Tarvitsemme lisää maahanmuuttajia kaupunginvaltuustoon ja hoitajiksi

Väki vanhenee, ja olisi raikas tuulahdus politiikan kentälle, kun vanhat jäärät antaisivat tilaa nuoremmille maahmuuttaneille poliittisiin virkoihin.
91257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Mikä itseisarvo maahanmuuttajuus muka on?

Katso nyt mitä sakkia eduskunnassakin on viime vuosina käärinyt rahaa taskuihinsa, ja mitä ovat saaneet aikaiseksi? Ei muuta paitsi rasismista vinkumista lisärahojen toivossa.Aivan turhaa.

Pitäisi olla älykkyysosamäärätesti jokaiselle joka pyrkii virkoihin joissa päätetään muiden asioista.Jäisi rannalle iso osa kotimaisistakin pyrkyreistä.

Lisäksi, miksi muiden maiden kansalaisten pitäisi päästä päättämään Suomalaisten asioista?!Eihän tuossa ole järjen hiventäkään.

Äänestä

Moni maahanmuuttaja on tehnyt rikoksia ja täällä saa nauttia suomen sosiaaliturvasta oleillen, työttömyysluvut nousseet sanomassa suhteessa kuin matuja elätettävänä, kulkevat ostoskeskuksissa, rannoilla, leiritulilla sankoin joukoin, ei suomalaiset viihdy samoissa paikoissa, rauha mennyt sellanen älämöly

Äänestä
  • JAPANIN maahanmuuttopolitiikka jämptimpää, sinne saa työskentelyluvan viideksi vuodeksi ja sinä aikana ei kukaan poistu maasta ja uutta on työsuhdetta vaikea saada, siellä vaaditaan henkilön sitoutumista. Sieltä ei lomailla japanin laskuun. Perhettä ei saa tuoda mukanaan.
    Mutta jopa nuoret japanilaiset ihmiset haastatellessa eivät olleet varmoja onko hyväksi maahanmuuttajien lisäys ja sanoivat että on myös haittaa , nimenomaan kurdit mainittiin haittamuutoksi eli iran , syyria, irak kansalaisia eli ihan samoja mitkä suomessakin tuovat harmia somaleiden ja agfaanien lisäksi.
    MAAHANTULIJAT ei ole paperittomia eikä ilman laillisia oikeuksia maassa. SIELLÄ SUOSITAAN MUITA AASIALAISIA KANSALAISIA JOILLA SAMANLAISET KULTTUURIT. SIELLÄ EI ETENE JOHTAVIIN VIEKOIHIN VAAN PIDETÄÄN OMAN MAAN KANSALAISETETUSIJALLA.
    Suomessa AIVAN LÖPERIÄ TOIMINTAA. Maahantulleita elätetään sosiaalituilla kalliimmin kuin koskaan. Tämän porukan verotulot vähemmän kuin tuovat verotuloja eli miinusta koko suomelle.
    Kouluissa pisatulokset alemmalla tasolla kuin koskaan ja asuinalueita joista suomalaiset pakoon mamujen vallatessa kerrostalokortteleita.

    Äänestä

Ei.

Äänestä

Mites asutetaan,kun rakennuksia puretaan? Vanhemmat asukkaat eivät tiedä missä asutaan matkalaukussako...

Äänestä

Virka on vakinainen tai määrä-aikainen työ,josta palkka. Valtuustossa on kokouspalkkiolla luottamushenkilönä.

Äänestä

suomen julkinen meno kasvaa vuosi vuodelta siksi että meillä on maahanlukijoiden vuoksi hyväpalkkaisia henkilöitä toimimassa,migrissä , kela ja sossutädit tulkit, rajavartiohenkilökuntaa telttamajoituksin ja ruokapalveluineen, yötä päivä toimivat vastaanottokeskukset ensiapuhenkilöstöineen monilla eri paikkakunnilla, terveydenhoitohenkilökunnan lisääntynyt työmäärä matujen sairastelujen vuoksi , heillä hivistä alkaen kaikkea, ..mielenterveyden sairauksiin, Jokainen tulija elätetään kalliit vuokra asunnot sähkölaskuineen, ruokamenot, maksusitoimukset vaatteisiin huonekaluihin, kenkiin, vaunuihin, pyöriin, koulutukset, päiväkoteihin, lapsilisiin, elatustukiin, TYÖLLISTÄVÄT POLIISEJA, lakitupien ja asianajajien ja vankiloiden tuomat menot per pää 100 000 € . kouluissa tapahtuu kauheita , siellä ja muualla jatkuvasti raiskauksia, vaatteet päältävarkauksia, opettajat ahdistuneita, opiskelutulokset heikossa jamassa suurten massakoulujen tuomat ongelmat, katujengitappelut, äärilikkeiden mellakat suurta turvattomuutta kantaväestölle. Suurin osa työttömiä monien vuosien oleskelun jälkeen kun ei kiinnosta opetella kieltä, ei sopeudu kulttuurimme eikä omaksu meidän maamme tapaa elää. EDUSKUNNAN KESKUSTELUISSAKIN AIKA MENEE NÄIDEN ONGELMIEN VATVOMISEEN.

Äänestä

Jokaisella kaupunkilaisella velvollisuus osallistua yhteisten asioiden hoitoon oikeus sanoa sanottavansa kaupungin hyväksi.

Äänestä

Kaikki ne jotka haluavat ja kannattavat mamujen elättämistä suomessa voivat tehdä veroilmoituksen että saa otta kymmenykset näille oleskelijoille, Sitten katotaan kuinka paljon rahaa riittää, NIINHÄN SUOMEN VANHUKSET JÄÄVÄT PAITSI LAITOSHOITOA, HOIVAA KUN EI OLE VARAA HEIDÄN HOITAMISEKSEEEN ja JÄÄVÄT HEITTEILLE VAIKKA KOKO ELÄMÄNSÄ MAKSANEET VEROJA, on todella surullista että yksin elävät suomalaiset vanhukset ja vammaiset eivät saa apuja. SAMATEN TERVEYSKESKUSTEN POISTUMINEN PIENILTÄ PAIKKAKUNNILTA LISÄÄ IKÄIHMISTEN TUSKAA.: MATKOJEN LISÄÄNTYMINEN JA TAKSIEN EPÄVARMOJEN LIIKKUMISIEN VUOKSI SEKÄ SUURET SAIRAALAT TUOVAT ONGELMIA OIKEAN OSASTON LÖYTYMISEKSI JA KÄYTÄVIEN PITKÄT MATKAT TUOVAT ONGELMIA LIIKKUMISEN VAIKEUDUTTUA

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Väki vanhenee, ja olisi raikas tuulahdus politiikan kentälle, kun vanhat jäärät antaisivat tilaa nuoremmille maahmuuttaneille poliittisiin virkoihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu