https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009754911.html
”Nuoret miehet ryöstelivät nuoria ja hakkasivat ruokaa kuljettaneen. Eräs 15-vuotias joutui uhriksi kaksi kertaa.”
Olen ihan samaa mieltä muiden palstalaisten kanssa, että nuorten rötöstely on jo aikaa sitten lähtenyt lapasesta; rikokset tehdään enemmän ja väkivalta raaistuu. Tässäkin kaksi pöljäkettä, 2002 ja 2006 syntyneet nuoret miehet kuvittelivat olevansa kaupungin kingejä. Toinen tuomituista pitsan ja huiteli sitten pitsalähettiä rautaputkella -mitäpä sitä tyhjää maksamaan, kun rautaputkin ajaa saman asian. Ja sitten tietysti sitä tavallista katuväkivaltaa ja pikkuryöstelyä summaton määrä päälle.
Nyt sitten voimme pohtia yhdessä, mikä heidän uskonnossa on sellaista, mikä sallii tällaisen käytöksen? Toinen nuorista miehistä oli Rasmus ja toinen Pirkko-Petteri, kantakirjaperussuomalaisia kumpikin.
Ihmetellään yhdessä, Moktar. ;)
Taas rajua katujengeilyä - rautaputkella pitsalähettiä päähän
79
787
Vastaukset
- Anonyymi
Eh, nykynuoriso on kyllä aika sekaisin nykyään. Ei näytä heitä kiinnostavan mikään. Sen huomaa kun menee pe/la iltana keskustaan niin ihan sekaisin ovat. Jotkut tukahduttaa huonoa oloaan tuolla tavalla toiset taas ihan haluaa kovistella kaveriporukassa.
- Anonyymi
Mites ne verovaroin kustannetut tulkit? Tarvittiinko, vai miten se meni?
Oma arvaus on, että tuskin on Matti Maija hommaa!- Anonyymi
Moktar.Gubta kirjoitti:
Arvaisit väärin. Toisen tekijän nimikin on antamassani linkissä.
Pitää osata lukea. ;)Hesarin Pravda toimittelija kyllä osaa muuttaa nimet sopiviksi uutisiin. Mehmet on Matti ja Fatima on tietysti Maija,se kuulostaa sopivalta.
Kyllä siellä tulkkia tarvitaan.
- Anonyymi
Turku: Mustien joukkotappelu maanantai-iltana
Poliisi tutkii Turussa maanantai-iltana tapahtunutta joukkotappelua. Tappelu käytiin Aurakadun ja Linnankadun kulmassa sijaitsevalla parkkialueella.
Iltalehden julkaiseman kuvan perusteella tappeluun osallistui paljon mustaihoisia.- Anonyymi
Moktar.Gubta kirjoitti:
"Turku: Mustien joukkotappelu..."
Oliko siellä jollakin ihan Makita kädessä? ;)Kuka on Makita?
Anonyymi kirjoitti:
Kuka on Makita?
Japanilainen sähkötyökalujen valmistaja, tekee parhaat ammattikoneet. ;)
Anonyymi kirjoitti:
Kuka on Makita?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17955231/makita-joukkotappelussa-turussa#comment-122298776
Tämä torvelo se kertoi uutisen, että Makita oli joukkotappelussa. ;)
- Anonyymi
Juuri kun Islamilaine terrorismi on saatu hallintaan…
Niin tulee äärioikeistolaiset fasistinatsirasisti katujengit, kuten ruotsissa ja tanskassa…- Anonyymi
Ruotsissa ja Tanskassa kuten täällä hölmölässäkin katujengit on kyllä tuontitavaraa...Ja vahvasti islamisteja...röyhkeitä koska kotona opittu halveksiin länsimaita ja sen ihmisiä...silti tänne pitää ängetä..Ja vielä törkeästi vaaditaan ettei näistä nöyryytys joukko pahoinpitelyistä saisi mitään puhua, eikä matujen itse kuvaamia rikoksia saisi levittää kenenkään nähtäviksi, hys, hys...Ongelma poistuu kun hyyssätään. Sitähän Ruotsissa tehtiin vuosia, pizzaa ja pullaa, niin kyllä se siitä. Voiko tyhmempää olla kun länsimaiset tyhjäpää suvakit...Ei ymmärretä yhtään millaisten ihmisten kanssa ollaan tekemisissä...Eli "teidän demokratianne ei merkitse meille mitään, islam valloittaa maailman" tyypit vastassa tätäkin hölmöää...Maahanmuutto sinänsä ei ole ongelma eikä tuo ongelmia, vaan islamin uskoiset kansat joita tännekkin on päästetty sankoin joukoin.. Se ei ole monikuttuuria vaan mono..Polittinen islam tuhoo joka maan mihin rantautuu. Ettekö nää missä tilassa on esim.Ruotsi..

