sanovat että tupakointi on haitallista

Anonyymi-ap

olen kuullut parilta ihmiseltä ja lukenut netistä, että tupakointi olisi vaarallista. miksi sitä sitten myydään ja miksi tuntuva osa ihmisistä tupakoi kun tietävät että se on terveydelle riski?

ja yleensäkin miksi kaikki hyvä on aina epäterveellistä. suklaa, cola, tupakka, rasvaiset ruoat, pizzat. ihan kaikki hyvä on aina epäterveellistä.

ainoastaan maksikka on terveellistä ja hyvää samaan aikaan. seksi tietysti on kanssa mutta ei ihmiset saa nykyään seksiä kun halut on menneet saasteiden takia ihmisiltä. eikä seksiä voi syödä. nykyään ihmiset vaan istuu tietokoneilla ja syö leivoksia ja juo enerkiajuomia. sitten lihotaan.

9

379

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tyypillistä tupakoitsijalle yrittää kohdistaa huomion johonkin muuhun kuin tupakkaan. Kyllä luettelemasi asiat voi olla epäterveellisiä jos niitä kulutetaan liikaa. Tupakka tosin on aina vaarallista poltti sitten jatkuvasti tai vain yhden tupakan.
      Isäni aloitti tupakoimaan hyvin nuorena ja kuoli keuhkoahtaumaan 76 vuotiaana viime huhtikuussa. Ei ollut kiva katsoa hänen körsimystään. Suu auki oli sairaalan sängyllä kun ei saanut happea vaikka sai lisähappea. Se kohtalo odottaa isoa osaa niistä tupakoitsijoista jotka ei osaa lopettaa

      • Anonyymi

        Hän eli vanhaksi, moni menehtyy jo vähän yli 50 vuotiaana vaikkei tupakoikkaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hän eli vanhaksi, moni menehtyy jo vähän yli 50 vuotiaana vaikkei tupakoikkaan.

        Juu tyypillistä.
        Vaimonikin hoki koko ajan että joku oli vielä lihavampi kuin hän, no kuoli sitten rutiini leikkauksessa ja mekittävä kuolinsyy oli ylipaino ja se ette liikkunut.
        Niin ja ikää silloin 36v.
        Onhan niitä tosiaan yli 100 vuotiaita tupakoitsijoita mutta sitä yhtä yli 100 vuotiasta tupakoitsijaa kohti kuolee satoja alle 30 vuotiaita, tuhansia alle 50 vuotiaita, kymmeniä tuhansia alle 60 vuotiaita jne, siis tupakoitsijoita.


    • Anonyymi

      Just nainen kuoli, kun joi liikaa vettä. Eli miksi raanasta tulee vettä, kun siihen voi kuolla?

    • Anonyymi

      Tänäkin kesänä moni uimari on hukkunut. Miksei kielletä uimista? 10 vuotias lapsikin menehtyi.

      • Anonyymi

        Kielletään kaikki.


    • Anonyymi

      Vedellä lotraaminen haittaverolle.

    • Anonyymi

      Tupakoitsijat taas vauhdissa. Kun ei riitä voimat lopettamiseen niin yritetään kiinnittää katse muihin ihmisiin ja heidän synteihinsä.
      Lopettaminen on äärimmäisen helppoa silloin kun saa jutun juonesta kiinni ja on halua lopettaa. Ja Luojalle kiitos röökaajat ajetaan tulevaisuudessa vielä ahtaammalle taloudellisesti ja sosiaalisesti

      • Anonyymi

        Tupakka haisee todella pahalle. Pahemmalle kuin hiki. Jotkut ihmiset haisevat jatkuvasti vahvalle hienhajulle. Vertaan tupakan ja hien hajua toisiinsa ja ovat täysin verrannollisia toisiinsa silloin kun hienhaju on todella vahva.
        Yhtenä päivänä bussissa ollessani, eteeni istahti mies , olin selaamassa puhelintani kun nenääni tuli välittömästi vahva tupakanhaju. Mies ilmeisesti on polttanut vähintään askin päivässä ja sisätiloissa,omassa huoneessaan ja haju tarttunut hiuksiin, ihoon, vaatteisiin ja tulee jopa hengityksen kautta ulos kehkoista. Onneksi jäi pois bussista.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2425
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1407
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      80
      1253
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      7
      1170
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      875
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      870
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      44
      713
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      92
      712
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      27
      689
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      666
    Aihe