Niinistö oli Lipposen 1. ja 2. hallituksen ministerinä 1995-2003, josta yhdessä Halosen kanssa 1995-2000. Stasi-arvellut Halonen ja Lipponen ovat hyvin perillä Niinistön roolista oikeusministerinä 1995-1996 sekä valtiovarainministerinä 1996-2003.
Itärahaa virtasi Suomeen ja Suomesta länteen. Samalla ajanjaksolla pankit toteuttivat omaisuuksien uusjaon, valtiovarainministerit Niinistö ja Siimes myivät Koiviston konklaavien uhrien velat korkeine korkoineen ulkomaiselle taholle murto-osasta niiden nimellisarvosta ja esim. Wahlroos perusti finanssi-impeuriminsa valtiovallan (=valtiovarainministeri Niinistön) myötävaikutuksella.
Mitä Niinistö sai?
Stasi-listojen avaus tuskin Niinistön intresseissä, ainakaan välillisesti
Anonyymi-ap
0
97
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kaksi vuotta
Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek236850Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.284328- 343176
Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1793047- 101998
- 821754
- 1501634
- 1471632
- 121568
- 221510