Vaikka joku terroristipari olisi suomalaisia niin rohkeus julmuuteen tuli terroristien tuontiesimerkkinä.
Sekajengit ovat myös tavallisista terroristeja.
Suomi ei kykene kansalaistensa suojeluun nyt eikä sodan aikana. Anonyymi kirjoitti:
Ruotsissa ja Tanskassa kuten täällä hölmölässäkin katujengit on kyllä tuontitavaraa...Ja vahvasti islamisteja...röyhkeitä koska kotona opittu halveksiin länsimaita ja sen ihmisiä...silti tänne pitää ängetä..Ja vielä törkeästi vaaditaan ettei näistä nöyryytys joukko pahoinpitelyistä saisi mitään puhua, eikä matujen itse kuvaamia rikoksia saisi levittää kenenkään nähtäviksi, hys, hys...Ongelma poistuu kun hyyssätään. Sitähän Ruotsissa tehtiin vuosia, pizzaa ja pullaa, niin kyllä se siitä. Voiko tyhmempää olla kun länsimaiset tyhjäpää suvakit...Ei ymmärretä yhtään millaisten ihmisten kanssa ollaan tekemisissä...Eli "teidän demokratianne ei merkitse meille mitään, islam valloittaa maailman" tyypit vastassa tätäkin hölmöää...Maahanmuutto sinänsä ei ole ongelma eikä tuo ongelmia, vaan islamin uskoiset kansat joita tännekkin on päästetty sankoin joukoin.. Se ei ole monikuttuuria vaan mono..Polittinen islam tuhoo joka maan mihin rantautuu. Ettekö nää missä tilassa on esim.Ruotsi..
Kirjoitit muunmuassa näin:
"Polittinen islam tuhoo joka maan mihin rantautuu. Ettekö nää missä tilassa on esim.Ruotsi.."
Kerro mikä tila Ruotsissa on? Poliittinen Islam määrää Ruotsissa?
Annappas ruotsaöainen linkki jossa kerrotaan poliittisen Islamin määräävän Ruotsissa? Mitä se määrää ja ja keitä se määrää?
Ruotsissa ei ole poliittinen valta päällä. Mistä ammennat tuollaista? SD-sivustoilta varmasti saa tuollaista "tietoa" ja Ryssland myös levittelee desinformation Ruotsista.
Kannattaa aina katsoa mitä lähdettä lukee, onko se totta tai ei.
- Anonyymi
Pistää tosiaan miettimään.
Miksi ei-kantaväestöstä vastaavaa ei ilmene ainoastaan kerran vuodessa - Anonyymi
Sasa Karppinen... olisi varmasti rasistista ajatella, että voisi olla venäläistaustaisesta perheestä.
Eivät venäläiset yleensäkään ole väkivaltaisia, Ukrainassakin käyvät vain sukuloimassa, täytekakkua vievät tuliaisiksi.Olisi aika lapsellista ajatella, että tuollainen sukunimi olisi venäläistaustainen. Enemmän nimi viittaa Porvoon soutajiin kuin Venäjälle. Jos tällaiselle tulkintalinjalle lähdettäisiin, voisimme sitten pitää vaikkapa Purra-nimeä uiguuritaustaisena.
Parhain terveisin, Moktar. ;)- Anonyymi
Venäläiset suorittavat erikoisoperaatiota Ukrainassa!
Ukrainalaisten hyväksi tietenkin, mutta äärioikeistolaiset fasistinatsirasistit vastustavat hyvää tarkoittavaa erikoisoperaatiota, kun eivät ymmärrä omaa parastaa ja päästä isä aurinkoista diktaattori Putinia valtaan siellä…
Moktarkin tukee venäläisten ”maahanmuuttoa” ukrainaan… - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Venäläiset suorittavat erikoisoperaatiota Ukrainassa!
Ukrainalaisten hyväksi tietenkin, mutta äärioikeistolaiset fasistinatsirasistit vastustavat hyvää tarkoittavaa erikoisoperaatiota, kun eivät ymmärrä omaa parastaa ja päästä isä aurinkoista diktaattori Putinia valtaan siellä…
Moktarkin tukee venäläisten ”maahanmuuttoa” ukrainaan…Simpeleen imaami Moktar Abdulkarim olisi tukenut varmasti venäläisten ”erikoisoperaatiota” suomeenkin silloin 1940 luvulla jos olisi ollut paikalla….
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Venäläiset suorittavat erikoisoperaatiota Ukrainassa!
Ukrainalaisten hyväksi tietenkin, mutta äärioikeistolaiset fasistinatsirasistit vastustavat hyvää tarkoittavaa erikoisoperaatiota, kun eivät ymmärrä omaa parastaa ja päästä isä aurinkoista diktaattori Putinia valtaan siellä…
Moktarkin tukee venäläisten ”maahanmuuttoa” ukrainaan…Jurttarutsan höpinöitä.ei mene läpi.
- Anonyymi
Moktar.Gubta kirjoitti:
Olisi aika lapsellista ajatella, että tuollainen sukunimi olisi venäläistaustainen. Enemmän nimi viittaa Porvoon soutajiin kuin Venäjälle. Jos tällaiselle tulkintalinjalle lähdettäisiin, voisimme sitten pitää vaikkapa Purra-nimeä uiguuritaustaisena.
Parhain terveisin, Moktar. ;)Sukunimestään ei ole kyllä minulle tullut tuollaista ajatusta. Tänäänkin taas YLE:n sivulla oli lähikuva kasvoistaan. Ymmärrän miksi Freudenthalin puoluelaiset ovat järkyttyneitä: kyllä silmät ovat vinommat kuin kissoilla keskimäärin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sukunimestään ei ole kyllä minulle tullut tuollaista ajatusta. Tänäänkin taas YLE:n sivulla oli lähikuva kasvoistaan. Ymmärrän miksi Freudenthalin puoluelaiset ovat järkyttyneitä: kyllä silmät ovat vinommat kuin kissoilla keskimäärin.
Purralla siis.
- Anonyymi
Karppinen on tietysti muunnos M'garpi
- Anonyymi
Kuulin että tulkkia tarvitaan
- Anonyymi
oikeuden asiakirjoista käy ilmi etteivät ole persuja
- Anonyymi
Monta monta värillisiä on tulkkien tietojen mukaan ollut
- Anonyymi
Todistajat käräjillä olivat ihan äimän käkenä! Eivät ymmärtäneet sanaakaan mitä siellä puhuttiin . Jotakin puhetta oli sharia laista ja sen soveltamisesta.
Tulkkia tarvittiin , että saatiin tuomiota aikaiseksi. HS pvavdassa on väärä nimi esillä. Saapa nähdä milloin oikea Sasu astuu esiin ja vaatii korvauksia? - Anonyymi
Juttusi on kuin teini-ikäisen urputusta, täynnä lapsellisia kielikuvia, ja yksipuolista yleistystä, ja tietenkin tapoihisi kuuluen väärällä palstalla, kuten kesken kasvisuuteesi kuuluukin, kasva jo aikuiseksi.
Pari urpoa ei aivan vielä riitä miksikään "katujengiksi", dorka."Pari urpoa ei aivan vielä riitä miksikään "katujengiksi...".
Jos katu on lyhyt ja porukkaa vähän, niin riittäähän se.
Kyllähän Lieksan Torikujalla parin vähäpojan äänekäs möly riittää pitämään vähät eläkelaisasukkaat kauhuissaan.
Parhain terveisin, Moktar. ;)- Anonyymi
Moktar.Gubta kirjoitti:
"Pari urpoa ei aivan vielä riitä miksikään "katujengiksi...".
Jos katu on lyhyt ja porukkaa vähän, niin riittäähän se.
Kyllähän Lieksan Torikujalla parin vähäpojan äänekäs möly riittää pitämään vähät eläkelaisasukkaat kauhuissaan.
Parhain terveisin, Moktar. ;)Sanoo saivartelun maailmanmestari....
- Anonyymi
Moktar.Gubta kirjoitti:
"Pari urpoa ei aivan vielä riitä miksikään "katujengiksi...".
Jos katu on lyhyt ja porukkaa vähän, niin riittäähän se.
Kyllähän Lieksan Torikujalla parin vähäpojan äänekäs möly riittää pitämään vähät eläkelaisasukkaat kauhuissaan.
Parhain terveisin, Moktar. ;)Värillinen katujengi koostuu kahdesta tai useammasta värillisestä katujengi läisestä ja tulkkia tarvitaan!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Värillinen katujengi koostuu kahdesta tai useammasta värillisestä katujengi läisestä ja tulkkia tarvitaan!
Kyllähän Lieksan Torikujalla parin somali vähäpojan äänekäs möly riittää pitämään vähät eläkelaisasukkaat kauhuissaan.
Anonyymi kirjoitti:
Sanoo saivartelun maailmanmestari....
"...saivartelun maailmanmestari..."
Aika kehityskelpoinen sinäkin olet, mutta olet nuori ja tarvitset paljon harjoittelua vielä.
Terveisin, Moktar. ;)- Anonyymi
Moktar.Gubta kirjoitti:
"...saivartelun maailmanmestari..."
Aika kehityskelpoinen sinäkin olet, mutta olet nuori ja tarvitset paljon harjoittelua vielä.
Terveisin, Moktar. ;)Vanhempana on tarkoitus tulla viisaammaksi, ei näsäviisaammaksi, olet käsittänyt asian aivan väärin.
Anonyymi kirjoitti:
Vanhempana on tarkoitus tulla viisaammaksi, ei näsäviisaammaksi, olet käsittänyt asian aivan väärin.
Viisautta onkin montaa eri lajia, kuten Veikko Huovinen kertoi teoksessaan Havukka-ahon ajattelija.
Terveisin, Moktar. ;)
PS. Älä sekoita tätä teokseen "Halla-ahon ajattelematon".- Anonyymi
Moktar.Gubta kirjoitti:
Viisautta onkin montaa eri lajia, kuten Veikko Huovinen kertoi teoksessaan Havukka-ahon ajattelija.
Terveisin, Moktar. ;)
PS. Älä sekoita tätä teokseen "Halla-ahon ajattelematon".Ja saivartelu jatkuu, on vain yhdenlaista viisautta, taidat sekoittaa nyt älyn ja viisauden keskenään, näsäviisaus ei ole mikään "viisauden laji"
"Paranna" sinä vaan maailmaa sieltä kuplastasi, todellisuus on tuolla jossain.... Anonyymi kirjoitti:
Ja saivartelu jatkuu, on vain yhdenlaista viisautta, taidat sekoittaa nyt älyn ja viisauden keskenään, näsäviisaus ei ole mikään "viisauden laji"
"Paranna" sinä vaan maailmaa sieltä kuplastasi, todellisuus on tuolla jossain...."... on vain yhdenlaista viisautta..."
Voi sitä tiedon puutetta. Lue Veikko Huovista ja opi.
Nauretaan yhdessä. ;)
- Anonyymi
Miksi helsinki kutsuu terroristeja nuoriksi miehiksi? Siksikö että se rakastaa terroristeja ja väkivaltaa?
Kuka haluaa elää terrorismin keskellä? Hesarin tilaajat?- Anonyymi
Helsinki haluaa Tukholman ja Kööpenhaminan kaltaiseksi metropoliksi, jossa ALLAAAAAH AKBAR terrorismin uhka pitää olla korkea!
Se on monikulttuurista, monimuotoista, kulttuurinrikkautta joka on vihervasemmiston, kepun ja rkp:n unelmaa… - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Helsinki haluaa Tukholman ja Kööpenhaminan kaltaiseksi metropoliksi, jossa ALLAAAAAH AKBAR terrorismin uhka pitää olla korkea!
Se on monikulttuurista, monimuotoista, kulttuurinrikkautta joka on vihervasemmiston, kepun ja rkp:n unelmaa…Pahuus on laajalti ihailtua nykyään mutta sen loppu tulee pian.
Eikös ikäryhmää 17 -30 kutsuta nuoriksi miehiksi?
Sitten miehen ikäkausia kuvaavat sanat jatkuvat näin: miehet, keski-ikäiset miehet, eläke-ikäiset miehet, vanhukset.
Parhain terveisin, Moktar. ;)- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pahuus on laajalti ihailtua nykyään mutta sen loppu tulee pian.
Niinhän tuo aloittaja kertoi että ALLAAAAH AKBAR terrorismi on hallinnassa länsieuroopassa!
Ruotsi ja Tanska nostivat varautumistasoaan….
Jokainen voi miettiä mitä ALLAAAAH AKBAR kansanryhmä on saanut aikaa 2000 luvulla länsieuroopassa… - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinhän tuo aloittaja kertoi että ALLAAAAH AKBAR terrorismi on hallinnassa länsieuroopassa!
Ruotsi ja Tanska nostivat varautumistasoaan….
Jokainen voi miettiä mitä ALLAAAAH AKBAR kansanryhmä on saanut aikaa 2000 luvulla länsieuroopassa…Ja tulee vielä saamaan…
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja tulee vielä saamaan…
Tämähän on vasta alkusoittoa sille mitä tuleman pitää…
Anonyymi kirjoitti:
Tämähän on vasta alkusoittoa sille mitä tuleman pitää…
Lisää on tulossa, siinä olet aivan oikeassa.
Luetaan yhdessä:
”Mutta minä sanon teille: ….joka sanoo (veljelleen) : 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen. ”
Mitä onkaan ansainnut henkilö, joka sanoo lähimmäiselleen: sinä turkkilaisapina.
Kysyy, Moktar. ;)- Anonyymi
Moktar.Gubta kirjoitti:
Lisää on tulossa, siinä olet aivan oikeassa.
Luetaan yhdessä:
”Mutta minä sanon teille: ….joka sanoo (veljelleen) : 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen. ”
Mitä onkaan ansainnut henkilö, joka sanoo lähimmäiselleen: sinä turkkilaisapina.
Kysyy, Moktar. ;)Tuopin kaikkein parhainta olutta.
- Anonyymi
Moktar.Gubta kirjoitti:
Lisää on tulossa, siinä olet aivan oikeassa.
Luetaan yhdessä:
”Mutta minä sanon teille: ….joka sanoo (veljelleen) : 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen. ”
Mitä onkaan ansainnut henkilö, joka sanoo lähimmäiselleen: sinä turkkilaisapina.
Kysyy, Moktar. ;)Käy Puhoksessa tai Itiksessä kysymässä mitä henkilö ansaitsee, sanoessaan turkkilaisapina?
Veikkaisin pään irroittamista tai jotain muuta halal teurastukseen liittyvää…
Muhametin pilakuvan näyttämisestä ainakin lähti opettajata pää RANSKASSA! Anonyymi kirjoitti:
Tuopin kaikkein parhainta olutta.
Itse veikkasin näin: Monta kuukautta julkisuutta. Lopuksi pitkän itkut hillotolpan häipyessä kaukaisuuteen. ;)
- Anonyymi
Moktar.Gubta kirjoitti:
Itse veikkasin näin: Monta kuukautta julkisuutta. Lopuksi pitkän itkut hillotolpan häipyessä kaukaisuuteen. ;)
Pidä parsasuojia , niin et ole niin pönttö ja joku vois jopa ottaa sutkin joskus tosissaan.
Muista säilyttää ne parsasuojat syväjäässä - 77 astetta , niin ne pysyy tosi hyvinä.
- Anonyymi
Kyllä ALLAAAAH AKBARIA tulee lisää ja rutkasti!
- Anonyymi
Mun mieestä sen pissalähetin olis pitänyt pitää mokarin parsasuojaa! Silloin ei haittaa vaikka päähän paukuttaa - katsokaa vaikka mokarin järkeviä juttuja.
Parsasuoja!- Anonyymi
Sasa Rasmus on hip hop-musan ja multikulttuurin tykkääjä. Seura tekee kaltaisekseen ja kyllä ne vassaritkin murjovat ihmisiä.
- Anonyymi
Olivat kylläkin arabeja.
- Anonyymi
Niipä..Tietenkin Arabi kakruille annettu Suomi nimet.**
Anonyymi kirjoitti:
Niipä..Tietenkin Arabi kakruille annettu Suomi nimet.**
Loistavasti päätelty.
Vankkaa wannabe-salapoliisitasoa tuo sinun päättelysi.
Nauretaan yhdessä. ;)- Anonyymi
Moktar.Gubta kirjoitti:
Loistavasti päätelty.
Vankkaa wannabe-salapoliisitasoa tuo sinun päättelysi.
Nauretaan yhdessä. ;)Hej!
Nyt niitä saa !
PARSASUOJA 210.0021 100 kpl
Tuotenumero: mokkajukkaguppa10011223
Hengittävä, kevyt ja hygieeninen parsasuoja. Pehmeää polypropeenikuitukangasta.
Myydään 100 kpl pakkauksissa.
Hyväksyntä: EN 1186
Jos teet tilauksesi jo tänään !! Varmistat itsellesi ja omaisillesi VIP asiakkuuden tämän vuoden loppuun !!! VIP asiakkuus on uudistettava viikoittain tehtävällä lisätilauksella.
Toimi heti , niin voit työskennellä hygieenisesti ja huomaamattomasti kaikissa mamu-asioissa!! - Anonyymi

Johan näitä on *kotoutettu* vuositolkulla mikä olisi parempaa kotouttamista kuin Suomalaiset nimet??
- Anonyymi
Vasemmistolaisten tekemää ns. parempaa väkivaltaa tuo aloituksen aiheen porukka.
Yo karvahattu, joko havukenkäsi vapisee? Seura tekee todellakin kaltaisekseen, jopa tuon 2002 syntyneen tekijän. Se on sitä monimuotoisuutta jengiytymisessä kun vassarit lyöttäytyvät yhteen harjoittamaan isäntiensä tuttuja tapoja.- Anonyymi
Ei kyllä parsasuoja on sitä parempaa suojaa.
Kysykää mokkakuppajukkasakkulta.
- Anonyymi
Missä Moktarkugpar ,siellä parsasuoja!
Pitkällisen, osittain jopa kärkevänkin keskustelun jälkeen olemme pääsemässä yhteisymmärrykseen. Se on hyvä asia.
Alemme ymmärtämään, että Rasmus ja hänen ystävänsä Pirkko-Petteri eivät ole evankelisluterilaisen uskonnon pilaamia nuoria miehiä, eikä heidän väkivaltainen käytös myöskään kumpua vantaalaisten yhteisön vanhakantaisesta kulttuurista, joka sortaa tytöt irtoripsisiksi pissaliisoiksi ja kasvattaa pojat väkivaltaisiksi pullistelijoiksi. Ei näin.
Ymmärrämme, että nuorison väkivaltainen käytös voi johtua jo varhaisessa elämänvaiheessa tapahtuneesta syrjäytymisestä. Kun nuori syrjäytyy, peruskoulu menee miten menee ja toisen asteen koulutuskaan ei nappaa. Jos tässä on vielä mukana päihteet ja varhainen sijoitus lastensuojelun toimesta sinne ja tänne, ei tulevaisuus näytä hyvältä. Tästä on kovin lyhyt ja suora tie pikkurikoksiin. Pikkurikoksista pääsee isompiin rikoksiin ja lopulta nuori heiluukin rautaputki kourassa ryöstämässä pitsalähettiä.
Älkäämme silti syytelkö uskontoa tai kasvatusta. Kyllä evankelisluterilainen uskonnonopettaja ihan oikeasti opetti yläasteella, että väkivalta on väärä ratkaisu ongelmiin. Älkäämme syytelkö myöskään vanhanaikaista vantaalaista kulttuuria. Kyllä kantasuomalainen isä yritti parhaansa mukaan opettaa pojalleen kiroilua ja kalojen perkaamista. Hän myös toivoi pojastaan poliisia. Toisin vaan kävi.
Kyllä keskustelu aina kannattaa. Sen opimme taas kerran yhdessä.
Parhain terveisin, Moktar. ;)- Anonyymi
Kyllä nuo kaksi aloituksen artikkelissa mainittua tekijää ovat monikulttuurisuuden faneja aina olleet. Nyt vaan keppostelivat reilusti, kuten kultamunansakin tekevät.
- Anonyymi
Moktar.Gubta kirjoitti:
Älä nyt viitsi panetella neljännen polven aitokantasuomalaisia persunuoria. ;)
Mitä selittelet, renkipoju?
Anonyymi kirjoitti:
Mitä selittelet, renkipoju?
Tuliko sinulle veli kylään?
Nauretaan yhdessä. ;)
- Anonyymi
Hesaris luki että olivat moktarin sukulaisia.
Kuten jo kerroin "neljännen polven aitokantasuomalaisia persunuoria".
Saattoivat toki olla myös kaukaisia sukulaisia. En ole tehnyt sukututkimusta näistä pölvästeistä.
Nauretaan yhdessä. ;)
- Anonyymi
Hiphoppareita mamuystävällisiä veetejä, sekös Moktaria ketuttaa kun tekijät ovatkin multikulttuurin suosijoita.
Taisivat olla vaan narkkareita. Hyvä, että poliisi korjasi pois kadulta edes vähäksi aikaa.
Parhain terveisin, Moktar. ;)- Anonyymi
Näyttää kovasti Moktaria asia ketuttavan, mokomaa nysveröä:))
- Anonyymi
Satun tuntemaan nuo heput, sorry vaan reuhkapää.
Ketjusta on poistettu 25 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123710MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar721944Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421598Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin821243Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671057Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33998Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60853- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3778