Hohto

Ken teistä on nähnyt 80-luvulla tehdyn Hohdon, jonka on ohjannut Stanley Kubrick? Oliko se pelottava? Ootteko nähnyt sitten sitä toista Hohtoa? Onko siitä vastusta tälle alkuperäiselle tekeleelle?
132028
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Jos meinaat uudella hohdolla -97 tehtyä, kolmiosaista "romaaniin perustuvaa" leffaa, e on ainakin ihan hyvä.

Äänestä
  • Paitsi että se minisarja on 4-osainen...

    Äänestä

sen Hohdon, jossa oli Jack Nicholson ja täytyy myöntää, että se oli tylsä. Meinasin nukahdella aina välillä, eikä se edes ollu pelottava. Ehkä vähän liian pitkäveteinen ja tylsä minun makuuni, pidän enemmän Saw tyyppisistä kauhuleffoista. Mutta tämä vain minun mielipide.

Äänestä

Näin Hohdon aikoinaan elokuvissa ja silloin en vielä arvostanut sitä samalla tavoin kuin tänä päivänä.

Hohto (ohj.Kubrick) on tyylikkäästi kuvattu ja tunnelmallinen elokuva, jollaisia harvoin näkee.

Uudempaa versiota kirjasta jaksoin katsoa noin kymmenen minuuttia.

Äänestä
  • ... että vaikka en ole nähnyt sitä uudempaa hohtoa, niin en ehkä haluaisikaan. Olen kuullut, että sitä pidetään huonona. Uskon näihin väitteisiin!

    Äänestä

No onhan nuo kummatkin tullut nähtyä. Eikä se uudempi versio vedä vertoja Stanley Kubrickin versiolle..se ON oikeesti pelottava.

Äänestä
  • Se Stanleyn versio o paljon parempi ku uudempi.

    Jack Nicholson on loistava hullun osassa :)

    Äänestä

  • öklö-pöklötin kirjoitti:

    Se Stanleyn versio o paljon parempi ku uudempi.

    Jack Nicholson on loistava hullun osassa :)

    Juu, tämä on ehdottomasti Nicholsonin yksi parhaita.

    Äänestä

Juu, olen nähnyt alkup. elokuvan moneen kertaan. Yksi maailman parhaista ohjaajista on ohjannut elokuvan, joka perustuu yhden maailman parhaista kirjailijoista kirjoittamaan kirjaan, lopputulos erittäin onnistunut ja kyllä, pelottava!

Mitään uutta versiota en ole nähnyt, mutta voisihan sellaisen ihan mielenkiinnosta katsoa, jos jossain vastaan tulisi.

Äänestä
  • Mun mielestä se 80-luvulla tehty Hohto ei ollu niinkään hyvä.Ainut missä säpsähdin, oli se loppu, jossa se jäätynyt ukko istu sielä hangessa.Ja ainut "ällö" oli se ämmä suihkussa.Haluisin nähä sen uudemman, -97 tehdyn, koska luulen, että näin siitä joskus pätkän, ja aloin silloin etsimään sitä.Luulin, että se oli tää 80-luvun, mutt eipä ollu.Saatta vaikuttaa mun mielipiteeseen, koska jouduin pettymään. :) Mutta osaisko joku sanoa, sen -97 leffan tiedot? Lainaisin kirjastosta.

    Tiedot:
    1. Ohjaaja/tekijä
    2. Koko nimi (Jos on jotenki erilainen nimeltään)
    3.Joku hyödyllinen sana, jolla saattaa löytää jos kattoo sanahaulla.
    4.Ikäraja.
    5.Päänäyttelijä tms...

    Äänestä

  • q_Pinja_p kirjoitti:

    Mun mielestä se 80-luvulla tehty Hohto ei ollu niinkään hyvä.Ainut missä säpsähdin, oli se loppu, jossa se jäätynyt ukko istu sielä hangessa.Ja ainut "ällö" oli se ämmä suihkussa.Haluisin nähä sen uudemman, -97 tehdyn, koska luulen, että näin siitä joskus pätkän, ja aloin silloin etsimään sitä.Luulin, että se oli tää 80-luvun, mutt eipä ollu.Saatta vaikuttaa mun mielipiteeseen, koska jouduin pettymään. :) Mutta osaisko joku sanoa, sen -97 leffan tiedot? Lainaisin kirjastosta.

    Tiedot:
    1. Ohjaaja/tekijä
    2. Koko nimi (Jos on jotenki erilainen nimeltään)
    3.Joku hyödyllinen sana, jolla saattaa löytää jos kattoo sanahaulla.
    4.Ikäraja.
    5.Päänäyttelijä tms...

    1. Ohjaaja Mick Garris

    2. Alkuperäinen koko nimi: Stephen King´s The Shining, tunnetaan myös pelkällä nimellä The Shining (1997), alunperin 4-osainen tv-sarja. On myyty dvd-levynä Suomessa.

    3. Kts. yllä esim. alkuperäisen nimen mukaan.

    4. Veikkaan ikärajaksi K-15?

    5. Steven Weber - Jack
    Rebecca DeMornay - Wendy
    Courtland Mead - Danny
    Stephen King oli itsekin siinä jossain
    pienessä roolissa...

    Äänestä

  • 4 episodes kirjoitti:

    1. Ohjaaja Mick Garris

    2. Alkuperäinen koko nimi: Stephen King´s The Shining, tunnetaan myös pelkällä nimellä The Shining (1997), alunperin 4-osainen tv-sarja. On myyty dvd-levynä Suomessa.

    3. Kts. yllä esim. alkuperäisen nimen mukaan.

    4. Veikkaan ikärajaksi K-15?

    5. Steven Weber - Jack
    Rebecca DeMornay - Wendy
    Courtland Mead - Danny
    Stephen King oli itsekin siinä jossain
    pienessä roolissa...

    Lisäksi pitää muistaa että vaikka uudempi versio olisi huonompi kuin vanhempi niin sitä on ollut tekemässä Stephen King itse eli se on joka tapauksessa lähempänä alkuperäistä ideaa kuin ensimmäinen filmatisointi ja minusta se on vahva argumentti. Oltakoon itse elokuvasta mitä mieltä tahansa.

    Äänestä

Ja pidin siitä erittäin paljon! Syy siihen miksi näin, koska se perustui enemmän kirjan tapahtumiin. Paljon parempi kuin 80-luvun Hohto, joka on TYLSÄ.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kauhufani kirjoitti:

Ken teistä on nähnyt 80-luvulla tehdyn Hohdon, jonka on ohjannut Stanley Kubrick? Oliko se pelottava? Ootteko nähnyt sitten sitä toista Hohtoa? Onko siitä vastusta tälle alkuperäiselle tekeleelle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu