Lintuinfluenssan leviämisen syy löytyy eläintuotannosta. Kun stressaantuneita eläimiä laitetaan pieneen tilaan, mahdollistaa tämä virusten tehokkaan mutatoitumisen ja jatkuvan leviämisen yksilöstä toiseen. Suomessa tauti on levinnyt useisiin turkistarhoihin. Tilanteen takia Suomen riistakeskus myönsi merkittävän määrän poikkeuslupia luonnonvaraisten lintujen tappamiseen, lähes 10 000.
Lintuinfluenssan leviämistä ei voida estää tappamalla luonnonvaraisia lintuja. Luonnonvaraisten lintujen tartunnat eivät ole perimmäinen syy taudin leviämiselle. Jokainen lintuinfluenssatartunnan saava luonnonvarainen lintu on taudin uhri, ei sen aiheuttaja. Niin kauan kuin lintuinfluenssan leviämisen perimmäiseen syyhyn – eli eläinten pitämiseen tautien leviämiseen otollisissa olosuhteissa – ei puututa, on vain ajan kysymys, millaisiin mittasuhteisiin seuraukset paisuvat.
Uhrit ammutaan, että syylliset voivat jatkaa elänrääkkäystään
8
125
Vastaukset
- Anonyymi
Oireisiin puuttumisen sijaan tulee heti puuttua syihin poistamlla ne.
- Anonyymi
Kurvinen voisi aloittaa tämän Kauhavalla välittömästi. Onhan hän rehvastellut turkistarahaukseen liittyvillä osakeomistuksillaankin. Nyt on aika korvata pahat puheensa.
- Anonyymi
Lintuinfluenssaan liittyvä ilmastomuutoksiinkin kajotaan vain mukavuuttamme lisäten ja asuintiloja jäähdyttäen huomaamatta lainkaan, että sekin lisää vain ilmastomuutosta ja tehden elinolosuhteistamme vieläkin kelvottomattomammat.
Samoin tämä maan viljely joka tuottaa pinta- alastaan yli 70 prosenttisesti ruokaa vain tuontantoeläimille, vaikka pitäsi tuottaa ruokaaa itsellemme. - Anonyymi
Kepulaisuus on vahingollista suomen kansalaisille, maailman kansalaiseille ja erityisen vahingollista Keskustalle.
- Anonyymi
Kaupunkilaisuus on vahingollista suomen kansalaisille, maailman kansalaiseille ja erityisen vahingollista luonnolle, koska turkiksia tarvitsee Babylonian portot ja NWO agendaa tukevat "transportterit" !
- Anonyymi
Saksalainen virologi ja professori Isabella Eckerle on hyvin huolissaan Suomen lintuinfluenssatilanteesta. Genevessä kehittyvien virustautien keskuksessa työskentelevä Eckerle julkaisi aiheesta pitkän ketjun viestipalvelu X:ssa (entinen Twitter).
– Sulkekaa nämä tarhat ja lopettakaa näiden eläinten tarhaaminen! Tämä on leikkiä tulella ja todella provosoi viruksen sopeutumista nisäkkäisiin. Emme ole valmiita toiseen pandemiaan, eikä tilanne vaikuta olevan lainkaan hallinnassa, - Anonyymi
Turkistarhaus ei luo älyllisyyttä vaan antaa tukea välinpitämättömyydelle.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Venäjä aikoo yksipuolisesti muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa
Venäjä aikoo muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa Venäjän saarten eteläpuolella. Ylen jutussa kerrotaan mm.2081657RIP Lauri Paavola
Kansalaisaktivisti ja freelance-journalisti Lauri Paavola on kuollut vain 31-vuotiaana. Hän tuli tunnetuksi hyvin kärjek331494Suomi lähettää tarkkailijoita merialueelle
Venäjä on ilmoittanut aikovansa ylittää Suomen merialueen rajat kysymättä lupaa kertomalla että Suomen merialueen raj3211258- 1381189
Terveystalo paljasti yksityisen sairaanhoidon empatia puutteet
Yksityisellä puolella raha ratkaisee, jos ei ole rahaa potilas ei saa empatiaa eikä siten apuakaan: Poliisi teki rikosi1221128En pidä sinusta, en kirjoita viestejäni sinulle.
Yritä nyt ymmärtää. En koskaan tule kiinnostumaan sinusta. Jätä minut rauhaan täällä.931105Ehdin aamulla
ajattelemaan sinua. Olit ensimmäisenä mielessäni. Avasin silmäni tähän uneen, jota elämäksi kutsutaan. Kuuntelin lintuje1341048Upea, kaunis ja menestynyt Martina menee onnellisesti naimisiin
Mitäs palstan vihaajamönkeröt tähän? Kiehuttaako? Kaikki vain eivät ole kauniita ja menestyviä kuten Martina.2381006- 62979
Asuntojen reaalihinnat alimmillaan 20 vuoteen
Sääliksi käy niitä jotka pari vuotta sitten maksoivat itsensä kipeäksi. Kohta pankki ottaa asunnon haltuunsa ja huutok90965