🥰🥛👎 joskus se helpompi voi yhtäkkiä muuttua vaikeemmaksi. Kaikkeen olisi hyvä varautua. Kertakäyttöastiat ovat näppäriä mökkielämässä kun säästyy tiskiä. Ne ovat kuitenkin huteria. Esim. puuron valmistan niin, että mulla on pahvilautanen oikean lautasen päällä. Puuro pehmentää sen pahvin niin että muuten olisi hankala saada lautasta pöytään.
Eilen sain piimää täynnä olevan kertakäyttömukin pöytään asti. Joskus sellainen on kaatunut työpöydälle kun täytän sitä enkä pidä samalla mukista kiinni. Nyt se kaatui pöydässä kun huiskin siinä jotakin. Lattia lainehti valkoisesta piimästä. Eikä se vielä mitään kun saahan sen helposti pyyhittyä. Mutta kankaalla päällystetty tuoli oli saanut osuman. Samoim tuolin karmilla roikkunut parempi pusero. No siinä tuli piimäiseksi myös paksu froteepyyhe jolla sellaisen määrän piimää sai pyyhittyä. Olishan täällä erikoinen haju jos piimä olisi lattialautojen väliin imeytynyt.
Kun sitten kävin lähikaupassa mökkistylessä olin niin häkellyksissäni että saunaan tarvittavat sytykkeet jäivät ostamatta. Ikäiselläni uusiopariskunnalla naapurissa on helpompaa, kun toinen käy kirkolla sillä aikaa kun toinen kupsuttaa kukkapenkeissä.
Helpomman vai vaikeemman kautta
4
210
Vastaukset 4
- Anonyymi
Mikä mökkielämä?
lounas.ajatus kirjoitti:
Mökkielämä on mökillä olemista. 😅
Täällä mökillä olen ollut heinäkuun alusta lähtien. Nyt saunaan pesemään hiukset. Öitä 🥱😴💤
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 143965
Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.
Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?103897Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha108865- 62782
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät60665Hyvää yötä
Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!27632Missähän pöytäkirja viipyy, taas?
Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett44535- 155521
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.49507- 42499
