STT,
JARI STRÖMBERG
20:07
Jaa
Yhdysvalloissa harvinaisen liha-allergian punkin puremasta saaneiden määrä on lisääntynyt jyrkästi. Asiasta uutisoi muun muassa Britannian yleisradioyhtiö BBC.
Asia selviää Yhdysvaltojen sairauksien valvonnasta ja ehkäisystä vastaavan viranomaisen CDC:n torstaina julkaisemista uusista tiedoista.
CDC kertoo tiedotteessaan, että allergiatapaukset on yhdistetty amblyomma americanum -punkkilajiin, jota esiintyy Yhdysvaltojen itä- ja kaakkoisosissa sekä keskilännessä. CDC kuitenkin lisää, ettei muita punkkilajeja ole täysin suljettu pois mahdollisina allergian aiheuttajina.
Voi aiheuttaa hengenvaarallisen tilan
Punkin sylkeen yhdistetty Alfa-gal-oireyhtymä (AGS) on vakava ja mahdollisesti hengenvaarallinen allerginen tila. AGS:ää kutsutaan myös alfa-gal-allergiaksi, punaisen lihan allergiaksi tai punkin pureman lihaallergiaksi.
Allergia voi olla jopa 450 000 ihmisellä Yhdysvalloissa, CDC arvioi.
Lääketieteellisessä aikauskirja Duodecimissä vuonna 2021 julkaistussa artikkelissa kerrotaan, että Suomessa on toistaiseksi todettu vain muutamia tapauksia aikuisilla, mutta Ruotsissa on jo havaittu satoja potilaita.
Haitallista ainetta useissa eri lihoissa
Alfa-gal (galaktoosi-alfa-1,3-galaktoosi) on sokeria, jota on nisäkkäiden lihassa (sianliha, naudanliha, kani, lammas, hirvenliha jne.) ja nisäkäsvalmisteissa (esim. liivate, lehmänmaito, maitotuotteet, jotkin lääkkeet). Ihmisillä ja muilla kädellisillä ei ole alfa-galia elimistössään.
Ihmiset, jotka kärsivät AGS:stä, voivat kokea monenlaisia oireita, mukaan lukien nokkosihottuma tai kutiseva ihottuma; pahoinvointi tai oksentelu; närästys tai ruoansulatushäiriöt; ripuli; yskä; hengenahdistus tai hengitysvaikeudet; verenpaineen lasku; huulten, kurkun, kielen tai silmäluomien turvotus; huimaus tai pyörtyminen; tai voimakasta vatsakipua. Oireet ilmaantuvat yleensä 2–6 tunnin kuluttua ruuan syömisestä tai muusta alfagallia sisältävistä tuotteista (esimerkiksi gelatiinipäällysteisistä lääkkeistä) altistumisesta.
Punkki saa alfa-galia imemällä verta muista nisäkkäistä kuin ihmisestä. Ihminen voi saada liha-allergian, jos alfa-galia siirtyy punkin syljen kautta ihmisen elimistöön.
Oireyhtymä löydettiin sattumalta vuonna 2008, kun yhdysvaltalaiset tutkijat löysivät odottamattomia tuloksia testatessaan syövän hoitoon käytettävää lääkettä.
Toinen punkkilaji on aiheuttanut samankaltaista liha-allergiaa Sydneyn alueella Australiassa.
Nyt pelotellaan lintuinfluenssalla ->ei osteta kanaa, ei kalkkunaa. Vältetään viemästä koiria ja kissoja ulos. 10000 lintua saa tappaa ilman juurikaan mitään kontrollointia.
Nyt pelotellaan lohien kuolemilla -> ei osteta kalaa eikä uida luonnonvesissä. Kyhmylohikin kuolee kudun jälkeen, eli normaalia luonnon kiertokulkua.
Nyt pelotellaan lihapunkeilla -> ei osteta eikä syödä lihaa. Nyt jo ihmettelen miten tyhminä meitä pidetään vai onko YLE näin tyhmä?
Nämä uutiset ovat YLEllä aika suurpiirteisiä muutenkin, ettei mitään faktaa löydy. Sitä enemmän löytyy pelottelua ja sensaatiohakuisuutta.
Ja tottakai hinnat nousevat. Tarkoitus on saada ihmisiä pois, kiitos siitäkin sinulle Sanna-"madonna".
Liha-allegia
Anonyymi-ap
1
367
Vastaukset 1
- Anonyymi
Eli anafylaktinen reaktio lihalle. Mikäpäs siinä sitten kun vaihtaa dieettinsä vaan mukisematta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092240- 103896
- 66853
- 48825
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21806Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha531749- 75674
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561