Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Mieheni ei huomio minua tarpeeksi petipuuhissa!

Parisuhteessa sinällään ei kai ole mitään vikaa. Tai sitten on… Mieheni on hyvä
isä lapsilleen ja tiedän, että hän rakastaa sekä minua että lapsia.
Seksi puolella on jotain häikkää, enkä oikein tiedä mitä tekisin.
Molempien raskauksien aikana on peti puuhissa ollut pitkä tauko, noin
5kk ilman rakastelua molempien raskauksien aikana. Mutta silloinkaan en
ole miestäni täysin ilman seksuaalista tyydytystä pitänyt. Olen tyydyttänyt mieheni
silloin käsin tai suulla.
Mutta nyt kun jo itsekin haluaisin sen ”täydellisin tyydytyksen”, niin välillä tuntuu
että miestäni ei voisi vähempää kiinnostaa saanko orgasmin vai en.
En tiedä vaikuttaako asiaan se, että olen miehelleni ainut, jonka kanssa hän on
rakastellut. Niin hän ainakin minulle on sanonut. Ehkä hänellä ei ole tietoa siitä, miten nainen saa orgasmin…
Vasta toisen pojan syntymän jälkeen ollaan jonkin verran seksi asioista puhuttu.
Ollaan puhuttu siitä, miten mun on tosi vaikea rentoutua, koska koko ajan pitää kuitenkin kuunnella jos jompi kumpi tenava herää. Ja olla muutenkin valppaana.
Te, joilla on lapsia, uskon että ymmärrätte mitä tarkoitan. Ja että minulla on aina
tunne, että mun pitäis tulle tosi nopeasti. Ja eihän silloin rentoutumisesta mitään tule.
Olen myös yrittänyt miehelleni kertoa mitä ja miten haluan hänen minulle tekevän.
Hän muistaa neuvot juuri sen yhden ainoan kerran ja sitten seuraavalla kerralla tekee
niin kuin on aina ennen tehnyt. Raivostuttavaa. Olen miehelleni sanonut, että syy siihen että en saa orgasmia on ihan vain siinä, että en pysty rentoutumaan ja että hänessä ei ole mitään vikaa… joopa-joo. Ehkä hieman valehtelin, mutta en halua kuitenkaan loukata miestäni. Ja tuostahan saan syyttää vain itseäni.
Rakastan häntä kyllä ja tiedän, että hänkin rakastaa minua.
Mutta kyllä hän joskus voisi jättää oman orgasminsa toiselle sijalle ja ottaa sen sijaan
minun orgasmin ykköseksi…
Enhän minäkään silloin kun mieheltäni suihin otan saa minkään valtakunnan orgasmia, kyllä silloin minä olen ihan täysin ilman.
Tiedän kyllä, että kroppani ei tosiaankaan ole timmissä kunnossa kahden lapsen
raskauksien ja synnytysten myötä. Mutta olen ollut siinä uskossa, että se ei miestäni haittaa, niin hän ainakin vakuuttelee…
Tiedän myös, että hän lataa netistä porno pätkiä. Mutta suon sen hänelle, se loukkaa minua, mutta jos mies haluaa katsoa niin katsokoon.
Ärsyttää, miten hän aina menee ”suoraan asiaan”… Minä olen aika hitaasti läpenevää sorttia, joten vaadin pitkähkön esileikin. Haluaisin ensin ihan vain hyväílyä, suutelua… Mutta ei, kun vaatteet vain heti pois ja ei kun sisään. Ehkä minuutin tai pari saattaa hyvällä tuurilla antaa suuseksiä tai hyväillä sormin. Tai sitten lopettaa hyväilyni juuri silloin kun olen saamaisillani, työntyy sisääni ja laukeaa parin työnnön jälkeen. Ja se siitä. Ehkä mies tulkitsee tilanteen niin, että sain orgasmin… en tiedä.
Kuten viimeksikin, sainoin hänelle, että älä lopeta vielä, jatka pliis vielä hyväilyä, mutta eipä tuo ottanut kuuleviin korviinsa. Työnty sisään ja laukes. Ja te naiset varmasti tiedätte, että emätin orgasmi on liki mahdoton, itse en ole koskaan saanut. Ainut keino saada orgasmi on klitoriksen hyväily…
Tiedän kyllä, että puhuminen on kait ainut keino, mutta seksistä puhuminen on ihan kamalan vaikeaa. Kun pitäis vielä sillä tavalla yrittää kertoa ettei kovin toista loukkaisi eikä tulisi väärin ymmärretyksi.
Ollaan suunniteltu viikonlopun pituista lomaa kahdestaan, mutta koska se touteutuu, niin ei mitään tietoa…
Antakaa hyviä neuvoja mitä pitäis tehdä tai ei pitäis tehdä.
Kertokaa omia kokemuksia. Vinkkejä.
61470
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Osasit puhua ongelmasi hyvin ja tuttua se on ollut meilläkin. Raskauksien aikana oli taukoa niin, etten saanut edes su- enkä käsityydystystäkään vaimoltani, tai no yritimme rakastellakin, mutta minua pelotti jotekin, josko vaikka satutan vauvaa tai jotain muuta tyhmää. Eihän niin käy, mutta niin sitä vain tunsi.

