Onko teistä koskaan

Tuntuu koko ajan en kuulu minnekkään

Synnyin väärään perheeseen. Olisinpa päässyt pois samalla, kun isä lähti täältä. Lapsuus loppui lyhyeen.

Monta kertaa, varsinkin kun katselen ihmisten keinotekoisia kuplia joissa moni haluaa elää. Kaukana kaikesta luontaisesta.

Ei.

On, onpa hyvinkin. Vaan tähän aikaan on tullut synnyttyä, niin täytyy nyt yrittää ottaa tästä kaikki irti. Ja tietty sopeutua. Paikan suhteen ei ole niin ongelmaa, senhän voi valita, niin en näkisi että se on väärä ensinkään.

Kyllä jokapäivä . En kuulu mihinkään enkä tunnu kelpaavan mihinkään / kellekään .

Aina siltä tuntunut. On kuin olisi jossain kolmannessa ulottuvuudessa ja sieltä seuraisi tätä itseään täällä.
Kuin jäänyt johonkin menneelle aikakaudelle. Ehkä jopa täysin väärälle planeetalle kokonaan.
Mistä sitä tietää..
Maailmankaikkeus on energiaa ja ihminen on muodostunut energiasta. Kun ihminen kuolee se energiaa vapautuu ja ottaa uuden muodon.
Mikään siis ei ole mahdotonta.

Joskus teininä ajattelin, että olisin mieluummin ollut teini 70-luvulla (lähinnä siksi, että 70-luvun musiikki tuntui enemmän "minulta" kuin 90-luvun musiikki). Mutta nyt vanhempana en enää ajattele, että aika on väärä. Paikka vain on väärä. Ulkopuolisuuden kokemukset ovat muutenkin tuttuja koko elämän ajalta. Aivot eivät vain tunnu toimivan samoin kuin suurimmalla osalla ihmisistä, joille kaikki elämässä tuntuu olevan selvää ja lähestulkoon automaattiohjattua (naimisiin, perhe, koira, mökki jne.).