Manikyyri ja hiustenleikkuu olisi tänään.

Farangilla olisi Kampotissa manikyyri ja hiustenleikkuu tänään ohjelmassa ja munien keitto joopa joo.

Puhutaanko vähän tuosta luonnon kauneudesta tänään. Tekin olette siellä Suomessa saaneet hivenen maistaa ja kokea ehkä parina helle päivänä miltä elo paratiisissa maittaa. Täällä Thaimaassa ja Kambodzassa on aika samanlainen ilmasto ja samanlaiset ihmiset ja elämä aika lailla.

Oletteko laskenneet paljonko erilaisia kukkasia ja yrttejä on täällä Thaimaassa ja Kambodzassa. On kukkasta, vaikka minkä näköistä ja väristä ja kokoista. Osaa silputaan tuoksutikuiksi ja osaa muuksi savuksi. Kampotti on maailmankuulu pippureista. Thaimaa vähän väkevämmistä pippureista.

Mutta mennääpä asiaan, niin täällä kukat kukkii, vaikka siellä Suomessa on talavi. Oletteko ajatelleet tulla katsomaan kukkasia ja perhosia ja lintusia ja erilaisia eksoottisia pippureita ja mausteita tänne Aasian perukoille ensi talvena. Miten säästäminen on edennyt.

Kaunista on. On ihan kivan näköinen taivas ja kivasti pouta pilviä ja lämpötila aika lailla 32 hujakoissa näin 10 aikaa aamulla. Meillä on enää alle kymmenen päivää seuraavaan eläkkeesseen ja se on nyt sellaista laskettelua siihen. Ettehän haaskanneet rahoja viime viikonloppuna ja nyt on lompsassa vielä mukavasti pätäkkää eikä pohja paista.

Se on sitten mukava kohta katsoa ja tulostaa lentolippua useaan kertaan ja tarkistella My trip osiosta ja www osoitteesta omaa lentoa. Kertoa kavereille, että kohta, kohta pääsen viikoksi paratiisiin. Kännykästä esitellä lentoa ja sen numeroa.

Manikyyrin teen ihan itse ja ehkä pedikyyrin myös. Mutta sen hiusten leikkuun jätän ammattilaisille. Thaimaassa voi saada massagen vielä mani- ja pedikyyrin päälle. Tietysti se koordinoituu lähinnä siihen manit kyyriin. On hyvä säästää siihen mani kyytiin Pattayalla. Onhan hyvät terävät kynnet sitten hyvät, kun palaa Suomeen ihan tarpeen jo ravinnon suhteen. Onhan siinä liukkaalla jäällä sitten enemmän pitoa. Tosin, minä olen niitä miehiä, jotka ajattelevat, että jäät kuuluu lasiin.

Mitens pojilla tuo uskon puoli. Evoluutio teoria on luettu tai luettavissa ja jumalan luomisesta ei ole tietoakaan. Kuinka moni on muuten perehtynyt siihen evoluutio juttuun. Onhan se ihminen apinasta lähtöisin ja ui kuin kala ja alkujuuressa on selvä sillin tuoksu ja kammatessa suomut lentelee. Apinan ja kalan risteys se on ihminen. Mää luotan enemmän tähän luomiseen. Ajattelin, että onhan se nyt parempi olla ihan luojan luoma.

Palaillaan taas huomenna ja se on moro näin perinteisesti.
5174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ostin juuri yhden kepapin kahden hinnalla ja sain toisen täysin ilmaiseksi! Silkkaa säästöä, muita juo vettä.

By NumBaII, 62 vuotta kestoedullinen

Äänestä
  • Se on bisnesmiehiä tämä Saaribatman.

    2010

    Äänestä

Mitä Pattayalla maksaa hiusten leikkuu... ?
Suomessa on kait joku 20 euroa halvin arabi parturi ja sitten jopa 50 euroa. Minulla maksoi 4 dollaria, mutta annan aina 5 dollaria. On toki halvempia, mutta ei hyviä. Tämä 5 dollaria on hyvä parturi ja osaa leikata ja hyvin.

On, niitä joiden jälkeen tukka on kuin, petolinnunperxx.
Kerran suomalainen leikkasi Vuosaaressa ja olin lähdössä jouluksi Riikaan... No, sitä matkaa ei sitten tullut. Ei sillä päällä oikein ihmisten ilmoille viitsinyt lähteä. Hotelli oli maksettu... Mutta en lähtenyt... No, ajattelin, että raha säästyy nyt ainakin.

Äänestä
  • Miehen hiustenleikkuu halvempi. 150 bahtia sisältää jo tipin.
    Hua Hinin miehellä maksaa enemmän, koska hänellä on tuuhea ja viehättävä testosteroni-tukka, jota ihailee lääkärit ja kellohameisiin pukeutuvat tavalliset miehet.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Miehen hiustenleikkuu halvempi. 150 bahtia sisältää jo tipin.
    Hua Hinin miehellä maksaa enemmän, koska hänellä on tuuhea ja viehättävä testosteroni-tukka, jota ihailee lääkärit ja kellohameisiin pukeutuvat tavalliset miehet.

    Niinkuin itsekin sanoit, miehisyyteni merkit on korkealla tasolla. On selvä että maksaa enemmän mutta itepähän maksan https://aijaa.com/oI9yso
    Vaimo sai uudet proteesit halvalla kirppikseltä, mutta ei meinaa pysyä suussa. Tein valituksen mutta sanovat että ei oo palautus oikeutta https://aijaa.com/r56Etw

    By NumBaII, 62v HHN

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Farangilla olisi Kampotissa manikyyri ja hiustenleikkuu tänään ohjelmassa ja munien keitto joopa joo.

Puhutaanko vähän tuosta luonnon kauneudesta tänään. Tekin olette siellä Suomessa saaneet hivenen maistaa ja kokea ehkä parina helle päivänä miltä elo paratiisissa maittaa. Täällä Thaimaassa ja Kambodzassa on aika samanlainen ilmasto ja samanlaiset ihmiset ja elämä aika lailla.

Oletteko laskenneet paljonko erilaisia kukkasia ja yrttejä on täällä Thaimaassa ja Kambodzassa. On kukkasta, vaikka minkä näköistä ja väristä ja kokoista. Osaa silputaan tuoksutikuiksi ja osaa muuksi savuksi. Kampotti on maailmankuulu pippureista. Thaimaa vähän väkevämmistä pippureista.

Mutta mennääpä asiaan, niin täällä kukat kukkii, vaikka siellä Suomessa on talavi. Oletteko ajatelleet tulla katsomaan kukkasia ja perhosia ja lintusia ja erilaisia eksoottisia pippureita ja mausteita tänne Aasian perukoille ensi talvena. Miten säästäminen on edennyt.

Kaunista on. On ihan kivan näköinen taivas ja kivasti pouta pilviä ja lämpötila aika lailla 32 hujakoissa näin 10 aikaa aamulla. Meillä on enää alle kymmenen päivää seuraavaan eläkkeesseen ja se on nyt sellaista laskettelua siihen. Ettehän haaskanneet rahoja viime viikonloppuna ja nyt on lompsassa vielä mukavasti pätäkkää eikä pohja paista.

Se on sitten mukava kohta katsoa ja tulostaa lentolippua useaan kertaan ja tarkistella My trip osiosta ja www osoitteesta omaa lentoa. Kertoa kavereille, että kohta, kohta pääsen viikoksi paratiisiin. Kännykästä esitellä lentoa ja sen numeroa.

Manikyyrin teen ihan itse ja ehkä pedikyyrin myös. Mutta sen hiusten leikkuun jätän ammattilaisille. Thaimaassa voi saada massagen vielä mani- ja pedikyyrin päälle. Tietysti se koordinoituu lähinnä siihen manit kyyriin. On hyvä säästää siihen mani kyytiin Pattayalla. Onhan hyvät terävät kynnet sitten hyvät, kun palaa Suomeen ihan tarpeen jo ravinnon suhteen. Onhan siinä liukkaalla jäällä sitten enemmän pitoa. Tosin, minä olen niitä miehiä, jotka ajattelevat, että jäät kuuluu lasiin.

Mitens pojilla tuo uskon puoli. Evoluutio teoria on luettu tai luettavissa ja jumalan luomisesta ei ole tietoakaan. Kuinka moni on muuten perehtynyt siihen evoluutio juttuun. Onhan se ihminen apinasta lähtöisin ja ui kuin kala ja alkujuuressa on selvä sillin tuoksu ja kammatessa suomut lentelee. Apinan ja kalan risteys se on ihminen. Mää luotan enemmän tähän luomiseen. Ajattelin, että onhan se nyt parempi olla ihan luojan luoma.

Palaillaan taas huomenna ja se on moro näin perinteisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu