Vesa-Matti Loiri

Anonyymi-ap

Näin Vesa-Matti Loirin testamenttiriidassa lopulta kävi
Vesa-Matti Loiri toivoi, että hänen perinnöstään ei syntyisi kiistaa.

Testamenttinsa mukaan näyttelijä Vesa-Matti Loiri toivoi, ettei hänen perinnöstään syntyisi kiistaa. Niin mutkattomasti asiat eivät kuitenkaan menneet.

Lain mukaan Loirin perintöön olivat oikeutettuja taiteilijan rintaperilliset, eli hänen lapsensa Jenni Loiri, jonka äiti on Riitta Loiri, sekä Ukko ja Sampo Loiri, joiden äiti puolestaan Stina Edelmann (ent. Toljander) on.

Loirin Jenni-tytär ja Riitta Loiri eivät kuitenkaan hyväksyneet alkuperäistä pesänjakajaa Tuula Raintoa. He näkivät, että Rainto oli esteellinen hoitamaan pesänjakoa, koska laati taiteilijan testamentin ja tuntee Loirin managerin Pete Eklundin, joka oli yksi testamentissa mainituista henkilöistä.

Oikeudenkäynnin aikana puhuttiin kahdesta testamentista.

Jenni ja Riitta olivat sitä mieltä, että Loirin uusin, vuonna 2022 huhtikuussa allekirjoitettu, testamentti ei ollut hänen tahtonsa mukainen. Riitta Loiri muisteli taiteilijan kirjoittaneen vuonna 2017 testamentin, jossa halusi jättää kaiken lapsilleen.

Uusimmassa testamentissa Loiri oli muistanut myös ystäviään, ei pelkästään lapsiaan. Testamentissa Loiri oli itse nimennyt Rainton testamenttinsa toimeenpanijaksi, joten Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus katsoi, että esteellisyyttä ei ole ja Rainto on tehtävään sopiva.

Käräjäoikeuden huhtikuussa tekemästä päätöksestä ei ole valitettu, ja siten päätöksestä on tullut lainvoimainen. Myöhemmin pesänjakajan ratkaisuista on vielä mahdollista valittaa, mikäli erimielisyyksiä syntyy.

Loiri eli täyden elämän, eikä häneltä jäänyt kuollessaan paljoa rahaa. Valtaosa omaisuudesta meni näyttelijän lapsille, ex-puoliso Stina sai soittimia ja musiikkilaitteita, Riitta puolestaan 15 000 euroa.

Manageri-Eklund sai Loirin palkintoesineet ja lisäksi Loiri toivoi, että Eklund olisi hoitanut Loirin Inarin-mökin myynnin. Lapsuudenystävä Jorma Alvesalo sai puolestaan neljä Loirin maalaamaa taulua. Lopulta sekä Eklund että Alvesalo kuitenkin ilmoittivat, että luopuvat oikeudestaan Loirin perintöön.

Loiri jätti maksamatta verovelat vaikka tienasi näillä sen elämölöö konserteilla ihan ruhtinaallisesti silti jätti maksamatta valtiolle mitä olisi pitänyt maksaa.
Loiri olisi pystynyt maksamaan velkansa mutta ei maksanut.

Lienee joskus Hannele Lauri vedonnut pääättäjiin että antaisivat anteeksi Loirin velat ennenkuin Loiri tappaa itsensä.Tälläistä olen kuullut.

0

480

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Alle 15 oli

        Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
        Vimpeli
        40
        1410
      2. Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?

        Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.
        Ikävä
        98
        1355
      3. Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin

        Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l
        Maailman menoa
        289
        1245
      4. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

        Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
        Ikävä
        109
        1105
      5. Mitä on eilen sattunut?

        Mitästä oli eilen illalla kylällä sattunut?
        Suomussalmi
        19
        1051
      6. Milloin tapasit kaivattusi

        ensimmäistä kertaa? 💸
        Ikävä
        65
        1028
      7. Oletko mokannut

        Kaivattusi suhteen koskaan?
        Ikävä
        71
        1012
      8. Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!

        Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva
        Suomalaiset julkkikset
        16
        1009
      9. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

        Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
        Maailman menoa
        176
        878
      10. Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!

        Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju
        Tanssi
        17
        833
      Aihe