Budjettilakiesitysten pitää olla valmiina 9. lokakuuta mennessä niiden lakien osalta, jotka astuvat voimaan vuodenvaihteessa.
"– Aikataulu on tosi kireä. Pelottavan vähän on aikaa, sosiaaliturva- ja vakuutusosaston päällikkö Liisa Siika-aho sosiaali- ja terveysministeriöstä kertoo."
Kurjuudesta > super köyhyyteen
"– Aikataulu on tosi kireä. Pelottavan vähän on aikaa, sosiaaliturva- ja vakuutusosaston päällikkö Liisa Siika-aho sosiaali- ja terveysministeriöstä kertoo."
Kurjuudesta > super köyhyyteen
Vastaukset 139
Vanhimmat
Työmarkkinatukea saavalle olutsiepolle ainoa vaikutus tulee olemaan mahdollinen asumistuen uudistus eli jokusen kympin joutuu maksamaan vuokraan työmarkkinatuesta.
Tarkoitus on saada mahdollisimman moni putoamaan tuohon samaan loukkuun.
Sieltä loukusta pääse mihinkään.
Paitsi tekemään sosiaaliturvalla töitä kunnille. Ahneus ja kateus on kovaa Suomessa näemmä.
Siis onko niillä töitä tarjolla. miksi eivät sitten palkkaa ketään, jos näin?!
Eivät halua saada lisää rahaa
ei se kyse ole pelkästä asumistuen leikkauksesta vaan myös vuokran noususta.
Jos nyt on saanut esim. sataprosenttia asumistukea, niin ensi vuonna se on 70 prosenttia. Vuoden alussa vuokra nousee ainakin neljä prosenttia ja kun asumistuki ja vuokran korotus lasketaan yhteen, niin kulun nousu on luokkaa 35-40 %
Ei sillä. Itse olisin valmis luopumaan kaikista tuista heti! Ei se työtön työtön lapun täyttäminen niin kivaa ole. Ei se asumistuen hakeminen niin kivaa ole!
Toisessa vastauksessa kirjoitan jotain mitä odotan sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasosen tuovan viimeistään 2025 kun hallitustyö on puolessa välin. Ei ne indeksien tarkistukset ole isoin murhe.
Sosiaaliturvan leikkauksia pitäisi aikaistaan mieluummin lokakuun alussa 2023 toimeentulotuki harkinnan varaiset tuet Kelan maksamat sosiaaliturva etuudet säästöjä on saatava esim. vuokrat voi nousta ensi vuonna ja työttömien joukko muutto halvempiin asuntoihin pitäisi aloittaa nyt.
Voi muuttaa vaikka hesasta Jämsään
Ja sitte hesaan jos kunnes n työ odottaa
Maksa sinä se ei se mikään dsukulainen oo ainakaan.
"Sosiaaliturvan leikkauksia pitäisi aikaistaan mieluummin lokakuun alussa"
Sinä et selvästi ole työtön, joten mikä on agendasi palstalla roikkumiseen?
Täällä katso voi kirjoittaa nimettömänä!
Persut ja Kokkareet tekevät Suomeen omasta kansastaan halpatyövoimaa ja vie ostovoiman ja sehän tunnetusti ja historiallisesti näivettää kokomaan talouden ja sen jälkeen rikkaatkin kärsii, eli täystuho hallitus maassamme.
Ja Suomessa on jo nyt huonot palkat muutenkin. Varsinaisia "talousneroja" nämä oikeistopuolueet.
Sitä saa mitä tilaa vaikkei edes ymmärrä tilaustaan.
Pah suurimmassa osassa wu maista tuo voidaan lakkauttaa kokonaan köyhiltä
Loppuu kärsimys siihen.
Järjestäytynyt rikollisuus luo työtä.
Jep ja oma-aloitteinen rikollisuudeksi kutsuttu yrittäjyys tulee vahvasti lisääntymään.
Kannatan. Kaaosta ja kärsimystä kaikkialle, tasapuolisesti. Kukaan ei saa säästyä.
OTasabn toimeentulolla plrtellustamustan mieshuoran
t naapurin massa
Arabi mieshuorat ovat muodissa tällä hetkellä. Venäläispojat kun eivät enää pääse Suomeen käymään tienaamassa
"Rahajärjestelmän toimintaperiaate on täysi mysteeri lähes kaikille ihmisille, alan ammattilaiset mukaanlukien."
Etenkin poliitikoille. Vm. pistää eteen lukuja joiden perusteluna on "kamreeritalous" ymmärtämättä asioita numeroiden ulkopuolella. Valtiovelalla kauhistelu on tarkoitettu tolloille jotta nämä saadaan pysymään hiljaa ja nöyrinä.
Jos ois jollekin selvää, niin ei tulis talousromahduksia eikä nousukausia.
Sveitsissä noin 120 toimenpidettä työhakuun siinä työttömät joutuvat ahkeroimaan Suomessa neljä työnhakua kuukaudessa
Länkyn lönkön mistä noita pitäs hakea.
Paas ny sit esitellen tota Sveitsin hommaa hiukan meille tietämättömille.
Voi kauhiaa. Sveitsissä on monta muutakin asiaa aivan toisin kuin suolessa. (Miksi et verrannut vaikka Venäjään?)
Köyhyysloukko luodaan siten, että alinta työttömyyysturvaa nostetaan hiukan yli toimeentulotukinormien.
Kunhan eivät puutu alimpaan sosiaaliturvaan vaan vain siihen "ylimääräiseen". Ihmettelen lähinnä sitä ettei lain vaikutukset ole ollut yhteiskunnallisen keskustelun arvoinen. Eikö laeista ole tapana tehdä vaikutusarvio. Jos toimeentulo-ongelmat tästäkin lisääntyvät, se näkyy sosiaaiipalvelujen kasvamisena ja terveysongelmina.
Kannattaa muistella sillä vaikutusarvionnin puutteella esim. Sipilän touhuilua. Nyt ovat oikeistolaiset jälleen kerran puuhailemassa asioita ymmärtämättä seurauksia.
"Kunhan eivät puutu alimpaan sosiaaliturvaan vaan vain siihen "ylimääräiseen"."
Tarkoitatko alimmalla sosiaaliturvalla 40%:lla leikattua toimeentulotukea?
Rikollisuutena, mikä on aivan oikein tunareille eli päättäjille. Häikäilemättömille tyypeille joista osa meni eduskuntaan velheiden avulla, kuin psykopaatit konsanaan. Tuommoisia ei edes Suolen pidä ylläpitää.
Vähät ne itse siitä piittaa koska ei asia niitä itseään kosketa välittömästi eivätkä itse kärsi. Toivottavasti kuitenkin pian, "kiertotietä", tavalla tai soidella. Toivottavasti saavat itselleenkin sitä mitä heikossa asemassa oleville tilaavat. Tuommoisiin ei pitäisi maan varoja tuhlata senttiäkään!
Todella kurja tilannne. Itsellä 3 lasta ja mies kuollut. Nyt leikataan yli 400€ ja tämä menee suoraan lapsilta pois. Hävetkää hallitus!!!
On todellakin järkyttävää ja siis kehtaavatkin poistaa lapsikorotukset.
Historian ääliömäisin hallitus, pistävät puolet kansasta todelliseen pulaan.
Ja lasten iät on 25, 28 ja 32 vuotta?
Ei no oo lapsia
Lapsilisiiä ei leikata, joten tällä saadaan poistettua päällekkäisiä tukia.
Oletko tosissasi? Lapsilisät eivät korvaa lapsikiorotuksia.
Olen.
En ole puhunut mitään korvaamisesta, vaan päällekkäisten tukimuotojen poistamisesta ja sitä kautta sosiaaliturvalainsäädännön selkeyttämisestä.
Ei Suomessa hyväksytä enää edes lapsiakaan.
Lapsilisät pitäisi poistaa hyvätuloisilta kokonaan. Toimeentulotuen asiakas ei saa lapsilisiä, koska se lasketaan tuloksi.
Hyvätuloisten lapsiin kannattaa sijoittaa, sillä hyvätuloisuus periytyy.
Paras hallitus pitkään aikaan.
Perintövero
Näin on. Kerroin jo jälkikasvulle että iloitkoon siitä että päättäjien itsensä tekeleet ovat yltäkylläisyydessä ja etuoikeutettuja. Sanoin suoraan että päättäjät vihaavat heikossa asemassa olevia ja kehotin käymään koulun hyvin jotta myöhemmin voi itse olla kiusaajana eikä kiusattavana hyvän aseman ja palkan turvin, aivan kuten nykyiset päättäjät.
Olin just aikeissa kertoa ongelmasta kirjoittaneelle ettei ketään aidosti ongelma kiinnosta, päinvastoin vahingoniloisia, katkeria, vihamielisiä jamppoja riittää. Siinä eka.
Sinä et ole saanut jälkikasvua, sen huomaa. Hyvä niin.
Näin on.
Jaa meihin ja heihin ja katso mitä saat.
Tuommoinen epäreiluus ja mustavalkea yleistävä luulo puistattaa.
Kympin oppilas voi olla myös työttömän yh:n lapsi. Jopa sellainen joka ei ole ollut päivääkään päiväkodissa vaan saanut huomiota ja kasvatusta kotonaan läsnä olevalta huoltajalta, vieläpä sellaiseltä jolla ei ole mitään tukiverkkoa. Myöhemmin myös sisarensa eikä hänelläkään ongelmia. Tulevaisuus olisi hyvä jos ei olisi parempiosaisia kampittajia estämässä siedettävää elämää.
Huonoin, epäreiluin. Mitään hyvää ei ole siinä että heikossa asemassa olevat laitetaan maksumiehiksi aivan kaikkeen, lukuisiin sellaisiinkin asioihin josta eivät ole mitään hyötyneet ja mitä kulua eivät ole olleet aiheuttamassa.
Kulutus vaan nollille ja paskamahalahtarit kontilleen.
Juomalakkoon ja Alko konkkaan.
No niin Persuja äänestäneet työttömät ja pienituloiset, miltäs maistuu nämä leikkaukset?
Kestää, kun vierittää syyn vihervassareille.
Juuri näin. joskus vois hiukan ajatella. Ei tulis iha kaikki yllätyksenä.
Monessa muussa maassa ei nukuta puoleenpäivään sätkiä käärimään ja olutta juomaan.
koko elämä toisten piikkiin on noloa.
Töitä olisi mutta ns normaali työ ei enää kiinosta.
Kaksi ensimmäistä lausetta ovat tosia, kolmas ei.
Liian hyvät soisaalietuudet passivoivat.
Töitä luodaan karkottamalla yritykset suomesta.
Jouten ei oltu nuoruudessani., toitä riitti lapsillekin...Hiki vain roiskui.
Uni tuli hetkessä kun kaaduimme vuoteeseen.
Ei pelattu lippalakit päässä tietokone pelejä ja mussuteltu sipsejä.
Monenlaista työtä oli, juurikin raskaita lapsillekin.
Nuoruudessani 70 luku, ei heiluttu viidakkoveitsien, huumiden kanssa, nosteltu Kelatukia koko elämän
Aikaa näköjään riittää viidakkoveitsien, aseiden, huumeiden kanssa heilumiseen, shoppailuun ja hengaamiseen niin kotimaan pullukoilla kuin ulkomaiden Kela-asiakkailla kaupungeissa. (toisten piikkiin)
70 luvulla meitä lapsia kasvatettiin tekemään tuottavaa työtä.
Se kasvatti vahvaksi lapset..Opettajat olivat pelottavia sodankäyneitä auktoriteetti sotilaita, upseereja, vanhempia jämptejä rouvia.
Silloin kymmeniä vuosia sitten 70 luvulla pikkupoikina autoimme mm.vanhuksia pilkkomalla heille puita,kantamalla ne liiteriin, nurmikonleikkuuta oli,kaupassakäyntiä,lastenhoitoa teininä(sisarusten),ulkovessojen tyhjennystä reikälapiolla,lumenluontia,saunanlämmitystä, korjauksia, metsätöitä, jne...
Kortteleiden kesken järjestimme myyjäisiä/kilpailuja katujen reunamilla,joista saimme rahaa muihin harrastuksiin.
Kesät olimme maatiloilla monenlaisissa töissä,joista päivän jälkeen menimme isolla porukalla aina saunaan,uimaan,sitten nukkumaan ja uni tulikin aina puhtaissa lakanoissa heti.Masennuksesta ei siihen aikaan ollut tietoakaan.
Sota-invalideja autoimme myös, joilta oli kädet ja jalat irti ja hermot riekaleina ja eivät päässeet sairaaalaan, kuten nykyään ulkomaiden sotilaskarkurit hotelleihin suomeen.Siinä oppi rahan ja työn arvon jo pienenä,kun mistään ei saanut ilmasta rahaa ja monenmuotoisia tukia laiskaksi, masentuneeksi oppimiseen elon tiellä.
Oletpa oikea yli-ihminen!
Ratiopharmin lääkkeet on edullisia pikkurahalla. Voi riittää ehkä taskurahakin niihin.
Minä en enää osta edes särkylääkepakkausta varalta kaappiin, sen verran on hinnat jo aiemmasta nousseet. Tietääkseni vero ei ole vielä noussut mutta apteekkarit ovat ahneita. Pitäkööt paskansa!
Gallup. Kun uudistukset tulevat voimaan, niin aiotteko kuolla nälkään vai menettekö pienen empimisen jälkeen sittenkin töihin?
Työttömiä työnhakijoita oli kesäkuun lopussa yhteensä 264 700. Se on 4 900 enemmän kuin vuotta aikaisemmin ja 25 800 enemmän kuin edellisessä kuussa.
Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin kesäkuun aikana 61 500 eli 32 800 vähemmän kuin edellisen vuoden kesäkuussa. Kaikkiaan kesäkuussa oli avoinna 123 900 työpaikkaa, mikä on 65 900 vähemmän kuin vuosi sitten.
Työllisyyskatsaus kesäkuu 2023
https://temtyollisyyskatsaus.fi/TextBase/Tkat/Prs/Tkat_fi.htm
264700 ihmistä ei mahdu 123900 työpaikkaan. Jää yli 140000 yli.
Huom. Avoimista työpaikoista on kadonnut jonnekin vuodessa -35%. Työpaikkoja oli kesäkuussa 2023 yli 65 000 vähemmän kuin kesäkuussa 2022.
65900 työpaikkaa kadonnut!
Kokoaikaiset avoimet työpaikat. Tällä hetkellä 27936 - 17170 työpaikkailmoitusta koko Suomessa. (riippuu miltä työpaikkasivulta katsoo netistä esim. mol.fi tai duuni tori.)
Työttömiä on yli 250 000 ja avoimia kokoaikatyöpaikkoja alle 28 000.
Mahdoton yhtälö. Yli 220 000 työttömäntä liikaa.
Lisäksi on osa-aikaiset n.20% kaikista työssäkäyvistä, joita halutaan kokoaikatöihin.
Osa-aikaisia oli yhteensä 385 000 eli 18 prosenttia kaikista palkansaajista. (Tilastokeskus)
Kun lasketaan mukaan työttömät ja osa-aikatyötätekevät niin n. 635 000 ihmistä hakee niitä n.20 000 kokoaikatyöpaikkaa.
On selvää, ettei kokoaikatyötä ole.
"Tällä hetkellä 27936 - 17170 työpaikkailmoitusta koko Suomessa."
Entä mikä on tämän päivän luku?
Tarkastele avointen työpaikkojen määrää vuositasolla, älä vuorokausitasolla.
"Kun lasketaan mukaan työttömät ja osa-aikatyötätekevät niin n. 635 000 ihmistä hakee niitä n.20 000 kokoaikatyöpaikkaa.
On selvää, ettei kokoaikatyötä ole."
Tossa on semmonen virhe, että tarkastelet työpaikkojen määrää päivän otannalla ja työttömien yms. määrää vuoden otannalla.
Joo mut ei niitä paikkoja siltikään ole kaikille. Älä vedä keskustelua sivuraiteelle.
En, mutta älä viitsi vääristellä.
Meinaatko että kaikkien paikkojen täytyttyä ei syntyisi enää uusia työpaikkoja eikä vanhoja vapautuisi?
Yritykset irtisanoo. Ei palkata uusia tilalle. Terveisin EK - suhdannebarometri.
Heinäkuun 2023 Suhdannebarometri
- Suhdannetilanne jatkanut heikentymistään ja näkymät huonontuneet keväästä
- Palvelualat kannattelevat yhä taloutta, teollisuus ja rakentaminen alamäessä
- Kysynnän riittämättömyys kriisiaikojen tasoilla, rakennusalalla vaivaa rahoitusvaikeudet
- Henkilöstön määrä vähenee lähikuukausina
- Yritysten arviot kannattavuudesta heikentyneet koronakriisin tasoille
Lamaan mennään niin että jytkähtää.
Toihan on vain yhden (kesälomakuukauden) tilannekatsaus...
Sitä voi moni toivoa. Ei ole helppoa olla työtön etenkään silloin, kun työttömyysluvut ovat alhaiset.
Mutta muistanet samalla senkin, että Suomessa leikataan tukia yleensä laskukaudella, toisin kuin vaikkapa Ruotsissa.
Jenkeissä on jo menty siihen, että alimmat palkat ovat niin maralat, ettei niillä ole varaa asuntoon. Tuohan olisi työnantajan unelma. Suomessa ei ehkä olla kovin kaukana tuosta. Esim henkilökohtaisen avustajan työt ovat lähes pelkästään osa-aikatöitä.
"Marialla ei ole asuntoa. Hän on nukkunut autossaan jo vuoden.
Ilmaisella parkkipaikalla yöpyy yhteensä kolmisenkymmentä ihmistä. Heistä suurin osa käy töissä. He ovat vartijoita, Uber-kuskeja, sihteereitä tai tietokonealalla. Maria on siivooja ja henkilökohtainen avustaja."
Köyhänä Amerikassa
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/09/11/ulkolinja-koyhana-amerikassa-yha-useamman-keskiluokkaan-kuuluvan-elintaso-on
Sinänsä jännä, että juuri keskiluokka äänestää kokkareita. Sahaa nyt omaa oksaansa. Epävarmassa taloustilanteessa tulot voivat pudota eikä sosiaaliturvaverkot pelastakaan, kun tuet alenee.
Joo, katsoin aikanaan, kuvattu Trumpin presidenttikaudella. Muistan tuon Marian tarinan. Aviomies oli ottanut eron, eikä Maria halunnut riitauttaa ja vaatia häneltä mitään, joten päätyi kadulle. Valitteli selkäänsä, sillä oli lihavan työnantajan henkilökohtaisena avustajana nostelemassa häntä. Hankki kuntosalin jäsenkortin, jotta pääsee suihkuun. Tila-autossaan oli paprikasumutin turvana.
Samalla parkkipaikalla masennuksen vuoksi työnsä menettänyt IT-työntekijä asui farkku-Passatissa. Kävi hakemassa pizzeriasta edellisenä päivänä myymättä jääneitä jämäsiivuja muillekin. Avustusjärjestö toi alueelle siirrettävät vessat.
Moni muu köyhä haastateltu oli äänestänyt republikaania presidentiksi. Yksi sanoi perusteluksi, että Trump on hyvä mies, kun hän ottaa vaimon ja lapset mukaan kiertueilleen. Ja toinen, että kuulemma kaikille on työtä jossain päin Yhdysvaltoja.
Ehkä näitä tyyppejä Suomessakin on.
Pitkäaikatyötön
Joo. Rahat on olleet loppu jo vuodesta 2006 alkaen. Velka kasvaa koko ajan hillittömästi. Katso vaikka:
http://velkakello.fi/
Samanlainen kello voidaan tehdä myös varallisuudesta, joka kasvaa koko ajan hillittömästi.
Suomen velkaantuneisuus ei ole mitenkään poikkeuksellista, vaan valtio sai juuri uudestaan luottoluokituksen AA+. Edelliset luokitukset ovat näkyvissä tuolla: https://www.valtionvelka.fi/sijoittajille/luottoluokitukset/
Pitkäaikatyötön
Ay-liike valmistelee vastatoimia perskokkareitten sirkusohjelmalle , aluksi puolen vuoden yleislakko olis varovainen aloitus.
Sehän on rangaistavaa kuin muukin oikeuksistaan kiinni pitäminen. Siitä pitää huolen lakimuutokset. Orjan asemaan vaan polkevat surutta.
Kun ei ole varaa maksaa vuokraa ja ruokaa, niin täytyy mennä ruokajonoon ja ruokajakeluun. Jonotus vie monta tuntia päivässä.
Varastaminen kunniaan. Jos jää kiinni, niin mitä sitten? Elo menee sitten valtion tarjoamassa (kalliissa) täyshoidossa.
Mitä siitä!? Onko aika pois työn hakemisesta?
Vankila onkin monelle nykyään lottovoittoa suurempi unelma.
En jaksas autottomana liikkua epävarman evään perässä puolta päivää, pitkää matkaa. Olen vastikään keksinyt keinon hädän vuoksi mutta en valitettavasti pysty tässä neuvomaan muita jotka taritsevat rahaa ruokaan.
Näin ajattelee moni muukin.
"Kauppojen mukaan näpistykset ja myymälävarkaudet ovat lisääntyneet tänä vuonna huomattavasti – ”Jäävät usein kokonaan ilman rangaistusta” (2020)
Kauppojen varkaushävikin hintalappu on 1,5 miljoonaa euroa joka päivä (2022)
Kauppaketju Lidlin mukaan varkaudet ovat muuttuneet entistä ammattimaisemmaksi. - Kaupat joutuvat laittamaan nyt varashälyttimiä jopa lihapaketteihin (2023)
https://www.aamulehti.fi/talous/art-2000009730212.html
Siinäpä uusi amnatti, jos ei muuta työtä löydy.
Varastaminen jää keinoksi kun nälkä on suuri eikä rahaa. Ei ole koskaan kukaan rikkaan näköinen porvari tullut kaupassa auttamaan kun on huomannut rahan laskemisen, mihin riittää eikä sellaista päivää tule. Itsekkyys ja kovuus rulaa nykyisin. Jos olisi asiat toisin, liekö itsekkin toimisin samoin, katselisin vain vahingoniloisesti? Rikkaat todellakin vihaavat köyhempiä.
Mitä aikuiset edellä, sitä lapset perässä. Jos perheellä on tiukkaa ja pitää saada samaa kuin kavereilla, voi jo nuorena oppia, ettei yhteiskunta auta köyhää.
"Kaupassa huomattiin koulujen alkamisen yhteydessä, että näpistysten ja näpistysyritysten määrä kasvoi huomattavasti.
Kaupasta viedään karkkia, pyyhekumeja ja muun muassa keräiltäviä Pokémon-kortteja."
https://yle.fi/a/74-20045397
Jos ei vanhemmilla ole rahaa, niin ei voi kuin ottaa maksamatta.
Älytöntä, että hallitus sokeasti vain ajaa pienituloisempien tukien alennuksia, eikä mieti, mitä siitä seuraa perheellisille.
Lomautetut lisääntyy, työttömyys lisääntyy, konkurssit lisääntyy, hallitus vaan kepittää työttömiä, haetaan olemattomia paikkoja, kuinka sekaisin ovat päättäjät, koskaan ollut näin älytöntä menoa, järki ihan hukassa.
Suurlama tulossa. Itsemurhia kuin 90-luvulla pian.
Ei käy kassakone, eikä ole työtä.
Sitten ei kaupan myyjilläkään , betals ?
Banaanilaatikoita pilkkahintaan konkurssipesistä Tahko Pihkalan tyyliin
Sähköhenkilökunta sammuttaa valot.
Pesäpallomaila sammuttaa valot.
Koko Suomi yleislakkoon!
Pakolaiseksi Ruåttiin!
Työttömät lakkoon!
sosiaaliturva leikkaukset etenevät kovaa vauhtia saisi tulla voimaan jo lokakuussa ja ruoka-avun saamiseksi tehtävä töitä ja hyvä toimeentulotuki pakkotyöksi
Onko sulla tietoa tai ehdotuksia siihen, että minkälaista pakkotyötä on luvassa? Riippuu sitten noista eväistä ja toimeentulotuen määrästä sekin mitä tässä viittii tehä.
Sulla oli taas virhe tossa, sun piti varmaan kirjoittaa että etenevät liian nopeasti eivätkä saa tulla voimaan ennen vuotta 2250, ruoka-apu on apua eikä se ole vastikkeellista, muuten siitä menee vero.
Ilmeisesti mitä tahansa, mitä julkiselta sektorilta irtoaa. Jos on lähihoitaja toimeentulotuella, niin lähihoitajan töitä jne. Tämähän on ilmaista työvoimaa, niin kaikki otetaan irti, mitä saadaan, tottakai.
Toivottavasti saat osasi, just sitä mitä muille haluat.
Saadaan työttömät eliminoitua ilman kallista kaasua, kun tapetaan ne nälkään.
Amerikkalaistyylinen ihmisten ajaminen kurjuuteen. Siellähän ihmisiä asuu matkailuautossa, henkilöautossa tai esim. kodiksi sisustetuissa konteissa kuin slummissa. Suomessa voisi tulla aika kylmä.
Yleistä asumistukea saa n.600 000 ihmistä, joista n.100 000 on työssäkäyviä.
(Asumistuki 2022)
Onneksi joku toimittaja on huomannut, millaiseen ahdinkoon ihmisiä aiotaan ajaa.
"Varsinaiset katastrofin ainekset hallituksen talouspoliittisissa aikeissa odottavat niitä Suomen ennestään taloudellisesti heikoimmassa asemassa olevia kansalaisia, joiden toimeentulo vaarantuu sosiaali- ja työttömyysturvaan kaavailtujen leikkausten ja julkiseen talouden muiden menoleikkausten takia.
Niukoista tuloista jokaisen kympin tai satasen leikkaus voi merkitä henkilö- tai perhekohtaista talouden katastrofia. Kun rahasta on tiukkaa ja tulot riittävät juuri ja juuri pakollisiin menoihin, voi pienikin tulonmenetys merkitä oman talouden umpikujaa."
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009785813.html
Tukea saaneista ruokakunnista 18 prosenttia oli työssä olevia, eli talouden pääasiallinen tulonlähde olivat palkkatulot.
https://tietotarjotin.kela.fi/sv/nyhet/666152/yleista-asumistukea-sai-viime-vuonna-382-000-kotitaloutta
Ja jos joku ei usko tuota, niin tässä linkki lähteeseen. Joulukuussa 2022 yleistä asumistukea tukea saaneissa ruokakunnissa asui yhteensä 599 461 henkilöä.
https://helda.helsinki.fi/items/81c975cb-5e82-4e67-a190-b4283dcd34a1
Vielä kun joku nostaisi esiin, että Suomi on useita kertoja saanut huomautuksen alimpien etuuksien liian alhaisesta tasosta. Tämä ei kai koskaan ole päässyt valtakunnalliseksi uutiseksi.
Suomi sai jo kolmannen kerran moitteet perusturvan liian alhaisesta tasosta
Suomen perusturvan taso on edelleen liian alhainen ja se rikkoo kansainvälisiä sopimuksia. Näin toteaa Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitea.
https://www.ku.fi/artikkeli/4834212-suomi-sai-jo-kolmannen-kerran-moitteet-perusturvan-liian-alhaisesta-tasosta
Sitä ne haluaa. Ihmisiä velkavankeuteen ja orjan asemaan. Tahallista touhua oman edun eli ilmaisen työvoiman tavoittelussa.
Sitä ne haluaa. Ihmisiä velkavankeuteen ja orjan asemaan. Tahallista touhua oman edun eli ilmaisen työvoiman tavoittelussa.
Totuuden sanoja.
Sitä ne haluaa. Ihmisiä töihin ja parempaan asemaan. Tahallista touhua.
Ennen kelasossu tsunamia lihavat sohviin liimautuneet ihmiset keräävät muutamia ekstra kiloja kykenemättä ajattelemaan mitä tuleman pitää.
Viimeiset hetket vaille tajua ja ymmärrystä mistään, eläen niitä entistä älyttömämmin.
Kävin Liidelissä kalassa kun kaikkialla on vaan ulosottohenkilökuntaa. Vähän suolaista...
Kun itse on syntymästä asti osatyökykyiseksi luokiteltu ja nyt ikää on päälle 50v, niin tuo elämä on rankaisut niin että on sitten lottokuponki täytetty väärin koko elämässä ja lyötyä lyödään.
Odotan mielenkiinnolla ministeri Sanni Grahn-Laasosen työn tuloksia mitä parlamentaarinen ryhmä tuottaa vaalikauden puoleenväliin. Toimeentulotien saajien määrä pitäisi saada alle puoleen nykyisestä. Ylen haastatetelussa elo-heinäkuussa Grahn -laaseonen sanoi, että osa ihmisistä pitää saada toisenlaisen tuen piiriin mm. työkyvyttömyyseläkkeelle. Kelahan tietää kaikista työttömistä ja heidän terveydestä aika paljon. Olisko mahdollista toimia tiedon mukaan ja ohjata heitä oikeisiin ohjelmiin vaikka määräaikaisesti?
Itse kyllä tiedän mitä teen jos onni soisi! Ei sillä, olen hakenut toimeentulotukea 2000 luvulla ja sen jälkeen kolmena kuukautena - viimeksi 21 v sitten! Eikä ole aietta.
Jos puhutaan nuorehkoista työkykyisistä henkilöistä niin tunteeko kukaan ketään joka vaan kääntää kylkee sohvalla ja miettii että joko on kaljarahat tilillä??
Tässä on asian ydin. Jonkin pienen joukon takia laitetaan kärsimään kaikki. Niin yleistä asumistukea saavat eläkeläiset, nuoret opiskelijat, työssäkäyvät ja työkyvyttömät jne.
Melkein jokainen työtön haluaa töitä, muttei saa niitä. Työnhakijat ovat vain osa yleisen asumistuen saajista.
Huumeetkin on kiellettyjä vain jonkin pienen joukon takia.
"Tässä on asian ydin. Jonkin pienen joukon takia laitetaan kärsimään kaikki."
Tarkoittaako tämä, että kaikki matut eivät ole pahoja ja rajoja ei pidä laittaa kiinni?
Hyvin ymmärsit.
Putoaakohan jo 2023 puolella myönnetyltä ansiosidonnaiselta pois kun/jos työssäoloehto muuttuu 6 kk -> 12 kk vuoden 2024 alussa?
Tarkoitan, että jos ei löytyisi 12 kk työssäoloehtoa liiton jäsenenä vaan vain vaikka 8 kk todellisuudessa ja olisi sillä vanhan mallin mukaan ollut ansiosidonnaiseen kyllä oikeutettu, mutta lakimuutoksen jälkeen ei ainakaan teoriassa.
"Suomen lainsäädännössä ei ole nimenomaista taannehtivan lainsäädännön kieltoa perustuslain perusoikeussäännöksiin sisältyvää taannehtivien kriminalisointien kieltoa lukuun ottamatta. Muista perustuslain säännöksistä, kuten omaisuudensuojaa koskevista säännöksistä, saattaa kuitenkin johtua, että vaikutukseltaan taannehtivat säännökset voidaan antaa vain perustuslainsäätämisjärjestyksessä."
http://lainkirjoittaja.finlex.fi/20-voimaantulo/20-4/
Ee, nyt kuulostaa hiukan oudolta. Sehän tarkoittaisi, että jo tehdyt päätökset tulisi korjata uuden lain mukaiseksi. Sama kun jos olisi uuden lain voimaan tullessa kätetty päiviä 380/400 ja sitten sinulta perittäisiin uuden lain mukaiset muutokset takaisin.
"
Li Andersson ryöpyttää hallitusta: Millaista "vastuunkantoa" on leikata sairailta, työttömiltä, lapsilta ja köyhiltä?"
u.fi/artikkeli/4905277-li-andersson-ryopyttaa-hallitusta-millaista-vastuunkantoa-on-leikata-sairailta-tyottomilta-lapsilta-ja-koyhilta
Korjaan linkkisi: https://www.ku.fi/artikkeli/4905277-li-andersson-ryopyttaa-hallitusta-millaista-vastuunkantoa-on-leikata-sairailta-tyottomilta-lapsilta-ja-koyhilta
"Li Andersson totesi puheessaan myös, ettei mikään sisäinen tai ulkoinen tekijä pakota Orpon hallitusta toteuttamaan näin eriarvoistavaa ja yksipuolista ohjelmaa.
– Päinvastoin, työllisyys on Marinin hallituksen jäljiltä ennätyksellisen vahvaa – ja tähän päästiin ilman pienituloisten toimeentulon heikentämistä, Andersson sanoi."
Tuo oli hyvin sanottu.
Pitkäaikatyötön
en tiedä enää mitä antaa valtiolle..
annoin kelasossu rahoja pois
nollatuloinen noin vuoden
mitä muuta voisin antaa heille?
turpaan vain kahdesti kun kävelevät risteyksessä
voisin tulla paremmaksi varkaaksi kun tahtovat
voisin ottaa vain tyhjän maaalueen itselleni jos tahtovat
tappajat voisivat tappaa tavallista enemmän
varkaat varastaa enemmän
terroristit terrorisoida
trollit trollata kahden edestä
murhaajat murhata
raiskaajat raiskata
tuhoajat tuhota
jokaisella on omat ammatinsa, vahvuutensa
yksi kaveri oppinut anastamaan sähköakun potkulaudoista
oli maailman iloisin kaveri
Työttömät eivät halua mennä töihin. kun liian hyvä sosiaaliturva.Hienoa porvarihallitus!
Mihin töihin ?
Kaikki väkivalta pitää automaattisesti kohdistaa oikeistolaisiin poliitikoihin
Anna palaa frank, eikun perustusuuno.