Nyt ollaan "painonhallinnassa", joten on pudotettu kg:s enemmänkin.
Aloitettiin jauhopusseilla. Päästiin lihavuusleikkauksiin. Jip-pii!
Ollaan parannuttu niin, että on päästy sosiaaliseen elämään.
Hamekoko on pienentynyt muutamalla numerolla.
Hämmästyttää tuttujen reagointi nähdessään se lihava ihminen -
suorastaan puoleensavetävän näköisenä!
Sali hiljenee; tapahtuu kiusallista liikehdintää, silmäilyä, muikistelua,
kulmien kohotusta, yskähdyksiä, jalan vaihtoa, mutinaa...
Mistä tämä hämmennys johtuu? Ihminen on sama kuin ennen.
Miten laihtuminen vaikuttaa ihmissuhteisiin?
4
159
Vastaukset
- Anonyymi
Mitä yritit sanoa, jäi minulla täysin avoimeksi. Ehkä minulla meni jotakin tärkeää ohi, menikö?
- Anonyymi
Minulla on ihan hyvä olla kun olen normaalipainoinen. Painoa putosi paljoltikin yli toistakymmenen kiloa, eikä ihminen enää ole sen jälkeen sama.
Lihavana en ollut ollenkaan mukava vaikka luulin niin.- Anonyymi
Näinhän moni laihduttanut kertoo kokemuksistaan,
että kilojen pudotessa, muuttui myös itse monella tavalla.
Laihtuminen vaikutti myös suhteisiin.
Myönteisesti, kun joku toinen läheisistä oli tehnyt saman muutoksen,
sillä usein syödään saman pöydän ympärillä, samojen geenien vaikutuksen
alaisina ja saadaan samoja terveysongelmia. Onnistuminen voi kannustaa.
Se voi myös aiheuttaa parisuhteen katkeamista, kun toinen haluaa ulos lenkille
tai salille ja uimahalliin, eikä jää TV:n eteen pizzalle ja juomille.
Hoikistunut saa erilaista kohtelua kuin lihavana ja partneri tuntee asemansa uhatuksi.
Osat sosiaalisessa elämässä muuttuvat ja se tuo turvattomuutta monelle.
On myös niitä, jotka eivät kestäneet näitä sosiaalisen elämän muutoksia ja lihoivat takaisin. Tai varoittavat, ettei laihtuminen sinänsä tuo ONNEA!
Lihavasta laihtumisen tarkoitus on tuoda hyvinvointia ja estää monista sairauksista, jotka johtavat ennen aikaiseen kuolemaan.
Lihavuusleikkauksia tehdään, koska ovat laskeneet, että yhteiskunta säästää sen sairaalakuluissa viidessä vuodessa.
Siinä ei ole edes laskettu työkyvyttömyyttä ja vastaavaa poissaoloa.
- Anonyymi
Sähköjenvartijat on sellaisia duracellnalleja. Ei pasko hunajata laihanakaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss1407801Kaipaisin nyt kosketusta
jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.303037Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa
Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole3461988Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia
Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-201729422761624Kerrostaloihin ilmalämpöpumput
Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih1361425- 1001209
En ymmärrä käytöstäsi
Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek1371112Persaukinen puolankalainen kävi kerjäämässä paitaa
Ja lippistä. Nauratti suuresti kun katsoin. Kukahan mahtanee olla? Voipi katsoa täältä jutun. https://www.youtube.com191046Kirkonkylän puliveivarit
Hieman pistää silmään nuo puliukot ja akat kirkonkylän penkeillä ja S-marketin kulmilla. Tarttis varmaan tehdä asialle j211002Kiitoksia kaikille epäasiallisesta sisällöstä liputtaneille
Se ylimielisyys ja epäasiallisen julkaisun jakaminen ei sitten kantanut.82961