Tutkija ei kuulosta puolueettomalta ?

Markku Jokisipilä on tehnyt vuosia työtä sen eteen, että perussuomalaiset koettaisiin normaalina puolueena. Kun Jokisipilän projekti on palanut hallitusuunissa syömäkelvottomaksi pannukakuksi, hän hyökkää yhteisrintamassa perussuomalaisten kanssa vapaata lehdistöä vastaan.
Markku Jokisipilä toimii Turun yliopiston alaisen Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtajana.
16267
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Voisi juolahtaa mieleen, että tutkija tekee meidän kaikkien verorahoituksella äärioikeistolaisen perussuomalaisuuden politiikkaa.

Äänestä

Sivu on olemassa, mutta se täytyy suoraan googlata otsikolla.

Äänestä

Nojaa.

Tutkija periaatteessa vaan tutkii objektiivisesti asioita. Ja sen mukaan pitäisi tietenkin myös käytännössä toimia. Sille ei luonnollisestikkaan voi mitään, tutkijat ihmisiä kuin muutkin ja jokaisella on omanlaisia mielipiteitään. Se ei sais näkyä työssä mitenkään, käytännössä asia ei välttämättä ole niin.

Noh, kundi munas ittensä julkisesti ja ammattipiireissä erityisesti antamalla väärän lausunnon ryydmannin kirjeenvaihdon julkaisemisesta. Kuka tahansa, joka osaa lukea, voi lukea asian kyllä ihan suomen laistakin. Siitä sitten kyllä aika isotkin pojot pojalle, "nosti käden pystyyn virheen merkiksi" ja julkisesti myönsi olleensa väärässä. Tämä nimittäin kertoo, kundi on aidosti tiedemies ja tutkija, persusympatioistaan huolimatta. Pitää lisäks muistaa, heppuli erikoistunut tutkimaan mansallissosialismia, äärioikeistoa, kyllä se varmasti vaikuttaa omiinkin mielipiteisiinsä.

Kuten nykyisin tapana on, kundi teki virheen, tunnusti asian ja ilmeisimmin pyysi ikäänkuin anteeksikin. Se siitä.

=DW=

Äänestä

Kyllä henkilön sympatiat ja muut vaikuttimet , tuppaavat näkymään taustalta, oli hän tutkija vaikka oikeusoppinut.
Varmasti syksyn kuluessa, astuvat esille vasemmalle kallellaan olevat oikeusproffat , jotka Marinin kaudella olivat hissunkissun.
PM Sipilän aikana nuo pykälänikkarit hyörivät uutterasti.

Äänestä

Demokratiaa hämärretään valtiotasolla.

Äänestä

Samoin epäiltiin näitä asiantuntioita, jotka olivat sitä mieltä, että kirjeet sai julkaista, että he olisivatkin puolueellisia hesarille. Että hesari olisi juuri näin sanovat kaivanut esille.
Tosiasiassa jokaisessa jutussa on niin paljon yksityiskohtia jotka vasta oikeudessa tulevat esille, että juttu voi mennä kummappäin tahansa. Jotakin näkökohtaa painotetaan enemmän ja toinen katsotaan vähäisemmäksi. Vain sillä että asia käsitellään oikeudessa, päästään lopulliseen tulokseen ja sekin on vain muutaman tuomarin joka kannalta vatvottu mielipide lakipykäliin nojaten.
Laki on oikea niinkuin se kussakin tapauksessa parhaiten perustellaan.

Äänestä
  • 7:23
    Tätä keissiä ei pitäisi jättää silleen.
    Mielestäni eduskunnassa pitäisi pohtia asia uudelleen ja päättää lakisääteisesti ne raamit, missä kaikki toimisivat.
    Minä en ajattele tätä yhtä poliitikkoa.
    Ajattelen selkeän käytännön omaksumista.
    Perustuslakiin selkeä kanta ns. kirjesalaisuudesta.
    Ylin valta ei voi olla lehdistöllä.
    Vain poliisilla olisi valta, jos on syytä epäillä....
    Keinot pitää olla toiset.
    Tällöin 'hyvät ystävät' joutuvat vastuuseen, mikä nyt jää vähemmälle.
    Beng
    On eri asia, miten luomme käsitykset poliitikkojen arvomaailmasta.
    Pitäisi meille myös kertoa, mitä yksityisyyden suojaan liittyvää on aloitettu valmistelemaan 3/2023. En ole huomannut, että mediassa olisi asiasta kerrottu.

    Äänestä

Kyseiselle "virallisesti puolueettomalle tutkijalle" pitäisi antaa kenkää.
"Virallisesti puolueeton" kanta ei voi rasistipuoluemyönteinen.

Äänestä

Nykyaikana ei puolueettomia tutkijoita olekaan. Yle marssittaa ilta illan jälkeen poliittisia tutkijoita esittämään asiantuntijoina vihervasemmistolaisia mielipiteitä, vaikka pitäisi esittää faktoja.

Äänestä
  • Persu haluaa ajatella niin, koska ei kestä epämiellyttäviä totuuksia itsestään.

    Äänestä

  • Tutkittu juttu, valtalehdistön toimittajat ovat 75%:sesti vasemmistolaisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Tutkittu juttu, valtalehdistön toimittajat ovat 75%:sesti vasemmistolaisia.

    Persujen "tutkimus" ? Joka tapauksessa Seiskain on luotettavampi
    kuin persujen Pravda.

    Äänestä

Puolensa on yleensä aina valittava

Äänestä

Demusaasta: Persuista saa vain julkaista rasismimollausta?

Äänestä

Yleä tullaan supistamaan, saneerausta jo odotettu.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Markku Jokisipilä on tehnyt vuosia työtä sen eteen, että perussuomalaiset koettaisiin normaalina puolueena. Kun Jokisipilän projekti on palanut hallitusuunissa syömäkelvottomaksi pannukakuksi, hän hyökkää yhteisrintamassa perussuomalaisten kanssa vapaata lehdistöä vastaan.
Markku Jokisipilä toimii Turun yliopiston alaisen Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtajana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu