Mulla ois esittää hyvä kysymys tämän palstan v-l keskustelioille. Pitäisikö V-l:lien keskuudessa puhua vähän avoimemmin 70-luvun hoitokokouksista?
Itse olen 24 vuotias v-l. Kuulin näistä hoitokouksista vasta pari vuotta sitten tällä palstalla. Tiedän myös ettei monikaan nuorempi v-l tiedä näistä kokouksista juuri mitään.
Kun luin ensimmäisen kerran, että mitä kaikki näissä kokouksissa oli tapahtunut. Kieltämättä silloin alkoi miettiä että voiko tälläinen uskonto olla se ainoa oikea, joka tälläisiä mielivaltaisia kokouksia järjestää. Tietysti nyt joku tämän kommentin jälkeen toteaa ettei kaikkea kannata uskoa mitä netissä kirjoitellaan...Mutta harvoimpa on näin paljon savua ilmassa ilman tulta..
Rippikoulu leireillä tosin kerrottiin jotain eriseuroista. Mutta varsinaisesti ei näistä hoitokokouksista. Olisiko hyvä että vaikka Päivämiehessä kirjoitettaisiin ihan avoimesti mitä näissä kokouksissa tapahtui? Tässä olisi se hyvä puoli ettei kenenkään tarvitsisi törmätä täällä netissä ensimmäistä kertaa tähän asiaan.. Jossa
varmasti osa näistä tarinoista on varmasti, Joko
kokonaan tai osittain perättömiä. Ja toinen juttu
olisi miksi näistä olisi hyvä tietää, etteivät nämä samat asiat enää toistuisi toista kertaa.. Niin olisiko parempi että kristillisyydessä kerrottaisiin vähän tarkemmin näistä asioista?
Tietysti joku toteeaa seuraavaksi että nämä ns. ylilyönnit ovat sovittuja asioita, eikä niistä saa puhua. Voishan näistä asioista ihan hyvin puhua
nimettöminä.. Sitä paitsi puhutaanhan seura puheissa(siis yleisellä tasolla) paljon niistä synneistä joita rivi-vl:ällät tekevät. Ja myöskin
saarnataan miten synnin luvallisuus on nykyään
yleistynyt V-l:lien keskuudessa. Puhujissa on varmasti vielä nykyäänkin paljon entisiä hoitomiehiä. Miksei heidän tekemistään synneistä voisi puhua ihan avoimesti(siis tarkoitan tietysti ihan yleisellä tasolla)?
Vai olisiko niin että entiset hoitomiehet ovat
vieläkin niin isoja pamppuaja, ettei heidän tekemistään virheistä voida puhua ihan avoimesti?
Itse olen 24 vuotias v-l. Kuulin näistä hoitokouksista vasta pari vuotta sitten tällä palstalla. Tiedän myös ettei monikaan nuorempi v-l tiedä näistä kokouksista juuri mitään.
Kun luin ensimmäisen kerran, että mitä kaikki näissä kokouksissa oli tapahtunut. Kieltämättä silloin alkoi miettiä että voiko tälläinen uskonto olla se ainoa oikea, joka tälläisiä mielivaltaisia kokouksia järjestää. Tietysti nyt joku tämän kommentin jälkeen toteaa ettei kaikkea kannata uskoa mitä netissä kirjoitellaan...Mutta harvoimpa on näin paljon savua ilmassa ilman tulta..
Rippikoulu leireillä tosin kerrottiin jotain eriseuroista. Mutta varsinaisesti ei näistä hoitokokouksista. Olisiko hyvä että vaikka Päivämiehessä kirjoitettaisiin ihan avoimesti mitä näissä kokouksissa tapahtui? Tässä olisi se hyvä puoli ettei kenenkään tarvitsisi törmätä täällä netissä ensimmäistä kertaa tähän asiaan.. Jossa
varmasti osa näistä tarinoista on varmasti, Joko
kokonaan tai osittain perättömiä. Ja toinen juttu
olisi miksi näistä olisi hyvä tietää, etteivät nämä samat asiat enää toistuisi toista kertaa.. Niin olisiko parempi että kristillisyydessä kerrottaisiin vähän tarkemmin näistä asioista?