Olisiko parisuhdeviikonloppu tai -leiri jotain? Teidän tulisi saada olla kahdestanne ilman lapsia, ottaa rauhallisesti ja suoda aikaa toisillenne kiireettömästi ja vailla stressiä.

Puhukaa, puhukaa ja puhukaa asiasta loputtomastikin, välittäkää toisistane ja ennen kaikkea: kun puhutte, niin kuunnelkaa toistanne!

Äänestä
  • Ollaan suunniteltukin että lähdettäis kahdestaan viikonlopuksi jonnekkin, jätettäis tenavat hoitoon. Mutta en tiedä koska toteutuu, mutta toivottavasti ennenkuin jompi kumpi luovuttaa...

    Puhuahan sitä tottakai pitäisi! Mutta seksistä puhuminen on ihan kamalan vaikeaa...

    Äänestä

puhuit kuin omasta elämästäni. osuit naulan kantaan. jos yhtään lohduttaa, niin sama tilanne on minullakin. jos seksiä on, niin se on sitä pelkkää itseään eli sisään ulos kunnes mies laukeaa. olen myös hänen ainoa naisensa seksin osalta, joten joskus toivoisin, että hän olisi ollut hurvittelevaisempi nuoruudessaan. saan itse rakastelun aikana hyväillä itselleni orgasmin.

olen ollut avomieheni kanssa jo pian kymmenen vuotta yhdessä. rakastan häntä kuin hullu puuroa, saan rakkautta samoin verroin takaisin, mutta ainoa, mikä suhteestamme nyt puuttuu, on seksi.

odotan esikoistamme ja raskaus on puolessa välissä, ja viimeisin seksikerta oli se, kun hedelmöityin. ei paljoa naurata, olen tuskissani, koska kaipaisin juuri sitä tiettyä kosketusta ja hyväilyä. mies on myös saanut erityisesti suuhoitoa minulta, mutta ei innostu tipan vertaa menemään siitä pidemmälle kanssani tai vuokseni.

otimme koiran pennun vuoden vaihteessa, ja syyksi seksittömyyteen olen saanut sen, että häntä häiritsee koiran katselu, jos harrastaisimme seksiä. pentu puskee väliimme jo halatessa, joten jos jotain puuhaisimme, niin sehän nakittaisi vieressä ihmettelemässä. asuntomme on pieni ja avointa tilaa on kaikkialla, joten emme pääse makuuhuoneeseen ovien taake puuhailemaan. vessa on ainoa ovellinen tila, mutta haloo, kuka vessassa jaksaa innostua.

olen lähestulkoon seksihulluksi muuttumassa, koska ajatukset pyörii juuri siinä mistä puutetta on. ajattelen masentuneena raskauden jälkeistä aikaa, koska silloin seksi käsittääkseni jää vähemmälle kaikilla. silloin on lapsi että koira. entä sitten meillä..seksi varmaan katoaa ikiajoiksi..

laillasi seksistä puhuminen on hankalaa. mies ottaa kovin itseensä, jos edes varovasti omasta näkökulmastani, syyttämättä miestä millään lailla, yritän viritellä keskustelua aiheesta. yritän aina tehdä kuten neuvotaan, että kerron omista toiveistani enkä jankuta "sinä-et-koskaan" tyyliin. seuraus on lievä mykkäkoulu ja miehen häviävän vähäisten halujen lopullinen katoaminen.

olen esimerkiksi koittanut istua viekoittelevasti hänen syliinsä ja hyväillä häntä fiilikseen, sanonut suoraan että panettaa, kertonut rakastelemisen halusta sievästi ja yrittänyt muutenkin, mutta minut työnnetään pois. en halua ajatella, että olisin raskaana jotenkin luotaan työntävä massuni takia. itse olen niin halukas, että ihan sattuu, koska kaipaisin miehen kosketusta.

on niitä pulmia siis naisillakin, mieskin voi piinata pihtaamalla. vieraisiin en halua, vaikka mieli tekisikin. sen verran moraalia on sentään vielä päässä.

Äänestä
  • Että jos vessa on ainoa ovellinen tila, niin mikeis koiraa voisi "lukita" sinne rakastelun ajaksi??? Miksi teidän pitäisi sinne vessaan ahtautua rakastelemaan ja jättää koko asunto koiralle?

    Äänestä

Ymmärrän sinua hyvin. Meillä ei ole aivan samanlainen tilanne, mutta joitain kohtia tunnistin. Varsinkin sen, että seksistä on vaikea puhua. Olemme puhuneet paljon - tai käyttäneet siihen paljon aikaa, mutta asiat etenevät hitaasti, koska minun ainakin on tosi vaikeaa puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Esim. sanoa vaikka yksinkertaisesti, että "haluaisin sinun nuolevan minua". Ei onnistu mitenkään! Melkein huvittaa... Ja sitten se, että mies ei tunnu muistavan kovin kauaa sitä, mitä joskus olen saanut sanottua.
Omalta kohdaltani voin sentään olla onnellinen siitä, että mies välittää minun tyydytyksestäni ja jopa enemmän kuin omastaan. Mutta se vain, että hän tuntuu olevan sitten kuitenkin niin avuton tekemään asioita oikein. Kyllä ärsyttää monesti - sekä oma ujous puhua että miehen tietynlainen "tumpelous".

Olen nyt ottanut sen periaatteen, että jos tulee joskus tosi kiimaisia aikoja ja päiviä, niin en panttaile mitään vaan surutta tyydytän itseäni kun mies on töissä ja lapsi päikkäreillä. Koska jos mielessä pyörii vain seksi, en jaksa hoitaa lasta ja olla sille mukava. Parempi päästellä paineita vaikka sitten yksikseen..

Äänestä

Koita kirjoittaa ongelmistasi vaikka paperille. Tyyliin seksifantasia, jossa seikkailee minä ja mieheni. Silloin saat hiottua ajan kanssa kaikki sanottavasi sellaiseen muotoon kuin haluat. Kun saat tekstin valmiiksi, voit näyttää sitä miehellesi, tai jättää muuten näkyville luettavaksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Minnie! kirjoitti:

Parisuhteessa sinällään ei kai ole mitään vikaa. Tai sitten on… Mieheni on hyvä
isä lapsilleen ja tiedän, että hän rakastaa sekä minua että lapsia.
Seksi puolella on jotain häikkää, enkä oikein tiedä mitä tekisin.
Molempien raskauksien aikana on peti puuhissa ollut pitkä tauko, noin
5kk ilman rakastelua molempien raskauksien aikana. Mutta silloinkaan en
ole miestäni täysin ilman seksuaalista tyydytystä pitänyt. Olen tyydyttänyt mieheni
silloin käsin tai suulla.
Mutta nyt kun jo itsekin haluaisin sen ”täydellisin tyydytyksen”, niin välillä tuntuu
että miestäni ei voisi vähempää kiinnostaa saanko orgasmin vai en.
En tiedä vaikuttaako asiaan se, että olen miehelleni ainut, jonka kanssa hän on
rakastellut. Niin hän ainakin minulle on sanonut. Ehkä hänellä ei ole tietoa siitä, miten nainen saa orgasmin…
Vasta toisen pojan syntymän jälkeen ollaan jonkin verran seksi asioista puhuttu.
Ollaan puhuttu siitä, miten mun on tosi vaikea rentoutua, koska koko ajan pitää kuitenkin kuunnella jos jompi kumpi tenava herää. Ja olla muutenkin valppaana.
Te, joilla on lapsia, uskon että ymmärrätte mitä tarkoitan. Ja että minulla on aina
tunne, että mun pitäis tulle tosi nopeasti. Ja eihän silloin rentoutumisesta mitään tule.
Olen myös yrittänyt miehelleni kertoa mitä ja miten haluan hänen minulle tekevän.
Hän muistaa neuvot juuri sen yhden ainoan kerran ja sitten seuraavalla kerralla tekee
niin kuin on aina ennen tehnyt. Raivostuttavaa. Olen miehelleni sanonut, että syy siihen että en saa orgasmia on ihan vain siinä, että en pysty rentoutumaan ja että hänessä ei ole mitään vikaa… joopa-joo. Ehkä hieman valehtelin, mutta en halua kuitenkaan loukata miestäni. Ja tuostahan saan syyttää vain itseäni.
Rakastan häntä kyllä ja tiedän, että hänkin rakastaa minua.
Mutta kyllä hän joskus voisi jättää oman orgasminsa toiselle sijalle ja ottaa sen sijaan
minun orgasmin ykköseksi…
Enhän minäkään silloin kun mieheltäni suihin otan saa minkään valtakunnan orgasmia, kyllä silloin minä olen ihan täysin ilman.
Tiedän kyllä, että kroppani ei tosiaankaan ole timmissä kunnossa kahden lapsen
raskauksien ja synnytysten myötä. Mutta olen ollut siinä uskossa, että se ei miestäni haittaa, niin hän ainakin vakuuttelee…
Tiedän myös, että hän lataa netistä porno pätkiä. Mutta suon sen hänelle, se loukkaa minua, mutta jos mies haluaa katsoa niin katsokoon.
Ärsyttää, miten hän aina menee ”suoraan asiaan”… Minä olen aika hitaasti läpenevää sorttia, joten vaadin pitkähkön esileikin. Haluaisin ensin ihan vain hyväílyä, suutelua… Mutta ei, kun vaatteet vain heti pois ja ei kun sisään. Ehkä minuutin tai pari saattaa hyvällä tuurilla antaa suuseksiä tai hyväillä sormin. Tai sitten lopettaa hyväilyni juuri silloin kun olen saamaisillani, työntyy sisääni ja laukeaa parin työnnön jälkeen. Ja se siitä. Ehkä mies tulkitsee tilanteen niin, että sain orgasmin… en tiedä.
Kuten viimeksikin, sainoin hänelle, että älä lopeta vielä, jatka pliis vielä hyväilyä, mutta eipä tuo ottanut kuuleviin korviinsa. Työnty sisään ja laukes. Ja te naiset varmasti tiedätte, että emätin orgasmi on liki mahdoton, itse en ole koskaan saanut. Ainut keino saada orgasmi on klitoriksen hyväily…
Tiedän kyllä, että puhuminen on kait ainut keino, mutta seksistä puhuminen on ihan kamalan vaikeaa. Kun pitäis vielä sillä tavalla yrittää kertoa ettei kovin toista loukkaisi eikä tulisi väärin ymmärretyksi.
Ollaan suunniteltu viikonlopun pituista lomaa kahdestaan, mutta koska se touteutuu, niin ei mitään tietoa…
Antakaa hyviä neuvoja mitä pitäis tehdä tai ei pitäis tehdä.
Kertokaa omia kokemuksia. Vinkkejä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu