Bhagavad Gitalla on aina hyvä aloittaa:
"Tarkastellessaan aistiärsykkeitä ihminen kiintyy niihin. Tällainen kiintymys muuttuu himoksi ja himosta kumpuaa viha.
Vihasta nousee harha, ja harha hämmentää muistin. Kun muisti on hämmennyksissä, ihminen kadottaa älynsä ja älyn kadottua hän lankeaa.
Riippuvuuden ja vastenmielisyyden tunteista eroon opetellut sielu, joka säännöstelee vapauttaan nauttia aisteistaan, kun ne koskettavat ärsykkeitä, saa osakseen armon.
Kaikki suru ja tuska tuhoutuu kun hän saa armon, ja vankkumaton rauha täyttää pian niin onnellisen mielen.
Sillä, jolla ei ole itsekuria, ei ole älyäkään. Se, jolta itsekuri puuttuu, ei voi syventyä mietiskelyyn, eikä se saa rauhaa, joka ei mietiskele. Missä rauhaton voisi olla onnellinen?
Mieli, joka jatkuvasti harhailee aistien perässä, vie mennessään viisauden yhtä varmasti kun tuuli vie mennessään veneen vesillä.
Oi Voimakasaseinen, siksi se, joka pitää aistinsa kurissa kun ne koskettavat aistiärsykkeitä, on lujasti täydellisen tiedon vallassa."
(Bhagavad Gita 2.62-68)
Mieliharrastukseni, joka nyt on kaiken muun ohella vauvanhoitotauolla, on kirjoittaminen. Kirjoitan mm. kertomuksia melkeinpä henkikirjoitustekniikalla; kun saan tilaisuuden istua alas ja naputtaa jokusen lauseen, tarina tempaa minut mukaansa ja kirjoitan tietämättä juuri itsekään, mitä seuraavaksi tapahtuu. Koen asian niin, että mieleni kytkeytyy johonkin ideavarastoon, ja näin käy jatkuvasti silloinkin kun en kirjoita.
Asian voisi nähdä niinkin, että mieli-niminen aisti kytkeytyy erittäin kiinnostavaan ärsykkeeseen. Sinänsä tosi hieno juttu, koska en ole pitkästynyt vaan pystyn saamaan paljon aikaan ja luomaan joka hetki jotakin (vaikka vain murto-osa tekstiksi päätyykin). Mutta tämä estää minua aivan liian usein pitämästä Krishnaa mielessä! Pahin himoni, jonka tyydyttämättömyys minut vihaiseksi tekee on siis aivojen tehokas päällä pitäminen - ja ajatustoiminnan purkaminen tekstiksi.
Juuri nyt minulla olisi elämäni tilaisuus opetella pitämään mieltä kurissa niin, että en antaisi sen jatkuvasti kytkeytyä tuohon "universaaliin ideapankkiin"... Mieli on kuitenkin suunnilleen yhtä vaikea lassota kuin tuuli! Jagadguru Kripalu Maharaj -niminen guru neuvoo, että ajatusten pysäyttämisen sijaan kannattaa yrittää sijoittaa Krishna hymyilemään niistä jokaiseen. Ehkäpä se on tekniikka, jota minun on opeteltava hyödyntämään.
Millaisia kokemuksia teillä muilla on mielen kurissa pitämisestä?
"Tarkastellessaan aistiärsykkeitä ihminen kiintyy niihin. Tällainen kiintymys muuttuu himoksi ja himosta kumpuaa viha.
Vihasta nousee harha, ja harha hämmentää muistin. Kun muisti on hämmennyksissä, ihminen kadottaa älynsä ja älyn kadottua hän lankeaa.
Riippuvuuden ja vastenmielisyyden tunteista eroon opetellut sielu, joka säännöstelee vapauttaan nauttia aisteistaan, kun ne koskettavat ärsykkeitä, saa osakseen armon.
Kaikki suru ja tuska tuhoutuu kun hän saa armon, ja vankkumaton rauha täyttää pian niin onnellisen mielen.
Sillä, jolla ei ole itsekuria, ei ole älyäkään. Se, jolta itsekuri puuttuu, ei voi syventyä mietiskelyyn, eikä se saa rauhaa, joka ei mietiskele. Missä rauhaton voisi olla onnellinen?
Mieli, joka jatkuvasti harhailee aistien perässä, vie mennessään viisauden yhtä varmasti kun tuuli vie mennessään veneen vesillä.
Oi Voimakasaseinen, siksi se, joka pitää aistinsa kurissa kun ne koskettavat aistiärsykkeitä, on lujasti täydellisen tiedon vallassa."
(Bhagavad Gita 2.62-68)
Mieliharrastukseni, joka nyt on kaiken muun ohella vauvanhoitotauolla, on kirjoittaminen. Kirjoitan mm. kertomuksia melkeinpä henkikirjoitustekniikalla; kun saan tilaisuuden istua alas ja naputtaa jokusen lauseen, tarina tempaa minut mukaansa ja kirjoitan tietämättä juuri itsekään, mitä seuraavaksi tapahtuu. Koen asian niin, että mieleni kytkeytyy johonkin ideavarastoon, ja näin käy jatkuvasti silloinkin kun en kirjoita.
Asian voisi nähdä niinkin, että mieli-niminen aisti kytkeytyy erittäin kiinnostavaan ärsykkeeseen. Sinänsä tosi hieno juttu, koska en ole pitkästynyt vaan pystyn saamaan paljon aikaan ja luomaan joka hetki jotakin (vaikka vain murto-osa tekstiksi päätyykin). Mutta tämä estää minua aivan liian usein pitämästä Krishnaa mielessä! Pahin himoni, jonka tyydyttämättömyys minut vihaiseksi tekee on siis aivojen tehokas päällä pitäminen - ja ajatustoiminnan purkaminen tekstiksi.
Juuri nyt minulla olisi elämäni tilaisuus opetella pitämään mieltä kurissa niin, että en antaisi sen jatkuvasti kytkeytyä tuohon "universaaliin ideapankkiin"... Mieli on kuitenkin suunnilleen yhtä vaikea lassota kuin tuuli! Jagadguru Kripalu Maharaj -niminen guru neuvoo, että ajatusten pysäyttämisen sijaan kannattaa yrittää sijoittaa Krishna hymyilemään niistä jokaiseen. Ehkäpä se on tekniikka, jota minun on opeteltava hyödyntämään.
Millaisia kokemuksia teillä muilla on mielen kurissa pitämisestä?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tämä ei nyt liity ihan virallisesti tuohon juttuun, mutta siihen mielen kurissa pitämiseen kyllä.. Eli monesti kun laulan mahaamantraa, niin alankin kuin itsestään laulaa jotain muuta.. Siihen keksin lopulta sellaisen ratkaisun, että laulan mahaamantraa aina sen laulun sävelellä, mikä milloinkin pyörii mielessä... :)
Ja hyvä muuten kun kerroit että himo on kaiken pahan alku. Nyt sitten tiedän minkä itsekkyyden osan voittamiseen kannattaa eritoten paneutua (ja tuo antoi minulle entistä enemmän ymmärrystä buddhalaisia kohtaan).
Hare Krishna!