Perintöverotus

No niin lehdet on saanut uuden version perintöverotuksen hyötyjistä. Hallitu s on viemässä asiaa oikeaan suuntaan. Meillä monella köyhilläkin on jonkinlaista omistusta johon verottaja iskee jonku kuollessa. Järkevää on että omistus siirtyy ilman veroa seuraavalle ja vasta myydessä maksetaan vero. Esimerkkinä maatila jota hoiti 2 veljestä joista toinen kuoli. Toinen veljeksistä maksoi perintöveroa kun kaikki siirtyi hänelle. Seuraavaksi kuoli toinen veljeksistä 2 vuoden päästä. Omaisuus siirtyi kuolinpesän haltuun joka jälleen maksoi perintöveron samasta omaisuudesta. Eli kahden vuoden aikana maksettiin kaksinkertainen perintövero. Tässähän ei ole mitään järkeä eli tuo muutos korjaisi tälläisen epäkohdan.
0111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

No niin lehdet on saanut uuden version perintöverotuksen hyötyjistä. Hallitu s on viemässä asiaa oikeaan suuntaan. Meillä monella köyhilläkin on jonkinlaista omistusta johon verottaja iskee jonku kuollessa. Järkevää on että omistus siirtyy ilman veroa seuraavalle ja vasta myydessä maksetaan vero. Esimerkkinä maatila jota hoiti 2 veljestä joista toinen kuoli. Toinen veljeksistä maksoi perintöveroa kun kaikki siirtyi hänelle. Seuraavaksi kuoli toinen veljeksistä 2 vuoden päästä. Omaisuus siirtyi kuolinpesän haltuun joka jälleen maksoi perintöveron samasta omaisuudesta. Eli kahden vuoden aikana maksettiin kaksinkertainen perintövero. Tässähän ei ole mitään järkeä eli tuo muutos korjaisi tälläisen epäkohdan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu