Olen lisännyt yhden uuden säännön listaan.

Entisten lisäksi. Ei kannata edes miettiä ketään, joka ei saa sydäntä lyömään tiheämmin, vatsanpohjaa kihelmöimään ja jalkoja vähän hyytelöksi tai tuo lämmintä tunnetta sieluun ja sydämeen, yhdellä ämmällä. Ei mitään puolivälimallin hommeleita.

https://youtu.be/yCC_b5WHLX0
36561
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

hyvä sääntö!

Äänestä

Kaikki tai ei mitään. Sillä mennään.

Äänestä
  • Se on nimenomaan näin.

    Ap.

    Äänestä

Näin on 👍

Äänestä

Typerä sääntö.

Tuo kertoo vain alkukantaisesta panetuksesta jota tunnet tietyissä tilanteissa.

Tulet valitsemaan kerta kerralta tuon perusteella väärin. Yhä uudestaan ja uudestaan.

Esimerkiksi iän myötä nuo tunteet vähenevät ja ne eivät ole kuten ennen.

Mutta en usko että opit koskaan tuota oppituntia.

Tuo "listen to your heart" on naisten tapauksessa "listen to your pillu".

Et ole tajunnut mitään elämässäsi miten ihastuminen ja rakastuminen syntyy. Vain teinit ajattelevat noin ja kuvittelevat että "kyl mä sitten tunnen sen". Et tunne.

Äänestä
  • Sivusta: oot kyllä ihan hakoteillä. Ihan ulalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Sivusta: oot kyllä ihan hakoteillä. Ihan ulalla.

    Itseasiassa tuo on täsmälleen oikein. svistusta myös. Jännittäminen ei kerro kustakin tilanteesta mitään ,eikä mikätkää perhoset vatsassa .

    Äänestä

  • Älä jauha soopaa. Siinä oli kaksi vaihtoehtoa: järisyttävä kemia tai todellinen lämpö, eräänlainen sielunkumppanuus. Ei ehkä löydy samassa paketissa?

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Älä jauha soopaa. Siinä oli kaksi vaihtoehtoa: järisyttävä kemia tai todellinen lämpö, eräänlainen sielunkumppanuus. Ei ehkä löydy samassa paketissa?

    Löytyy, mutta vain aika harvojen kohdalla. Ihmiset jotka ei löytäneet ei usko siihen niin hevin. Varsinkin jos elettyä eloa jo enempi takana kuin edessä. Voi olla kyynisyys, kateus, katkeruus jne.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Löytyy, mutta vain aika harvojen kohdalla. Ihmiset jotka ei löytäneet ei usko siihen niin hevin. Varsinkin jos elettyä eloa jo enempi takana kuin edessä. Voi olla kyynisyys, kateus, katkeruus jne.

    Mistä pitäisi olla kateellinen tai katkera? En nyt oikein ymmärtänyt. Mitä se toisten välinen kemia minulle kuuluu?

    ap.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Älä jauha soopaa. Siinä oli kaksi vaihtoehtoa: järisyttävä kemia tai todellinen lämpö, eräänlainen sielunkumppanuus. Ei ehkä löydy samassa paketissa?

    Vähintään lämpöä pitää olla. Niinkuin hyvät ystävät. Sen mukana tulee muukin (mulla), ei välttämättä heti kyllä. Ei platonisille suhteille. Näin mä aloituksen ymmärsin.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Vähintään lämpöä pitää olla. Niinkuin hyvät ystävät. Sen mukana tulee muukin (mulla), ei välttämättä heti kyllä. Ei platonisille suhteille. Näin mä aloituksen ymmärsin.

    Sitähän mä sanoin, että vähintään lämpöä pitää olla. En tarkoittanut mitään platonista, vaan lämpöä ja hellyyttä. Sielujen sympatiaa. Sielunkumppanuutta tavallaan.

    Äänestä

Ymmärrän aloittajan näkemyksen, mutta harva aikuinen kohtaa enää tuota kihelmöivää tunnetta, ainakaan niin, että syntyisi suhde tuollaiseen tunteet räjäyttävään tyyppiin, niitä on niin vähän. Usein ne on varattuja, kiinnostus yksipuolista, tai et uskalla tehdä aloitetta. Tuolla asenteella yli 4-kymppinen jää 95% todennäköisyydellä yksin, se pitää vaan hyväksyä.

Äänestä
  • Juuri näin.

    Teini tuntee usein vastakkaisen sukupuolen kanssa näitä tunteita koska kyseessä uusi jännittävä tunne ja koska seksuaalinen jännite syntyy hormonien myötä. Parikymppisenä tämä syntyy harvemmin ja neljäänkymmeneen ikävuoteen mennessä yhä harvemmin.

    Jos valitset kumppanin tuon perusteella niin tulet päättämään asioista sattumusten perusteella.

    Vähän kuin jos sinun tekisi mieli juuri nyt popcornia ja haluisit sitä kamalasti niin päättäisit syödä sitä loppuelämäsi ajan joka päivä. Ja jos taas vastaava ravitseva ateria ei kihelmöisi tuntojasi niin hylkäisit sen vaihtoehtona.

    Äärimmäisen typerää. Hormonit ja "sydän" valehtelevat sinulle koko ajan.

    Äänestä

  • No on sitä kemiaa ollut jäljellä tässäkin iässä. Tuo toinen vaihtoehto eli todellinen lämpö, sielunkumppanuus on myös tullut koettua.

    Äänestä

  • Ei sen tarvi olla mikään tajunnan räjäyttävä tyyppi. Ei näin vanhempana sellaista tunnetta enää tule, mutta kiinnostuksen kohde on mielessä hyvänä tunteena. Kun ei moniin vuosiin ole ollut tunteita ketään kohtaan ja siksi tuntuu hyvältä kun on kiinnostuksen tunteita.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Juuri näin.

    Teini tuntee usein vastakkaisen sukupuolen kanssa näitä tunteita koska kyseessä uusi jännittävä tunne ja koska seksuaalinen jännite syntyy hormonien myötä. Parikymppisenä tämä syntyy harvemmin ja neljäänkymmeneen ikävuoteen mennessä yhä harvemmin.

    Jos valitset kumppanin tuon perusteella niin tulet päättämään asioista sattumusten perusteella.

    Vähän kuin jos sinun tekisi mieli juuri nyt popcornia ja haluisit sitä kamalasti niin päättäisit syödä sitä loppuelämäsi ajan joka päivä. Ja jos taas vastaava ravitseva ateria ei kihelmöisi tuntojasi niin hylkäisit sen vaihtoehtona.

    Äärimmäisen typerää. Hormonit ja "sydän" valehtelevat sinulle koko ajan.

    Sori nyt vaan mutta ihan paska ajatus. Kyllä sitä nelikymmppisetkin voi rakastua ja löytää vaikka ex boyfriendin uudestaan. ..

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Sori nyt vaan mutta ihan paska ajatus. Kyllä sitä nelikymmppisetkin voi rakastua ja löytää vaikka ex boyfriendin uudestaan. ..

    Teoriassa kyllä, käytännössä ei.

    Äänestä

Mutta jos ihastuu kunnolla ei voi olla miettimättä, mielessä ihana tummatukkainen 50+ mies.

Äänestä
  • Ja hän ei täytä kumpaakaan ehtoa: ei ole kemiaa/ ei ole aitoa lämpöä? Vai mikä oli pointti?

    Äänestä

Samaa noudatan, vaikka en sitä säännöksi ole määrittänyt. Kun on vain yksi joka täyttää nuo kriteerit. Eikä voi olla ajattelematta, tuntematta isosti ikinä.

Äänestä
  • Kuulostaa hyvältä.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Kuulostaa hyvältä.

    Niin hyvää ettei sanotuksi saa. Tai joku voisi sanoa, liian hyvää ollakseen totta. Mutta mikäs minä tälle voin.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Niin hyvää ettei sanotuksi saa. Tai joku voisi sanoa, liian hyvää ollakseen totta. Mutta mikäs minä tälle voin.

    Varmaan itse parhaiten tietää, mikä on totta ja mikä ei, sekaantuminen vaikuttaa epäilyttävältä yleisesti ottaen

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Varmaan itse parhaiten tietää, mikä on totta ja mikä ei, sekaantuminen vaikuttaa epäilyttävältä yleisesti ottaen

    Ei kai tuossa nyt mitään pahaa ollut. Antaa rakastuneiden hehkuttaa.

    Ap.

    Äänestä

Toiset ihmiset eivät voi täysin ymmärtää, mitä rakastuneet tuntevat ja millainen keskinäinen kemia heillä on.
Hyvä vaan, että vain yhtä ihmistä kohtaan on niin voimakkaat tunteet.
Luonnollinen asia ja koskee kaikenikäisiä, kun kohtaa sen oikean.

Äänestä
  • Kyllä minäkin uskon, että oikean ihmisen voi kohdata missä iässä vain.

    Äänestä

  • Juuri näin. Ei rakastumisella ole mitään ikärajaa.

    Äänestä

Mihin ihme listaan ja miksi?

Äänestä

Ei sulla mikään kihelmöi.

Äänestä
  • Jaa milloin? No mistä sinä sen tiedät? Olet mies kuin pikku poika. Kiukuttelet. Haluat ja et halua. Haluat sen, tämän ja tuon. Se ei saa minua kihelmöimään. Sytyn ihan toisenlaisesta miestyypistä. Ja jos sytyn, se kihelmöinti on kuule pientä sen roihun rinnalla.

    Äänestä

Kuraaaaaa

Äänestä

Kaikki edellä mainitut oireet löytyy.... En saa mielestäni Sinua

Äänestä
  • Olisiko se liikaa vaadittu, että tekisit asialle jotain? KysyMpähän vaan

    Äänestä

Edellinen m>n

Äänestä

Jos nainen on jo sinulle vihjannut jotain mutta sinä et vain ymmärrä?
Mitäpä jos laittaisit viestiä IRL?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Entisten lisäksi. Ei kannata edes miettiä ketään, joka ei saa sydäntä lyömään tiheämmin, vatsanpohjaa kihelmöimään ja jalkoja vähän hyytelöksi tai tuo lämmintä tunnetta sieluun ja sydämeen, yhdellä ämmällä. Ei mitään puolivälimallin hommeleita.

https://youtu.be/yCC_b5WHLX0

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu