Sauli Niinistö valittiin parhaaksi pressaksi.2023.
Mitä nämä kyselijät vielä keksiikään.
Elettiin vuotta 1948 jolloin Paasikivi oli Presidentinä ja häntä aiemmin
Mannerheim.Kekkonen valittiin 1956. Jokainen heistä hoiti kautensa hyvin,
joista nyky "ajatushautomoilla" on ilmeisemmin jonkunlainen käsitys.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Meidät vietiin EUhun ,emme saaneet äänestää asiasta.
Meidät vietiin Natoon ,emme saaneet äänestää asiasta.
Mahdollisimman kauas Itsenäisyydestä.
Jonka Suomen kansa taisteli itselleen ,sotien jälkeen.
Suomen hyvät suhteet tuhottiin Venäjän kanssa.
Olen erittäin onnellinen että pian saamme uuden Presidentin jonka toivon palauttavan Suomen Itsenäisyyden .
Rehn on sopiva henkilö tähän tehtävään.
Hän on armeijan käynyt ja erittäin paljon kokemusta eri virka tehtävistä.
Perätön väite, ettei EU.sta äänestetty. Kyllä äänestettiin ja EU - myönteisyys sai paljon ääniä siksi että vihdoin oli päästy vapaaksi Neuvostoliiton käskytyksestä ja nuolevasta presidentistä. EU.n puolesta siis äänestettiin ettei moinen toistuisi. Olisiko todellisessa uhkatilanteessa siitä ollut hyötyä?
Miten itsenäisyyden lahjoittaja suosittu!?
Ketkä näitä "tutkimuksia" ja "mielipidetiedusteluja" koko ajan tilaa ja makselee?
Kannattaa pitää mielessä, että Niinistö hamuaa neljän vuoden jatkoaikaa, jonka toivoisi säädettävän poikkeuslailla.
- Kansalaisaloite jatkoajan puolesta 13.3.2022 ei kuitenkaan saanut kuuden kuukauden määräaikaan 13.9.2022 mennessä alkuunkaan riittävää kannatusta (20 % vaadittavasta minimistä).
Kansalaisaloite poikkeaa gallupeista ja adresseista olennaisimmin mm. siinä, että kansalaisaloitteen allekirjoittajilta vaaditaan vahva tunnistautuminen esim. suomi.fi tai verkkopankkitunnuksilla.
www.kansalaisaloite.fi

hhehehe tottakai Sauli Niinistö valittiin parhaaksi pressaksi 2023 koska Suomella ei ole muita presidenttejä tällä hetkellä.