Neljä käytännön esimerkkiä perussuomalaisten kulttuurisodankäynnistä

1 Pesukarhusolmio

Osin tahattomasti ja median virhetulkintojen kautta syntynyt kohu, jonka myötä perussuomalaisten poliittiset vastustajat, asiantuntijat ja media saatiin ennen pitkää näyttämään analyyseissaan täysin järjettömiltä salaliittoteoreetikoilta. Vilhelm Junnilan huomiota herättävä asustevalinta houkutteli ensin sosiaalisen median tekemään aiheesta ylitulkintoja, minkä jälkeen Wille Rydman pääsi sivaltamaan tutkijoita ja toimittajia väärän tiedon ja salaliittoteorioiden levittämisestä.

Pesukarhusolmio on tulkinnallisesti ylimääräytynyt visuaalinen merkki: yhtäältä sen voi tulkita vain ja ainoastaan pesukarhujen ikoniseksi representaatioksi, mutta koska solmion käyttökonteksti oli eduskunnan luottamusäänestyksessä poikkeuksellisen huomionarvoinen, epätavanomainen ja poliittisesti latautunut, houkutteli se esiin erilaisia symbolisia ja ironiseen sisäryhmäviestintään liittyviä selityksiä. Kun kuva tunnistettiin virheellisesti mesimäyräksi, alkoi mediamyllytys, jossa yritettiin avata arvo-oikeiston somekulttuurin erityispiirteitä suurelle yleisölle, mutta tuotettiin faktojen sijaan käytännössä vain todentamattomia tulkintoja ja ylitulkintoja, spekulaatioita ja kertomuksia. Junnilan solmiovalinta saattoi olla tietoinen visuaalinen mediatäky, mutta kukaan tuskin aavisti, kuinka pahasti huomiokoneisto ajautuisi hakoteille pesukarhujen lähettämän viestin tulkinnassa.

Perussuomalaiset hyödynsi täysimääräisesti median hämmennyksen. Kun Junnila kertoi solmion olevan puolisolta saatu lahja, ja kun median asiantuntija-analyysit epäonnistuivat kerta toisensa jälkeen osoittamaan yksiselitteisesti, että kyse oli tarkoitushakuisesta viestinnästä, avautui radikaalin oikeiston someyleisölle mahdollisuus naureskella natsipesukarhuja metsästäville journalisteille ja tutkijoille.