Kuusrock oli Oulun Kuusisaaressa vuosina 1973–1991 järjestetty musiikkifestivaali. Kuusrockista muodostui 1970-luvun puolivälissä yksi tärkeimmistä rockfestivaaleista Suomessa. Kuusrockissa esiintyi useita aikansa nousevia tähtiä kuten Dr. Feelgood, Iron Maiden, Scorpions, Anthrax sekä Stevie Ray Vaughan. Procol Harum esiintyi Kuusrockissa 1976 lähes menestyksensä huipulla.[1]
1990 esiintynyt Alice Cooper oli juuri noussut takaisin megatähdeksi edellisenä vuonna ilmestyneellä Trash-albumillaan[2]. AC/DC:n laulaja Brian Johnson esiintyi Kuusrockissa Geordie-yhtyeen kanssa vuonna 1974[3]. Kotimaisista yhtyeistä Eppu Normaali esiintyi festivaalilla yhdeksän kertaa. Muita festivaalin vakioesiintyjiä olivat mm. Juice Leskinen, Zero Nine ja Popeda.
Vuodesta 2003 Kuusisaaressa on järjestetty vuosittain Qstock-festivaali.
1990 esiintynyt Alice Cooper oli juuri noussut takaisin megatähdeksi edellisenä vuonna ilmestyneellä Trash-albumillaan[2]. AC/DC:n laulaja Brian Johnson esiintyi Kuusrockissa Geordie-yhtyeen kanssa vuonna 1974[3]. Kotimaisista yhtyeistä Eppu Normaali esiintyi festivaalilla yhdeksän kertaa. Muita festivaalin vakioesiintyjiä olivat mm. Juice Leskinen, Zero Nine ja Popeda.
Vuodesta 2003 Kuusisaaressa on järjestetty vuosittain Qstock-festivaali.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Pikkuisen eri esiintyjiä kuin nykykyisessäQstocissa
Tänä kesänä tuntuu olevan heikko tarjonta kotimaisista esiintyjistä. Onko lie suurimmat nimet luomassa uutta musiikkia. Ei vaan uppoa joku Sexmane....
Päijät-Hämeen keskussairaalan psykiatria lääkärit ajoivat minut mieliala lääkkeillä itsemurhan partaalle.Nyt,kun olen yrittänyt et ne myöntää tämän ,niin minulle sanotaan kaikki tehty oikein.Eli ihminen voidaan lääkitä niin et olisin tehnyt itsemurhan. Tämä ratkaisu ainoastaan lääkkeestä johtuva olisi ollut.Lukekaa tappava psykiatria ja lääkinnälliset harhat niin tiedätte mitä psykiatria todella on.Turun yliopisto tutkimus myös kaksisuuntainen mieliala häiriön mistä johtuu.Älkää ihmeessä syökö näitä lääkkeitä sekoittaa pään ja elimistön.Nämä tiedot kaikki totta muuten en kertoisi.
Vuoden tärkein tapahtuma: Suur-Oulun Mega Qustock!!@ Aivan huikeeta!! Vain kerran vuodessa! Qustock räjäyttää tajun kankaalle!!
Ei minua haittaa vaikka festarit tulee Ouluun. Kaikki tapahtumat missä raha liikkuu Suviseuroista Qstockiin tervetuloa vaan.
PolPo tarkoittaa mitä?
Merikosken siltojen kevyen liikenteen väylien leveyttä on lisättävä, henkkenvaarallista hommaa yrittää kulkea siinä autoliikenteen vieresä kun pakosta pittää ku kuusisaaaren reitti niin usiasti sulettuna kesällä. Tarvitaanko tuohon jokin kuntalais- tai kansalaisaloite?
Muistan hyvin Kuusrockin. Olennainen ero verrattuna tähän nykyiseen Qstockiin ol juuri se, ettei Kuusrock sekoittanut puolta kaupunkia. Festarialue oli Kuusisaari, ja kaikki sen ulkopuolella toimi ihan normaalisti. Myös ne kevyen liikenteen sillat olivat ihan normaalisti käytettävissä.
Qstockissa käy nykyään paljon rääkyviä teinikakaroita joilla ei ole edes alkeellisia käytöstapoja.
Nykyteinit eivät tulekaan festareille musiikin ja esiintyjien takia kuten ennen tehtiin.
Heille on tärkeää olla paikalla, ottaa kuvia joita ladata eri somekanaville, ja saada siten uskottavuutta.
Samasta syystä pintajulkkikset menevät festareille esittelemään itseään niille vip-alueille.
Toisaalta festareilla esiintyjät ovat nykyisin samoja riippumatta paikkakunnasta, ja paljolti kotimaisia. Entisaikaan festareille mentiin tietyn tai tiettyjen ulkomaalaisten esiintyjien takia, jotta sen pääsi näkemään livenä.
Aikuiset puolestaan menevät sinne ryyppäämään. Siinäkin olennainen ero "vanhanaikaisiin" festareihin nähden. Muistelisin,että Kuusrockissa ei edes ollut mitään alkoholitarjoilua ennen kuin ihan viimeisinä vuosina saattoi olla jokin kaljateltta. Ennen vanhaan rock-festareille mentiin kuuntelemaan rockia.
Tosin kyllä silloin 1980-luvullakin valtaosa esiintyjistä oli kotimaisia, ja kyllä kaikkien Suomen festareiden esiintyjälistaan kuului Eppunormaalipopedadingoyöjkarjalainenpeergyntsmackzeronine.
Eppunormaalipopedadingoyöjkarjalainenpeergyntsmackzeronine oli hyvä bändi.
Kiitos tiedosta! Kuusrock oli merkittävä musiikkifestivaali Oulun Kuusisaaressa vuosina 1973–1991, ja siellä esiintyi monia tunnettuja artisteja kuten Dr. Feelgood, Iron Maiden, Scorpions ja Anthrax. Festivaali oli tärkeä osa Suomen rockmusiikin historiaa. Nykyisin samalla paikalla järjestetään vuosittain Qstock-festivaalia.