saanut töitä”)
        Ylen mukaan kesällä 2025 jopa 33 entistä kansanedustajaa sai sopeutumisrahaa. Mukana oli tunnettuja poliitikkoja, kuten Anu Vehviläinen, Sirpa Paatero ja Timo Soini. Esimerkiksi:
        • Anu Vehviläinen totesi: "En ole hakenut töitä, mutta en ole saanut töitä."
        • Mika Niikko sai noin 800 €/kk sopeutumisrahaa, vaikka tekee osa-aikatyötä.
        Kevan mukaan keskimääräinen sopeutumisraha on noin 3 000 euroa kuukaudessa.


    • Anonyymi

      Kansanedustajien sopittamisraha on suuri vääryys. Tämä pitää kumota heti, ei ole demokratian mukainen.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      186
      17200
    2. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      293
      15448
    3. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      92
      12550
    4. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      146
      10639
    5. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      117
      9489
    6. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      29
      8155
    7. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      28
      8136
    8. 214
      6684
    9. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      198
      6368
    10. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      35
      5958
    Aihe