Tietysti joku toteeaa seuraavaksi että nämä ns. ylilyönnit ovat sovittuja asioita, eikä niistä saa puhua. Voishan näistä asioista ihan hyvin puhua
nimettöminä.. Sitä paitsi puhutaanhan seura puheissa(siis yleisellä tasolla) paljon niistä synneistä joita rivi-vl:ällät tekevät. Ja myöskin
saarnataan miten synnin luvallisuus on nykyään
yleistynyt V-l:lien keskuudessa. Puhujissa on varmasti vielä nykyäänkin paljon entisiä hoitomiehiä. Miksei heidän tekemistään synneistä voisi puhua ihan avoimesti(siis tarkoitan tietysti ihan yleisellä tasolla)?
Vai olisiko niin että entiset hoitomiehet ovat
vieläkin niin isoja pamppuaja, ettei heidän tekemistään virheistä voida puhua ihan avoimesti?
Vastaukset 25
Vanhimmat
Näinhän juuri PITÄISI tehdä ja sitä me silloisten "hoitokokousten" uhrit olemme pyytäneetkin.
Mutta sainoisin Raamatun sanaa vähän muunnellen: helpompi on kamelin mennä neulansilmän läpi kuin SRK:n myöntyä parannuksen askelille vioistaan.
Kuinka sellainen joukko, joka on julistanut itsensä erehtymättömäksi, voisi tehdä parannuksen omista erehdyksistään ja synneistään?
Mm minutkin erottanut saarnamies on vielä kunnioitettuna saarnaajana vl:ien joukossa. Hän sanoi minulle: Koska seurakunta on erehtymätön ja se on valinnut hoitomiehet, niin nämä hoitomiehet toimivat erehtymättömästi. Ja lopuksi hän jätti minut Saatanan haltuun.
Syy siihen? Pidin edelleen uskovaisena erästä "sidottua" lähisukulaistani. Mielestäni häntä oli kohdeltu väärin ja sidottu väärin perustein.
Ja vielä: kun minua "hoidettiin", siinä ei tarvittu yhtään Raamattua, sitä ei avattu eikä edes ulkomuistista siteerattu.
Löysin arkistojen kätköistä kotiimme tulleen (paikkakunnan) rauhanyhdistyksen 27.1.-76 pidetyn kokouksen pöytäkirjaotteen, jossa oli mm.:
"5 §
27.2.-76 pidettävään yleiseen kokoukseen on SRK:n työvaliokunta pyytänyt kutsua (nimi) Haapavedeltä ja (nimi) Oulusta. Tämä kutsuminen annettiin (nimi) tehtäväksi.
Pöytäkirja luettiin ja hyväksyttiin. Kokouksen puolesta (nimi)."
Kun eri paikkakunnalla asuvina kysyttiin, mitä kokouksessa käsitellään, vastaus oli, että kyllä se siellä selviää. Vasta pitkän tinkaamisen jälkeen toimeksisaaneelta herui tieto, että "kokouksessa kartoitettaisiin miten laajalle on levinnyt(nimi) ja (nimi) henki". Viimeisimmät sulut tarkoittavat vanhoja saarnamiehiä, joista ainakin toinen oli jo tuolloin kuollut.
Tällä kirjoituksellani tarkoitan sitä, että rauhanyhdistyksissä on olemassa pöytäkirjat, joista selviää kokousten kulku ja päätös, kuten jo tiedetäänkin.
Siis: älkää uskoko mitä Päivämiehessä kirjoitetaan jos kokouksista ylipäätään mitään kirjoitetaan. Se ei välttämättä ole totta!
En mennyt noihin kokouksiin ja niimpä minut ja perheeni erotettiin.
Tähän kokoukseen kutsuttiin kuolleen saarnamiehen sukulaiset.
kuuliaisuutta Jumalan seurakunnalle ja mennyt kokoukseen....siinä se sulla virhe tuli.
Ja nyt pitää vatvoa sitä, mikä sulta jäi tekemättä 30 v sitten.
Mutta voi olla että "kiinnostuksesi" heräämisellä on tarkoituksensa. Sinua kutsutaan.
(En kyllä havaitse mitään väärää tuon pöytäkirja referaatin perusteella, oikein siinä näköjään toimittiin, haluttiin selvittää seurakunnan tilanne ja palauttaa rauha ja rakkaus Siioniin.)
hoitokokoushenki sinussakin "osoittanu". Onko se niin mahdottoman vaikeaa hyväksyä tahriintunut menneisyys. Luulisi, että olisi itselläkin parempi olla, kun sinäkin tunnustaisit, että vl:ssä oli aikanaan asiat pahasti pielessä ja suurimmat synnit tekivät itse johtohahmot, joista osa tai heidän jälkeläiset ovat nykyäänkin johtopaikoilla.
Kirjoitat, että toimittiin oikein, kun erotettiin sillä perusteella, että ei mennyt hoitokokoukseen. Kyse on kuitenkin uskosta. No paljastitpa kuitenkin, minkälaisia ajattelijoita "Herrassa" teitä on.
Ja vielä ihan vaan muille lukijoille tiedoksi: vaikka näissä piireissää saarnataan anteeksipyytämisestä ja anteeksiantamisesta, ei kuvioon ole koskaan kuulunut pyytää anteeksi näiltä väärin perustein poispotkituilta.
Olen luonteeltani hyvin rauhallinen ja mukautuvainen ihminen. Mutta sitä en hyväksy, että vl:t kauniin asian varjolla ovat harjoittaneet sellaista vääryyttä ja julkisesti kieltävät sen.
Tuo kokouskutsu on mielestäni asiallinen eikä mitenkään kiihkoileva.
Eikä kutsutuille turhaan kutsua lähetetty. Nämä olivat niin vakavia ja raskaita tilaisuuksia, ettei niihin löysin perustein ihmisiä pyydetty.
Kun jätetään kertomatta, mitä oli jo ennenmmin aiheutettu ja tapahtunut, saadaan näyttämään siltä että ero tuli pelkästään siksi, ettei kokoukseen menty.
Jo se, ettei pyydettynäkään menty Siionin tilaisuuteen, osoittaa, että joku juopa oli ja Jumalan seurakunta hukassa jo ennen "erottamista".
Sydän oli jo luopunut yhteisestä rakkaudesta ja uskovaisten joukkoa pidettiin halpana niin, että saattoi osoittaa ylenkatsetta ja kovakorvaisuutta kokouskutsullekin.
Sisäinen omaehtoinen eroaminen oli jo tapahtunut ennen kuin se muodollisesti todettiin.
En arvostellutkaan kokouskutsua sinänsä, ilmoitin vain, että sellainen on pidetty .
Väität, että minulla olisi "Jumalan seurakunta hukassa jo ennen erottamista". Ei pidä paikkaansa!
Mutta noina aikoina Ry:n opetus ei ollutkaan enää sitä, mitä se Jumalan seurakunnassa tulee olla. "Jumalan seurakunta on siellä, missä Jumalansanaa oikein saarnataan".
Turhaanpa tosiaan täällä enää "jankkaan". Olen saanut selville, ettei Ry:n oppi ole noista hoitokokousajoista todellisuudessa muuttunut. Sen todistaa sinunkin kirjoituksesi.
missä nykypäivänä on Jumalan seurakunta?
hajallaan, kuten Raamatussa on ennustettukin...
Mutta "ellei (vaivan) aikaa olisi lyhennetty, ei yksikään liha tulisi autuaaksi".
"Kun pienen hetken vielä ootan, niin saapuu vieraat taivahan. Uskossa elän, Herraan luotan, kotihin minut noudetaan."
Eriseuroista kertovissa alustuksissa mainittu 70-luvulla lähteneistä pienistäporukoista. Olivatko nämä hoitokokousten seurausta?
Miten erottaminen tapahtui, kuulutettiinko seuroissa, erotettujen nimet?
Mitkä olivat tarkat "syytteet", ilmeisesti taustalla oli opillinen erimielisyys.
Ihmetyttää tuo "väärästä hengestä" parannuksen teko...
Olen kuullut saarnoissa, että 70-luvulla jotkut olivat "tekemässä rakkaudettomuudesta parannusta", mihin korjattiin, että rakkaudettomuus ei ole synti vaan sen hedelmä -liittyykö hoitokokouksiin?
Tarkoitatko, että Ry:llä on pidetty alustuksia "70-luvulla lähteneistä pienporukoista" ? Jos näin on, kertoisitko, minkä käsityksen sait?
En ole erikseen 70-luvun riidoista kuullut alustettavan, vaan eriseuroista yleensä. Samalla on lyhyesti mainittu, että Oulun seudulla on ollut pieniä eriseuroja, sillanpääläisyys suurimpana. Toiset käsittääkseni muutaman perheen kokoisia.
Kysymyksiini uteliaisuuteni kaipaa edelleen vastauksia...
Olet varmasti näiltä palstoilta lukenut paljonkin hoitokokoustietoa eri nimimerkkien takaa. Ne vaikuttavat hyvin identtisiltä omien kokemusteni kanssa.
Kirjoitat kuulleesi 70- luvulla Oulun seudulla olevista "pienistä eriseuroista, sillanpääläisyys suurimpana, sekä muutaman perheen kokoisista".
Meidät todella tuomittiin joko eriseuraisiksi tai ettemme olisi enää uskovaisia.
Kumpikaan väite ei pitänyt silloin eikä tänäkään päivänä paikkaansa. Me ei olla lähdetty minnekään siitä uskosta, mistä on "henki ja elämä saatu", ei myöskään olla liitytty mihinkään.
Noina aikoina pidettiin hoitokokouksia ympäri Suomen, myös muualla maailmassa aina Amerikassa asti. Käymistilaa lienee kestänyt vuosikausia.
Kesti aikansa, ennenkuin tajusimme, että kyseessä oli "väkevä eksytys", suuri ERISEURA, mikä jäi rauhanyhdistysten sisälle. Se on siellä tänäänkin, koska parannus väärästä opista on tekemättä.
Yksinkertaisesti parannus tehdään Raamatun mukaan synnistä, ei mistään vääristä hengistä. Siinä on siis se opillinen eroavaisuus. Myös itse hoitokokouskäytännöt olivat vastoin Raamatun opetusta.
Anteeksiantamus saattoi lisäksi olla "kiven takana". Usein ei edes ollut varsinaista aihettakaan.
Käsitykseni mukaan monet tekivät parannusta hengistä saadakseen olla rauhassa. Monet myös luottivat täydellisesti johtomiehiin, kuten eräs silloinen ystäväni sanoi: "heillehän se on annettu se henkien erottamisen lahja".
Se, joka "arvosteli" tai ylipäätään sanoi jotain mielipidettä tuolloin uudistettavana olevasta siioninlaulukirjasta, sanottiin olevan "väärässä hengessä".
Kysyit myös erotusten käytännöistä. Eiväköhän tapaukset noudattaneet samaa kaavaa. Tutkittaviksi kutsutut kuulusteltiin yleisissä kokouksissa, mutta myös yksityisesti.
Oulussa Uudenkadun Ry:n pommisuojassa tiedän ainakin kolmen vanhan naisihmisen kuulustelun tapahtuneen. Eräs heistä, paljon aiemmin kuolleen saarnaajan leski, ei ollut saanut selville, mistä häntä syytettiin. Hän kuitenkin oli tuntenut, että toimittiin vastoin Raamattua. Hänet erotettiin ja hänen Ry:ltä saamansa saarnaajan lesken eläke oli myös lopetettu.
Jotkut on ilmoitettu erotetuksi asuinalueensa Ry:llä. Joillekin on sanottu, että teidät sidotaan synteihinne.
Kokoukset jatkuivat vielä oman, vuoden -78 tapahtuneen erottamisen jälkeenkin. Silloin oli paljon tehty parannusta mm. kososlaisesta hengestä.
että kaikki muu meiltä voidaankin viedä, kunnia, omaisuus, terveys jne. mutta uskoamme ei kukaan voi viedä. Jos Jumala on johdattanut elävään uskoon ja jos siinä uskossa pysyy elämänsä loppuun asti, hyvin käy.
Mutta uskon, että kaikissa ahdistuksissa kannattaa kääntyä rukouksessa Taivaan Isän puoleen. Jumala on luvannut kuulla meitä kaikissa asioissa ja mikä olisi Hänelle mahdotonta, saamme uskoa, että Hän tuo päivänvaloon kaikki vääryydet ja kääntää parhaaksemme kaikki koettelemuksemme.
Se on tuttua, että jopa että omat sukulaisetkaan eivät puolusta eivätkä usko, mitä on saanut kokea, mutta Taivaan Isä näkee totuuden, se lohduttaa.
Tiedän varmasti saaneeni minäkin Jumalalta uskon ja kun siitä kerroin joillekin vl ihmisille, niin sain kuulla olevani eriseuraa ja vääräoppinen, mutta eivät he minulta uskoani ja taivaspaikkaa vie.
Sen vielä jotenkin ymmärtää, kun eivät mitään tiedä että Jumalalla on suuret joukot muitakin lapsia täällä Suomen maassa ja ulkomailla. Kaikki valitut kristityt ovat samaa lapsilaumaa ja samanlaisessa uskossa, ei ole toista oppia vaan yksi ja sama. Kyllä Jumala lapsensa tuntee.
Mutta, että jos saman joukon sisällä ei pidetä enää sisarena tai veljenä, niin se tuntuu jo tosi pahalta. Mutta sielunvihollinen se ei ole kärpänen, kyllä se on isompi ja aiheuttaa paljon pahaa. Jumala on kuitenkin moninverroin suurempi ja voimallisempi.
Tuo kirjoituksesi kertoo sinusta paljon.
Minä, kohta viidenkymmenen, ole myös saanut osallistua näihin hoitokokouksiin. Käytän sanaa saanut, koska nykyään se tuntuu samalta, kun jos olisi saanut käydä Siperiassa Neuvostoaikana.
Eräässä kokouksessa, alkamisaika oli talvi-iltana muistaakseni seitsemän aikoihin, käsiteltiin tuossa toisessa kirjoituksessa mainittua vääräoppista "xxxxlaista henkeä". "Hoitajina" oli vajaa kymmenen paikallisyhdistyksen johto- ja aktiivihenkilöä. He istuivat tuoleillaan hieman puoliympyrän muotoisessa kaaressa ja hoidettava henkilö heidän ja muun väen välissä siten, että lattialle jäi suhteettoman paljon tyhjää tilaa hänen ympärilleen. Minulle tuli mielikuva, että hänet asetettiin kuin spitaalinen, kauas muista.
Itse hoitotoimitus meni pääpiirteittäin niin, että joku hoitajista luki paperilta yhden "syytteen" kerrallaan, hoidettava vastasi siihen ja sitten alkoi "raatelu". Eihän siinä yksi ihminen noin kymmentä vastaan voi mitään. Nämä hoitajat ehtivät hyvin valita viiltävät sanansa sillä aikaa kun joku muu puhui. Toisin oli hoidettavan. Sanoi hän mitä vain, aina tuli lunta tupaan. Tätä jatkui yö kahteen. Lopulta hoidettava oli niin väsynyt, että hän putosi tuolilta, vapisi ja sätki maassa sikiöasennossa ja anoi anteeksiantoa. Silloinkin vielä eräs epäili, tuleeko anelu puhtaasta sydämestä. Tällöin totesin hiljaa mielessäni, että minun Herrani ei asu näiden susien luolassa.
Erosin siis lestadiolaisuudesta. Minullekin toki toivotettiin matkaa kadotukseen. Mutta elämä ja Jumala ovat olleet suosiollisia. Nämä samat johtohenkilöt ovat edelleen, pääasiassa kaikki, merkittävillä paikoilla vanhoillislestadiolaisessa toiminnassa. Olen keskustellut heistä erään kanssa ja hän on sanonut, että heillä on synnit anteeksi annettu.
Kun luin kirjoituksesi, mietin, että sinulla on tahto olla oikea uskovainen ja kantaa vastuu myös edestamasi ryhmän historiasta. Olet nuori, mutta hengeltäsi suuri. Toivon, että jaksat olla uskossasi vahva ja tehdä parempia tekoja, kuin nämä edellä mainitut liukastelijat. Hommahan ei toimi niin, ettää tehdään toistuvasti pahoja tekoja ja pyydellään niitä matkan varrella anteeksi.
Jos tuo kuvaus ei ollut provo, tai paranoidisen skitsofrenian aikaansaama, kyllä ovat hoitajat kauas eksyneet "Kristuksen kirkkolain" mukaisesta hengestä. Kuulostaa uskomattomalta. (olen skeptisyyteen taipuvainen)
Kylläpä osasit kuvata kohdalleen, mitä tapahtui. Juuri tuollaisissa kokouksissa sitä piti olla. Jos ei tullut, sai nuhteita, ja ainakin seuraavaan kokoukseen piti tulla. Jos ei tullut, erotettiin sillä perusteella, ja tuomittiin "saatanan haltuun".
ja siksi minut erotettiin. Kun minua käytiin kotona sinne kutsumassa, kysyin mistä on kysymys että tiedän korjata asiani. Kutsujat eivät vielä tienneet, mikä minussa oli vialla, vaan sanoivat, että "se paljastuu sitten kokouksessa". Siihen totesin, että uskovaisten välit on ennenkin korjattu ilman kokouksia.
Kokouksen jälkeen sain kirjeen, jossa minut ja koko meidän perheemme jätettiin Saatanan haltuun.
Jos faktojen muistaminen ja kertominen on katkeruutta, olen mielelläni sillä tavoin katkera.
Meneettelytapa on täysin vieras vanhhoillislestadiolaisuudessa. Miten on mahdollista ettämeidän saranmiehemme ja seurakuntamme luotetut jäsenet saattoivat toimia tuolla tavoin kanssaihmisiä, rakkaita uskonsisaria ja -veljiään kohtaan?
Osaisiko kukaan "toiselal puolen" ollut kertoa miten saatettiin sortua häpeämättömään mielivaltaan.
siinä, mitä oli tapahtunut jo ennen tuota neuvonpitoa. Ei kai Sinua ilman painavaa syytä pyydetty selvittelyyn.
Eikä tyhjän vuoksi niitä tilaisuuksiakaan järjestetty, oli pakko seurakunnan rauhan ja rakkauden palauttamiseksi.
Näissä kertomuksissa jätetään paljon kertomatta, useimmiten se salattu on se oma osuus ristiriitojen syntymiseen.
Kaikkea hyvää Sinulle.
kun ovat saaneet kärsiä kovia kokemuksia. Sielunvihollinen on säälimätön ja julma ja se ei nuku. Onneksi Jumalakaan ei nuku ja Hän vaatii tilille kaikki vääryydentekijät.
Eräs vl tuttavani on kertonut, että nuo hoitokokoukset on jo tuomittu synniksi. Onko näin? Jos on, ei luulisi kenenkään vl:n enää puolustelevan näitä tekoja, sillä silloin sekin on tulkittavissa synniksi.
Mikä sitten katsotaan syyksi. Kutsujat esittivät (jos esittivät) syyksi vääräoppisuuden, kososlaisen hengen tms. Tällaisia syitä oli helppo sorvata, koska syytetty ei voinut sanoa vastaan , koska erottamisen uhka oli läsnä. Tunsin monta ihmistä, joiden hoitokokouksessa olin läsnä, mutta en hyvällä tahdollakaan voinut yhtyä siihen, mistä häntä syytettiin. Usesti tuntui, ettei enää uskalla edes aivastaa, ettei sitä tulkita kososlaisuudeksi.Monissa kokouksissa syytetty kutsuttiin ikäänkuin todistajaksi, mutta yllättäen joutuikin itse piinapenkkiin.
Voit kyllä perustella nämä tapahtumat itsellesi miten vain tahdot asioita vääristellä. Mutta me läsnäolleet, erotetut ja tuon ajan aikuisena eläneet tiedämme tapahtumien kulun ja nähtävästi emme ole kovin valmiita enää vaikenemaan noista tapahtumista.
Peräät kirjoituskessasi syitä, miksi kutsuttiin neuvonpitokokouksiin.
Kirjoitat edelleen: " Eikä tyhjän vuoksi niitä tilaisuuksiakaan järjestetty, oli pakko seurakunnan rauhan ja rakkauden palauttamiseksi".
Koska tunnut niin hyvin "tietävän", kerro joitakin esimerkkitapauksia ja perustele ne, kiitos!
Kuten jo aiemmin on kirjoitettukin, mitään erityistä syytä tai syntiä ei tarvinnut olla.
Elettiin vapaina armolapsina, käytiin seuroissa ja kyläiltiin ja huolehdittiin arkisista asioista tavalliseen tapaan, KUNNES...
Siis rehellisesti sanottuna : Selittämätön juttu !
lainaan...
"Elettiin vapaina armolapsina, käytiin seuroissa ja kyläiltiin ja huolehdittiin arkisista asioista tavalliseen tapaan, KUNNES..."
Juuri näin se meni. Olin tuolloin aika nuori. Ja todellakin elettiin ja uskottiin vapaasti synnit anteeksi. Kuunneltiin sanaa, kilvoiteltiin armossa, eikä kukaan huomannut ukkospilveä, josta iskevä salama repi ja rikkoi kotisiionin. Ymmärtääkseni tuo pilvi pääsi muodostumaan pienen rauhanyhdistyksemme johtokunnan tiloissa.
Lapsenuskosta aina puhuttiin, yritettiin uskoa yksinkertaisesti, niinkuin opetettiin. Yhtäkkiä se ei riittänytkään. Yllättäen syytettiin liiallisesta nöyryydestä tai hengettömyydestä tai väärähenkisyydestä, mistä ketäkin. Tuli "puhdistuksen" aika.
tapahtuma: Satuin seurapenkissä istumaan erään naisihmisen vieressä. Tunsin hänet vain nimeltä ja ulkonäöltä. Emme olleet aikaisemmin edes jutelleet keskenämme. Rauhanyhdistyksessämme oli jo pidetty joitakin hoitokokouksia. Nyt tämä nainen kysyi minulta, pidänkö miestäni uskovaisena. Hämmästyneenä vastasin että pidän ja kysyin miksen pitäisi. Hän ei kysymykseeni vastannut, totesi vain, että "sitten meissä on eri henki". Mieheni oli aivan tavallinen riviuskovainen, häntä ei ollut "hoidettu" eikä "sidottu".
Asioiden käsittely ei oikeustajuni (ei myöskään Pyhän Hengen vaikuttaman rakkauden) mukaan mennyt oikein. Olin siis jonkun mielestä "väärässä hengessä", kun pidin uskovaisena miestäni joka vaelsi seurakunnan yhteisessä rakkaudessa.
Myöhemmin kuulin, että kyseinen naishenkilö toimi aktiivisesti paikallisten hoitokokousten järjestämisessä. Hän ja eräs toinen nainen olivat noina vuosina rauhanyhdistyksemme ainoat edustajat puhujien ja seurakuntavanhinten kokouksissa.
Pikaisuus "väärän hengen" leiman lyömisessä oudoksutti minua. Outoa oli myös se, että asioita ei voitu korjata ilman isoja kokouksia, joissa yksi ihminen joutui seisomaan satojen ihmisten edessä vastaamassa hoitajien esittämiin kysymyksiin mikrofonin välityksellä.