Rasismin määritelmä, miten Marinin hallitus toimintaohjelmassaa sen määritteli. Samaa määritelmää käytetään nykyhallituksen ohjelmassa. Se esitellään syksyllä Eduskunnalle hallituksen tiedonantona, siitä keskustellaan ja hallituksen luottamuksesta äänestetään. Kaikki hallituspuolueet ovat sitoutuneet tähän ohjelmaan. Vai onko rkp? Oli viime hallituksessa, mutta eikö sama kelpaa uudessa hallituksessa. Määritelmä on esitelty Helsingin Sanomissa 9.8.2023.
"Rasismi on ajatusmalli, joka perustuu ihmisryhmien määrittelyyn alempiarvoiseksi esimerkiksi etnisen alkuperän, ihonvärin, kansalaisuuden, kulttuurin, äidinkielen tai uskonnon perusteella."
Lisäksi määritelmän kohdalla todetaan, että "rasismi voi näyttäytyä eri yhteiskunnan alueilla yksilöiden ja ryhmien välisenä tahallisena tai tahattomana ennnakkoluuloihin ja vierauden pelkoihin perustuvana käytöksenä tai yhteiskunnan rakenteissa olevina syrjivinä käytäntöinä."
Rasismi määritellään toimintaohjelmassa myös järjestelmäksi, jossa "politiikka, institutionaaliset käytännöt, kulttuuri ja muut normit ylläpitävät yhteiskunnallisia valta-asetelmia, joissa tiettyjä ihmisryhmiä pidetään toisia ihmisryhmiä alempiarvoisina."
Määritelmän perusteella "svenska talande bättre folk" on rasismia. Opposition suvereeninen hallituksen vastustaminen äänestyksissä asiasta riippumatta on rasismia. Siis ryhmäpäätökset ja tietyllä tavalla äänestämiseen pakottaminen on rasismia. Poliittiset virkanimitykset ovat rasismia. Puoluetuki on rasismia. Sillä pönkitetään jo vallassa olevia antamalla heille enemmän rahaa, joka helpottaa vallassa oloa. Elinkeinoala kettutarhauksen haukkuminen on rasismia. Ammattiliittojen liittoon kuulumattomien haukkuminen ja lakon aikana työhön menemisen estäminen, porteilla seisovat lakkovahdit ovat rasismia. Työnantajaliittoon kuulumattomien yritysten oikeuksien polkeminen paikallisen sopimisen estämisellä on rasismia ja perustuslain vastaista, Suomessa on liittymisen vapaus. jne.
Rasismin määritelmä, eikö nyt kelpaa rkp:lle, kun kelpasi Marinin hallituksen aikana???
Anonyymi-ap
1
110
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24745349Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3111240Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy20710873Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369711Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858528Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2236511Pirjo sanoi Esalle
Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok03210Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys302239- 371629
Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.261510