Karpelan "luottotoimittaja" avautuu

Helsingin Sanomista tänään vaihteeksi uusi paljastus. Karpela halusikin IS:än kautta varapuhemieheksi. Karpelan ero on väistämätön.

Karpelan "luottotoimittaja" avautuu

Kulttuuriministeri Tanja Karpelan (kesk) toimintatavat median pyörittäjänä saavat jonkin verran uutta valoa tänään ilmestyvässä Suomen Kuvalehdessä, joka kansijutussaan selostaa, kuinka Karpela "käytti luottotoimittajaa edetessään missistä ministeriksi". Seura-lehden toimituspäällikkönä nykyään työskentelevä entinen Ilta-Sanomien toimittaja Saija Hakoniemi kertoo, kuinka Karpela olisi muiden muassa ehdottanut, että Ilta-Sanomat voisi jollakin sopivalla palstalla esittää häntä eduskunnan varapuhemieheksi.

Karpela on varsinkin aikakaus- ja iltapäivälehdille kiinnostava henkilö, jonka kasvoilla on ollut myyntiarvoa. Jos jonkun toimittajan juttu ei Karpelaa miellyttänyt, hän saattoi Hakoniemen mukaan panna toimittajan ja usein koko lehden boikottiin määräajaksi. Hakoniemen mukaan Karpela oli itsekin ääneen ihmetellyt, miksi joku haluaa "tappaa lypsävän lehmän".
1164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kannattaisi hoitaa ajoissa,finnistä kasvaa
mätänevä paise joka häiritsee firman julkisuutta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Iltis kirjoitti:

Helsingin Sanomista tänään vaihteeksi uusi paljastus. Karpela halusikin IS:än kautta varapuhemieheksi. Karpelan ero on väistämätön.

Karpelan "luottotoimittaja" avautuu

Kulttuuriministeri Tanja Karpelan (kesk) toimintatavat median pyörittäjänä saavat jonkin verran uutta valoa tänään ilmestyvässä Suomen Kuvalehdessä, joka kansijutussaan selostaa, kuinka Karpela "käytti luottotoimittajaa edetessään missistä ministeriksi". Seura-lehden toimituspäällikkönä nykyään työskentelevä entinen Ilta-Sanomien toimittaja Saija Hakoniemi kertoo, kuinka Karpela olisi muiden muassa ehdottanut, että Ilta-Sanomat voisi jollakin sopivalla palstalla esittää häntä eduskunnan varapuhemieheksi.

Karpela on varsinkin aikakaus- ja iltapäivälehdille kiinnostava henkilö, jonka kasvoilla on ollut myyntiarvoa. Jos jonkun toimittajan juttu ei Karpelaa miellyttänyt, hän saattoi Hakoniemen mukaan panna toimittajan ja usein koko lehden boikottiin määräajaksi. Hakoniemen mukaan Karpela oli itsekin ääneen ihmetellyt, miksi joku haluaa "tappaa lypsävän lehmän".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu