Parantuuko kiusaajalla se siten että kateudensa kohde, tässä tapauksessa tubettaja, saadaan lopettamaan tubettaminen?
Vai siten että kateellinen alkaa tekemään jotain sen eteen että hänetkin huomataan?
Epäilen että tässä tapauksessa kiusaajat ovat sellaisia ihmisiä ettei heistä ole tekemään mitään sellaista että että he erottuisivat porukasta hyvässä mielessä, eli niin että heistä pidettäisiin. Ja he ovat mustasukkaisia siitä heille jotka ovat tässä onnistuneet. Kaikkein pahin tälläiselle henkilölle olisi se että esim. joku heille läheinen ihminen kehuu tubettajaa.. se olisi kestämätöntä. Heidän pieni maailmansa kokisi romahduksen.
He totta kai perustelevat asiaa sillä ettei kukaan täysjärkinen mies ala pelleilemään videolla, mutta onhan niin ollut iät ajat. On koomikkoa ja viihdyttäjää ollut aina.
Ja aina heitä on kadehdittu ja yritetty dissata.
Vai onko kyseessä se että henkilö jota on koulukiusattu, saakin jotain enemmän aikuisena mitä itse kiusaaja saa?
Ei ole enää normaalia käyttää aikaansa siihen että herjaa toista toistuvasti. Ajan voisi käyttää valoisempiinkin asioihin.
Niin se oma musta mielikin saattaisi nähdä päivänvaloa.
Mukavaa, ja ennen kaikkea valoista loppusyksyä kaikille!

Vastaukset 32
Vanhimmat
"Ei ole enää normaalia käyttää aikaansa siihen että herjaa toista toistuvasti. Ajan voisi käyttää valoisempiinkin asioihin.
Niin se oma musta mielikin saattaisi nähdä päivänvaloa."
Onko tubettajilla syytä katsoa peiliin ja käyttäytyä kuin herrasmiehet ja oma mummo, eikä ylpeillä leuhkan ilme naamoillaan taloillaan, tiloillaan ja tavaroillaan?
Ei hyvän ihmisen tarvitse kiroilla, syöttää vi##ua erimieltä oleville ja näyttää kuinka minäkin osaan.
Hyvistä ihmisistä kerrotaan hyviä tavarinoita, eikä heillä ei ole mitään tarvetta kuvata naamaansa ja saarnata päivästä päivään samaa tauotonta lotikkaa.
Tubettajat, kasvakaa ihmisinä!
Voi vitun spurgu hanki omaisuutta. Täällä nahjus kateena normi ihmisten omaisuudesta sun pitäis katsella oikeesti rikkaita ja itkeä niille.
"Voi vitun spurgu hanki omaisuutta. Täällä nahjus kateena normi ihmisten omaisuudesta sun pitäis katsella oikeesti rikkaita ja itkeä niille."
Kun lukee tuon sinun kirjoittaman solvauksen tuntemattomalle niin joka sanasta näkyy läpi sinun oma mitättömyys.
Sinä et ollut vapaa vaan jouduit tuhlaaman elämäsi orjana hikipajoissa ja anssimiehenä vailla mitään suuntaa.
Mene nyt spurgu hoitoon siitä.
Suuri osa tubettajista on elämänkoululaisia jotka vielä 50 vuotiaina eivät ole käyneet loppuun edes elämänkoulun ala-astetta.
Elämänkoulusta kyllä lopulta valmistuu aikuinen ihminen mutta liian myöhään.
Sulla lienee pahasti kesken. Olet jäänyt roikkumaan suoli 24 kanavalle etkä muuhun pysty.
Suomi24 ei ole kanava vaan tämä keskustelu palsta
Jälkeenjääneelle.
Miten niin
"Sulla lienee pahasti kesken. Olet jäänyt roikkumaan suoli 24 kanavalle etkä muuhun pysty."
Siinä sitä tuli taas elämänkoulussa luokalle jääneen möllykän tekstiä oikein olan takaa.
Jopas älähdit kun osui.
"Voi vitun spurgu hanki omaisuutta. Täällä nahjus kateena normi ihmisten omaisuudesta sun pitäis katsella oikeesti rikkaita ja itkeä niille."
En itke enkä naura ylimielisille pöljille jotka itsensä nostavat keisareiksi
koska se vastamäkii on jo huomenna yksin noustava .
Kun ihminen menestyy pitää olla kiitollinen ja nöyrä mutta ei saa nöyrtyä ja sokaistia nuolemaan nuoleskelijoita, jotka vain yrittävät hyötyä mutta häviävät paikalta kulissien romahdettua.
Niin tai baariin juomaan
Onko spurgu sun ongelma?
Hoch hoch hoo.....
Sadismi on poikkeavuus, jossa toiseen henkilöön kohdistuva ruumiillinen tai henkinen julmuus ja pahoinpitely tuottavat nautintoa tai seksuaalista mielihyvää.
"Sadismi on poikkeavuus, jossa toiseen henkilöön kohdistuva ruumiillinen tai henkinen julmuus ja pahoinpitely tuottavat nautintoa tai seksuaalista mielihyvää."
Asioista oikeilla sanoilla sanominen ja kirjoittaminen ei ole pahoinpitelyä eikä henkistä julmuutta vaan totuus.
Kaiken maailman riippuvuuksien vaivaamille päin naamaa kerrottu totuus sattuu.
Tämä aika on outoa, ķaikkien meidän pitäisi ymmärtää puliveivareita ja kantaa heitä kultatuolissa kuin keisareita.
Eli sadismiin liittyy myös kihisevä kateus ja viha.
Voisko sähkösokilla kateuden parantaa.hmm.
Omahoitona jos siihen kateellinen kykenisi esim. näin:
Älä tuhlaa aikaa miettien, onko jollakulla enemmän kuin sinulla. Aina on joku, jolla menee paremmin; kateuden kierre ei katkea vertaamalla.
Kokeile sinä parannutko?
Suosittelen kokeilemaan tai hakeutumaan hoidon piiriin tuo on jo todella pahalla mallilla..
Mihin tässä maailmassa pystyy luottamaan kun kaikista ihmisistä kasvatetaan nettiriippuvaisia erakoita joden puhuma kielikin koostuu muutamasta sanasta.
Ja sanat ovat:
Hoo hoo
😁😂🤣
Onko sinut petetty jollakin tapaa joskus jos et voi luottaa mihinkään?
Vitunko lailla ihmiset pystyvät töihinkään lähtemään kun töihin lähtö pitää videoida ja juosta takaisin kamariin editoimaan ja lataamaan.
Ihmisistä tulee outoja veivaajia, veivataan jonnin joutavuuksia ja kuvataan.
Samaa saata##n veivausta joka päivä.
Käytkö sinä töissä?
Olen jo vanhuuseläkeellä, teen joka päivä töitä mutta en veivaa, enkä kuvaa omia tekemisiäni.
Enkä kenenkään muidenkaan tekemisiä ilman, että jättäisin kysymättä etukäteen kuvauslupaa!
Hieno kommentti aloittajalta.
Kyllä asia on juurikin näin. Kateelista ei paranna mikään.