vl:stä eroaminen

muita asioita jotka ovat negatiivisiä ja huonontaisivat lestadiolaisuuden kuvaa siis varsinkaan lestadiolaisten sanomina? lestadiolaisuus on semmoinen uskonto jossa ei sallita sanovat mitään pahaa uskosta tai muuten ei oo enää lesta. Liittyisikö toi sun todellisuutta vastaamaton kuva siihen että täällä voi kyseenalaistaa asioita jolloin ikään kuin sieltä voi tulla esiin myös negatiivisiä asioita.

Ps. olen ollut 20v lesta jonka jälkeen riitti koko hömpötys.

muka kirjoitti:

muita asioita jotka ovat negatiivisiä ja huonontaisivat lestadiolaisuuden kuvaa siis varsinkaan lestadiolaisten sanomina? lestadiolaisuus on semmoinen uskonto jossa ei sallita sanovat mitään pahaa uskosta tai muuten ei oo enää lesta. Liittyisikö toi sun todellisuutta vastaamaton kuva siihen että täällä voi kyseenalaistaa asioita jolloin ikään kuin sieltä voi tulla esiin myös negatiivisiä asioita.

Ps. olen ollut 20v lesta jonka jälkeen riitti koko hömpötys.

Olen itse lestadiolainen joten luulisin tietäväni sen todellisuuden.

nnn kirjoitti:

Olen itse lestadiolainen joten luulisin tietäväni sen todellisuuden.

mutta se on vain sun todellissuus,sillä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa

sini kirjoitti:

mutta se on vain sun todellissuus,sillä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa

hehehehee

sini kirjoitti:

mutta se on vain sun todellissuus,sillä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa

Siis että mun todellisuus ei ole todellisuus? Kenen todellisuus sitten on se oikea todellisuus?

nnn kirjoitti:

Siis että mun todellisuus ei ole todellisuus? Kenen todellisuus sitten on se oikea todellisuus?

kaikista vähiten sitä todellisuutta löytyy tällä palstalla olevilta

SRK:n taitavaa historiallisten tosiasioiden vääristelyä kuvaa se että tälle palstalle saattaa joku uskovainen ilmeisen vakavissaan (?)kirjoittaa ja kertoa ettei ole kuullutkaan uskonyhteydestä erotetuista.

Meistä moni on kokennut sen omakohtaisesti, ihan hiljattainkin, ja moni on nähnyt läheisilleen niin tapahtuvan. Jos joku vanhoillislestadiolainen ei näistä asioista tiedä, hän syyllistyy tietoiseen valheeseen tai sitten SRK on propagandistisesti pimittänyt tapahtumat nuoremmalta polvelta.

Olen SRK-laisen saarnamiehen tytär ja tunnen vanhoillislestadiolaisuuden omakohtaisesti. Likimain kaikki lähisukulaiseni ovat vanhoillislestadiolaisia. Pidän tiivistä yhteyttä arkielämässäni moniin sukulaisiini ja minulla on myös vanhoillislestadiolaisia ystäviä, miehiä ja naisia. Keskustelemme avoimesti kuten ystävät tekevät, paljon myös uskonasioista sekä SRK:n ja rauhanyhdistyksen toiminnasta.

Useimmat uskovaisista sukulaisistani ovat kärsineet sivusta seuranneinakin niistä tapahtumista johon SRK masinoi koko valtakunnan rauhanyhdistykset 1970- ja 80-luvulla. Silloin oli kyse avoimesta uskonnollisesta ja sosiaalisesta painostuksesta, sanalla sanoen hengellisestä väkivallasta. SRK:lla on edelleen tilinteko tämän historian kanssa tekemättä. Minkään järjestön laillisuus ja arvostettu asema tässä yhteiskunnassa ei voi perustua valheelle ja historiasta vaikenemiselle. Jos asiaa ei avoimesti käsitellä, on vaara että se voi toistua.

Kun anoppini ja appeni, silloin jo ikääntyneitä ja koko elämänsä vanhoillislestadiolaisessa elävässä uskossa vaeltaneet, yhtäkkiä erotettiin kotiseurakuntansa yhteydestä, se oli heille syvä järkytys. Kaikkia sukulaisia ja naapureita sekä muita uskonystäviä kiellettiin ehdottomasti pitämästä heihin mitään yhteyttä, eivät aikuiset lapsetkaan olisi saaneet edes soitella. Asuimme kaukana ja pidimme heihin tietysti yhteyttä. Niiden viikkojen aikana molemmat laihtuivat ja vanhentuivat silminnähden, olivat kuin sairaita, kärsivät pahoin eristämisestä. Kukaan ei käynyt kylässä eikä heitä tervehditty. Näin tehtiin vanhoille ihmisille.

Miten he pääsivät armoihin takaisin? Kun he naurettavan papukaijamaisesti kävivät seurakunnan edessä tunnustamassa kuin Neuvostoliiton näytösoikeudenkäynneissä, että olivat olleet "väärässä hengessä" ja "kososlaisia". Jos niillä ihan tietyillä sanamuodoilla ei anteeksipyyntöä hoksannut tehdä, seurauksena oli sitomisen jatkuminen. Koskaan he eivät tästä asiasta jälkeenpäin puhuneet eikä sitä asiaa käsitelty, että mikä se kososlaisuus muka oli tai väärä henki.

Kukaan ei uskaltanut puolustaa eikä sanoa että tämä on täyttä hulluutta. Tai kyllä jotkut rohkenivat, jotkut yksittäiset rohkeat yrittivät vastustaa sitä menoa, mutta heille ei hyvin käynyt. Joskus seuroissa syntyi suorastaan koomisia tilanteita, kun ihmiset yrittivät kovasti kuulostella että mitenkähän tässä nyt pitäisi evankeliumia pyydellä ja miten tuota toista pitää nyt kohdella kun tuli juuri erotetuksi ja helvettiin tuomituksi.

Miksi mielivaltaan suostuttiin, miksi ei vastustettu? Koska kyse oli samasta asiasta kuin Stalinin Neuvostoliitossa ja Natsi-Saksassa. Jos yrität puolustaa ja osoitat inhimillisyyttä, joudut itse saman kohtalon uhriksi. Eikä ole puolustajaa. Menetät iankaikkisen elämän toivon, sillä se on vanhoillislestadiolaisuudessa nyt ja oli silloin seurakunnan johdon ja kanssauskovaisten taskussa. Tämä mahdollistaa avoimen mielivallan käytön aina kun se katsotaan johdossa tarpeelliseksi. Tämä on yhtä mahdollista nyt kuin se oli 80-luvulla. kaikki ainekset ovat olemassa STK:n valtarakenteissa, raamatuntulkinnassa ja käytännön menettelytavoissa.

Nykyisin media tosin on niin näpeä tarttumaan asioihin, ettei SRK:ssa luultavasti uskalleta käyttää yhtä avoimesti näitä räikeimpiä keinoja.

Mutta ne ovat kaapissa valmiina otettavaksi käyttöön milloin hyvänsä. Kukaan ei ole silloin turvassa vaan voi joutua tuomitsemisen lisäksi yhteisön sylkykupiksi ja leimaavan juoruilun kohteeksi sekä kokonaan sosiaaliseen eristykseen. Pahinta lestadiolaiselle on joutua eroon seurakunnasta sillä silloin hänellä ei ole mitään toivoa, ja hän uskoo olevansa helvetin oma.

Mieltäni on usein painanut tuo että en silloin nuorena noussut vallanpitäjiä vastaan, en ilmaissut että en omassatunnossani voinut pitää oikeana sitä touhua. Olin joitakin vuosia tapahtumien jälkeen yhteydessä arkkipiispa Mikko Juvaan, joka piti tapahtumia järkyttävänä hengellisenä väkivaltana. Mutta edes mahtavalla kirkolla ei ollut keinoja eikä haluja puuttua tähän asiaan. Vanhoillislestadiolaisilla on paljon valtaa kirkossakin, puhumattakaan yhteiskunnasta ja politiikasta. Toimittaja Vesa Toijonen yritti ottaa asioita esiin mediassa siihen aikaan, mutta se lopetettiin lyhyeen.

Nykyään ev.lut.-kirkossa pidetään huolta vähemmistöryhmien oikeuksista (ja hyvä niin), mutta yhä vieläkään ei ole kirkon eduista nauttivaa lestadiolaisuutta pantu tilille sen pimeästä historiasta.

Paula E. kirjoitti:

SRK:n taitavaa historiallisten tosiasioiden vääristelyä kuvaa se että tälle palstalle saattaa joku uskovainen ilmeisen vakavissaan (?)kirjoittaa ja kertoa ettei ole kuullutkaan uskonyhteydestä erotetuista.

Meistä moni on kokennut sen omakohtaisesti, ihan hiljattainkin, ja moni on nähnyt läheisilleen niin tapahtuvan. Jos joku vanhoillislestadiolainen ei näistä asioista tiedä, hän syyllistyy tietoiseen valheeseen tai sitten SRK on propagandistisesti pimittänyt tapahtumat nuoremmalta polvelta.

Olen SRK-laisen saarnamiehen tytär ja tunnen vanhoillislestadiolaisuuden omakohtaisesti. Likimain kaikki lähisukulaiseni ovat vanhoillislestadiolaisia. Pidän tiivistä yhteyttä arkielämässäni moniin sukulaisiini ja minulla on myös vanhoillislestadiolaisia ystäviä, miehiä ja naisia. Keskustelemme avoimesti kuten ystävät tekevät, paljon myös uskonasioista sekä SRK:n ja rauhanyhdistyksen toiminnasta.

Useimmat uskovaisista sukulaisistani ovat kärsineet sivusta seuranneinakin niistä tapahtumista johon SRK masinoi koko valtakunnan rauhanyhdistykset 1970- ja 80-luvulla. Silloin oli kyse avoimesta uskonnollisesta ja sosiaalisesta painostuksesta, sanalla sanoen hengellisestä väkivallasta. SRK:lla on edelleen tilinteko tämän historian kanssa tekemättä. Minkään järjestön laillisuus ja arvostettu asema tässä yhteiskunnassa ei voi perustua valheelle ja historiasta vaikenemiselle. Jos asiaa ei avoimesti käsitellä, on vaara että se voi toistua.

Kun anoppini ja appeni, silloin jo ikääntyneitä ja koko elämänsä vanhoillislestadiolaisessa elävässä uskossa vaeltaneet, yhtäkkiä erotettiin kotiseurakuntansa yhteydestä, se oli heille syvä järkytys. Kaikkia sukulaisia ja naapureita sekä muita uskonystäviä kiellettiin ehdottomasti pitämästä heihin mitään yhteyttä, eivät aikuiset lapsetkaan olisi saaneet edes soitella. Asuimme kaukana ja pidimme heihin tietysti yhteyttä. Niiden viikkojen aikana molemmat laihtuivat ja vanhentuivat silminnähden, olivat kuin sairaita, kärsivät pahoin eristämisestä. Kukaan ei käynyt kylässä eikä heitä tervehditty. Näin tehtiin vanhoille ihmisille.

Miten he pääsivät armoihin takaisin? Kun he naurettavan papukaijamaisesti kävivät seurakunnan edessä tunnustamassa kuin Neuvostoliiton näytösoikeudenkäynneissä, että olivat olleet "väärässä hengessä" ja "kososlaisia". Jos niillä ihan tietyillä sanamuodoilla ei anteeksipyyntöä hoksannut tehdä, seurauksena oli sitomisen jatkuminen. Koskaan he eivät tästä asiasta jälkeenpäin puhuneet eikä sitä asiaa käsitelty, että mikä se kososlaisuus muka oli tai väärä henki.

Kukaan ei uskaltanut puolustaa eikä sanoa että tämä on täyttä hulluutta. Tai kyllä jotkut rohkenivat, jotkut yksittäiset rohkeat yrittivät vastustaa sitä menoa, mutta heille ei hyvin käynyt. Joskus seuroissa syntyi suorastaan koomisia tilanteita, kun ihmiset yrittivät kovasti kuulostella että mitenkähän tässä nyt pitäisi evankeliumia pyydellä ja miten tuota toista pitää nyt kohdella kun tuli juuri erotetuksi ja helvettiin tuomituksi.

Miksi mielivaltaan suostuttiin, miksi ei vastustettu? Koska kyse oli samasta asiasta kuin Stalinin Neuvostoliitossa ja Natsi-Saksassa. Jos yrität puolustaa ja osoitat inhimillisyyttä, joudut itse saman kohtalon uhriksi. Eikä ole puolustajaa. Menetät iankaikkisen elämän toivon, sillä se on vanhoillislestadiolaisuudessa nyt ja oli silloin seurakunnan johdon ja kanssauskovaisten taskussa. Tämä mahdollistaa avoimen mielivallan käytön aina kun se katsotaan johdossa tarpeelliseksi. Tämä on yhtä mahdollista nyt kuin se oli 80-luvulla. kaikki ainekset ovat olemassa STK:n valtarakenteissa, raamatuntulkinnassa ja käytännön menettelytavoissa.

Nykyisin media tosin on niin näpeä tarttumaan asioihin, ettei SRK:ssa luultavasti uskalleta käyttää yhtä avoimesti näitä räikeimpiä keinoja.

Mutta ne ovat kaapissa valmiina otettavaksi käyttöön milloin hyvänsä. Kukaan ei ole silloin turvassa vaan voi joutua tuomitsemisen lisäksi yhteisön sylkykupiksi ja leimaavan juoruilun kohteeksi sekä kokonaan sosiaaliseen eristykseen. Pahinta lestadiolaiselle on joutua eroon seurakunnasta sillä silloin hänellä ei ole mitään toivoa, ja hän uskoo olevansa helvetin oma.

Mieltäni on usein painanut tuo että en silloin nuorena noussut vallanpitäjiä vastaan, en ilmaissut että en omassatunnossani voinut pitää oikeana sitä touhua. Olin joitakin vuosia tapahtumien jälkeen yhteydessä arkkipiispa Mikko Juvaan, joka piti tapahtumia järkyttävänä hengellisenä väkivaltana. Mutta edes mahtavalla kirkolla ei ollut keinoja eikä haluja puuttua tähän asiaan. Vanhoillislestadiolaisilla on paljon valtaa kirkossakin, puhumattakaan yhteiskunnasta ja politiikasta. Toimittaja Vesa Toijonen yritti ottaa asioita esiin mediassa siihen aikaan, mutta se lopetettiin lyhyeen.

Nykyään ev.lut.-kirkossa pidetään huolta vähemmistöryhmien oikeuksista (ja hyvä niin), mutta yhä vieläkään ei ole kirkon eduista nauttivaa lestadiolaisuutta pantu tilille sen pimeästä historiasta.

Kiitos Paula E.!

Uskonpa, ettei enää tulla järjestämään aiemman kaltaisia joukkokokouksia.

Aiemmin "hoitokokousvuosina" suurten kokousten lisäksi puhuteltiin ihmisiä myös yksityisesti tai pienryhmissä.

Muistan kun eräät (edesmenneen saarnaajanakin toimineen sukulaismiehen hengestä tutkittavana olleet sukulaiset) olivat ensin olleet moista vastaan. Kuitenkin he olivat kääntäneet kelkkansa sillä perusteella, "etteiväthän he yksin voi olla oikeassa" ja olivat tehneet parannuksen ilmeisesti XX:n hengestä.

Toinen näistä mainitsemistani miehistä toimii tämän päivän Rauhanyhdistyksen saarnamiehenä Oulun seudulla. Toinen heistä on kuollut.

Paula E. kirjoitti:

SRK:n taitavaa historiallisten tosiasioiden vääristelyä kuvaa se että tälle palstalle saattaa joku uskovainen ilmeisen vakavissaan (?)kirjoittaa ja kertoa ettei ole kuullutkaan uskonyhteydestä erotetuista.

Meistä moni on kokennut sen omakohtaisesti, ihan hiljattainkin, ja moni on nähnyt läheisilleen niin tapahtuvan. Jos joku vanhoillislestadiolainen ei näistä asioista tiedä, hän syyllistyy tietoiseen valheeseen tai sitten SRK on propagandistisesti pimittänyt tapahtumat nuoremmalta polvelta.

Olen SRK-laisen saarnamiehen tytär ja tunnen vanhoillislestadiolaisuuden omakohtaisesti. Likimain kaikki lähisukulaiseni ovat vanhoillislestadiolaisia. Pidän tiivistä yhteyttä arkielämässäni moniin sukulaisiini ja minulla on myös vanhoillislestadiolaisia ystäviä, miehiä ja naisia. Keskustelemme avoimesti kuten ystävät tekevät, paljon myös uskonasioista sekä SRK:n ja rauhanyhdistyksen toiminnasta.

Useimmat uskovaisista sukulaisistani ovat kärsineet sivusta seuranneinakin niistä tapahtumista johon SRK masinoi koko valtakunnan rauhanyhdistykset 1970- ja 80-luvulla. Silloin oli kyse avoimesta uskonnollisesta ja sosiaalisesta painostuksesta, sanalla sanoen hengellisestä väkivallasta. SRK:lla on edelleen tilinteko tämän historian kanssa tekemättä. Minkään järjestön laillisuus ja arvostettu asema tässä yhteiskunnassa ei voi perustua valheelle ja historiasta vaikenemiselle. Jos asiaa ei avoimesti käsitellä, on vaara että se voi toistua.

Kun anoppini ja appeni, silloin jo ikääntyneitä ja koko elämänsä vanhoillislestadiolaisessa elävässä uskossa vaeltaneet, yhtäkkiä erotettiin kotiseurakuntansa yhteydestä, se oli heille syvä järkytys. Kaikkia sukulaisia ja naapureita sekä muita uskonystäviä kiellettiin ehdottomasti pitämästä heihin mitään yhteyttä, eivät aikuiset lapsetkaan olisi saaneet edes soitella. Asuimme kaukana ja pidimme heihin tietysti yhteyttä. Niiden viikkojen aikana molemmat laihtuivat ja vanhentuivat silminnähden, olivat kuin sairaita, kärsivät pahoin eristämisestä. Kukaan ei käynyt kylässä eikä heitä tervehditty. Näin tehtiin vanhoille ihmisille.

Miten he pääsivät armoihin takaisin? Kun he naurettavan papukaijamaisesti kävivät seurakunnan edessä tunnustamassa kuin Neuvostoliiton näytösoikeudenkäynneissä, että olivat olleet "väärässä hengessä" ja "kososlaisia". Jos niillä ihan tietyillä sanamuodoilla ei anteeksipyyntöä hoksannut tehdä, seurauksena oli sitomisen jatkuminen. Koskaan he eivät tästä asiasta jälkeenpäin puhuneet eikä sitä asiaa käsitelty, että mikä se kososlaisuus muka oli tai väärä henki.

Kukaan ei uskaltanut puolustaa eikä sanoa että tämä on täyttä hulluutta. Tai kyllä jotkut rohkenivat, jotkut yksittäiset rohkeat yrittivät vastustaa sitä menoa, mutta heille ei hyvin käynyt. Joskus seuroissa syntyi suorastaan koomisia tilanteita, kun ihmiset yrittivät kovasti kuulostella että mitenkähän tässä nyt pitäisi evankeliumia pyydellä ja miten tuota toista pitää nyt kohdella kun tuli juuri erotetuksi ja helvettiin tuomituksi.

Miksi mielivaltaan suostuttiin, miksi ei vastustettu? Koska kyse oli samasta asiasta kuin Stalinin Neuvostoliitossa ja Natsi-Saksassa. Jos yrität puolustaa ja osoitat inhimillisyyttä, joudut itse saman kohtalon uhriksi. Eikä ole puolustajaa. Menetät iankaikkisen elämän toivon, sillä se on vanhoillislestadiolaisuudessa nyt ja oli silloin seurakunnan johdon ja kanssauskovaisten taskussa. Tämä mahdollistaa avoimen mielivallan käytön aina kun se katsotaan johdossa tarpeelliseksi. Tämä on yhtä mahdollista nyt kuin se oli 80-luvulla. kaikki ainekset ovat olemassa STK:n valtarakenteissa, raamatuntulkinnassa ja käytännön menettelytavoissa.

Nykyisin media tosin on niin näpeä tarttumaan asioihin, ettei SRK:ssa luultavasti uskalleta käyttää yhtä avoimesti näitä räikeimpiä keinoja.

Mutta ne ovat kaapissa valmiina otettavaksi käyttöön milloin hyvänsä. Kukaan ei ole silloin turvassa vaan voi joutua tuomitsemisen lisäksi yhteisön sylkykupiksi ja leimaavan juoruilun kohteeksi sekä kokonaan sosiaaliseen eristykseen. Pahinta lestadiolaiselle on joutua eroon seurakunnasta sillä silloin hänellä ei ole mitään toivoa, ja hän uskoo olevansa helvetin oma.

Mieltäni on usein painanut tuo että en silloin nuorena noussut vallanpitäjiä vastaan, en ilmaissut että en omassatunnossani voinut pitää oikeana sitä touhua. Olin joitakin vuosia tapahtumien jälkeen yhteydessä arkkipiispa Mikko Juvaan, joka piti tapahtumia järkyttävänä hengellisenä väkivaltana. Mutta edes mahtavalla kirkolla ei ollut keinoja eikä haluja puuttua tähän asiaan. Vanhoillislestadiolaisilla on paljon valtaa kirkossakin, puhumattakaan yhteiskunnasta ja politiikasta. Toimittaja Vesa Toijonen yritti ottaa asioita esiin mediassa siihen aikaan, mutta se lopetettiin lyhyeen.

Nykyään ev.lut.-kirkossa pidetään huolta vähemmistöryhmien oikeuksista (ja hyvä niin), mutta yhä vieläkään ei ole kirkon eduista nauttivaa lestadiolaisuutta pantu tilille sen pimeästä historiasta.

myös minulta Paula E koskettavasta tekstistä. Olen myös vanhoillislestadiolaisesta perheestä. Ja suurin osa sukulaisianikin on vanhoillislestadiolaisia. Silloin kun olin nuori, ja kun kävimme sukulaisissa kylässä, oli aikuisilla usein keskustelunaiheena nämä "hoitamiset" ja vääräoppisuus. Ilmapiiri vaikutti myös usein aika pelokkaalta.

Eräänä kesänä menin taas maalle mummolaan. Isoisäni, silloin reilusti yli 70 v., kertoi minulle, että hänet on ajettu pois jumalan seurakunnasta. Hän ei saa enää tervehtiä "jumalan terve" -tervehdyksellä. Häntä syytettiin myös tästä kososlaisesta hengestä. Järkyttävintä asiassa oli, että asiaa oli toimittanut hänen oma poikansa. Isoisäni kysyi minulta apua. Hän oli väsynyt mies. Olin tuolloin muistaakseni vasta 13. En osannut auttaa.
Isoisä kuoli joitakin aikoja myöhemmin rakastamastaan jumalan lasten yhteydestä erotettuna.

Aike kirjoitti:

myös minulta Paula E koskettavasta tekstistä. Olen myös vanhoillislestadiolaisesta perheestä. Ja suurin osa sukulaisianikin on vanhoillislestadiolaisia. Silloin kun olin nuori, ja kun kävimme sukulaisissa kylässä, oli aikuisilla usein keskustelunaiheena nämä "hoitamiset" ja vääräoppisuus. Ilmapiiri vaikutti myös usein aika pelokkaalta.

Eräänä kesänä menin taas maalle mummolaan. Isoisäni, silloin reilusti yli 70 v., kertoi minulle, että hänet on ajettu pois jumalan seurakunnasta. Hän ei saa enää tervehtiä "jumalan terve" -tervehdyksellä. Häntä syytettiin myös tästä kososlaisesta hengestä. Järkyttävintä asiassa oli, että asiaa oli toimittanut hänen oma poikansa. Isoisäni kysyi minulta apua. Hän oli väsynyt mies. Olin tuolloin muistaakseni vasta 13. En osannut auttaa.
Isoisä kuoli joitakin aikoja myöhemmin rakastamastaan jumalan lasten yhteydestä erotettuna.

Voi sitä kärsimysten määrää...

Erotettu uskova kirjoitti:

Voi sitä kärsimysten määrää...

On tosiaan järkyttäviä tapahtumia :(. Kuinka voivat itseään uskovina pitävät ihmiset olla niin julmia toisia Jumalan lapsia kohtaan? Pelkkien omien luulojensa perusteella ottavat itselleen vallan tuomita. Ihmetyttää kovasti.

T: Tiinaliina

Paula E. kirjoitti:

SRK:n taitavaa historiallisten tosiasioiden vääristelyä kuvaa se että tälle palstalle saattaa joku uskovainen ilmeisen vakavissaan (?)kirjoittaa ja kertoa ettei ole kuullutkaan uskonyhteydestä erotetuista.

Meistä moni on kokennut sen omakohtaisesti, ihan hiljattainkin, ja moni on nähnyt läheisilleen niin tapahtuvan. Jos joku vanhoillislestadiolainen ei näistä asioista tiedä, hän syyllistyy tietoiseen valheeseen tai sitten SRK on propagandistisesti pimittänyt tapahtumat nuoremmalta polvelta.

Olen SRK-laisen saarnamiehen tytär ja tunnen vanhoillislestadiolaisuuden omakohtaisesti. Likimain kaikki lähisukulaiseni ovat vanhoillislestadiolaisia. Pidän tiivistä yhteyttä arkielämässäni moniin sukulaisiini ja minulla on myös vanhoillislestadiolaisia ystäviä, miehiä ja naisia. Keskustelemme avoimesti kuten ystävät tekevät, paljon myös uskonasioista sekä SRK:n ja rauhanyhdistyksen toiminnasta.

Useimmat uskovaisista sukulaisistani ovat kärsineet sivusta seuranneinakin niistä tapahtumista johon SRK masinoi koko valtakunnan rauhanyhdistykset 1970- ja 80-luvulla. Silloin oli kyse avoimesta uskonnollisesta ja sosiaalisesta painostuksesta, sanalla sanoen hengellisestä väkivallasta. SRK:lla on edelleen tilinteko tämän historian kanssa tekemättä. Minkään järjestön laillisuus ja arvostettu asema tässä yhteiskunnassa ei voi perustua valheelle ja historiasta vaikenemiselle. Jos asiaa ei avoimesti käsitellä, on vaara että se voi toistua.

Kun anoppini ja appeni, silloin jo ikääntyneitä ja koko elämänsä vanhoillislestadiolaisessa elävässä uskossa vaeltaneet, yhtäkkiä erotettiin kotiseurakuntansa yhteydestä, se oli heille syvä järkytys. Kaikkia sukulaisia ja naapureita sekä muita uskonystäviä kiellettiin ehdottomasti pitämästä heihin mitään yhteyttä, eivät aikuiset lapsetkaan olisi saaneet edes soitella. Asuimme kaukana ja pidimme heihin tietysti yhteyttä. Niiden viikkojen aikana molemmat laihtuivat ja vanhentuivat silminnähden, olivat kuin sairaita, kärsivät pahoin eristämisestä. Kukaan ei käynyt kylässä eikä heitä tervehditty. Näin tehtiin vanhoille ihmisille.

Miten he pääsivät armoihin takaisin? Kun he naurettavan papukaijamaisesti kävivät seurakunnan edessä tunnustamassa kuin Neuvostoliiton näytösoikeudenkäynneissä, että olivat olleet "väärässä hengessä" ja "kososlaisia". Jos niillä ihan tietyillä sanamuodoilla ei anteeksipyyntöä hoksannut tehdä, seurauksena oli sitomisen jatkuminen. Koskaan he eivät tästä asiasta jälkeenpäin puhuneet eikä sitä asiaa käsitelty, että mikä se kososlaisuus muka oli tai väärä henki.

Kukaan ei uskaltanut puolustaa eikä sanoa että tämä on täyttä hulluutta. Tai kyllä jotkut rohkenivat, jotkut yksittäiset rohkeat yrittivät vastustaa sitä menoa, mutta heille ei hyvin käynyt. Joskus seuroissa syntyi suorastaan koomisia tilanteita, kun ihmiset yrittivät kovasti kuulostella että mitenkähän tässä nyt pitäisi evankeliumia pyydellä ja miten tuota toista pitää nyt kohdella kun tuli juuri erotetuksi ja helvettiin tuomituksi.

Miksi mielivaltaan suostuttiin, miksi ei vastustettu? Koska kyse oli samasta asiasta kuin Stalinin Neuvostoliitossa ja Natsi-Saksassa. Jos yrität puolustaa ja osoitat inhimillisyyttä, joudut itse saman kohtalon uhriksi. Eikä ole puolustajaa. Menetät iankaikkisen elämän toivon, sillä se on vanhoillislestadiolaisuudessa nyt ja oli silloin seurakunnan johdon ja kanssauskovaisten taskussa. Tämä mahdollistaa avoimen mielivallan käytön aina kun se katsotaan johdossa tarpeelliseksi. Tämä on yhtä mahdollista nyt kuin se oli 80-luvulla. kaikki ainekset ovat olemassa STK:n valtarakenteissa, raamatuntulkinnassa ja käytännön menettelytavoissa.

Nykyisin media tosin on niin näpeä tarttumaan asioihin, ettei SRK:ssa luultavasti uskalleta käyttää yhtä avoimesti näitä räikeimpiä keinoja.

Mutta ne ovat kaapissa valmiina otettavaksi käyttöön milloin hyvänsä. Kukaan ei ole silloin turvassa vaan voi joutua tuomitsemisen lisäksi yhteisön sylkykupiksi ja leimaavan juoruilun kohteeksi sekä kokonaan sosiaaliseen eristykseen. Pahinta lestadiolaiselle on joutua eroon seurakunnasta sillä silloin hänellä ei ole mitään toivoa, ja hän uskoo olevansa helvetin oma.

Mieltäni on usein painanut tuo että en silloin nuorena noussut vallanpitäjiä vastaan, en ilmaissut että en omassatunnossani voinut pitää oikeana sitä touhua. Olin joitakin vuosia tapahtumien jälkeen yhteydessä arkkipiispa Mikko Juvaan, joka piti tapahtumia järkyttävänä hengellisenä väkivaltana. Mutta edes mahtavalla kirkolla ei ollut keinoja eikä haluja puuttua tähän asiaan. Vanhoillislestadiolaisilla on paljon valtaa kirkossakin, puhumattakaan yhteiskunnasta ja politiikasta. Toimittaja Vesa Toijonen yritti ottaa asioita esiin mediassa siihen aikaan, mutta se lopetettiin lyhyeen.

Nykyään ev.lut.-kirkossa pidetään huolta vähemmistöryhmien oikeuksista (ja hyvä niin), mutta yhä vieläkään ei ole kirkon eduista nauttivaa lestadiolaisuutta pantu tilille sen pimeästä historiasta.

Sulla kun tuntuu olevan virtaa kirjoitella tänne kokemuksistasi, niin miksi et yrittäisi viedä asiaasi eteenpäin jotain virallista kanavaa pitkin? Esimerkiksi, voisit koota samoin ajattelevia yhteen ja toimittaa vaikka yhteisen kirjeen SRK:lle asian tiimoilta. Ei näiden asioiden puimisesta täällä netissä ole kenellekään mitään hyötyä - ehkä jonkinlaista jälkiterapiaa lukuunottamatta.

Paula E. kirjoitti:

SRK:n taitavaa historiallisten tosiasioiden vääristelyä kuvaa se että tälle palstalle saattaa joku uskovainen ilmeisen vakavissaan (?)kirjoittaa ja kertoa ettei ole kuullutkaan uskonyhteydestä erotetuista.

Meistä moni on kokennut sen omakohtaisesti, ihan hiljattainkin, ja moni on nähnyt läheisilleen niin tapahtuvan. Jos joku vanhoillislestadiolainen ei näistä asioista tiedä, hän syyllistyy tietoiseen valheeseen tai sitten SRK on propagandistisesti pimittänyt tapahtumat nuoremmalta polvelta.

Olen SRK-laisen saarnamiehen tytär ja tunnen vanhoillislestadiolaisuuden omakohtaisesti. Likimain kaikki lähisukulaiseni ovat vanhoillislestadiolaisia. Pidän tiivistä yhteyttä arkielämässäni moniin sukulaisiini ja minulla on myös vanhoillislestadiolaisia ystäviä, miehiä ja naisia. Keskustelemme avoimesti kuten ystävät tekevät, paljon myös uskonasioista sekä SRK:n ja rauhanyhdistyksen toiminnasta.

Useimmat uskovaisista sukulaisistani ovat kärsineet sivusta seuranneinakin niistä tapahtumista johon SRK masinoi koko valtakunnan rauhanyhdistykset 1970- ja 80-luvulla. Silloin oli kyse avoimesta uskonnollisesta ja sosiaalisesta painostuksesta, sanalla sanoen hengellisestä väkivallasta. SRK:lla on edelleen tilinteko tämän historian kanssa tekemättä. Minkään järjestön laillisuus ja arvostettu asema tässä yhteiskunnassa ei voi perustua valheelle ja historiasta vaikenemiselle. Jos asiaa ei avoimesti käsitellä, on vaara että se voi toistua.

Kun anoppini ja appeni, silloin jo ikääntyneitä ja koko elämänsä vanhoillislestadiolaisessa elävässä uskossa vaeltaneet, yhtäkkiä erotettiin kotiseurakuntansa yhteydestä, se oli heille syvä järkytys. Kaikkia sukulaisia ja naapureita sekä muita uskonystäviä kiellettiin ehdottomasti pitämästä heihin mitään yhteyttä, eivät aikuiset lapsetkaan olisi saaneet edes soitella. Asuimme kaukana ja pidimme heihin tietysti yhteyttä. Niiden viikkojen aikana molemmat laihtuivat ja vanhentuivat silminnähden, olivat kuin sairaita, kärsivät pahoin eristämisestä. Kukaan ei käynyt kylässä eikä heitä tervehditty. Näin tehtiin vanhoille ihmisille.

Miten he pääsivät armoihin takaisin? Kun he naurettavan papukaijamaisesti kävivät seurakunnan edessä tunnustamassa kuin Neuvostoliiton näytösoikeudenkäynneissä, että olivat olleet "väärässä hengessä" ja "kososlaisia". Jos niillä ihan tietyillä sanamuodoilla ei anteeksipyyntöä hoksannut tehdä, seurauksena oli sitomisen jatkuminen. Koskaan he eivät tästä asiasta jälkeenpäin puhuneet eikä sitä asiaa käsitelty, että mikä se kososlaisuus muka oli tai väärä henki.

Kukaan ei uskaltanut puolustaa eikä sanoa että tämä on täyttä hulluutta. Tai kyllä jotkut rohkenivat, jotkut yksittäiset rohkeat yrittivät vastustaa sitä menoa, mutta heille ei hyvin käynyt. Joskus seuroissa syntyi suorastaan koomisia tilanteita, kun ihmiset yrittivät kovasti kuulostella että mitenkähän tässä nyt pitäisi evankeliumia pyydellä ja miten tuota toista pitää nyt kohdella kun tuli juuri erotetuksi ja helvettiin tuomituksi.

Miksi mielivaltaan suostuttiin, miksi ei vastustettu? Koska kyse oli samasta asiasta kuin Stalinin Neuvostoliitossa ja Natsi-Saksassa. Jos yrität puolustaa ja osoitat inhimillisyyttä, joudut itse saman kohtalon uhriksi. Eikä ole puolustajaa. Menetät iankaikkisen elämän toivon, sillä se on vanhoillislestadiolaisuudessa nyt ja oli silloin seurakunnan johdon ja kanssauskovaisten taskussa. Tämä mahdollistaa avoimen mielivallan käytön aina kun se katsotaan johdossa tarpeelliseksi. Tämä on yhtä mahdollista nyt kuin se oli 80-luvulla. kaikki ainekset ovat olemassa STK:n valtarakenteissa, raamatuntulkinnassa ja käytännön menettelytavoissa.

Nykyisin media tosin on niin näpeä tarttumaan asioihin, ettei SRK:ssa luultavasti uskalleta käyttää yhtä avoimesti näitä räikeimpiä keinoja.

Mutta ne ovat kaapissa valmiina otettavaksi käyttöön milloin hyvänsä. Kukaan ei ole silloin turvassa vaan voi joutua tuomitsemisen lisäksi yhteisön sylkykupiksi ja leimaavan juoruilun kohteeksi sekä kokonaan sosiaaliseen eristykseen. Pahinta lestadiolaiselle on joutua eroon seurakunnasta sillä silloin hänellä ei ole mitään toivoa, ja hän uskoo olevansa helvetin oma.

Mieltäni on usein painanut tuo että en silloin nuorena noussut vallanpitäjiä vastaan, en ilmaissut että en omassatunnossani voinut pitää oikeana sitä touhua. Olin joitakin vuosia tapahtumien jälkeen yhteydessä arkkipiispa Mikko Juvaan, joka piti tapahtumia järkyttävänä hengellisenä väkivaltana. Mutta edes mahtavalla kirkolla ei ollut keinoja eikä haluja puuttua tähän asiaan. Vanhoillislestadiolaisilla on paljon valtaa kirkossakin, puhumattakaan yhteiskunnasta ja politiikasta. Toimittaja Vesa Toijonen yritti ottaa asioita esiin mediassa siihen aikaan, mutta se lopetettiin lyhyeen.

Nykyään ev.lut.-kirkossa pidetään huolta vähemmistöryhmien oikeuksista (ja hyvä niin), mutta yhä vieläkään ei ole kirkon eduista nauttivaa lestadiolaisuutta pantu tilille sen pimeästä historiasta.

Kiitos kirjoituksistasi. Ainakin minä olen saanut paljon ajattelemisenaihetta kirjoituksistasi. Luultavasti minulla on vielä osittain läpikäymättä nuo traumat, jotka lestadiolaisten piirissä sain. Uskoin vilpittömästi Jumalaan ja uskoin, että tämä on se oikea jumalanlasten joukko, joka kilvoittelee rakkaudessa. Tähän uskoin kuin muuriin, kunnes joudun käsittämättömän seurannan alle. Minua syyteltiin ja uskoani epäiltiin.

On lohduttavaa lukea selkokielistä tekstiäsi juuri noista vääryyksistä, ja ikävä kyllä, lohduttaa huomata, etten ole ollut ollenkaan ainut kiusattu. Pysyttädyt myös mukavasti itse asiassa, etkä puhu hämärin vertauksin.

Se, mitä "jaska" ehdottaa srk:hon kirjoittamisesta, sitä ei tarvinne tehdä. Kyllä siellä seurataan varmasti hyvin tarkkaan tätäkin foorumia. Kyllä osaltani toivon, että jaksat urheasti taistella vääryyttä vastaan. Minäkin teen parhaani asian eteen.

jaska kirjoitti:

Sulla kun tuntuu olevan virtaa kirjoitella tänne kokemuksistasi, niin miksi et yrittäisi viedä asiaasi eteenpäin jotain virallista kanavaa pitkin? Esimerkiksi, voisit koota samoin ajattelevia yhteen ja toimittaa vaikka yhteisen kirjeen SRK:lle asian tiimoilta. Ei näiden asioiden puimisesta täällä netissä ole kenellekään mitään hyötyä - ehkä jonkinlaista jälkiterapiaa lukuunottamatta.

Ei näitä asioita kannata niin vakavasti ottaa, koska ei sitä portin paikkaa niin varmuudella tiedetä missä se on ja millainen se on.

Se mikä on totta tänään niin ei se välttämättä ole aina aivan tarkalleen sitä.

kanssakulkija kirjoitti:

Kiitos kirjoituksistasi. Ainakin minä olen saanut paljon ajattelemisenaihetta kirjoituksistasi. Luultavasti minulla on vielä osittain läpikäymättä nuo traumat, jotka lestadiolaisten piirissä sain. Uskoin vilpittömästi Jumalaan ja uskoin, että tämä on se oikea jumalanlasten joukko, joka kilvoittelee rakkaudessa. Tähän uskoin kuin muuriin, kunnes joudun käsittämättömän seurannan alle. Minua syyteltiin ja uskoani epäiltiin.

On lohduttavaa lukea selkokielistä tekstiäsi juuri noista vääryyksistä, ja ikävä kyllä, lohduttaa huomata, etten ole ollut ollenkaan ainut kiusattu. Pysyttädyt myös mukavasti itse asiassa, etkä puhu hämärin vertauksin.

Se, mitä "jaska" ehdottaa srk:hon kirjoittamisesta, sitä ei tarvinne tehdä. Kyllä siellä seurataan varmasti hyvin tarkkaan tätäkin foorumia. Kyllä osaltani toivon, että jaksat urheasti taistella vääryyttä vastaan. Minäkin teen parhaani asian eteen.

että SRK:n toimesta tätä palstaa seurattaisiin... :)

kanssakulkija kirjoitti:

Kiitos kirjoituksistasi. Ainakin minä olen saanut paljon ajattelemisenaihetta kirjoituksistasi. Luultavasti minulla on vielä osittain läpikäymättä nuo traumat, jotka lestadiolaisten piirissä sain. Uskoin vilpittömästi Jumalaan ja uskoin, että tämä on se oikea jumalanlasten joukko, joka kilvoittelee rakkaudessa. Tähän uskoin kuin muuriin, kunnes joudun käsittämättömän seurannan alle. Minua syyteltiin ja uskoani epäiltiin.

On lohduttavaa lukea selkokielistä tekstiäsi juuri noista vääryyksistä, ja ikävä kyllä, lohduttaa huomata, etten ole ollut ollenkaan ainut kiusattu. Pysyttädyt myös mukavasti itse asiassa, etkä puhu hämärin vertauksin.

Se, mitä "jaska" ehdottaa srk:hon kirjoittamisesta, sitä ei tarvinne tehdä. Kyllä siellä seurataan varmasti hyvin tarkkaan tätäkin foorumia. Kyllä osaltani toivon, että jaksat urheasti taistella vääryyttä vastaan. Minäkin teen parhaani asian eteen.

Lämmin kiitos, Kanssakulkija!
Samoin toivon voimia ja jaksamista sinulle, elämän täyteys ja rikkaus kaikkineen tekee mielen kiitolliseksi. Siihen sisältyvät myös armo ja mielenrauha, sillä Jumalan rakkauden saa ottaa vastaan sellaisena kuin on.

Meitä on tuhansittain, monella tavoin SRK:n mielivallan takia kärsineitä ja tapahtumista järkyttyneitä.
Itse en koe osallistumistani keskusteluun täällä ja omien ja läheisteni kokemusten kuvaamista varsinaisesti taisteluksi. En ole taistelumielellä vaan kaipaan vain yksinkertaisesti oikeudenmukaisuutta. Saattaa hyvinkin olla niin, että on liikaa odottaa oikeudenmukaisuutta ja rehellisyyttä järjestön oman historian asiassa uskovaisten yhteisönä itseään pitävältä SRK:lta.

Paula E. kirjoitti:

SRK:n taitavaa historiallisten tosiasioiden vääristelyä kuvaa se että tälle palstalle saattaa joku uskovainen ilmeisen vakavissaan (?)kirjoittaa ja kertoa ettei ole kuullutkaan uskonyhteydestä erotetuista.

Meistä moni on kokennut sen omakohtaisesti, ihan hiljattainkin, ja moni on nähnyt läheisilleen niin tapahtuvan. Jos joku vanhoillislestadiolainen ei näistä asioista tiedä, hän syyllistyy tietoiseen valheeseen tai sitten SRK on propagandistisesti pimittänyt tapahtumat nuoremmalta polvelta.

Olen SRK-laisen saarnamiehen tytär ja tunnen vanhoillislestadiolaisuuden omakohtaisesti. Likimain kaikki lähisukulaiseni ovat vanhoillislestadiolaisia. Pidän tiivistä yhteyttä arkielämässäni moniin sukulaisiini ja minulla on myös vanhoillislestadiolaisia ystäviä, miehiä ja naisia. Keskustelemme avoimesti kuten ystävät tekevät, paljon myös uskonasioista sekä SRK:n ja rauhanyhdistyksen toiminnasta.

Useimmat uskovaisista sukulaisistani ovat kärsineet sivusta seuranneinakin niistä tapahtumista johon SRK masinoi koko valtakunnan rauhanyhdistykset 1970- ja 80-luvulla. Silloin oli kyse avoimesta uskonnollisesta ja sosiaalisesta painostuksesta, sanalla sanoen hengellisestä väkivallasta. SRK:lla on edelleen tilinteko tämän historian kanssa tekemättä. Minkään järjestön laillisuus ja arvostettu asema tässä yhteiskunnassa ei voi perustua valheelle ja historiasta vaikenemiselle. Jos asiaa ei avoimesti käsitellä, on vaara että se voi toistua.

Kun anoppini ja appeni, silloin jo ikääntyneitä ja koko elämänsä vanhoillislestadiolaisessa elävässä uskossa vaeltaneet, yhtäkkiä erotettiin kotiseurakuntansa yhteydestä, se oli heille syvä järkytys. Kaikkia sukulaisia ja naapureita sekä muita uskonystäviä kiellettiin ehdottomasti pitämästä heihin mitään yhteyttä, eivät aikuiset lapsetkaan olisi saaneet edes soitella. Asuimme kaukana ja pidimme heihin tietysti yhteyttä. Niiden viikkojen aikana molemmat laihtuivat ja vanhentuivat silminnähden, olivat kuin sairaita, kärsivät pahoin eristämisestä. Kukaan ei käynyt kylässä eikä heitä tervehditty. Näin tehtiin vanhoille ihmisille.

Miten he pääsivät armoihin takaisin? Kun he naurettavan papukaijamaisesti kävivät seurakunnan edessä tunnustamassa kuin Neuvostoliiton näytösoikeudenkäynneissä, että olivat olleet "väärässä hengessä" ja "kososlaisia". Jos niillä ihan tietyillä sanamuodoilla ei anteeksipyyntöä hoksannut tehdä, seurauksena oli sitomisen jatkuminen. Koskaan he eivät tästä asiasta jälkeenpäin puhuneet eikä sitä asiaa käsitelty, että mikä se kososlaisuus muka oli tai väärä henki.

Kukaan ei uskaltanut puolustaa eikä sanoa että tämä on täyttä hulluutta. Tai kyllä jotkut rohkenivat, jotkut yksittäiset rohkeat yrittivät vastustaa sitä menoa, mutta heille ei hyvin käynyt. Joskus seuroissa syntyi suorastaan koomisia tilanteita, kun ihmiset yrittivät kovasti kuulostella että mitenkähän tässä nyt pitäisi evankeliumia pyydellä ja miten tuota toista pitää nyt kohdella kun tuli juuri erotetuksi ja helvettiin tuomituksi.

Miksi mielivaltaan suostuttiin, miksi ei vastustettu? Koska kyse oli samasta asiasta kuin Stalinin Neuvostoliitossa ja Natsi-Saksassa. Jos yrität puolustaa ja osoitat inhimillisyyttä, joudut itse saman kohtalon uhriksi. Eikä ole puolustajaa. Menetät iankaikkisen elämän toivon, sillä se on vanhoillislestadiolaisuudessa nyt ja oli silloin seurakunnan johdon ja kanssauskovaisten taskussa. Tämä mahdollistaa avoimen mielivallan käytön aina kun se katsotaan johdossa tarpeelliseksi. Tämä on yhtä mahdollista nyt kuin se oli 80-luvulla. kaikki ainekset ovat olemassa STK:n valtarakenteissa, raamatuntulkinnassa ja käytännön menettelytavoissa.

Nykyisin media tosin on niin näpeä tarttumaan asioihin, ettei SRK:ssa luultavasti uskalleta käyttää yhtä avoimesti näitä räikeimpiä keinoja.

Mutta ne ovat kaapissa valmiina otettavaksi käyttöön milloin hyvänsä. Kukaan ei ole silloin turvassa vaan voi joutua tuomitsemisen lisäksi yhteisön sylkykupiksi ja leimaavan juoruilun kohteeksi sekä kokonaan sosiaaliseen eristykseen. Pahinta lestadiolaiselle on joutua eroon seurakunnasta sillä silloin hänellä ei ole mitään toivoa, ja hän uskoo olevansa helvetin oma.

Mieltäni on usein painanut tuo että en silloin nuorena noussut vallanpitäjiä vastaan, en ilmaissut että en omassatunnossani voinut pitää oikeana sitä touhua. Olin joitakin vuosia tapahtumien jälkeen yhteydessä arkkipiispa Mikko Juvaan, joka piti tapahtumia järkyttävänä hengellisenä väkivaltana. Mutta edes mahtavalla kirkolla ei ollut keinoja eikä haluja puuttua tähän asiaan. Vanhoillislestadiolaisilla on paljon valtaa kirkossakin, puhumattakaan yhteiskunnasta ja politiikasta. Toimittaja Vesa Toijonen yritti ottaa asioita esiin mediassa siihen aikaan, mutta se lopetettiin lyhyeen.

Nykyään ev.lut.-kirkossa pidetään huolta vähemmistöryhmien oikeuksista (ja hyvä niin), mutta yhä vieläkään ei ole kirkon eduista nauttivaa lestadiolaisuutta pantu tilille sen pimeästä historiasta.

mietitytti tuo sana "kososlaisuus". mitähän se mahtaa tarkoittaa?