1 Pesukarhusolmio
Osin tahattomasti ja median virhetulkintojen kautta syntynyt kohu, jonka myötä perussuomalaisten poliittiset vastustajat, asiantuntijat ja media saatiin ennen pitkää näyttämään analyyseissaan täysin järjettömiltä salaliittoteoreetikoilta. Vilhelm Junnilan huomiota herättävä asustevalinta houkutteli ensin sosiaalisen median tekemään aiheesta ylitulkintoja, minkä jälkeen Wille Rydman pääsi sivaltamaan tutkijoita ja toimittajia väärän tiedon ja salaliittoteorioiden levittämisestä.
Pesukarhusolmio on tulkinnallisesti ylimääräytynyt visuaalinen merkki: yhtäältä sen voi tulkita vain ja ainoastaan pesukarhujen ikoniseksi representaatioksi, mutta koska solmion käyttökonteksti oli eduskunnan luottamusäänestyksessä poikkeuksellisen huomionarvoinen, epätavanomainen ja poliittisesti latautunut, houkutteli se esiin erilaisia symbolisia ja ironiseen sisäryhmäviestintään liittyviä selityksiä. Kun kuva tunnistettiin virheellisesti mesimäyräksi, alkoi mediamyllytys, jossa yritettiin avata arvo-oikeiston somekulttuurin erityispiirteitä suurelle yleisölle, mutta tuotettiin faktojen sijaan käytännössä vain todentamattomia tulkintoja ja ylitulkintoja, spekulaatioita ja kertomuksia. Junnilan solmiovalinta saattoi olla tietoinen visuaalinen mediatäky, mutta kukaan tuskin aavisti, kuinka pahasti huomiokoneisto ajautuisi hakoteille pesukarhujen lähettämän viestin tulkinnassa.
Perussuomalaiset hyödynsi täysimääräisesti median hämmennyksen. Kun Junnila kertoi solmion olevan puolisolta saatu lahja, ja kun median asiantuntija-analyysit epäonnistuivat kerta toisensa jälkeen osoittamaan yksiselitteisesti, että kyse oli tarkoitushakuisesta viestinnästä, avautui radikaalin oikeiston someyleisölle mahdollisuus naureskella natsipesukarhuja metsästäville journalisteille ja tutkijoille.
Osin tahattomasti ja median virhetulkintojen kautta syntynyt kohu, jonka myötä perussuomalaisten poliittiset vastustajat, asiantuntijat ja media saatiin ennen pitkää näyttämään analyyseissaan täysin järjettömiltä salaliittoteoreetikoilta. Vilhelm Junnilan huomiota herättävä asustevalinta houkutteli ensin sosiaalisen median tekemään aiheesta ylitulkintoja, minkä jälkeen Wille Rydman pääsi sivaltamaan tutkijoita ja toimittajia väärän tiedon ja salaliittoteorioiden levittämisestä.
Pesukarhusolmio on tulkinnallisesti ylimääräytynyt visuaalinen merkki: yhtäältä sen voi tulkita vain ja ainoastaan pesukarhujen ikoniseksi representaatioksi, mutta koska solmion käyttökonteksti oli eduskunnan luottamusäänestyksessä poikkeuksellisen huomionarvoinen, epätavanomainen ja poliittisesti latautunut, houkutteli se esiin erilaisia symbolisia ja ironiseen sisäryhmäviestintään liittyviä selityksiä. Kun kuva tunnistettiin virheellisesti mesimäyräksi, alkoi mediamyllytys, jossa yritettiin avata arvo-oikeiston somekulttuurin erityispiirteitä suurelle yleisölle, mutta tuotettiin faktojen sijaan käytännössä vain todentamattomia tulkintoja ja ylitulkintoja, spekulaatioita ja kertomuksia. Junnilan solmiovalinta saattoi olla tietoinen visuaalinen mediatäky, mutta kukaan tuskin aavisti, kuinka pahasti huomiokoneisto ajautuisi hakoteille pesukarhujen lähettämän viestin tulkinnassa.
Perussuomalaiset hyödynsi täysimääräisesti median hämmennyksen. Kun Junnila kertoi solmion olevan puolisolta saatu lahja, ja kun median asiantuntija-analyysit epäonnistuivat kerta toisensa jälkeen osoittamaan yksiselitteisesti, että kyse oli tarkoitushakuisesta viestinnästä, avautui radikaalin oikeiston someyleisölle mahdollisuus naureskella natsipesukarhuja metsästäville journalisteille ja tutkijoille.
Vastaukset 7
Vanhimmat
2 Eduskunnan puhemies kulttuurisodan osapuolena
Kun oppositio vaati puhemies Jussi Halla-aholta heinäkuussa istuntotauon keskeyttämistä hallituksen ministereiden luottamuksen arvioimiseksi, perusteli Halla-aho kielteistä päätöstään legalististen ja historiallisten argumenttien ohella myös kokemuskertomuksella, jossa hän asemoi itsensä ja edustamansa puhemiesinstituution opposition mediavaikuttamisen kohteeksi. Halla-ahon kertomuksen mukaan oppositio yritti painostaa puhemiestä median kautta synnytetyllä arvovaltakonfliktilla. Subjektiivisella kokemuksella perusteltu väite oli äärimmäisen poikkeuksellinen, sillä puhemiehen rooli on perinteisesti ymmärretty poliittisesti neutraaliksi. Halla-ahon kertomus teki hänestä kulttuurisodan osapuolen ja horjutti luottamusta demokraattiseen prosessiin kuvaamalla opposition yhteiskuntarauhaa horjuttavina juonittelijoina ja esittämällä median toimijana, joka tarjoaa juonittelulle alustan.
3 Riikka Purran anteeksipyyntöä seurannut blogikirjoitus ”Puolustuspuheenvuoro”
Purra pahoittelee tekstin alussa kielenkäyttöään ja vakuuttelee, ettei ole rasisti. Varsin nopeasti teksti muuttuu kuitenkin kokemuskertomukseksi, jossa hän asemoi itsensä median ja cancel-kulttuurin uhriksi. Yhteiskunnan todellisia sortajia ja uhkakuvia vaikuttavatkin olevan tahot, jotka etsivät ”henkilöiden historiasta vääriä sanoja”, rankaisevat yksilöitä varomattomasta kielenkäytöstä ja syyttelevät perussuomalaisia rasismista vaikuttaakseen poliittiseen prosessiin.
4 Journalistien maalitus
Perussuomalaiset poliitikot voivat aina helposti puolustautua kriitikkojensa maalitussyytöksiltä, sillä suuri kertomus ja verkon vastakulttuuri hoitavat likaisen työn heidän puolestaan. Sosiaalisen median joukkovoima takaa sen, että nimellään puoluetta julkisuudessa kritisoivat saavat osakseen loka- ja uhkailukampanjoita, vaikka poliitikot itse eivät puuttuisi asiaan millään tavoin. Vaikutusta voi voimistaa kriitikon nimen maininnalla, eikä poliitikon silti tarvitse pelätä julkisen moraalikilpensä tahriintumista, ellei viesti sisällä suoraa kehotusta toimintaan.
Esimerkit ovat persujen strategiasta toimia ja niitä on kuvattu täällä, https://keskustelu.suomi24.fi/t/17977122/perussuomalaisten-mediavaikuttamisen-strategia---huomio-kaikki-sortavat-provokaattoria!
Eli toimit juuri kuin edellä on kuvattu. Oliko muuta?
Viides esimerkki on valituslupien hakeminen rasistisiin tuomioihin
Nämä ovat vähän sellaisia sukupolvikokemuksiin perustuvia juttuja. On mielenkiintoista, kauanko tuollainen, osin ihan vaistonvaraisesti omaksuttu strategia, mutta joka selvästi on aivan selvä ja nyt jo suunnitelmallinenkin strategia, kantaa.
Kulttuurin muuttuminen herättää vastarintaa ja sitten huvitusta. mutta kulttuuri kuitenkin hitaasti ja vääjäämättömästi muuttuu. Muuttuuko se sitten kaikkialla, vai syntyykö isojakin railoja yhteiskuntaan, on myös mielenkiintoinen kysymys.